Lapin metsien suurissa irtolohkareissa saattaa näkyä valkoisia kädenjälkiä. Ne muodostavat kallioon näkymättömiä reittejä.
Vaikka kivet ovat osittain sammaleen peitossa, joiltain sivuilla niiden pinnat on harjattu puhtaiksi.
Rovaniemen Hiidenkirnujen ympärillä metsässä istuu kymmeniä siirtolohkareita, jotka ovat erityisen hyviä kiipeilypaikkoja. Kiipeilijät ovat jättäneet kivien väliin polkuja.
Antti Antikainen on kiipeillyt alueella parikymmentä vuotta. Ulkokiipeily on hänelle tavallaan "oikeaa kiipeilyä". Sisällä treenataan silloin, kun ulkona ei voi kiivetä.
Tytär Pinja Antikainen kertoo kiivenneensä enemmän sisätiloissa. Pidemmän ajan projektit sijoittuvat kuitenkin ulkokallioille.
– Esimerkiksi tuolla meidän takana on kivi, jonka yksittäistä reittiä olen yrittänyt kiivetä useampana vuotena, hän sanoo osoittaen syvemmälle metsään.
16-vuotias Pinja Antikainen alkoi liikkua isänsä mukana kiipeilypaikoilla noin vuoden ikäisenä. Pikkuhiljaa kiipeilystä muodostui intohimo myös hänelle.
Hänelle kiipeilyssä on parasta se, miten kehoa pääsee käyttämään vapaasti erityisesti luonnossa ja kallioilla.
– Erityisesti köysikiipeilyssä käytetyt korkeat kallionseinät ovat hienoja paikkoja, jossa vietämme mielellään aikaa, Antti Antikainen lisää.
Matalat siirtolohkareet sopivat erityisen hyvin boulderointiin.
Boulderoinnilla tarkoitetaan kiipeilyä alle viiden metrin korkuisilla reiteillä. Köyttä ei käytetä. Turvallisuus varmistetaan pädeillä eli patjoilla. Ne kulkevat selässä mukana metsäänkin.
Lapissa on Antti Antikaisen mukaan hyviä kiipeilypaikkoja, mutta Hiidenkirnujen kaltaisia lohkareiden keskittymiä on vähän.
– Boulderit ovat Suomessa usein yksittäisiä kiviä keskellä metsää tai suota, hän lisää.
Suomessa Antikaiset kiipeilevätkin lähes yksinomaan Lapissa. Lisäksi yhteisiä kiipeilyreissuja esimerkiksi Ruotsiin, Norjaan, Espanjaan ja Ranskaan on kertynyt aika lailla.
Tänä kesänä he tekivät kuukauden mittaisen kiipeilymatkan Etelä-Afrikkaan. Antikaiset suunnittelivat reissua noin kymmenen vuotta.
Köysikiipeilypaikat ovat niin Lapissa kuin laajemmin Suomessa harvassa.
– Esimerkiksi Espanjassa paikkoja saattaa olla yhdellä alueella saman verran kuin koko Suomessa, Antti Antikainen kertoo.
Myös mittakaavat kalliokiipeilylle ovat aivan erilaiset. Kiipeilyreittien määrä Etelä-Afrikan Rocklands -nimellä tunnetulla alueella oli Pinja Antikaisen mukaan valtava.
– Afrikassa joitakin kiviä oltiin kiivetty niin paljon, että niiden pinta oli muuttunut sileäksi, hän kertoo.
Vaikka boulder-reitit ovat köysireittejä lyhyempiä, etenkin vaikeat boulderit voivat vaatia enemmän voimaa kuin vastaavan vaikeusasteen köysireitit.
Merkittävä osa kiipeilystä tapahtuu pään sisällä. Boulderointi haastaa myös henkisestä puolta, keskittymistä ja strategiataitoa.
Viereisessä kivessä on reitti, jota Pinja Antikainen on yrittänyt noin kaksi vuotta.
– Joitain reittejä kiipeää kerta toisensa jälkeen ja yrittää aina keksiä parempia tapoja, hän sanoo.
Pinja Antikainen valmentaa Rovaniemellä nuorempia harrastajia, mutta hänellä ei ole paikkakunnalla juurikaan samanikäisiä kiipeilykavereita. Suurin osa heistä on Helsingissä.
Hän haki Helsingin Mäkelänrinteen urheilulukioon. Kilpailu on kuitenkin kovaa.
– Se on ainut lukio Suomessa, missä valmennetaan kiipeilyä.
Pinja Antikainen on kilpaillut paljon erityisesti nuorempana. Toissavuotisissa köyden SM-kisoissa hän oli viides. Viimeiset neljä vuotta harrastusta on varjostanut kuitenkin kyynärpäävamma, joka on rajoittanut harjoittelua.
Hän on saamassa tiedon lähiaikoina, leikataanko kättä.
– Kiipeily on vähentynyt sen vuoksi myös omalta osalta. Pinjan kanssa yhdessä kiipeäminen on ollut hauskaa, Antti Antikainen sanoo.
Ounasvaaran urheilulukiossa Pinja Antikainen on harjoitellut lähinnä yleiskuntoa. Ylävartalon voiman sijasta on tullut juostua. Ponnistusvoimaharjoitteet ovat hänen mukaansa hyödyksi kiipeilyn muuttuessa dynaamisemmaksi.
Hän kertoo olevansa pitkäjänteinen. Pienikin kehitys on motivoivaa.
– Jos oikeasti haluan jotakin, olen valmis tekemään sen eteen paljon töitä niin kiipeilyssä kuin muussakin elämässä.
Luonnonbouldereiden reittejä merkitään "topoihin" eli reittioppaisiin. Ne voivat olla fyysisiä kirjoja tai sovelluksia.
Reiteillä on erilaisia nimiä; Los Cojones, Mel Gibson, Pahan tukistus.
Pinja Antikainen kertoo, että kiipeilijä, joka tekee reitin ja nousee sen ensimmäisenä saa antaa sille nimen.
Hän nimesi Hiidenkirnuilla pienempänä erään reitin Muurahaikseksi, toisen Havunneulaseksi.
Alueilla tai kivillä saattaa olla yhteisiä teemoja, esimerkiksi läheisellä kivellä on Antikaisten mukaan reitit Leijona, Bolognan leijonakuningas ja Leijonaprinssi.
Jotkut nimet ovat kuvaavampia. Eräs reitti "Helsinki Rovaniemi all night long" syntyi Antti Antikaisen mukaan, kun eräs kiipeilijä ajoi Helsingistä Rovaniemelle, kiipesi reitin, ja ajoi takaisin.
Hänen mukaansa Hiidenkirnuilla on paljon kiviä, joita ei kiivetä kovin usein. Ne eivät välttämättä ole niin visuaalisesti näyttäviä tai reitit eivät ole yhtä hienoja kuin suosituilla kivillä.
– Minulla on ollut tapana käydä kiikkumassa niitä läpi kolmen tai neljän vuoden välein. Otan harjat mukaan ja putsaan ne siinä toivossa, että muutkin kiipeävät niitä.
Antti Antikaisen kiipeilyharrastus lähti aikoinaan liikkeelle halusta vähentää istumatyön haittoja.
– Selkänikamat olivat painuneet kasaan ja työn tekeminen tietokoneen edessä oli hankalaa.
Fysioterapiassa tehtiin roikuntaa. Hänelle tuli mieleen, että kiipeilyssähän roikutaan. Kaverit olivat houkutelleet lajin pariin jo aikaisemmin.
Vuoden harrastamisen jälkeen hän lähti kahdeksi kuukaudeksi kiipeilemään Espanjaan.
Boulderointi on matalampien reittien ja vähäisten varusteiden takia helposti lähestyttävä laji ja useille ensikosketus kiipeilyyn.
Sisäboulderointi onkin kasvattanut merkittävästi suosiotaan 2020-luvulla erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa. Kiipeilykeskus Väki perustettiin Rovaniemelle vuonna 2020.
Antti Antikainen kertoo uusien harrastajien määrän kasvaneen valtavasti salin avauduttua.
– Tunnistan enää vain muutamia kasvoja.
Harvat sisäkiipeilijät siirtyvät kuitenkin ulkokallioille. Hänen mukaansa 20 vuotta sitten uudetkin kiipeilijät lähtivät nopeasti kiipeämään ulos.
– Vaikka kiipeilijämäärät ovat kasvaneet, niin silti täällä metsässä touhutaan aika yksikseen.
Jokaiselle reitille annetaan vaikeusaste. Sisällä ja ulkona on erilaista kiivetä.
– Jos on aikaisemmin kiivennyt sisällä ja siirtyy ulos, niin silloin ei kiivetä samaa tasoa, Pinja Antikainen kertoo.
Ulos siirtyminen on kuitenkin nykyään Antti Antikaisen mukaan helppoa. Kiipeilyseuraan liittyessä voi lainata pädejä ja sovelluksista näkee helposti reittejä. GPS:än avulla kiville löytää helposti. Vanhemmat kiipeilijät ottavat myös usein nuorempia mukaan.
Kiipeilystä tuli olympialaji ensimmäisen kerran Tokiossa 2021. Olympialaisissa boulderi ja köysikiipeily on yhdistetty yhdeksi kilpailuksi. Nopeuskiipeily on tehty erilliseksi kilpailuksi, sillä se on lajina niin erilainen.
– Jos nopeuskiipeilijän laittaa kiipeämään köyttä tai boulderia, niin se olisi kuin laittaisi pikajuoksijan suunnistamaan, Antti Antikainen kertoo.
Kiipeily on muuttunut Antikaisten mukaan näyttävämmäksi ja viihdyttävämmäksi, kun se on kasvattanut suosiotaan.
– Pikkuhiljaa kilpakiipeily on muuttumassa yhä kauemmaksi tästä, kertoo Antti Antikainen ja osoittaa vieressä olevaa luonnonkiveä.
Toisaalta kilpaboulderi on alkanut hänen mukaansa siirtyä myös ulos. Silloin mukana on paljon show-elementtejä ja dynaamisuutta, kuten hyppyjä.
Yhteinen harrastus on tuonut Antikaisille paljon.
– On todella mukavaa, että on yhteinen juttu. Olemme sen takia varmaan enemmän yhdessä, kuin normaali vanhempi ja 16-vuotias teini, kertoo Antti Antikainen.
– En varmaan kiipeilyä harrastaisi ilman iskää. Kun täällä Rovaniemellä ei ole yhteisiä saman ikäisiä kiipeilykavereita, niin iskän kanssa on kiva kiipeillä, Pinja Antikainen lisää.