Kirsi Kallio on yöpynyt 80 au­tio­tu­vas­sa – Söpö yhden hengen Sut­ti­kämp­pä on ollut kieh­to­vin

Kallio on kouluttautunut erä- ja luonto-oppaaksi. Hän on aiemmin toiminut muun muassa Metsähallituksen oppaana Itäisen Suomenlahden kansallispuistossa Ulko-Tammiossa.

Kymmenisen vuotta sitten Kallio havahtui siihen, että hän oli yöpynyt retkillään noin 30 autiotuvassa. Kallio mietti, miksei autiotupavierailuja voisi keräillä enemmänkin. Kallio alkoi suunnitella vaelluksiaan niin, että reitin varrelle osui sellaisia autiotupia, joissa hän ei ollut vielä nukkunut.

– Jokaisenoikeuksiin liittyvä autiotupakulttuuri on aivan mahtava. Retkeily on vapaampaa, kun ei tarvitse tietää, missä aikoo minäkin päivänä olla.

Autiotupaverkosto on Kalliosta tärkeä myös turvallisuuden kannalta. Monesti suunnitelmat maastossa muuttuvat esimerkiksi sääolojen vuoksi, ja autiotuvan ovet ovat aina avoinna, toisin kuin varaustupien.

Toki joskus on käynyt niinkin, että kartalla ilmoitettua autiotupaa ei enää olekaan. Tai tupaan on päässyt lunta ja sen lämmittäminen on ylivoimainen tehtävä. Kalliolla on usein myös teltta mukana kaiken varalta.

Autiotupaverkosto on historiallinen saavutus

Suomen ainutlaatuisesta autiotupaverkostosta kiittäminen on kaikkien niiden muinaisten kulkijoiden, rajavartioiden, palovartijoiden ja poromiesten, jotka tarvitsivat lämpöä ja tuulensuojaa pitkien välimatkojen maassa.

Kun 1900-luvun loppupuolella savottakämppiä, rajavartioiden valvontatupia ja porokämppiä ei tarvittu enää alkuperäiseen tarkoitukseen, ne vapautuivat retkeilijöiden käyttöön.

Toisaalta ensimmäiset, vain retkeilijöille tarkoitetut tuvat rakennettiin 1930-luvulla Pallaksen ja Hetan välille, jonka jälkeen 1960- ja 1970-luvuilla rakennettiin vielä kymmeniä autiotupia Lapin erämaihin.

Metsähallituksen luontopalveluilla on Lapissa ja Pohjanmaan–Kainuun alueella 220 autiotupaa ja 62 päivätupaa. Metsähallituksen luontopalvelut huoltaa valtaosaa Suomen autiotuvista, mutta myös kunnilla ja yhdistyksillä saattaa olla omia autiotupia.

Söpö Suttikämppä

Kalliolle ei ole toistaiseksi tullut vastaan tilannetta, että tupa olisi ääriään myöten täysi, koska hän on liikkunut vaellussesonkien ulkopuolella tai esimerkiksi Itä-Lapin syrjäisissä osissa.

Autiotupien ruuhkahuiput ovat huhtikuussa, elokuussa ja syyskuussa. Sijainti vaikuttaa suosioon oleellisesti, sillä esimerkiksi Mäntyrovan autiotupa Pallaksella saattaa huhtikuussa kerätä tuhannen kävijän allekirjoituksen vieraskirjaan, kun taas Uittipiekan autiotuvassa Kemihaaran erämaa-alueella saattaa vieraskirjan sivu pysyä tyhjänä.

Syrjäisillä seuduilla ei ole juuri vaaraa, että pienikään tupa olisi täynnä. Kalliosta mieluisimpia autiotupia ovat juuri pienet, kodikkaat tuvat, kuten ruohokattoinen LaVu ja matala Louhioja-niminen hirsimaja. LaVuun mahtuu yöpymään kaksi henkeä, Louhiojan tupaan puolestaan mahtuu neljä. Molemmat sijaitsevat vanhoilla kullankaivajien mailla Hammastunturin erämaassa.

Kalliosta mieleenpainuvin autiotupa tähän mennessä on ollut Suttikämppä Itäkairassa. Se sijaitsee Tulppion lähettyvillä.

Kallio oli jo vaelluksen loppuvaiheilla ja tulossa takaisin autolle. Päivän patikointia oli takana 40 kilometriä ja olo oli jo väsynyt, kun Kallio saapui pienelle hirsimajalle, Suttikämpälle.

– Olin kulkenut siinä vaiheessa toistasataa kilometriä, kiertänyt Nuortin kierroksen, käynyt Tahvon tuvalla ja muissa Itäkairan paikoissa.

Suttikämpässä ei moni yövy, koska siinä on tilaa vain muutama neliömetri ja kapea ja lyhyt nukkumalaveri yhdelle henkilölle. Kämppä on enemmänkin nähtävyys, jota käydään katsomassa päiväretkellä. Kallio kuitenkin halusi kokea yön Suttikämpässä.

– Jotenkin jo ajatus yhden hengen autiotuvasta on kiehtova. Suttikämppä oli ihana, sellainen pieni ja söpö. Oviaukossa piti kumartaa, että pääsee sisälle.

Juttu jatkuu kuvan ja faktan jälkeen.

Tarinoita tupien täydeltä

Nykyihmiselle vieras sana sutti tarkoittaa heinäläjää, mutta miten ihmeessä heinä liittyy autiotupaan?

Tarina kertoo seuraavaa: Savukosken erämaassa tarvittiin vuonna 1913 koneellista voimaa, jotta tukit saatiin liikkumaan erämaasta. Kemi-yhtiön päällikkö Hugo Sandberg, eli kansan kielellä Ukko Samperi, keksi tilata telakäyttöisen veturin tukkeja raahaamaan.

Alamäessä oli kuitenkin pieni ongelma, sillä veturissa ei ollut jarruja. Niinpä vauhdin hillitsemiseksi telojen alle heitettiin heinästä tehtyjä palmikkoja, sutteja, joita punottiin suttikämpissä.

Suttikämpän tarina on vain yksi monista. Osa autiotupaverkoston hienoutta on se, että kulkija uinuu makuupussissaan – joskus tietämättään – esimerkiksi savottahistorian keskellä.

Joissain autiotuvissa tarinat ovat alkaneet elää omaa elämäänsä ja ne villitsevät väsyneen ja viluisen vaeltajan mielikuvitusta. Jostain kuuluu narinaa, tai ehkä koputuksia, vaikka ketään ei näy.

Tunnettuja kummituskämppiä ovat esimerkiksi Saariselän kävijöille tuttu Karvaselän kämppä ja syrjäisemmät Kalmakaltion ja Stallojärven tuvat Pöyrisjärven erämaassa.

Vieraskirjoissa vinkkejä, joita ei saa muualta

Kalliosta on kämppien historiassa kiinnostavaa esimerkiksi se, että moni niistä ei sijaitsekaan enää alkuperäisellä paikallaan, vaan ne on siirretty muualta. Tieto saattaa selvitä vieraskirjoista, joita Kallio tutkii mielellään iltojen iloksi. Kulkijoiden merkinnät ovat nekin tärkeä osa autiotupakulttuuria.

Kallio tarkistaa vieraskirjasta, onko joku antanut vinkkejä autiotuvan lähimaastosta: mistä kannattaa ylittää joki tai suo turvallisesti. Tupakirjojen tieto on sellaista, jota ei välttämättä löydä mistään muualta.

Vieraskirjojen teksteissä saatetaan kirjoittaa muiden nähtäville haikeita ja joskus henkilökohtaisiakin asioita. Kallion muistaa vieraskirjoista Itäkairan prinsessan, Sirkka Ikosen, merkintöjen tehneen vaikutuksen.

– Nykyään vanhoja vieraskirjoja, joissa olisi Itäkairan prinsessan merkintöjä, ei tahdo enää löytyä. Se on harmi.

Kalliosta on hauska tutkia vieraskirjoista, löytyykö niistä myös muiden tunnettujen retkeilijöiden, kuten Mikko ”Peltsi” Peltolan, Ali Leiniön tai Peter ”Retkireppu” Tarvaisen merkintöjä.

Autiotupaverkostosta säästäminen harmittaa

Viime vuosina autiotupakulttuuriin on liitetty jonkin verran lieveilmiöitä, kuten roskaaminen, häiritsevä käytös ja kaupallisten yritysten tuomat turistit, jotka valtaavat petipaikat, vaikka oikea osoite olisi varaustuvassa. Onpa kuultu sellaistakin, että joku laittaa autiotuvan oven sisältä kiinni ja valloittaa tuvan itselleen.

Kalliolle vastaavat lieveilmiöt eivät ole muodostuneet ongelmaksi. Enemmän häntä harmittaa se, että Metsähallituksen luontopalveluiden säästötoimien takia osa autiotupaverkostosta jää ilman huoltoa. Säästötoimet ovat seurausta siitä, että Metsähallituksen luontopalveluille on viimeisten 15 vuoden aikana tullut paljon lisää hoidettavia kohteita, mutta rahoitus on vähentynyt.

Kallio pelkää, että Lapissa joudutaan pelastamaan entistä enemmän esimerkiksi hiihtovaeltajia maastosta, mikäli tupia suljetaan.

– On lyhytnäköistä jättää autiotupia rapistumaan nyt, jos tilanne säästöjen osalta paraneekin tulevina vuosina.

Seuraavaksi Kallio suunnittelee laajentavansa autiotupien tutkimisen Finnskogen-nimiseen paikkaan, joka sijaitsee Norjan ja Ruotsin välisen rajan molemmin puolin muutaman tunnin ajomatkan päässä Oslosta. Alueella kulkee 240 kilometrin pituinen vaellusreitti, Finnskogleden.

Finnskogilla on nimensä mukaisesti yhteys Suomeen, sillä se on saanut nimensä alueelle 1600-luvulla muuttaneilta kaskiviljelijöiltä, metsäsuomalaisilta. Mikä parasta, Finnskogissa on useita, viehättäviä torppia, joissa voi yöpyä kuin autiotuvissa konsanaan.