Kolme päiväretkeä Pohjois-Norjassa
Isbuktvannet hurmaa smaragdinvihreällä vedellään ja rauhallisuudellaan. Kieruan kalastajakylän kupeesta löytyy muitakin helppoja päiväretkiä.
Häkellyttävän turkoosista vedestään tunnettu Blåisvatnet lienee yksi kuuluisimmista kohteista Pohjois-Norjassa, heti Suomen rajalta alkavan Lyngenfjordin eli Yykeänvuonon alueella.
Vuonon itäpuolella, Kågenin saarella, piilee yhtä huikaiseva mutta vielä jokseenkin tuntematon jäätikköjärvi, Isbuktvannet, paikallisten keskuudessa Grønnvannet eli vihreä järvi.
Viereiseltä saarelta, idyllisen Kieruan kalastajakylän lähistöltä, löytyy myös muita mukavia päiväretkikohteita, jotka sopivat perheen pienimmillekin. Sulan maan aikaan osa reiteistä on kuljettavissa lastenrattaiden kanssa.
Yykeänvuonon kunnat ovat satsanneet viime vuosina esteettömiin reitteihin, joissa nuotio- ja taukopaikat on rakennettu kohtuulliselle etäisyydelle parkkipaikasta. Ne sopivat myös soveltavasti luonnossa liikkuville.
Esittelemme tässä jutussa kolme huikeaa mutta vähemmän tunnettua päiväretkikohdetta alueelta. Jutun lopussa on kartta alueen reiteistä ja palveluista.
Sahalaitainen Stortindenin harjanne on kuin Taru sormusten herrasta -tarinan Mordor. Sitä pääsee ihmettelemään myös Kieruan kalastajakylän reiteiltä.
Kuva: Pauliina Toivanen
Isbuktvatnet – smaragdinvihreä jäätikköjärvi
Etäisyys: 2,5 km suunta.
Kesto: Noin 2 tuntia edestakaisin.
Parkkeeraus: Noin 100–150 metriä Skjervøyn sillan ja Arnøyalle vievän risteyksen jälkeen on ilmainen, tilava levähdyspaikka.
Polku järvelle palkitsee jo ensimetreillä. Se kapuaa oitis tieltä hieman korkeammalla kiemurtelevalle penkereelle.
Oikealla puolella avautuu näkymä Jäämerelle ja Pohjois-Tromssan dramaattisimmalle Stortindenille, joka on kuin Taru sormusten herrasta -tarinan Mordor. Etualalla näkyvät Atlantin silliparvien ja niiden perässä vaeltavien ryhä- ja miekkavalaiden loka–tammikuiset herkuttelupaikat, Arinöjä, Laukansaari ja Kierua vesistöineen.
Vasemmalla kohoaa Store Kågtinden, jonka juurella vihreä keidas odottaa.
Pehmeä, hyvin merkitty kunttapolku tuntuu taivaalliselta yöttömässä kesäyössä kavutun rakkakivikon jälkeen – olisi pitänyt laittaa paljasjalkakengät!
Ruusujuuren ja kanervan kukkien lomasta popsin kesän ensimmäiset mustikat sekä variksen- ja riekonmarjat. Jäätikköjärvestä lähtevä puliseva puro kutsuu täyttämään juomapullon kirkkaalla vedellään.
Kahden kilometrin jälkeen epätodellisen vihreä laikku alkaa pilkottaa muutaman sadan metrin päässä. Kun aurinko luo valoa pilvien takaa, saturaatio kasvaa entisestään. Päivän paetessa sävy muuttuu jälleen ja kuiskii nyt pohjoisten tarujen mystiikkaa.
Tausta
Miksi vesi on vihreää?
Jäätikköjärven veden väri muodostuu yllä elävän Kågtindbreenin jäätikön liikkeistä.
Kun jää liikahtelee, se jauhaa samalla alla olevaa kallioperää erittäin hienoiksi mineraalihiukkasiksi, jäätikköjauhoksi. Sulamisvesi kuljettaa kivipölyn järveen, jossa hiukkaset kelluvat pitkään ennen kuin laskeutuvat pohjaan.
Kun auringonvalo osuu veteen, vedessä olevat partikkelit ja valon aallonpituudet vaikuttavat koettuun väriin.
Vesi ei päästä kaikkia aallonpituuksia läpi samalla tavalla: punaiset ja keltaiset sävyt häviävät nopeasti veden syvyyksiin, mutta sininen, syaani ja vihreä valo heijastuvat ja siroavat takaisin näkyviin.
Veden väri voi siis vaihdella sinisestä vihreään riippuen muun muassa veden sisältämistä hiukkasista, sulamisveden määrästä ja siitä, mistä suunnasta auringonvalo osuu veteen.
Lähde: Nasa
Kun Lyngenin siniselle jäätikköjärvelle mahtuu heinäkuussa hädin tuskin auto parkkiin, Kågenin vihreää sisarusta saa kummastella ypöyksin.
Kuva: Pauliina Toivanen
Isbuktvatnet sijaitsee noin 200 metriä merenpinnan yläpuolella, ja lähes koko polun varrelta on komeat maisemat Jäämerelle.
Kuva: Pauliina Toivanen
Store Kågtindenin huippu on 1 228 metriä merenpinnasta. Se on Kågenin saaren korkein vuori. Talvisin jäätiköllä käydään myös vapaalaskemassa. Nousut ja laskut ovat vaativia.
Kuva: Pauliina Toivanen
Isbuktvatnet on kylmäuimarin paratiisi. Vesi on nimensä mukaisesti jääkylmää kesälläkin.
Kuva: Pauliina Toivanen
Engnes – rannikkolinnoituksen kirkuvat rauniot
Etäisyys: noin 3,7 km yhteen suuntaan.
Arvioitu aika: Noin 2 tuntia edestakaisin, 3–4 tuntia Trolletin huipun kautta.
Parkkeeraus: Skjervøyn jalkapallokentällä (Trollveien 6) on ilmainen, tilava parkkipaikka.
Heinäkuinen, arktinen luonto hulmuaa iltaa kohden yltyvässä tuulessa. Vanha kärrytie linnoitukselle on leppoisa eikä muita näy, ei edes kärpäsiä.
Reilu 80 vuotta sitten, toisen maailmansodan aikaan, reitti oli kaikkea muuta kuin rauhaisa. Natsi-Saksan miehittämässä Engnesissä sijaitsi silloin venäläisten vankien pakkotyöleiri, jonka tuotoksia niin tie kuin saaren pohjoiskärkeen rakennettu linnoituskin ovat olleet.
Soratien vierellä kiemurtelee kasvillisuuden valtaamia bunkkereita, joista voi yhä tähyillä meriliikennettä. Näkymä on yhtä autio kuin reittikin – ei ketään, merelläkään.
Stortindenin kohtalokkaat huiput ovat nyt hieman lähempänä, ja ainoastaan niiden terävähampainen harjanne puhuu tummaa ja muistuttaa siten saaren synkästä historiasta.
Linnoituksen raunion näkee ensimmäisen kerran kielekkeeltä, joka on joskus ollut strategisesti tärkeä tähystyspaikka Naavuonon sisäänkäynnille. Raunioiden lähestyessä tunnelma muuttuu kutkuttavammaksi.
Saaren pohjoiskärjessä niittykasvit ovat nielaisseet polut ja ulottuvat kainaloihin saakka. Virmajuurten ja mesiangervojen tuoksu huumaa.
Yhtäkkiä rauhan rikkovat kirkaisut. Ilmahyökkäys! Rauniot eivät olekaan autiot! Lokit ja pääskyt ovat miehittäneet alueen ja sinkoilevat ylläni kuin luonnon omat hävittäjät.
Yritän neuvotella rauhaa: en tunkeile jäädäkseni. Pian myös mereltä lipuvat pilvet ja tuulen puuskahdukset kehottavat palaamaan samaa reittiä takaisin.
Reitti kiemurtelee rannan tuntumassa reilu sata metriä merenpinnan yläpuolella. Ympärillä oleva luonto vaihtelee metsistä tunturisoihin ja -lampiin. Heinäkuussa luonto on niin vehreä, että tunnelma on välillä jopa viidakkomainen.
Kuva: Pauliina Toivanen
Engnesistä aukeaa laaja näkymä Norjan rannikkoväylälle. Sekä Naavuonon eli Kvænangenin ja Yykeänvuonon eli Lyngenfjordin sisäänkäynnit ovat näköetäisyydellä.
Kuva: Pauliina Toivanen
Lapin yöttömässä yössä ei otsalamppua tarvitse, mutta Engnesiin se kannattaa ottaa mukaan, jos haluaa tutkia tunneleita.
Kuva: Pauliina Toivanen
Heti ensimmäisen nousun jälkeen on laavu ja nuotiopaikka. Toinen taukopaikka löytyy Engneshøgdasta noin kolmen kilometrin taivalluksen jälkeen.
Kuva: Pauliina Toivanen
Kesällä Engnesin reitti soveltuu lastenrattaille. Monet menevät linnoitukselle myös maastopyörillä. Talvisin saarta kiertää hiihtolatu.
Kuva: Pauliina Toivanen
Natsi-Saksa rakennutti Norjaan toisen maailmansodan aikana lähes 300 rannikkolinnoitusta. Myös Engnes oli osa niin kutsuttua Hitlerin Atlantin muuria.
Kuva: Pauliina Toivanen
Kärrytie ja linnoitus bunkkereineen sekä tähystyspaikkoineen ovat saksalaissotilaiden ja Pohjois-Norjaan pakkotyöleireille lähetettyjen venäläisvankien rakentamia. Reitin varrella olevista opastauluista voi lukea lisää alueen historiasta.
Kuva: Pauliina Toivanen
Stusnessfjellet – lyhyen sääikkunan revontulitupa
Etäisyys: 2,6 km yhteen suuntaan.
Arvioitu aika: 1 tunti edestakaisin.
Parkkeeraus: Rema 1000 -supermarketin parkkipaikalle, soratie alkaa Rypevegenin päästä.
Sääennuste lupaa viimeisiä auringonsäteitä keskiyölle ennen useamman päivän saderintamaa. Stusnessfjellet on onneksi yksi Pohjois-Tromssan helpoimmin saavutettavissa olevista näköalapaikoista, joten sinne ehtii kipaista hiipuvallakin sääikkunalla.
Vaikka mäellä on korkeutta vain 161 metriä merenpinnasta eikä keskiyön aurinko enää herkeä täyteen loistoonsa, paikka huikaisee maisemillaan.
Kieruan suloisen sataman kalastaja-alukset keinahtelevat navakoituvassa tuulessa. Taustalla kutsuvat hieman vaativammista vaellusreiteistään tunnetut Laukansaari ja Arinöjä, jonne pääsee ainoastaan lautalla.
Moderni tupa on varustettu suurilla ikkunoilla ja kamiinalla, joten täällä pärjää pakkasillakin.
Pohjoiseen antava paikka on pian otollinen myös revontulien ihasteluun ja valokuvaamiseen.
Skjervøyn kalastajakylä.
Kuva: Pauliina Toivanen
Keskiyön aurinko Stusnessfjelletillä.
Kuva: Pauliina Toivanen
Näyttävä revontulimökki on varustettu suurilla ikkunoilla ja kamiinalla, joten sieltä voi maistella maisemia pakkasillakin.
Kuva: Pauliina Toivanen
Näyttävä revontulimökki on varustettu suurilla ikkunoilla ja kamiinalla, joten sieltä voi maistella maisemia pakkasillakin.
Kuva: Pauliina Toivanen
Reitti sopii sulan maan aikaan niin lastenvaunuille kuin sähköpyörätuoleille. Kävellen tuvalle pääsee helposti talvellakin. Taukotuvan alapuolella on myös riippumattopuisto.
Kuva: Pauliina Toivanen
Katso kartta alueen retkeilyreiteistä ja palveluista:
Tausta
Miksi Pohjois-Norjassa on suomelta kuulostavia paikannimiä?
Pohjois-Norjassa monilla paikoilla on norjan- ja saamenkielisten nimien lisäksi kveeninkieliset nimet.
Kveenit ovat Jäämeren rannalle Pohjois-Norjaan vuosina 1700–1940 asettunut vähemmistökansa. He muuttivat alueelle Tornionjokilaaksosta, Peräpohjolasta ja Lapista, nykyisen Ruotsin ja Suomen alueelta.
Vuonna 2005 kveenin kieli sai Norjassa vähemmistökielen statuksen. Kveeniä puhuu arviolta muutamia tuhansia ihmisiä, ja sitä pidetään yhtenä uhanalaisimmista kielistä Euroopassa.
Yykeänvuono, norjaksi Lyngenfjord, on Tromssan läänissä sijaitseva matkailualue, johon kuuluu viisi vuonoa ympäröivää kuntaa. Yykeä ja Kierua, norjaksi Lyngen ja Skjervøy, ovat kaksi niistä.
Tässä jutussa mainitut Arinöjä ja Laukansaari, norjaksi Arnøya ja Lakøya, ovat Kieruan kunnassa sijaitsevia saaria.
Seuraava vuono itään on Naavuono, norjaksi Kvænangen.