Ensi kertaa ai­kui­se­na ladulle

Pakkasmittari näyttää kymmentä astetta. Sääennuste tietää kertoa, että tuuli saa sen tuntumaan 18 asteelta.

On tavallinen arkipäivä kello yksi loppiaisen jälkeen, ja ladulla käy kohtuullisen vilkas kuhina. Laskurin mukaan edellispäivänä saman tunnin aikana 1,3 kilometrin lenkki hiihdettiin 580 kertaa.

Täällä jos missä on selvää, että maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä: on hiihtäjiä ja sitten on niitä, jotka eivät hiihdä. Paikalla ovat siis hiihtäjät ja minä.

Pakollisen kouluhiihdon jälkeen on helppoa olla hiihtämättä lopun elämäänsä. Mutta entä jos aikuisella iällä haluaisikin joskus huvikseen hiihtää? Kynnys aloittamiseen on kova, jos ei omista edes suksia.

Entinen kilpahiihtäjä, oululainen hiihtokonsultti Aleksi Harjula odottelee hiihtovarusteissaan ladun reunalla.

Viime vuosina Harjula on seurannut omassa tuttavapiirissään sellaisia, jotka suuntaavat ladulle kouluhiihtopohjalta vasta aikuisella iällä. Harjulan silmin aloittelijoiden ensitaival on näyttänyt raskaalta.

–  Se on fakta. Totta kai koettelee sinnikkyyttä, jos ensimmäisillä lenkeillä tulee epäonnistumisia ja jää huono fiilinki.

Harjula on lupautunut antamaan vinkit sellaiselle tavalliselle ihmiselle, joka haluaa palata ladulle pitkän tauon jälkeen – ja minä olen lupautunut vinkkejä testaamaan. Muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuun ottamatta hiihdin edellisen kerran koulun liikuntatunneilla 1990-luvun lopulla.

Lähdemme siis ladulle.

Välineet vaikka lainaan

Muutamaa päivää aiemmin ostamissani karvapohjasuksissa on vielä kaupan viivakooditarrat paikoillaan. Ennen tätä päivää niillä ei ole hiihdetty metriäkään.

Harjula puhuu riittävistä välineistä. Hiihtämistä pääsee kokeilemaan joko sukset vuokraamalla tai lainaamalla samoissa mitoissa olevalta ystävältä.

Hiihtäminen on kuitenkin välinelaji. Jotta hiihtämisestä jäisi jonkinlainen maku, suksen tulisi olla omaan hiihtotasoon sopivan jäykkä.

– Taloudellisesti helpointa on lainata, mutta silti pitäisi olla hiihtäjälle sopivat sukset, ettei mene heti pilalle alkukokeilu.

– Karkeasti 500 euroa menee pakettiin. Jos sattuu käymään niin, ettei hiihtäminen olekaan oma juttu, suksilla on ihan hyvä jälleenmyyntiarvo, ja niillä on aika paljon kysyntää.

Harjula huomauttaa, että oikea voitelu on tärkeä: suksien pohjien pitäisi olla mustapohjaisissa suksissa mustat, ei harmaat. Karvapohjasuksille riittää yleensä pelkkien luistoalueiden voitelu.

Ylle Harjula kehottaa laittamaan yhden paksun kerroksen sijasta erillisiä kerroksia. Lähtiessä saa olla hiukan viileä, sillä vartin liikkumisen jälkeen lämpenee.

Hiihtämään ei parane mennä nälkäisenä. Ennen lähtöä kannattaa tarkistaa myös sää ja huomioida tuulen vaikutus.

– Latukamerat toimivat aika hyvin. Lumisateen jälkeen kannattaa tsekata, missä latukone on mennyt.

Rauhallinen tasamaasto

Napsautan monot paikoilleen, kiristän sauvojen remmit. Suksien ja sauvojen myötä raajat kasvavat metritolkulla. Liki 30 vuoden tauon jälkeen olo on hutera ja epävarma. Mitenkä päin tässä pitäisi oikein olla?

Mihin suuntaan ladulla kuljetaan? Tietäjät tietää, ja loput voivat seurata mallista, Harjula toteaa.

Sitten vain vuorohiihtoa kävelyn tahtiin, Harjula opastaa. Kun vasen käsi on siellä, oikea jalka on täällä, hän näyttää.

Teoria saa kädet ja jalat solmuun, rytmiä ei tunnu löytyvän millään. Harjula siirtyy edelle ja rytmittää ääneen: vasen, vasen, vasen!

– Jousto polvissa, tuki keskivartalosta ja etukeno. Pieni liuku väliin, ja kun on päässyt vähän etenemään, nostaa sauvoja muutaman kerran ilmaan ja ottaa muutaman potkun, Harjula neuvoo.

Ensimmäiseksi lenkiksi kannattaa valita tasamaa ja lyhyt matka. Kun kiertää pikkulenkkiä, voi lähtöpisteellä säätää vaatekerroksia tai tankata energiaa.

Karkeana sääntönä Harjula pitää sitä, että hiihtäessä täytyy pystyä puhumaan puuskuttamatta. Kaikille se ei ole mahdollista: silloin kannattaa reilusti pysähtyä, hörpätä vaikka vettä ja antaa sykkeen tasaantua.

Harjula arvioi, että liika vauhti on aloittelijalle yleisin kompastuskivi. Siksi hän ei lähtisi ensilumenladulle, vaan odottaisi luonnonlumilatuja. Kun hiihtäjiä on paljon, voi olla vaikea pitää yllä omaa rauhallista tahtiaan.

Kolotus kuuluu asiaan

Miltä hiihtämisen pitäisi alussa tuntua? Onko laji väärä, jos alku takkuaa?

Harjula peräänkuuluttaa malttia: pitkän tauon jälkeen ensimmäisille lenkeille ei kannata ladata liikaa odotuksia.

Remmi tai mono voi painaa, suksi voi tuntua epämukavalta. Jomotusta voi tuntua lihaksissa ja alaselässä.

Jos kipu ei ole vihlovaa, Harjula pitää tuntemuksia terveenä. Hiihtäminen panee koko kehon töihin.

– Jos aloitus on aivan karsea, älä anna periksi. Paras treeni on tehty treeni. Tekemällä tasapaino ja potku kehittyvät.

– Hiihtämällä saa myös tehokkaasti kiloja pois. Pitää malttaa, että vauhti on riittävän matala, eikä lähde painamaan laikka punaisena. Matalatehoisissa, pitkissä harjoitteissa rasva-aineenvaihdunta käynnistyy parhaiten.

Harjula lupaa, että hiihtämisessä kehityskäyrä on jyrkkä, jos hiihtää säännöllisesti ja malttaa pitää välipäivät. Lihakset vaativat myös palautumisen. Hiihtämällä kunto ja lihakset kehittyvät, mutta vaativuustasoa kannattaa nostaa rauhalliseen tahtiin.

Edistymistä aloittelija saattaisi odottaa melko nopeasti. Jo parin kolmen kokeilun jälkeen haparointi vähenee.

– Jos huomenna aloittaisi ja kävisi yksi tai kaksi kertaa viikossa, kahden viikon päästä alkaa tuntua tutummalta.

Harjula kehottaa pyrkimään säännöllisyyteen. Itselleen voi kehitellä välipalkintoja matkan varrelle, jotta kipinä pysyy.

Jotakuta sinnikkyydessä auttaa suunnitelma hiihtää tietty määrä viikossa. Toinen taas luovuttaa, jos ei pysykään tavoitteessa.

– Säännöllisyys madaltaa kynnystä. Lihaksisto on silloin valmiimpi ja muistaa liikeratoja.

– Harjoitteita löytyy esimerkiksi Instagramista. Hiihtokurssilla yhdessä tunnissa saa semmoisen annoksen, että tietää, mihin keskittyä omilla lenkeillä.

Latua ei enää huudeta

Yhden tunnin opastuksen jälkeen on lämmin. Posket punottavat ja alkujaan viileät sormet ovat vetreytyneet.

Kaikki hiihtogurun antama oppi ei ehkä ole mennyt aivan perille asti, mutta olo on reipas ja tuntuu siltä, että ladulle palaa mielellään uudestaankin.

Tavoite on saavutettu: Harjula pyrkii siihen, että ensimmäisistä hiihtokerroista jää hyvä mieli. Tekniikkaan voi pureutua tarkemmin lopun ikäänsä.

Mutta entä jos yksinkertaisesti nolostuttaa lähteä hutiloimaan kymmeniä vuosia hiihtäneiden himoliikkujien joukkoon?

Harjula kehottaa valitsemaan rauhallisen paikan ja ajan päivästä, jolloin ulkoisia häiriöitä ei olisi. Hän huomauttaa, että harrastehiihtämisessä takaa tulevia ei väistetä, eikä hiihtoetikettiin kuulu huutaa latua.

– Voi ajatella, että hiihtää omassa kuplassaan omaa tahtiaan. Jos on hankala kohta, voi vilkaista olan taakse, pysähtyä ja ennakoida. Sitten voi painaa mäkeä omalla vauhdilla.

Harjula itse hiihtää 1 000–1 200 kilometriä vuodessa. Hänen mielestään parasta hiihtämisessä on raitis ulkoilma.

– Lenkillä voi väsyttää, mutta sen jälkeen saa virkistävän tunteen siitä, kun on käynyt hiihtämässä.