Heinäkuinen sunnuntai-ilta Utsjoella on tyyni ja rauhallinen. Reilun kymmenen kilometrin päässä kirkonkylältä virtaava Kuoppilasjoki soljuu hitaasti kohti Tenojokea.
Voisi kuvitella, ettei ilta-auringossa kylpevän joen äärellä ole ketään muuta. Pian silmä osuu kuitenkin kivien seassa kelluvaan mustaan hahmoon, joka lipuu äänettömästi veden pintaa pitkin.
Snorkkeliputken ympärillä vilisee sankoin joukoin sääskiä, jotka yrittävät ahnaasti päästä tunkeutumaan putken sisään. Aika ajoin pintaan pulpahtaa myös hahmon käsissä oleva laite, jonka kalansilmämäinen kupu tuntuu skannaavan jokiympäristöä haukan lailla.
Mistä mahtaa olla kyse?
– Tässä aivan vieressä on taimen, joka on työntänyt päänsä kivien väliin piiloon. Se taitaa luulla olevansa hyvässäkin piilossa, virnistää snorkkelin ja maskin takaa paljastunut Mikko Kytökorpi.
– Kokeilen, jos saisin otettua siitä vielä kuvan.
Kytökorpi vetää maskin takaisin kasvoilleen ja palaa takaisin vedenalaiseen maailmaan.
Henkeen ja vereen ulkoilmaihminen
Utsjoella Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusassistenttina työskentelevälle Kytökorvelle vedenalainen maailma on tullut tutuksi pienestä pitäen. Ylivieskassa syntynyt ja varttunut mies kertoo kiinnostuksen erilaisia vesistöjä kohtaan heränneen jo polvenkorkuisena.
– Lapsena saatoin viettää pitkiäkin aikoja ojanpohjia ja jokirantoja tutkien. Tykkäsin myös kovasti sukeltelusta ja viihdyin hyvin vedessä maskin ja snorkkelin kanssa. Äiti onkin sanonut, että olen aina tykännyt olla enemmän pinnan alla kuin sen päällä, hän muistelee.
Sittemmin Kytökorpi on opiskellut kala- ja ympäristötieteitä Turun ammattikorkeakoulussa sekä makean veden ekologiaa Tromssan yliopistossa.
Tällä hetkellä hän viettää kesät ja syksyt Utsjoella työskennellen aktiivisesti vaelluskalatutkimusten ja -seurantojen parissa. Kesäkuulta syyskuulle kestävän maastotyökauden aikaan Kytökorpi viettää kollegoineen päivittäin aikaa Teno- ja Näätämöjoen vesistöjen äärellä.
– Lohiseurannat käynnistyvät kesäkuussa. Siitä eteenpäin päivittäiseen työvarustukseeni kuuluvatkin snorkkeli ja sukelluspuku, hän naurahtaa.
Talvikausiksi mies suuntaa puolestaan Tromssaan, missä hän on asunut puolisonsa kanssa vuodesta 2017. Molemmissa rakkaiksi muodostuneissa kotipaikoissa luonto ja vesi ovat läsnä jokapäiväisessä elämässä.
Siinä missä elämä Utsjoella keskittyy pääasiassa Tenon ja sen sivujokien tutkimiseen niin töissä kuin vapaa-ajallakin, hoitaa Kytökorpi Norjassa ollessaan työnsä pääosin etäyhteyksien välityksellä. Vapaalla ollessaan hän kertoo nauttivansa Jäämeren antimista, vuorten läheisyydestä ja vapaalaskusta.
– Nautin valtavasti ulkona touhuamisesta ja käytännön tekemisestä. Kalojen ja vesistöjen ohella olen kiinnostunut viime aikoina myös linnuista ja erilaisten lintulajien tunnistamisesta. Luonnossa ollessa ei tule koskaan tylsää.
Vedenalainen maailma voi yllättää Suomessakin
Jo tässä vaiheessa on selvää, että Kytökorpea voi kutsua todelliseksi luonto- ja ulkoilmaihmiseksi. Lintuharrastuksen sekä lapsuudesta saakka mukana kulkeneen perhokalastusharrastuksen rinnalle on noussut viime vuosien aikana myös täysin uusi aluevaltaus vedenalaiskuvaus.
– Työni kautta olen havahtunut huomaamaan, miten vähän kuvia pinnanalaisesta maailmasta tulee vastaan esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Vedenalaiskuvaus liitetään usein koralliriuttoihin ja värikkäisiin kaloihin, mutta harva tietää, miten upealta vedenalainen maailma voi näyttää myös meillä koti-Suomessa, hän kertoo.
Varovaisena kokeiluna alkaneesta kuvausharrastuksesta kehkeytyi nopeasti intohimo, jonka myötä Kytökorpi toivoo voivansa esitellä suomalaisten vesistöjen ainutlaatuisuutta myös muille. Kamera kulkee autossa mukana lähes kaikkialle siltä varalta, että eteen sattuisi yllättäen kiinnostava kuvauspaikka.
Suomi-neidon päälaella vedenalaiskuvauskausi painottuu kesään ja syksyyn. Aktiivisempi jakso alkaa yleensä kesäkuun puolivälissä, jolloin lohenpoikaset nousevat esiin koloistaan. Kausi jatkuu aina syyskuuhun saakka, jolloin vedet viilenevät ja lohet alkavat kutea.
– Lohille on tällöin syytä antaa kuturauha, mutta veden alla riittää paljon myös muuta kuvattavaa. Kalojen lisäksi kuvaan paljon myös vedenalaisia maisemia, pohjasta löytyviä kaatuneita puita ja keloja sekä vesikasveja, hän kertoo.
Kirkkaista ja karuista vesistään tunnettu Pohjois-Suomi on vedenalaiskuvaajan paratiisi. Tenojoen ja sen sivujokien lisäksi Kytökorpi kuvaa paljon myös Norjan puolella Finnmarkissa. Tämän lisäksi monet järvet tarjoavat upeita ja erilaisia kuvausmaisemia.
– Tähän mennessä parhaat sukelluspaikat olen löytänyt Inarista, missä järvet ovat kirkkaita ja pitävät sisällään paljon keloja ja hienoja vesikasveja. Toisaalta myös monet Norjan puolella virtaavat joet ovat yllättäneet kirkkaanturkoosilla vedellään ja kalamäärillään. Järvissä kalojen kuvaaminen on huomattavasti vaikeampaa.
Täytyykö vedenalaiskuvausta harrastaakseen sitten matkustaa aina Lappiin?
Ei välttämättä, tietää Kytökorpi. Myös muualta Suomesta on mahdollista löytää hyviä kuvauskohteita, vaikka etelämpänä vesistöt ovatkin monin paikoin huomattavasti pohjoista sameampia ja humuspitoisempia.
– Lapin karuihin vesiin verrattuna etelän järvissä ja joissa asuu paljon enemmän kalalajeja ja vesikasveja, mikä on luonnollisesti kuvaajan kannalta kiinnostavaa. Etelässä, kuten toki täällä pohjoisessakin, näkyvyydeltään huonoimmat vesistöt kannattaa suosiolla jättää kuvaamisen osalta väliin.
Alkuun pääsy on helppoa
Vedenalaiskuvauksessa on mahdollista päästä alkuun hyvinkin pienellä budjetilla. Koemielessä alkeellisen vedenalaiskameran voi tehdä vaikka kirkkaaseen ja ehyeen muovipussiin pakatusta älypuhelimesta. Puhelimille on olemassa myös erillisiä, vesitiiviitä sukelluskoteloja, minkä lisäksi monet puhelimet kestävät nykyään hyvin vettä.
– Hyvä ja monelta löytyvä väline veden alla kuvaamiseen on myös Gopro, jolla pinnan alta saa taltioitua niin videoita kuin kuviakin, Kytökorpi vinkkaa.
Mikäli vedenalaiskuvaaminen alkaa kiinnostaa enemmän, suosittelee Kytökorpi kuitenkin oikean kameran hankkimista. Tavallisella digikameralla pärjää pitkälle, kunhan laitteelle hankkii ensin kunnollisen sukelluskotelon. Yksi vaihtoehto on myös hankkia erillinen, pinnan alaisen maailman tallentamiseen tarkoitettu kamera.
Kameran valovoimalla on veden alla suuri merkitys, sillä vedenalainen maailma voi toisinaan yllättää hämäryydellään. Veden alla kaikki on jatkuvassa liikkeessä, minkä takia terävien kuvien varmistamiseksi tarvitaan myös lyhyitä suljinaikoja sekä oikeaa tarkennusmenetelmää.
Kameran lisäksi aloittelevan vedenalaiskuvaajan minimivarustukseksi riittää snorkkeli ja maski. Lämpimissä vesissä liikuttaessa pärjää hyvin uimapuvulla, mutta kylmempinä vuodenaikoina tai pitkään vedessä viihtyvälle kuvaajalle Kytökorpi suosittelee lämpimästi märkäpuvun hankkimista.
Etenkin kalojen kuvaamisesta kiinnostuneelle on valtavasti hyötyä, että vedessä tarkenee viipyä hieman pidempään. Monet kalat väistelevät aluksi pinnan alla liikkuvaa ihmistä ja päästävät kameran kanssa liikkuvan sukeltajan lähelleen vasta jonkin ajan päästä.
Onnistuneiden kuvien saamiseksi on tärkeää, että kuvattava kohde olisi lähellä – toisin sanoen alle metrin päässä kamerasta. Kalojen kohdalla kuvausyritystä helpottaa valtavasti se, että vedestä löytää paikan, missä kalat ovat suhteellisen pienellä alueella.
– Kalat kyllä väistelevät ihmistä aina, kun se vain on mahdollista. Kapeammissa kohdissa ne kuitenkin tottuvat ihmisen läsnäoloon ja huomaavat nopeasti, ettei kuvaajasta ole niille harmia ja saattavat tällöin päästää ihmisen yllättävänkin lähelle, Kytökorpi kertoo.
Merestä paljastui ruoka-aitta
Myös Jäämerellä on erityinen paikka Kytökorven sydämessä. Pohjoisen meren suolaisten pärskeiden keskeltä hän on löytänyt itselleen valtavirrasta poikkeavan harrastuksen: merilevän keräämisen.
Kiinnostus meren antimien keräilyyn heräsi muutama vuosi sitten tyttöystävän Islannista tuomien merileväsnacksien myötä.
– Aloin tutkia pussia ja tajusin, että samaa tavaraahan kasvaa tuossa aivan kotirannassa!
Tarkempi perehtyminen asiaan paljasti, että lähestulkoon kaikki Jäämeressä kahlaamis- ja snorklaamisetäisyydellä kasvava levä on syömiskelpoista.
– Tuntui mullistavalta ymmärtää, miten paljon syötävää aivan silmiemme alla onkaan koko ajan ollut tarjolla. En usko, että kovin moni edes tietää, millaisia antimia merestä onkaan mahdollista löytää.
Merileviä pidetään superfoodeina eli erityisen ravinnerikkaana syötävänä. Ne sisältävät muun muassa A-, B6- ja C-vitamiinia sekä kuitua, jodia, kalsiumia ja kaliumia. Merilevän väitetään myös parantavan suoliston toimintaa, olevan hyväksi luille ja hampaille sekä pitävän ihon ja hiukset terveinä.
Kytökorpi kertoo, että levät jaotellaan karkeasti kolmeen eri ryhmään: rusko-, viher- ja punaleviin. Jokaiselle levälajille on oma käyttötarkoituksensa. Esimerkiksi useimmat ruskolevälajikkeet, joihin myös monelle sushin ystävälle tutut nori-levät kuuluvat, soveltuvat kuivattuna ja jauhettuna erinomaisesti ruokien mausteena. Kirkkaanvihreät ja pienikokoiset viherlevät eivät puolestaan kestä juurikaan käsittelyä, vaan ovat usein parhaimpia tuoreeltaan nautittuna.
Jokainen levä pitää tunnistaa
Aivan mistä tahansa levää ei kannata kuitenkaan kerätä. Rannalle ajautuneet tai meressä irrallaan ajelehtivat levät kannattaa jättää rauhaan, samoin vilkkaiden vene- tai kulkureittien varrella kasvavat kasvit. Merilevä imee helposti itseensä veteen liuenneita raskasmetalleja ja ympäristömyrkkyjä, joiden pääsy elimistöön ei ole suositeltavaa.
On myös tärkeää, että meren uumenista mukaan poimittu levälaji tunnistetaan ennen sen syömistä.
– Voi tehdä vaikka niin, että keräämisen jälkeen kerätyt levät kokoaa vaikkapa keittiön pöydälle ja pyrkii tunnistamaan jokaisen löytämänsä levälajin. Tunnistamatta jääneet kasvit kannattaa jättää varmuuden vuoksi käyttämättä.
Vaikka Kytökorven omat kokemukset painottuvatkin pohjoiseen Jäämereen, voi samoja vinkkejä hyödyntää myös koti-Suomessa.
– Itämeressä kasvaa esimerkiksi samoja rakkolevälajeja kuin täälläkin, joten samat reseptit toimivat hyvin myös niiden kanssa. Levän keräämispaikan suhteen kannattaa kuitenkin olla tarkkana, sillä Itämeren vedenlaatu on paikoitellen hyvin heikko.
Merilevän kerääminen on helppo ja hauska tapa laajentaa omaa makumaailmaa. Ainoaksi haasteeksi voi muodostua se, ettei suomenkielistä tietoa levälajeista, niiden käyttötarkoituksista tai niihin liittyvistä resepteistä ole vielä juurikaan saatavilla. Kytökorpi on perehtynyt itse aiheeseen pääasiassa norjankielisten lähteiden kautta.
Mikäli norjan kieli ei taitu, ovat monet nykyajan online-kääntäjät varsin näppäriä kääntämään tekstin sisällön ymmärrettävämmälle kielelle.
– Suosittelen lämpimästi jokaista heittäytymään ja kokeilemaan, millaisia antimia meren uumenista voikaan löytyä. Parhaimmassa tapauksessa hommasta voi muodostua uusi, makuhermoja kutkutteleva harrastus, Kytökorpi rohkaisee.
