35 kuu­kaut­ta luon­non­lu­mil­la

2 vuoden ja 11 kuukauden putki päättyi syyskuun vaihteessa. Viime kesä oli kuiva ja kuuma, ja Pohjois-Norjan ympärivuotiset hiihtopaikat olivat poikkeuksellisen vähälumisia.

Huonojen olosuhteiden myötä äkäslompololainen Antte Lauhamaa antoi vuonna 2019 alkaneen hiihtoputkensa tulla päätökseen.

– Sen verran tympäännyin, että en silloin jaksanut lähteä Norjaan lumille, Lauhamaa kertoo.

Harva suomalainen on yltänyt samaan: Lauhamaa kävi laskemassa luonnonlumilla ilman hissejä vähintään kerran kuukaudessa yhteensä 35 kuukauden ajan. Hiihtoputken aikana hän pääsi kokemaan heinäkuisen lumimyrskyn, puuterilunta syyskuun ruskan yläpuolella ja jäistä kokkarelunta jyrkässä kurussa.

Ensimmäinen vuosi tuli täyteen vahingossa

Lauhamaan hiihtoputki alkoi hieman vahingossa. Ensimmäisenä koronakesänä 2020 hän ynnäili kavereidensa Mikko Lampisen ja Miika Vuorion kanssa, montako kuukautta he olivat käyneet putkeen luonnonlumella laskemassa. Luonnonlumen lisäksi kriteerinä pidettiin mäelle nousemista omin voimin.

Ensimmäinen vuosi tuli täyteen melkein vahingossa. Ensilumet satoivat Norjaan syyskuussa ja lumitalvi oli hyvä. Kylmän kevään ansiosta koronakesän lumille pääsi parkkipaikalta vielä juhannuksena.

– Sitten tuli hyvä syksy ja toinen vuosi täyteen, Lauhamaa sanoo.

Mikko Lampisen hiihtoputki ehti venyä 10 kuukauteen, mutta heinäkuussa työt pitivät Lampisen etelässä. Lampinen kävi kuitenkin laskemassa suksilla tamperelaisella hiekkamontulla.

– Hiekkalasku on fuulausta, ei sitä lasketa, sanoo Lampinen, joka pääsi silloin takaisin lumille kuukauden tauon jälkeen.

Isän kanssa kesälaskuja Kilpisjärvellä 1990-luvulla

Syntyjään kilpisjärveläinen Lauhamaa varttui Rovaniemellä ja on viettänyt koko elämänsä suksilla villin lumen perässä, myös kesäisin.

– Kesäisin olen käynyt laskemassa varmaan kymmenen vuotta, mutta yleensä taukoa on pidetty elokuussa tai syyskuussa.

Isänsä kanssa Lauhamaa kävi 1990-luvulla Kilpisjärvellä laskemassa kesäkuussa. Tenolaaksossa Norjan puolella nousevalta tunnetulta Rásttigáisá-tunturilla Lauhamaa kävi laskemassa elokuussa 1998.

Samoihin aikoihin Lauhamaa tutustui myös Lyngeninvuonon alueen norjalaisiin vuoriin ja tuntureihin.

– Tajusin, että laskukausi on täällä pitkä.

Mikko Lampinen tutustui kesäiseen lasketteluun Alppien kesäjäätiköillä toimivissa hiihtokeskuksissa. Ajokortin saatuaan Lampinen kävi laskettelukeskuksessa Norjan Strynissä yli kymmenenä kesänä. Pohjoisemmassa hissitön kesähiihto tuli Lampiselle tutuksi vasta koronapandemian myötä, kun töiden kanssa oli kesällä rauhallisempaa.

– Ei ole niin väliä, onko luntakaan. Kunhan pääsee tepastelemaan ja vaeltamaan. Jos pääsee laskemaan, se on pelkkää plussaa, sanoo Lampinen.

Jos olosuhteet ovat huonot, laji onkin seikkailuhiihto

Viime vuosina Lauhamaata ja Lampista on alkanut entistä enemmän kiinnostaa niin kutsuttu seikkailuhiihto. Se tarkoittaa, ettei aina mennä himotun puuterilumen perässä.

– Seikkailu sisältää jotain yllätyksellistä. Yllätys tulee yleensä silloin, kun olosuhteet eivät ole täydelliset, Lauhamaa sanoo.

Kuiva puuterilumi on ylipäätään varsin harvinaista, vaikka se lajiin vähemmän perehtyneiden mielikuvia voi hallita.

Vuosi sitten syyskuussa Lauhamaa kiipesi Mikko Lampisen kanssa Lyngenin niemimaan puolivälistä löytyvään Hammaskuruksi kutsuttuun kuruun. Uutta lunta oli ehtinyt sataa aiemmin. Lämminnyt sää oli kuitenkin sulattanut uuden lumen kokkareiseksi. Aikaisin aamulla liikkeellä olleet Lauhamaa ja Lampinen saivat laskea jäätynyttä pottumuusin kaltaista lunta.

– Lumi on mitä on. Jos se on tosi paskaa, menee reissu seikkailuhiihtona, Lauhamaa kertoo.

Vuotta aiemmin parivaljakko löysi samasta kurusta hyvää lunta lumipyryn aikana.

– Kun tunnistaa, millä tavalla mitäkin lunta pitää laskea, ja se tulee automaattisesti, lumen laatu ei niin haittaa. Aika paljon joutuisi harmittelemaan, jos pelkkää puuteria haluaa laskea.

Melomalla kesäkuisille pohjoisrinteille

Pitkien talvien jälkeen Lauhamaa myös odottaa kesäisiä harrastuksia ja retkiä. Etenkin kesäisin hän yhdistää usein jonkin muun lajin vapaalaskuun. Vuosi sitten Lyngenin Jägervatnetilla Lauhamaa meloi packcraftilla järven yli vuoren pohjoisrinteelle. Myös lähestymiset maastopyörällä ovat tuttuja.

–Samalla reissulla tulee melkein aina tehtyä jotain muutakin. Eri elementtien yhdistäminen on mukavaa. Varta vasten kesähiihtämään ei varmaan tulisi lähdettyä.

Seikkailuhiihtoon liittyy usein myös retkeily ja telttailu, jotta syrjäisemmille vuorille pääsee nousemaan lähempää. Kun koronapandemian ensiaskelia otettiin vuoden 2020 maaliskuussa, Lauhamaa ja Lampinen olivat viikon leireilemässä ja laskemassa Käsivarren erämaassa.

– Tultiin takaisin tienlaitaan ja katsottiin uutisista, että onkohan maailmanloppu tullut.

Pitkien hiihtoputkien aika voi jossain vaiheessa päättyä. Kohta neljännesvuosisadan Lyngenin alueella laskenut Lauhamaa on seurannut jäätiköiden vetäytymistä yhä ylemmäs.

– Jäätiköiden sulaminen on ihan selkeästi havaittavissa. Ne eivät todellakaan ole kasvaneet.

Talven odotus säilyy, vaikka hiihtoputki jatkuisi

Lokakuussa pohjoistuuli tuo jo talven tuntua Äkäslompoloon. Lapissa on viime vuosina päässyt laskemaan hiihtokeskusten säilölumen lisäksi myös luonnonlumilla jo lokakuussa. Laskuvälineen tärveleminen kiviin on alkukaudesta kuitenkin varsin todennäköistä.

Norjassa hiihtokausi vuorilla voi puolestaan alkaa kertarysäyksellä jo lokakuussa. Jos sopiva lumisaderintama osuu vuoriin, lunta voi kertyä yhden myräkän aikana kymmeniä senttejä, ylemmäs vielä enemmän.

Toissasyksynä puolestaan oli niin vähäsateista, että Tromssan läänissä annettiin metsäpalovaroituksia joulukuussa.

Vaikka hiihtotaukoa on kestänyt vasta pari kuukautta, Lauhamaa odottaa talvea hiljalleen enemmän.

– Pikkuhiljaa alan seuraamaan kelejä ja ennusteita. Niitä ei kesällä tule katsottua juurikaan.

Kun Lauhamaa syyskuun loppupuolella kävi Norjassa, sukset olivat mukana auton takakontissa, ikään kuin varmuuden vuoksi. Kesällä Tromssaan opiskelemaan muuttanut tytär on jo laittanut kuvia kaupunkiin näkyvän 1 238 metriin nousevan Tromsdalstindenin valkoisesta huipusta.