Lähde pulppusi vielä rakentamattoman Korkalovaaran alarinteellä. Samalla alueella, jonka rovaniemeläiset ovat oppineet tuntemaan pallokenttänä.
Lähde oli suuri, sen vesi kristallinkirkasta ja maultaan virheetöntä.
Siksi valtio oli ostanut sen ja ympäriltä kappaleen maata kesällä 1934. Lapin rajavartiosto saisi lähteestä käyttövetensä esikunta- ja kasarmialueelleen, joka levittäytyi melkein naapurissa, nykyisten Karhunkaatajantien ja Rajajääkärinkadun alueella.
Kunnostustöissä paljastui yllätys.
Lähteestä poimittiin useampi kourallinen kolikoita. Vanhin tunnistettiin yli 200 vuotta vanhaksi.
Rovaniemeläisten ikiaikainen toivomuslähde oli löytynyt.
Vielä sata vuotta sitten Rovaniemen vesijohtoverkko oli aivan alkutekijöissään.
Kesäkuussa 1923 sanomalehti Rovaniemi uutisoi putkitöistä, jotka olivat menossa kylän silloisella pääväylällä Maantiekadulla, nykyisellä Valtakadulla. Yhteiseen vesijohtoon kytkettiin kunnantalo, Pohjoismaiden Yhdyspankki ja pari kauppiasta.
Kunnallistekniikan rakentaminen alkoi yleistyä vasta ennen sotia.
Silti vielä 1950-luvullakin oli tavallista, että keskustan reunoilla käyttövesi otettiin kaivosta tai lähteestä.
Korkalovaaran laajoilla rinteillä lähteitä oli useita. Erityisesti Ratantauksen asukkaat olivat tottuneet käyttämään niitä.
Tunnetuinta kutsuttiin Ruikan Tommin lähteeksi.
Talollinen Tuomas Ruikka (1846–1932) oli Rovaniemen mahtavimpia maanomistajia.
Hänen isännöimänsä Jacobsbergin tilan maat alkoivat melkein Kemijoen rannasta ja jatkuivat kilometrikaupalla Korkalovaaran taakse, lähelle Sinettäjärveä.
Isäntä asui itse Maantiekadun varressa, vastapäätä Konttista, ja vietti paheellista elämää.
Hän piti talossaan salakapakkaa, trokasi ahkerasti viinaa ja oli usein käräjillä, joko syytettynä tai riitelemässä milloin mistäkin.
Esivallan mieliharmista tuli niin kuuluisa, että nykyisen Hallituskadun länsipää oli pitkään Tomminkatu ja Valtatie 4:n ylittävä silta yhä Tomminsilta.
Ruikan Tommi ei kumartanut herroja.
Sen sai tuntea myös vastapäätä asunut Hugo Richard Sandberg, joka oli mahtavan Kemiyhtiön mahtava metsäpäällikkö.
Kun tukkityöläiset olivat alkaneet 1906 lakkoilla yhtiötä vastaan ja perustaneet ammattiyhdistyksen, Jacobsbergin isäntä oli vuokrannut "jätkille" tontin toimitalon rakentamiseksi nykyisen Kansankadun eteläpäähän.
Sandberg oli halunnut estää hankkeen ja tarjoutunut ostamaan maakappaleen naapuriltaan.
Kiusallaankin Ruikan Tommi oli pitänyt päänsä; ei käy, metsäyhtiön rahat eivät riitä.
Yhtä jääräpäinen hän oli lähteensä kanssa.
Lapin rajavartiosto oli asettunut alueelle vuonna 1924.
Jo silloin valtio olisi halunnut lunastaa lähteen, jotta esikunta ja kasarmit saisivat siitä kaiken käyttövetensä.
Herrojen mieliharmi ei ollut alkanut millekään.
Ruikan Tommin puolesta rajavartiosto saisi hakea vetensä mistä haluaisi, kunhan ei hänen mailtaan.
Kaupat olivat syntyneet vasta isännän kuoltua.
Kesäkuussa 1934 pojat Kalle ja Matti Ruikka olivat myyneet lähteen ja sen ympäriltä pienen maapläntin.
Seutu oli jänkää, luonnonniittyä ja matalaa metsää. Asutusta ei juuri ollut, ei vielä silloin.
Töihin oli alettu välittömästi: siistitty pohjaa, vedetty putkia, tehty rakenteita.
Heinäkuun 19. päivänä Lapin Kansa uutisoi, että rovaniemeläisillä oli ollut lähteelle toisenlaistakin käyttöä.
Ammoisista ajoista lähteet olivat olleet enemmän kuin pintaan pulppuavaa pohjavettä.
Lähdevettä pidettiin rohtona, joka auttaisi vaivoihin. Sitä suosittiin kasteessakin, koska sen uskottiin olevan pyhää ja antavan terveyttä, voimaa ja nokkeluutta.
Metsäsuomalaisten uskomuksissa lähteellä oli haltija, jonka kanssa oli parempi pysyä väleissä.
Karja-, kala- ja metsäonnen takaamiseksi haltijalle annettiin lahja – jotain arvokasta tai ainakin kiiltävää.
Siksi Suomenkin lähteistä on löydetty muun muassa vanhoja koruja, nuolenkärkiä ja meripihkaa.
Rovaniemeläiset jatkoivat ikiaikaista perinnettä kolikoilla, ilmenee Lapin Kansan uutisesta.
Koko uutisen voit lukea Kansalliskirjaston digitaalisista aineistoista.
Vanhin, tunnistettavissa oleva oli yhden äyrin raha vuodelta 1725.
Puolenkymmentä muutakin oli löytöhetkellä reilusti sadan vuoden takaa, Ruotsin vallan ajalta. Vieläkin vanhempia saattoi olla, mutta osa kolikoista oli kulunut tunnistamattomiksi.
Jutun mukaan lähteen entinen omistaja ei tehnyt siinä poikkeusta.
Nuorin kolikoista oli vuodelta 1910. Silloin Ruikan Tommikin oli kulkenut vielä maillaan, ehkä porojaan paimentamassa.
Ei ole tietoa, minne löydetyt kolikot päätyivät.
Ruikan Tommin lähteestä oli käytävä vielä yksi vääntö.
Ratantauksen väki oli tottunut käyttämään sitä kesäisin ja erityisesti talvisin. Kun kaivotkin tahtoivat kuivua viimeistään keväällä, sulana pulpunnut lähde oli aina vain arvokkaampi.
Rajavartioston ostettua alueen asukkailla heräsi huoli, riittäisikö vettä enää heille.
He kirjelmöivät asiasta Rovaniemen kauppalalle vielä vuoden 1934 syksyllä.
Päättäjät olivat yksimielisiä: kauppala kustantaisi lähteelle oman pumpun asukkaiden käyttöön.
Luultavasti hanke ei toteutunut koskaan.
Lähde oli hankittu rajavartiostolle. Äkeä ja arvaamaton Oiva Willamo johti sitä itsevaltiaan ottein, eikä tainnut kantaa huolta siitä, miten ympäristön asukkaiden vesihuolto hoituisi.
Sotien jälkeen rajavartiosto palasi alueelleen ja pystytti raunioiden keskelle väliaikaiset tilat.
Niistä luovuttiin 1950-luvun puolivälissä, jolloin uusi esikunta- ja kasarmialue nousi Korkalovaaran Etelärinteelle. Vanhalle alettiin rakentaa kerrostaloja.
Jutun lähteenä on käytetty Kansalliskirjaston digitaalista lehtiarkistoa sekä Timo Heiskarin keräämää aineistoa.
Vanhan rajavartioston alueen naapurissa varttunut Heikki Kaakinen, 86, muistaa lapsuudestaan Ruikan Tommin lähteen.
Hänen mukaansa se oli nykyisen pallokentän "kauppalan puoleisessa päässä".
Seutu tuli tutuksi pojalle, jonka silloinen kotitalo on yhä pystyssä Palkisentien varressa, lähellä Karhunkaatajantien risteystä.
1950-luvulle saakka Kaakisten rajanaapurina oli rajavartiosto.
Se oli vetänyt ylempänä olleelta lähteeltä kasarmilleen vesijohdon, joka kulki Kaakisten tontin pohjoispuolelta.
– Isä olisi halunnut putkeen liittymän, mutta siihen ei suostuttu. Raja piti kaiken veden omanaan.
Kaakisen muisti yltää sotavuosiin.
– Ei silloin puhuttu enää Ruikan lähteestä, vaan aina rajavartioston.
Kaakisen mukaan lähteen suojana oli sotien aikaan rakennus, joka muistutti muodoltaan kesänavettaa.
– Kiipeilimme lapsena sen katolla, mutta sisälle ei ollut mitään asiaa. Ovessa oli kunnon munalukko.
– Luulen, että rakennuksen muotokin oli valittu suojausmielessä. Kesänavettaan kukaan ei tulisi tekemään sabotaasia.
Hänen mukaansa rakennelma oli hävitetty rovaniemeläisten palaillessa evakosta vuonna 1945.
Kaakisen lapsuusmaisemissa oli myös lehmihaka, jossa Tommi Ruikan poikien valkoiset lapinlehmät laidunsivat.
– Ruikan Matti kävi hoitamassa niitä aamuin ja illoin, Kaakinen kertoo.
– Hän oli hiljainen mies, jonka en muista puhuneen lapsille sanaakaan. Mutta lehmihaassa hänellä oli tapana laulaa, usein monta kappaletta peräjälkeen niin kuin konsertissa. Isäni harrasti laulua, ja muistan hänen kehuneen, miten Matilla on ääntä ja sävelkorvaa.
Pallokentän alue rakennettiin urheilukäyttöön jälleenrakennuskaudella, 1940-luvun lopussa.
Heikki Kaakinen muistaa sen erityisesti luistelukenttänä.
– Musiikki soi, ja jää oli rovaniemeläisiä täynnä. Se oli poikaselle niin mukavaa, että koulunkäyntikin tahtoi joskus unohtua.