Jär­vi­mal­min jäl­jil­lä

Ihan heti ei uskoisi, että paikassa on joskus ollut järeä rautatehdas ja kokonainen yhteisö.

Nyt Kurimo Utajärven Särkijärven kylän lähellä näyttää satunnaiselle vierailijalle kauniilta luontokohteelta kuohuvine koskineen, valtavine kuusikoineen ja vehmaine aukioineen.

Silti aivan ainutlaatuiselta.

Toisaalta ei ole ihme, että Kurimon kuuluisasta rautaruukista ei ole paljon jäljellä, sillä aikaa on ehtinyt kulua. Rautaruukki syntyi 1850-luvulla ja lopahti nopeasti 1870-luvun lopulla. Paikat ovat hyvin ehtineet metsittyä ja sammaloitua.

Silti nähtävää löytyy, kun vähän katselee, kuten kaivettuja kanavia, tehtaan osien jäännöksiä ja rakennusten pohjia.

Ensimmäinen merkki tulijalle on rautaruukin masuunin kuonakivistä muurattu aita, johon on kiinnitetty raudasta taottu alkuperäinen merkki. Sitä kutsuttaisiin nykyään logoksi.

Vilkasta seuraelämää syrjässä kaikesta

Aita tehtiin parikymmentä vuotta sitten projektissa, jossa laitettiin Kurimon paikkoja kuntoon muun muassa työllisyystöiden voimin.

Oppaana toimii Särkijärvellä asuva Toivo Perttunen, 80, joka on elänyt Kurimon kupeessa käytännössä koko elämänsä ja ahminut sen historiaa.

Hän kertoo, että alueen metsät ovat täynnä kuonaa, jota syntyi paljon, kun ruukissa valmistettiin järvimalmista aikoinaan rautaa.

Kurimon tehtaan aikana oli parhaimmillaan puolen sataa työntekijää. Sen takia paikalle syntynyt yhteisökin oli melkoinen: siellä oli oma koulu, kauppa, leipomo, navettoja, talleja ja paljon rautaruukin johtajien ja henkilökunnan asuntoja.

Ruukin johtaja, patruuna Axel Backman rakennutti Kiiminkijoen rannan tuntumaan itselleen ja perheelleen herraskartanon, jonne ei tavallisella kansalla ollut pääsyä. Syrjäisestä sijainnista huolimatta kartanossa vietettiin aikalaistietojen mukaan vilkasta seuraelämää.

Selkein jäänne Kurimon historiasta on kaivettu pitkä kanava, jonka varressa itse tehdas sijaitsi. Kanavasta otettiin vesivoima tehtaan masuuniin.

Itse tehtaasta ei ole paljon jäljellä. Jonkin verran rakennusten peruskiviä kumpareella, joka on järeän metsän peittämä.

Toisella puolella kanavaa saarekkeessa oli masuuni ja turbiini. Nyt siellä törröttää pari rakennuksen peruskiveä. Kanavan keskellä lenkottaa akseli hammaspyörineen. Se kuului aikoinaan tehtaan turbiiniin.

Järvimalmista syntyi hyvää terästä

Ruukin rauta tehtiin järvimalmista, joka tuotiin kahdelta järveltä reilun kymmenen kilometrin päästä. Siihen aikaan malmin kaivaminen oli harvinaista.

Backmania sanottiin vuori-intendentiksi, koska hänellä oli harvinainen taito tehdä järvimalmista rautaa. Hän perusti tehtaan Kurimoon juuri siksi, koska raaka-aineet sijaitsivat lähellä.

– Kurimossa tuotettu rauta palkittiin maailmalla, koska se oli niin hyvälaatuista. Kuona pystyttiin erottamaan malmista niin hyvin, että siitä saatiin hyvää terästä, Perttunen huomauttaa.

1960–1970-lukujen vaihteessa rautaruukin tarina kerrottiin johtaja Backmanin talon paikkeilla kesäteatteriesityksenä, jossa Perttunenkin oli näyttelijänä mukana. Tapahtui Kurimossa -näytelmän oli kirjoittanut Yleisradion Oulun toimintakeskuksen silloinen aluepäällikkö Erkki Hyytinen.

– Olikohan tuhatkunta ihmistä parhaimmillaan katsomassa näytelmää. Silloisia poliitikkoja Johannes Virolaisesta ja Ahti Pekkalasta lähtien tuli seuraamaan esitystämme, Perttunen muistelee.

Kesäteatterin paikan lähellä on vielä pystyssä muutamia lahoja koivurankoja, joiden juuressa on ollut Backmanin lehtimaja, jossa hänen kerrotaan istuskelleen ja naukkailleen punssia.

– Sanovat, että nuo koivuntotterot ovat sen aikaisia. Tuossa rannan lähellä näkyy monttu, jossa oli patruuna Backmanin viinikellari. Pottuja siellä ei pidettykään. Kun olin nuori poika, kellari oli siinä silloin vielä kopillaan, Perttunen muistaa.

Hän kertoo kuulleensa lukemattomia kansan suussa eläneitä tarinoita rautaruukista ja erityisesti patruuna Backmanista.

Traaginen rakkaustarina päätyi romaaniin

Yksi tarina on päätynyt Ilmari Kiannon romaaniin Patruunan tytär, joka kertoo rautaruukin koulun opettajattaren ja Backmanin pojan traagisesti päättyvästä rakkaustarinasta.

– Se kannattaa lukea, jos Kurimon historia kiinnostaa, Perttunen suosittelee.

Kuljetuskustannukset koituivat jo 1800-luvulla monen toiminnan kohtaloksi. Myös Kurimon tehtaan arvioidaan kaatuneen suureksi osaksi sen takia.

Rautaruukin jälkeen tehtaan alueella toimivat saha ja mylly 1950-luvulle saakka. Ne ottivat voimansa kanavasta, kuten ruukkikin oli aikoinaan tehnyt.

Rauniot hupenivat ajan mitttaan

Rakennuksista oli tehtaan lopettamisen jälkeen jonkin aikaa raunioita jäljellä. Rauniot kuitenkin hupenivat ajan mittaan, sillä rakennukset oli tehty tehtaan omalla tiilitehtaalla valmistetuista tiilistä, jotka olivat erinomaisia. Yhden jos toisenkin lähialueiden vanhan talon uuni on muurattu niistä.

– Masuunihan piti muurata tiilistä. Täällä tehty tiili oli niin luja, että nykyinen tulitiili ei ole mistään kotoisin siihen verrattuna, Perttunen toteaa.

Vaikka rautaruukista ja sen yhteisöstä ei ole enää ole paljon jäljellä, Kurimo on sen verran erikoinen ja hieno paikka, että siitä saisi helpostikin historiaa havisevan pienen nähtävyyden.

Perttusen mainitseman projektin jälkeen ei kuitenkaan mitään ole tapahtunut. Alue on alkanut metsittyä entisestään, kun alueen omistaja Metsähallitus ei ole tehnyt sille juuri mitään.

– Sitä en minäkään ymmärrä, miksi tälle ei ole tehty mitään. Onko se tämä Kurimon kirous? Täällähän tapahtui rautaruukin aikanakin kaikenlaista, onnettomuuksia ja kummallisuuksia, Perttunen aprikoi.