Suo­jel­ta­va vai ei?

– Olen usein miettinyt, millainen kalapaikka tämä on, mutta en ole koskaan kokeillut, Metsähallituksen aluejohtaja Samuli Myllymäki pohtii Ternujoen rannassa.

Paikka löytyy, kun ajaa 18 kilometriä Rovaniemeltä Kemiin päin, kääntyy oikealle Hirvaalla ja ajaa kuusi kilometriä metsään.

Olisi hiljaista, ellei joki kuohuisi niin voimakkaasti. Sen äänetkään eivät kuitenkaan peitä hyttysten ininää.

Myllymäki on tullut paikalle kertomaan, miten Metsähallituksen työntekijät selvittävät, mistä vanhoista ja luonnontilaisista metsistä tulee luonnonsuojelualueita.

Paikalle ajetaan alle viisi vuotta sitten rakennettua siltaa pitkin. Myllymäen mukaan se on rakennettu metsätalouden ja tietenkin kaikkien metsässä liikkuvien käyttöön.

Ternujoen varrella sijaitsee useampi metsä, joiden tilaa selvitetään.

Suomi on sitoutunut EU:n biodiversiteettistrategiaan, jossa suojellaan vanhoja ja luonnontilassa olevia metsiä. Sopimuksen pohjalta valtiot ovat tehneet omat kansalliset kriteerit sille, millainen on vanha ja luonnontilassa oleva metsä.

Kriteerit valmistuivat kesäkuun puolivälissä.

Suomen hallitus on sitoutunut hallitusohjelmassaan suojelemaan ne metsät, jotka täyttävät tämän kriteeristön.

Siksi Metsähallitus Metsätalous oy on palkannut kevättalvella 36 määräaikaista inventoijaa mittaamaan metsiä. Mukana on myös muita Metsähallituksen työntekijöitä. Työtä tekee yhteensä 50 ihmistä.

Myllymäen mukaan inventoijien työ vaatii tarkkaa perehtymistä, jotta he hahmottavat, mitä kaikkea metsissä täytyy havainnoida.

Myllymäki kertoo, että kaikki ovat tässä tilanteessa uuden äärellä.

– Tietenkin metsäalan ammattilaisilla on mittauskokemusta ja metsällistä kokemusta, mutta juuri tällaista tehtävää ei ole ennen ollut.

Jokaisessa metsässä – tai Metsähallituksen sanastoa käyttäen kuviossa – on vähintään kolme mittauspaikkaa eli koealaa. Niitä saattaa olla jopa 20. Päätöksiä ei siis tehdä yhden mittauspaikan perusteella.

– Millaisena te näette tämän metsän, Metsähallituksen suunnittelupäällikkö Lauri Karvonen kysyy.

Näemme korkeita puita. Aurinko paistaa puiden latvojen lomasta mättäille. Ihmisten toiminnasta ei näy merkkiäkään. Kaatuneita runkojakin on siellä täällä. Tämä voisi mielestämme olla vanha ja luonnontilassa oleva metsä.

Olemme väärässä.

Mättäät ovat sammaloituneita hakkuukantoja. Ja niitä on paljon.

– Luonnonmetsissä ei ole selviä merkkejä ihmistoiminnasta, Karvonen kertoo.

Vanhoille luonnontilassa oleville metsille on annettu kolme pääkriteeriä. Ne ovat puuston ikä, kuolleen puun määrä ja luontaiseen lajistoon kuuluvat puulajit. Kolmas kriteeri, puulajit, toteutuu kuitenkin aina Suomessa.

Hirvas kuuluu keskiboreaaliseen kasvillisuusvyöhykkeeseen, joten siellä metsän ikäraja on 140 vuotta ja kuollutta puuta pitää olla 40 kuutiota hehtaaria kohden.

– Mitä pidemmälle pohjoiseen mennään, niin sitä korkeampi on ikärajaus. Vastaavasti lahopuun määrän vaatimus laskee, Myllymäki kertoo.

Tällä koealalla ei löydy ollenkaan kuollutta puuta. Elävätkään puut eivät mittausten mukaan ole tarpeeksi vanhoja.

Lisäksi vanhoille luonnontilassa oleville metsille on annettu neljä täydentävää kriteeriä. Ne ovat metsikön alkuperä, rakenteellinen monipuolisuus, elinympäristöpuut ja indikaattorilajit. Näistä vähintään kahden pitää täyttyä.

Metsikön alkuperällä viitataan siihen, että metsän on täytynyt syntyä luontaisesti.

Rakenteellinen monipuolisuus tarkoittaa sitä, että metsikkö koostuu eri-ikäisistä puustojaksoista. Sen voi nähdä siitä, että puiden latvat ovat eri korkeuksilla, eivätkä puut ole tasaisten välimatkojen päässä toisistaan.

Karvosen mukaan luontaisessa tilassa puut ovat välillä tiheämmin ja välillä kauempana toisistaan.

– Elinympäristöpuut tarjoavat yksilöinä elinympäristöä muille eliöille, kuten sammalille, jäkälille ja vaikka kovakuoriaisille.

Mitattavaa metsäpinta-alaa on Lapissa noin 200 000 hehtaaria. Työtä ei onneksi tarvitse aloittaa aivan nollasta, vaan siinä voidaan hyödyntää aiemmin kerättyä tietoa.

EU:n biodiversiteettisopimuksen perusteella tehdyt kansalliset kriteerit perustuvat Myllymäen ja Karvosen mukaan tutkimukseen, joten samoihin asioihin on osattu kiinnittää huomiota jo aiemmin.

Metsäasiantuntija Piia Siirtolan mukaan inventoijilla menee yhdellä koealueella yleensä noin 20 minuuttia. Siirtola toimii yhden Lapin inventointitiimin ryhmänvetäjänä.

Tänään kuitenkin menee huomattavasti kauemmin, sillä kaikki työvaiheet käydään tarkasti läpi.

Inventoijat etsivät ensin määrätyn koealan GPS:n avulla.

Siirtolalla on mukanaan tietokone, jossa on Metsähallituksen paikkatietojärjestelmä. Sieltä voi katsoa metsiä ilmakuvina, kuvioina tai esimerkiksi laserkuvioina puiden pituuden mukaan.

– Paikat on määrätty tarkkaan, ettei mittauspaikan valinnassa synny subjektiivisuutta ja voidaan sanoa, että mittaukset on tehty luotettavasti, Karvonen kertoo.

Saavumme vaikeakulkuiseen korpeen, missä koeala odottaa.

Koealalla mittaukset suoritetaan säteeltään noin 12 metrin kokoiselta ympyrän muotoiselta alueelta.

Työ aloitetaan metsäalan ammattilaisen pitkäaikaisen ystävän, relaskoopin, kanssa.

Se on metallisen ketjun päässä oleva käteen sopiva työväline, jonka yläreunassa on hahlo.

Relaskoopin avulla selvitetään lahopuun määrää. Kaikki relaskooppikoealan sisälle jäävät lahopuut lasketaan ja merkitään ylös.

Sitten lasketaan lahopuiden pituus laserin avulla.

Kun Exceliin merkitään lahopuiden määrä ja pituus, laskee se automaattisesti lahopuun kuutiomäärän hehtaarille.

Lisäksi inventoijat kiinnittävät huomiota lahopuujatkumoon. Alueella täytyy olla monenikäisiä lahopuita, sillä kuolleen puuston on pitänyt syntyä pitkän ajan kuluessa. Pelkästään tuoreet tai keskenään saman ikäiset tuulenkaatamat puut eivät tee metsästä vanhaa.

Tällä koealueella korvessa lahopuun määrää koskeva kriteeri täyttyy.

Seuraava pääkriteeri on puun ikä. Se lasketaan puun vuosirenkaista.

Siirtola poraa juuren niskaan kairan puun puoliväliin asti. Sen jälkeen hän liu’uttaa luston ongelmitta pois puusta ja alkaa laskea vuosia.

Hän piirtää jokaisen kymmenen vuoden jälkeen lustoon viivan. Kymmenien merkitseminen on hyödyllistä, jos puu on todella vanha.

– Joskus puu on myös kasvanut hitaammin ja vuosirenkaat ovat lähellä toisiaan, niin voi ensin laskea kymmenen vuotta ja sitten arvioida, milloin tulee seuraava kymmenen, Siirtola kertoo.

Tämä puu on 100 vuotta vanha eikä siis täytä kriteerejä.

Seuraavaksi lasketaan kantojen määrä. Siirtolan mukaan on tärkeä huomioida, että ainoastaan ihmisten tekemät kannot lasketaan, ei luonnollisesti syntyneitä. Joskus tämän selvittäminen vaatii kantojen lähempää tarkastelua.

Ihmisen jälkiä etsitään silmämääräisesti koealan ulkopuolelta. Niitä ovat esimerkiksi ajourat ja ojat. Näemme metsässä ojia, mutta ne ovat alkaneet jo umpeutua. Niiden vaikutus on pieni, ja alue on pääosin luonnontilainen.

Neljästä täydentävästä kriteeristä kahden tulee täyttyä.

Selvittäminen aloitetaan laskemalla pökkelöt eli pystyyn kuolleet lehtipuut ja suuret raidat ja haavat. Täällä moni puu toimii elinympäristönä suurille kääville.

Puustossa on myös havaittavissa rakenteellista monimuotoisuutta, kuten horisontaalista vaihtelua. Jotkut puut ovat kasvaneet tiheästi lähelle toisiaan ja toiset taas kauemmas.

Kolme täydentävää kriteeriä täyttyy: metsikön alkuperä, rakenteellinen monimuotoisuus ja elinympäristöpuut.

Tällä koealueella ikä jäi siis liian matalaksi, mutta muut pääkriteerit ja vähintään kaksi täydentävää kriteeriä täyttyivät. Ikä mitataan vielä kahdelta muulta koealalta ja näiden tulosten keskiarvo kertoo, täyttyykö ikäkriteeri vai ei.

Siirtola merkitsee tiedot Exceliin, jonka kautta yhteenveto niistä siirretään Metsähallituksen paikkatietojärjestelmään.

Käymme aamupäivän aikana yhteensä neljällä koealalla. Kaksi niistä ei täytä kriteereitä.

– Tavoite on saada työ valmiiksi loppuvuodesta 2025, jolloin esitämme kriteerit täyttäviä metsiä suojeltavaksi, Samuli Myllymäki kertoo.

Hänen mukaansa joistain metsistä voi tulla myös Metsätalouden ympäristöoppaan määrittelemiä luontokohteita, jolloin niitä ei suojella lailla, mutta niissä ei enää harjoiteta metsätaloutta.