Kolme Koil­lis-La­pin huippua

Laajoista erämaa-alueistaan tunnettu Koillis-Lappi löytyy monen retkeilijän haavelistalta. Pitkien patikkamatkojen ohella alueelta löytyy kuitenkin myös lyhyempiä päiväretkiä, jotka eivät häviä maisemissaan pidemmille vaelluksille.

Testasimme kolme Nelostien läheisyydestä löytyvää, helposti saavutettavaa päiväretkeä, jotka johdattelevat kulkijansa upeisiin tunturimaisemiin.

Pyhä-Nattanen mykistää maisemillaan

Pyhä-Nattasta voisi kutsua yhdeksi Suomen kauneimmista maisemapaikoista. Sompion luonnonpuistossa sijaitseva tunturinhuippu on yksi kuudesta Nattastuntureihin kuuluvasta tunturista. Se kohoaa 508 metrin korkeuteen ja tarjoaa retkeilijälle henkeäsalpaavat maisemat ympäröiville tuntureille, järville ja soille.

Pyhä-Nattanen nousi suuren yleisön tietoisuuteen Ylen vuonna 2016 toimittaman Metsien kätkemä-sarjan myötä. Tunturin huipulta avautuvaa näkymää katsellessa ei ole mikään ihme, että niin monen muunkin kulkijan sydän on jäänyt näihin maisemiin – Pyhä-Nattanen poikkeaa monesta muusta tunturista. Ruuhkaksi asti retkeilijöitä ei kuitenkaan pääsääntöisesti ole.

Pyhä-Nattasen polku on 7 kilometrin mittainen rengasreitti. Reitin alkupiste sijaitsee Vuotsossa, Sompiojärventien varressa noin yhdeksän kilometrin päässä E75-tien risteyksestä. Seikkailutunnelmaan pääsee virittäytymään jo matkan aikana, sillä luonnonpuistoon johtava metsäautotie on itsessään elämyksellinen. Kuoppaisella tiellä kaasujalkaa kannattaa löysätä reilusti.

Sompion luonnonpuiston rajalla olevan reitin lähtöpaikan lisäksi auton pysäköinti on mahdollista myös reitin päätepisteelle, noin kilometrin päähän ensimmäisestä parkkipaikasta. Parkkipaikkojen välinen osio kulkee metsäautotien varressa.

Suositeltu kulkusuunta on myötäpäivään. Matkan ensimmäinen ja ainoa tulistelupaikka tulee vastaan jo kahden kilometrin kävelyn jälkeen, kun polku kulkee Nalijoen laavun vierestä. Tunturin laella tai reitin loppupäässä ei ole tulentekopaikkaa.

Laavun jälkeen reitti muuttuu kivikkoisemmaksi ja lähtee kipuamaan hiljalleen kohti tunturinlaitaa. Maiseman muuttuessa askel askeleelta avarammaksi silmät hamuavat ahneesti ympärillä levittäytyviä maisemia.

Tunturin laella lepää eriskummallisia, valtavia kivimuodostelmia: tooria. Suomen näyttävimpiin lukeutuvat Pyhä-Nattasen toorit ovat jopa 850 000–1 000 000 vuotta vanhoja. Ne ovat toimineet aikoinaan myös saamelaisten pyhinä palvontapaikkoina.

Tunturin huipulla maisemat tuntuvat jatkuvan silmänkantamattomiin. Etuoikealla silmien edessä levittäytyy näkymä sinisenä kimmeltävälle Sompiojärvelle. Järvi yhtyy pienen joen kautta kauempana häämöttävään Lokan tekojärveen. Veden sini rytmittyy havumetsien vihreän sekä laajojen suoalueiden kellertävien sävyjen kanssa loppukesän kauniiksi väripaletiksi.

Pyhä-Nattasen henkeäsalpaavimmat maisemat aukeavat kuitenkin toorien takana. Näkymä teräville, pohjoiselle taivaalle kohoaville viidelle muulle Nattastunturille täydentyy upeasti tunturien juurella lepäävän Sukkulalammen sinisävyillä.

Palovartijan tuvan vierestä löytyy myös toisen maailmansodan aikainen tähystysasema. Vaikka tuulen suojaan olisikin houkuttelevaa sytyttää nuotio, ei vanhaa tähystysasemaa saa käyttää tulipaikkana!

Tunturin huipulta alaspäin lähtevä polku laskeutuu joutuisasti kahden kilometrin matkan aikana takaisin Sompiojärventielle.

Jorpulipää yllättää kauneudellaan ja saavutettavuudellaan

Jorpulipää eli Iso-Tankavaara on saavutettavuudestaan ja helposta reitistään huolimatta jäänyt suurelle yleisölle yllättävän tuntemattomaksi retkikohteeksi.

Urho Kekkosen kansallispuistossa sijaitseva vaara ei näytä itsessään kovin erikoiselta. Sen laelta avautuvat näkymät yllättävät kuitenkin kauneudellaan.

Jorpulipäälle pääsee helpoiten seuraamalla noin 7 kilometrin mittaista Geologista polkua. Rengasreitti soveltuu kesäisin patikoitavaksi sekä pyöräiltäväksi, talvisin lumikenkäiltäväksi. Polku suositellaan kierrettäväksi myötäpäivään.

Geologisen polun lähtöpiste sijaitsee Tankavaarassa, Sompio-talon vasemmalla puolella portilla, jonne muut Tankavaaran reitit loppuvat. Reitti on merkitty selkeästi vihreisiin puutolppiin kiinnitetyillä harmailla käpymerkeillä.

Reitti kiemurtelee loivan metsäisissä maisemissa. Autojen äänet kantautuvat korviin matkan alussa, mutta kaikkoavat pikkuhiljaa askelten suunnatessa yhä syvemmälle kansallispuistoon.

Geologisen polun puolivälissä sijaitsevan kirkasvetisen Koiranjuomalammen rannalla oleva laavu on reitin toinen tulistelupaikka. Laavun jälkeen reitti jatkaa loivasti kivuten matkaansa kohti vaaran rinnettä. Geologinen polku ei nouse virallisesti vaaran laelle, mutta Jorpulipäälle johtavaa opastetta seuraamalla huipulle on helppo löytää. Nousu Jorpulipäälle tuo geologiseen polkuun pienen, noin 1,2 kilometrin mittaisen lisäpiston, mutta on ehdottomasti ylimääräisen vaivan arvoinen.

Kipuaminen kannattaa, sillä Jorpulipään huipulta aukeavat upeat maisemat Urho Kekkosen kansallispuistoon ja Nattastuntureille. Katse yltää kauas ja tavoittaa niin horisontissa kumpuilevat vaarat ja tunturinhuiput kuin laajalle levittäytyvät jängät ja aapasuotkin.

Huipun jälkeen reitti laskeutuu suomaisemiin. Vedenpitävät jalkineet tulevat jälleen tarpeeseen, sillä polku kulkee paikoitellen märkien ja mutaisten paikkojen yli. Osa reitillä olevista pitkospuista on myös huonossa kunnossa.

Reitin laskeutuessa alemmas ja lähestyessä Tankavaaraa korvat tavoittavat jälleen Nelostiellä liikkuvien autojen äänen. Luonnon taika rikkoutuu.

Loppumatkan polku kulkee samaa matkaa muiden Tankavaaran reittien kanssa. Polun loppupäässä on tulentekopaikka, jonka yhteydestä löytyy myös kuivakäymälä.

Erämaan tuntumassa kohoava Otsamotunturi on erinomainen päiväpatikkakohde

Inarin kirkonkylän lähistön upeimmat maisemat avautuvat 418 metrin korkeuteen kohoavan Otsamotunturin huipulta. Kesäisin Otsamolle johtaa 9 kilometrin mittainen patikointireitti, talvisin tunturimaisemiin pääsee lumikenkäilemällä tai hiihtämällä.

Otsamotunturiin johtavan reitin virallinen lähtöpaikka sijaitsee Inarin kirkonkylällä saamelaismuseo Siidan pysäköintialueella. Sen ensimmäinen, noin kolmen kilometrin mittainen Siidasta Jäniskoskelle kulkeva osuus, kulkee Juutuan polkua pitkin.

Jäniskosken villisti vaahtoavat vesimassat ovat vaikuttavaa katseltavaa. Juutuanjoki on inarinsaamelaisten kotijoki ja yksin Euroopan parhaista taimenjoista. Noin kymmenen kilometrin mittainen joki kerää vetensä pohjoisen laajoilta tunturi- ja erämaa-alueilta ja laskee vuolaana Inarijärveen.

Otsamolle johtava reitti jatkuu joen pohjoisrannalla sijaitsevan Jäniskosken laavun vierestä. Leveä ja tasainen reitti muuttuu hetkessä metsän keskellä kiemurtelevaksi, kivikkoiseksi poluksi.

Ensimmäisten kilometrien ajan polku kulkee Juutuanjoen rannan tuntumassa. Äänimaailma täyttyy kosken kuohuista, tuulen huminasta ja viereiseen puuhun lehahtaneen kuukkelin jutustelusta.

Siellä täällä metsässä erottuu siirtolohkareita sekä mustuneita keloja, jotka ovat muistoja takavuosien metsäpaloista.

Parin kilometrin päässä Jäniskoskelta sijaitsee reitin seuraava tulistelupaikka, Laurin laavu. Vähän matkaa laavun jälkeen reitti ottaa uuden suunnan kohti Otsamotunturin koillisrinnettä. Pikkuhiljaa tähän asti tasamaalla kulkenut polku lähtee kipuamaan ylämäkeen samalla, kun kosken kohina vaimenee joen varren jäädessä taakse. Itse nousu on jyrkähkö, mutta lyhyt ja helppokulkuinen.

Tunturin huipulle päästyään on helppo muistaa, miksi on lähtenyt matkaan. Joka puolella horisontissa kumpuilevat tunturit hohtavat kiehtovaa etäisyyden sineä. Näkymä avautuu esteettömänä kaikkiin ilmansuuntiin: Idässä siintävät Inarin kirkonkylä ja Inarijärvi, etelässä silmä tavoittaa Hammastunturin erämaan tunturinhuiput.

Lännessä silmä erottaa puolestaan Lemmenjoen tunturit, pohjoisessa on mahdollista nähdä Muotkatuntureiden pehmeät muodot. Tuulen huminaa lukuun ottamatta kaikkialla on hiljaista.

Otsamotunturin laella on palovartijan tupa, joka palvelee retkeilijöitä nykyään päivätupana. Tuvassa on kaasuliesi ja kamiina, minkä lisäksi vähän matkan päässä tuvasta löytyy ulkohuussi.

Paluumatka tapahtuu samaa reittiä.