Saavumme varjosta aamuyön auringonpaahteeseen. Heinäkuussa Pohjois-Norjan Lyngenissä aurinko paistaa öisin korkealta pohjoisesta, eikä 1213 metriin nouseva Pollfjellet enää varjosta hikistä nousuamme helteessä.
Olemme menossa laskettelemaan kesän lumille.
Pyrimme äkäslompololaisen Samuli Hellbergin kanssa yhdelle Lyngenin tunnetuimmista kesäisen lasketteluretken kohteista, Daltindenille. Vuori on tuttu näky monelle suomalaiselle. Kun ajaa Kilpisjärveltä Jäämeren rantaan Yykeänperälle, 1533 metriin yltävä vuori nousee leveälakisena Lyngeninvuonon vastarannalla.
Heinäkuun alussa lunta näkyy viileän kevään jäljiltä Daltindenin etelärinteellä, mutta meitä kiinnostaa pohjoiseen viettävä rinne, jossa lunta riittää yleensä pitkälle kesään.
Seuranamme surisee satoja innokkaita kärpäsiä, hyttysiä ja paarmoja. Ötökät, shortsit, sukset ja lumi eivät ehkä ole luontevimman kuuloinen yhdistelmä.
Kesähiihdon ytimessä on kesälumi. Kevään ja kesän lämmössä lumipakka on sulanut ja talvella muodostuneet kerrokset ovat sulautuneet yhtenäiseksi massaksi. Pinnasta lumi on asettunut tiiviksi sohjoksi, jota on helppo ja mukava laskea. Kun eri kerrokset puuttuvat lumesta, myös lumivyöryjen todennäköisyys on huomattavasti alhaisempi kuin talvella.
Kesällä suurimmat lumenviipymät löytyvät yleensä pohjoisrinteiltä, joille aurinko paistaa hieman vähemmän kuin muille rinteille.
Loppukesällä lumiraja hiipii ylemmäs ja ylemmäs. Lumen pinta sulaa auringossa kuppimaiseksi, kun epäpuhtaudet keräävät lämpöä ja sulattavat lunta ympäriltään. Sateet huuhtovat lumikentän reunoilta hiekkaa ja kiviä lumipinnalle, eli hohtavilla hangilla pääsee kesäisin harvoin liikkumaan. Lyngenin korkeimpien vuorten yläosiin lunta voi toki sataa myös kesällä.
Kesähiihdossa on monta vaihetta
Kesäisessä vuorihiihtoretkessä riittää osuuksia. Lähestyminen on yleensä työläämpi kuin talvella, sillä laskuvälineet täytyy kantaa lumelle. Lumitalvesta ja kesän lämpimyydestä riippuen hiihdettävä lumi löytyy jostain 500–900 metrin korkeudesta.
Vielä alkukesästä lumille voi hyvän lumitalven jälkeen päästä suoraan maantieltä, mutta keskikesällä lähestymiset saa tehdä kuivalla maalla ja omin voimin. Tarjolla voi olla polku tai mönkijäura, tai umpimetsää.
Aurinkoiselta taukopaikalta noin 500 metrin korkeudelta näemme vielä alhaalla Lyngsdalenissa virtaavan joen. Muutamia päiviä aiemmin alkanut helle on sulattanut runsaasti lunta ylhäältä vuorilta ja lietsonut sulamisvesistä elävän joen koskeksi. Vesi huuhtoi joen ylittävän sillan päätyä. Pienellä loikalla pääsimme lumen puolelle virtaa.
Tauon jälkeen Hellberg kiskoo repun selkäänsä. Kesähiihtoreppu painaa toistakymmentä kiloa. Kameroineen omani painaa 17 kiloa. Sukset roikkuvat repun kyljissä. Monot kulkevat kätevimmin suksien siteisiin naksautettuna.
Youtube-videoita sivutoimisesti tekevä Hellberg puhuu välillä kameralleen.
– Ei tää ole kärsimystä, tää on vaan hidasta.
Lyngeniin hiljattain muuttanut ystävä vinkkasi uutta reittiä, joka on hieman lempeämpi, koska pääsemme kiertämään suuren yhtenäisen rakkakivierämaan. Nyt rakkakiveä on vain korkeuskäyrien suuntaisina rantuina harjumaisessa rinteessä. Eräällä viistoharjulla löydämme jopa muutaman sadan metrin mittaisen polun.
Lumilaikku laajenee lumikentäksi
Harjun päältä huomaamme pienen lumilaikun kaakkoon viettävässä rinteessä. Se on lupaava merkki. Seuraamme harjun reunaa ja pääsemme suksille jo alle 700 metrissä. Vaihdamme kengät monoihin ja jätämme ylimääräiset varusteet odottamaan paluutamme.
Hiihtelemme ylämäkeen nousukarvat suksien pohjissa. Kärpäset jäävät odottamaan lumen reunalle. Rinteen ainoan jyrkemmän kinkaman ylitämme suksia kantaen. Jossain lumimassan alta kuuluu virtaavan veden vaimea humina. Myöhemmin kesällä vedet puhkovat lumikenttiin syviä aukkoja.
Helteessä nouseminen alkaa pian tuntua raskaalta. Kesälumi ei viilennä kovin voimakkaasti. Lumikentän toisessa reunassa on onneksi kiviharju, ja aamuaurinko paistaa niin matalalta, että varjossa voi vilvoitella hetken. Kielen alle voi pujauttaa merisuolakiteitä kramppien estämiseksi. Vanhat nousujäljet halkovat lumikenttää sieltä täältä. Muutkin ovat viime päivinä hiihdelleet täällä.
Kuten yleensä, ajantaju hämärtyy. Korkeuden kertyessä keskikesän räikeänvihreät kasvustot ja muut runsaat aistiärsykkeet vaihtuvat lumen ja kiviharjujen graafiseen selkeyteen. Kolme tuntia vierähtää huomaamatta. Vuoren laakea huippu on sulanut kivikoksi, joten joudumme kävelemään parikymmentä metriä korkeinta kohtaa merkkaavalle kivikasalle.
Lännessä, pohjoisessa ja idässä näkyy monenmuotoisia lumisia vuorenhuippuja. Kaakossa ja etelässä näkyy tasaista: Suomi.
Kesälumi on vaivan arvoista
Vuosi sitten pohjoiseen muuttanut Hellberg on innokas maastopyöräilijä, ja pitkän talven jälkeen ajatukset laskemisesta ovat jääneet kaksipyöräisellä liikkumisen varjoon. Lumella noustessa laskeminen alkoi taas kiehtoa. Alapuolella odottava mäki on yksi pisimmistä, joita Hellberg on ehtinyt laskea. Norjalaisittain loivapiirteinen Daltinden on myös rento mäki vähemmän laskeneille.
– Miten tää homma nyt sitten toimikaan, Hellberg pohtii laskun alussa kameralleen ja alkaa pian nautiskella pitkistä laajoista käännöksistä.
Lumi on juuri sellaista kuin keskikesällä odottaa sopii. Loivasti viettävässä rinteessä voi tehdä minkälaisia käännöksiä huvittaa: pyöritellä pieniä mutkia tai antaa vauhdin kiihtyä isommissa leikkaavissa käännöksissä.
Parikymmentä minuuttia myöhemmin olemme lumen alareunalla. Lentävät ystävät ovat odottaneet paluutamme kärsivällisesti. Hellberg virnistelee.
Paluukävely on työläin osuus
Kesähiihto voi tuntua meille tasamaan suomalaisille työläältä lajilta. Retkelle ei kannata lähteä, jos on ainoastaan lumisten käännösten perässä.
Työläin osuus on yleensä retken lopussa, kun suksia täytyy kantaa alas jyrkkiä mäkiä. Suksen kannat napsuvat alamäessä rakkakivikkoon tai kantajansa pohkeisiin. Puurajan alapuolella suksen kärjet tykkäävät takertua tunturikoivikon alaoksiin.
Reitinvalinta nousee isoon osaan. Keskikokoinen, vuosituhansien aikana aloilleen asettunut rakkakivi tuntuu helpoimmalta kulkea. Pienet kivet pyörivät jalan alla, isommat lohkareet vaativat alamäkeen loikkimista.
Pääsemme alas laakson pohjalle, missä vuolas joki ja alajuoksulla koski odottavat ylittäjiänsä. Kokeilemme, olisiko leveän suvannon yli kahlaaminen järkevää. Ei ole. Virta on uurtanut kapeat uomat syviksi. Vesi ei enää huuhdo sillan päätyä yhtä vilkkaasti kuin aamulla. Pääsemme loikkaamaan sillalle.
Kilometrin kävelymatkan ja yhden joenylityksen jälkeen pääsemme maastopyörillemme.
Tulomatkalla pyörät eivät juuri säästäneet aikaa, koska joenpenkalle kertyy nousua parisataa metriä ja tekniset kivikko-osuudet piti taluttaa. Hellbergin jousitettu enduromaastopyörä lisäksi niiaili syvällä uralla niin, että polkimet napsahtelivat polun reunoihin. Pyörälähestymiseen soveltunee parhaiten jäykkäperäinen tai täysjäykkä maastopyörä. Suksien ja painavan repun kanssa teknisellä polulla pyöräileminen on oma haasteensa.
Rullailemme viisi kilometriä alamäkivoittoista uraa parkkipaikalle noin puolessa tunnissa.
Myöhemmin Hellberg kiteyttää Youtube-videossaan kesähiihtoretken:
– Paljonkohan se laskuaika oli, joitain minuutteja. Ja sit meidän koko retken aika autolta autolle oli kymmenen ja puoli tuntia. Jotenkin niinkun aivan saakelin kova ja hieno konsepti.
Moni vapaalaskua harrastava tietää norjalaisen Espen Nordahlin opaskirjojen tekijänä, oppaana ja lumivyöryennustajana. Tromssassa pitkään asunut ja muutama vuosi sitten Lofooteille muuttanut Nordahl on myös kesähiihtointoilija.
Nordahlille kesähiihdosta on kyse, kun on niin lämmintä, että mäelle voi lähteä shortseissa. Toinen kriteeri on yhtenäiseksi sulanut vakaa lumipakka. Tietenkin ison osan retkestä suksien kuuluu kulkea repussa. Lumettomia lähestymisiä norjalaiset kutsuvat käsitteellä skibæring, suksien kantaminen.
Ensimmäistä kesähiihtoretkeään Nordahl ei tarkalleen muista. Hän muistaa hetken, jolloin kesähiihdon idea valkeni. Nordahl osallistui vuorikiipeilyleirille Lyngenin Russedalenissa vuonna 1991. Hänen ystävänsä Per Morten Birkelund oli ottanut mukaansa telemark-sukset ja nahkamonot. Nordahl hieman naureskeli Birkelundille.
Eräänä kauniina kesäiltana leiriläiset kiipesivät Tafeltind-vuorelle ja kävellessään alas märässä kesälumessa, Nordahl katseli kun Birkelund kaarteli kauniita telemark-käännöksiä satojen ja satojen metrien verran.
– Siinä ja silloin tajusin, että tässä on se tapa nauttia kesäisestä elämästä vuorilla. Elämäni muuttui sinä päivänä!
Kesähiihdon yleistyminen on "fantastista"
Seuraavina kesinä Nordahl ja Birkelund viettivät paljon aikaa suksilla. Myöhemmin Nordahl tapasi Åke Hedlungin, jota hän pitää Lyngenin ja Lofoottien alueen kesähiihtopioneerina. Kolmenkymmenen vuoden ajan harrastamaansa kesähiihtoa Nordahl pitää isona lahjana.
– Nykyään yhä useampi näyttää löytävän tiensä kesälumelle. Fantastista!
Daltindenillä Espen Nordahl on käynyt ystäviensä kanssa 1990-luvulta lähtien. Tromssan läänin korkein vuori Jiehkkevárri on Nordahlin suosikki kesäisin ja talvisin. Jiehkkevárrilla hän on käynyt yli 50 kertaa. Lofooteille muuttamisen jälkeen Nordahlin kesähiihtokausi on lyhentynyt, koska eteläisemmän saariston vuoret ovat hieman matalampia.
– Tänä vuonna kesäkuu tarjoili kuitenkin hienoja retkiä Kvittindenille ja Småtindanille, sanoo Nordahl.
Entä minkä vinkin 62-vuotias kesähiihtoveteraani antaa jollekulle, josta ajatus lumelle kävelemisestä sukset selässä tuntuu raskaalta?
– Ei kai reppu niin paljon painavampi ole? Minulle on nautinto hengästyä ja hikoilla hieman ylhäällä odottavan palkinnon tähden. Se on sen arvoista, lupaan, sanoo Nordahl.
–Ja jos reppu tuntuu hieman liian raskaalta, mutta todella rakastat laskemista: mikset investoisi hieman aikaa punttisalille? Minä investoin, ja se todella kannattaa!
Kesähiihtoretken kohteita voi etsiä kartan lisäksi myös Espen Nordahlin kirjoittamasta opaskirjasta Ski touring in Troms, jossa Nordahl mainitsee useita kesähiihtoon sopivia kohteita.
