
Kometon kierroksen retkeilyreitti Puolangalla on saatu raivattua toissa kesän myrskyvahinkojen jäljiltä. Siikavaaran sienipolun pohjoisosissa sijaitseva 7,5-kilometrinen rengasreitti kärsi merkittäviä vahinkoja kesäkuun 2021 Paula-myrskyssä, joka kaatoi reitille suuren määrän puita.
Metsähallituksen tiedotteen mukaan puut on saatu raivattua, ja reitti noudattelee entistä linjaustaan pääosin. Myrskyvahinkojen vuoksi reittiä linjattiin hieman uudelleen.
Lisäksi reitillä korjattiin pitkospuita ja Kometonvaaran länsipuolella sijaitsevan Pöksänkorven taukopaikan rakenteet peruskorjattiin.
Kalliojyrkänteestään tunnettu Kometto sijaitsee Siikavaaran luonnonsuojelualueen pohjoispäässä noin 90 kilometriä Pudasjärveltä. Siikavaaran läpi kulkee UKK-reitti, ja reiteille pääsee kolmelta eri parkkipaikalta Siikajärven etelä-, itä- ja pohjoislaidalta.
Vuorilammen reitti kuntoon ja uusia pitkoksia Martiselkoselle
Metsähallitus tiedottaa myös laittaneensa Vuorilammen reitin kuntoon Hyrynsalmella. Tiedotteen mukaan Vuorilammen noin 5-kilometrisen reitin korjaamista oli toivottu paljon. Tiedotteessa itse Vuorilampea verrataan Hossan Julmaan-Ölkkyyn pienoiskoossa.
Vuorilammelle on reilut 10 kilometriä Hyrynsalmelta.
Samassa tiedotteessa Metsähallitus kertoo kunnostaneensa myös Vanhaa Itärajan reittiä Murhisalon ja Martinselkosen suunnalla. Murhisalossa uusittiin 1,5 kilometriä pitkospuita ja Kirnulammen sekä Murhijärven taukopaikat kunnostettiin. Martinselkosesta Hossaan johtavalla reitillä pitkospuut kunnostettiin Metsähallituksen mukaan kokonaisuudessaan kahden kesän aikana.
Reitin kokonaispituus on 60 kilometriä ja uusia pitkoksia tehtiin tiedotteen mukaan 3,5 kilometriä. Vanha Itärajan retkeilyreitti seurailee itärajaa Suomussalmen Pirttivaarasta aina Hossan luontokeskukselle asti.
Näiden lisäksi Metsähallitus kunnosti Ylä-Kainuussa Kalmosärkän luontopolun pitkoksia ja kaksi tulipaikkaa Suomussalmella, sekä Hyrynsalmen Vorlokissa autio- ja vuokratuvan kokonaisuutta.
Metsähallituksen tiedotteen mukaan Ylä-Kainuun pitkälti 1990-luvulta peräisin olevia retkeilyrakenteita laitettiin nyt kuntoon eduskunnan myöntämällä lisärahoituksella.