Hän jätti nimensä kar­tal­le

Pororosvo ja miehentappaja.

Tietäjä, noita ja salaperäinen korpifilosofi.

Luton erämaiden korskea isäntä, joka hallitsi maisemiaan ja sen kulkijoita miten tahtoi.

Kartalle nimensä jättäneestä Raja-Joosepista on tarinoissa moneksi, mutta legendalla ei ole kovin paljon yhteistä Luttojoen törmällä asuneeseen Josef Juhonpoika Sallilaan (1877–1946).

Sallila oli naapurinsa sanoin "tavallinen köyhä", joka elää kituutti mökkiläisen elämää kumppaninsa Tilda Lehikoisen kanssa erämaassa, puuhasi samaa mitä kaikki muutkin eikä pitänyt ääntä tekemisistään saati itsestään.

Tarinoiden miehentappaja ja pororosvo oli tosielämässä siivosti elävä luontaistilallinen, jossa riitti lauhkeutta lähes lepsuuteen asti. Monet tärkeätkin asiat olisivat jääneet huonolle hoidolle, ellei Tilda olisi pitänyt kuria. Säyseänä luonteena Jooseppi taipui suosiolla voimakastahtoiselle naiselleen.

Kenraali ja kirjailija K. M. Wallenius ja monet muut sepittivät Raja-Joosepista juttuja, jotka luettiin tosina. Näin mökineläjästä kasvoi legenda – paljon suurempi ja värikkäämpi kuin Joosepin tunteneet olisivat koskaan uskoneet.

Kuvaan sopii, että hän antoi nimensä myös asuinseudulleen.

Joosepin ja Tildan asettuessa Luttojoelle paikka oli aivan silloisen rajan tuntumassa. Inarilainen  Assari Akujärvi oli kerran keksinyt sanoa Sallilaa Raja-Joosepiksi – ristimänimet kun eivät viihtyneet kansan suussa.

Akujärvi ei voinut arvata, että hän tuli samalla ristineeksi kokonaisen seudun.

Poroja ja kissoja

Parkanossa syntynyt Raja-Jooseppi oli kiertänyt kirjavien töiden perässä Pohjois-Ruotsia, Ruijaa ja Petsamoa, ennen kuin päätyi Tildansa kanssa Luton törmälle vuoden 1913 tienoilla.

Jooseppi ja Tilda asettuivat aluksi korsuun, jonka poromiehet olivat kyhänneet jokivarteen. Myöhemmin he rakensivat oman hirsituvan ja sen kylkeen muita rakennuksia.

Neitseellistä erämaata riitti ympärillä peninkulmakaupalla.

Metsä antoi riistaa, Lutto ja sen sivuhaarat kalaa ja joskus myös helmiä. Jooseppi ei tosin perustanut jokihelmisimpukoista eli raakuista läheskään niin paljon kuin lajin ammattilainen Heikki Huhti. Tämä viihtyi Joosepin naapurina 1920-luvulla jonkun vuoden, ennen kuin laski itäisemmille helmivesille.

Niilo Kyrön kaupasta Ivalosta Jooseppi haki tarpeellista ruokatavaraa. Usein hän maksoi laskunsa oravan-, suden-, ketun- tai ahmannahoilla. Kuuden peninkulman päästä ei kannattanut aivan vähää tuoda. Mitä ei tarvittu itse, se sopi myydä koltille ja muille kulkijoille, tai sitten vaihtaa.

Erikoisinta mökissä oli kissojen paljous.

Jooseppi sieti kissoja saadakseen nahkoja kinttaisiin ja lakkeihin. Osa tätä pienimuotoista turkiselinkeinoa oli pihalla seissyt hirttopaalu. Siinä Jooseppi otti kissoilta hengen turkkia tärvelemättä.

Vuonna 1923 Jooseppi talutti kenttään ensimmäisen lehmänsä, jonka hän oli ostanut Frans Marttilalta. Siitä versoi sen verran karjaa, että Jooseppi ja Tilda saivat omasta takaa maidon ja voin, jos karja vain selvisi talven yli. Heinäsato tahtoi jäädä välillä olemattomaksi.

Törmällä Jooseppi piti perunamaata ja kankailla porojaan. Laajimmillaan hänen ja Tildan poromäärä ylsi vasoineen noin 150 eläimeen. Sillä kyllä pärjäsi, mutta poikkeava se ei ollut.

Saman verran kuin pororuhtinasta Joosepissa oli noitaa.

Pelin viekas mies osasi. Jooseppi oli näkevinään tulesta asioita ja paranteli sairaita kuin parempikin poppamies. Usein se oli huiputusta, jossa auttoi miehen etevä supliikki.

Karski vain tarinoissa

Kenttäänsä poikenneita Jooseppi kestitsi ja kohteli hyvin, elleivät nämä antaneet itse muuhun aihetta. Silloinkin hän selvisi puhumalla. Väkivaltaista Jooseppia hänen viimeiset aikalaisensa eivät tiedä olleenkaan: sitä vikaa hänessä on vain jutuissa.

Ennen sotia Jooseppiin poikkesi keskisuomalainen mies tyttärensä kanssa. Paikalle sattunut kulkija erehtyi humalapäissään yrittämään tytärtä, jolloin kimpaantunut isä ampui ahdistelijan aitan portaille.

Joosepilla ei ollut välikohtaukseen mitään osaa, mutta jutuissa ja juoruissa se päätyi myöhemmin hänen syntilistalleen.

Paavo Lehtosen tapaus mustasi sekin Joosepin mainetta.

Lehtonen kulkeutui Joosepin syntymäpitäjästä Parkanosta Lutolle 1920-luvulla. Aluksi hän autteli Jooseppia, ennen kuin rakensi myöhemmin oman kämpän vastarannalle.

Maaliskuussa 1937 Lehtonen sai sairauskohtauksen ja riutui kolmisen viikkoa Tildan ja Joosepin hoidettavana, ennen kuin kuoli.

Kun kuolinsyystä ei tullut selvää, Lehtosenkin kuolema liitettiin myöhemmin Jooseppiin. Tämän huhuttiin jättäneen Lehtosen ilman hoitoa ja jopa hävittäneen ruumiin.

Inarilainen Aukusti Katajamaa oikoi pahoja puheita Lapin Kansassa tammikuussa 1991. Lukijankirjoituksessaan Katajamaa kertoi olleensa laittamassa Lehtosta arkkuun ja hautaamassa Ivalon hautausmaalle. Joosepin uskottuna asiaa hoiti entinen rajasotilas Aimo Turunen.

Tildan kuolemasta alamäki

Pian miehet joutuivat uudestaan samoihin töihin.

Syöpä vei Tildan, jonka ruumiin Turunen toi kylille. Katajamaan mukaan vainaja sai hautapaikan Lehtosen vierestä. Jooseppi ei tullut hautajaisiin, jonkun oli huolehdittava mökistä ja eläimistä.

Tildan kuolema vauhditti Joosepin rappiota, joka oli alkanut kolttatytölle syntyneestä pojasta. Lapsenruokot verottivat raskaasti hänen poroeloaan. Sekavina sotavuosina 1940-luvun alussa omaisuus hupeni lopullisesti. Vanhan rinnalle noussut uudempi talokin oli huilannut hirsinä alas Luttoa, Neuvostoliittoon.

Sodan jälkeen Joosepin elämisen eväät olivat huvenneet aivan sananmukaisesti: kun paljon muuta ei enää ollut, hän kastoi kuivaa leipää suolavedessä.

Viimeiset vuotensa köyhtynyt, väsynyt ja sairas Raja-Jooseppi jakoi Fedora Semenoffin kanssa. Hän emännöi myös toukokuussa 1946, jolloin Jooseppi päätti päivänsä. Myrkyt niellyt mies kuoli istualleen tönöönsä.

Lähteet: Raja-Joosepin naapurin, Kattajärvellä asuneen Matti Hurun haastattelu vuonna 2000. Raja-Joosepin rajavartioaseman arkisto. Aukusti Katajamaan muistelukset Raja-Joosepista (Lapin Kansa, 7.1.1991).