Vielä 1990-luvulla kesämökkireissulla automatka rytmittyi luontevasti hyttysten määräämään tahtiin.
Oulun yliopiston eläinekologian dosentti Olli Loukola muistaa hyvin, miten aina silloin tällöin piti pysähtyä pesemään tuulilasi puhtaaksi ötököistä.
– Nykyään saa ajaa aika pitkän matkan ennen kuin tuulilasi täyttyy hyönteisistä, Loukola kuvaa henkilökohtaista tuntumaansa hyönteismäärän vähenemiseen.
Suomessa hyönteisten määrää ei ole vielä kovin pitkältä ajalta seurattu, joten 50 tai 100 vuoden takaista vertailua ei voi tehdä.
Loukola kertoo Keski-Euroopassa kerätyistä tilastoista, joissa hyönteisten biomassa on 30 vuoden aikana laskenut 70 prosentilla.
– Miksipä Suomessa olisi eri lailla? Yhden ihmiselämän aikana voi tapahtua dramaattisia muutoksia.
– Suomessa on yksittäisiä havaintoja siitä, että hyönteisten määrä on vähentynyt. Esimerkiksi pääskyset ovat hyönteissyöjiä, ja niiden kannat ovat tulleet huolestuttavaa vauhtia alaspäin. Tämä viittaa merkittäviin muutoksiin ympäristössä.
Suomen luonnon päivää vietetään 26. elokuuta. Loukola on lupautunut oppaaksemme kertomaan, mitä Suomen luonnolle kuuluu.
Käymme tervehtimässä Suomen luontoa kolmessa erilaisessa kaupunkikohteessa ja viemme päivänsankarille kukkaset.
Onnittelukimppu Hollannista
Ensimmäisenä haemme onnittelukimpun Oulun keskustasta. Kukkakauppa Kanervan kukkakaapit hehkuvat eriväristen kukkasten loistossa.
Kaikki leikkokukat tulevat Hollannista. Loukola yrittää valikoida kukkasia, jotka kuormittavat luontoa mahdollisimman vähän. Mieluiten Loukola valitsisi kotimaisia niittykukkia.
Niityt ovat pölyttäjille tärkeitä. Niittyjen määrät ovat kuitenkin vähenemään päin, koska perinnebiotooppien ylläpito vaatii työtä ja vaivaa.
– Vanhaan aikaan niityillä laidunnettiin, sitten ne ovat kasvaneet umpeen. Pölyttäjiltä on kadonnut elinympäristö.
Loukola kiittelee Oulun kaupunkia puistonhoidollisista päätöksistä. Niittämistä on vähennetty ja voikukkien annetaan kukkia. Pölyttäjille on myös rakennettu niittyjä.
Niittykukat eivät kuitenkaan säily yhtä hyvin kuin kukkakaupan jalostetut leikkokukat, joten sellaisilla tuskin olisi kummempia markkinoita. Loukola valitsee pienen kimpun, jonka kukissa näyttäisi olevan siitepölyä.
– Isommat kimput näyttivät niin keinotekoisilta, viimeisen päälle jalostetuilta. Yritän välttää pilalle jalostettuja, kerrostettuja kukkia, jotka miellyttävät ihmisen silmää, mutta eivät tuota siitepölyä tai mettä, Loukola perustelee valintaansa.
Mitä luonnolle sitten kuuluu?
Yleisesti ottaen Loukola näkee, ettei Suomen luonnolle kuulu kovin hyvää. Hän on huolissaan kiihtyvästä luontokadosta.
– Suomen 400 luontotyypistä puolet ja lajeista noin 12 prosenttia ovat uhanalaisia. Trendi on kiihtyvään suuntaan.
Syiksi Loukola luettelee ilmastonmuutoksen, tehotalouden ja kemikaalit. Loukola näkee, että metsä- ja maataloudessa on muutaman kymmenen vuoden aikana tapahtunut nopea muutos tehometsä- ja tehomaatalouden suuntaan.
– Maa- ja metsätalous pyrkivät yhä tehokkaampaan suuntaan, mikä asettaa luonnon toissijaiseksi. Metsien ja soiden ojittaminen aiheuttaa vesistöjen rehevöitymistä ja elinympäristöjen sekä lajien häviämistä.
– Tehomaatalous puolestaan voi johtaa monimuotoisuuden heikkenemiseen monokulttuureissa ja siihen, että ympäristö saastuu kemikaalien vuoksi. Liiallinen lannoitteiden käyttö puolestaan rehevöittää vesistöjä ja vahingoittaa vesiluontoa.
Pölyttäjäkadon suhteen Loukola nostaa esiin pellot, joista suuri osa on valjastettu lihantuotannon tarpeisiin.
– Yksittäinen ihminen voi vaikuttaa aika paljon siirtymällä kasvispainotteiseen ruokavalioon. Sillä tavalla voi luoda painetta maankäytön suhteen. Maankäyttö onkin suurin yksittäinen tekijä globaalin pölyttäjäkadon takana.
Nurmikoita Loukola ei ymmärrä ollenkaan. Pölyttäjien kannalta ne ovat vihreitä aavikoita ilman ruokaa.
– Edes apiloiden ei anneta kukkia. Monia nurmialueista ei edes käytetä. Ne voisi suosiolla jättää niityttymään. Siinä säästetään työvoimaakin.
Uusi vieraslaji valtaa alaa
Suuntaamme kukkakimppu mukanamme kohti Äimäraution teollisuusaluetta. Huhun mukaan siellä leviää keltakukkainen kanadanpiisku, joka on juuri tänä kesänä lisätty haitallisten vieraslajien listalle.
Pienet joutomaakaistaleet vilkkaiden kulkuväylien kupeessa, teollisuusrakennuksia kiertävien verkkoaitausten vierustoilla, ovat rehahtaneet villiin kasvuun.
Siellä täällä kotoperäisten kasvien joukossa taivasta kohti kurottelee alakouluikäisen lapsen korkuisia kukkarykelmiä.
Keltaiset kukkaset keimailevat kilpaa auringon kanssa. Kukaan ei ole niitä varta vasten tänne istuttanut. Ne ovat levinneet itsekseen.
Loukola tarkastelee pientareen kasveja.
– Näyttää siltä, että kanadanpiisku valtaa alaa. Se tuntuu pärjäävän hyvin täällä. Vieressä olevat ohdakkeet ovat yleisiä joutomaan kasveja. Kanadanpiisku alkaa niitä varjostaa.
Ehkä laji on päässyt karkaamaan läheisen siirtolapuutarhan pihoilta lintujen avustuksella.
– Se on mahdollista. Monesti vieraslajit karkaavat yksityisiltä pihoilta. Ajatellaan, että kasvi pysyy vain ja ainoastaan siinä mihin se on istutettu.
Vieraslajin riski on sen leviämisessä
Kanadanpiiskun ympärillä käy mukava kuhina. Pörriäiset eivät piittaa, onko kasvi vieraslaji vai ei.
– Jos puhtaasti kimalaisten vinkkelistä katsotaan, lupiini, kurtturuusu tai kanadanpiisku tarjoaa mettä ja siitepölyä. Moni ajattelee oman puutarhan kukista, että niissä käy hyönteisiä.
– Tavallaan se on hyvä juttu, mutta vieraslajeja pääsee paljon puutarhasta karkuun. Vieraslajien riskit ovat niiden leviämisessä, Loukola kiteyttää.
Kuinka iso ongelma levinnyt kanadanpiisku tulee olemaan, sen näyttää lopulta aika. Se riippuu siitä, miten nopeasti kasvi leviää ja mitä muita kasveja se päihittää tieltään.
Hallitsemattomasti leviävä vieraslaji saa Loukolan huolestuneeksi. Loukola lisäisi puutarhaliikkeiden vastuuta tiedottaa asiakkaita vieraslajeista. Yksittäinen kuluttaja ei välttämättä ole vieraslajeista tietoinen.
– Moni pitää kurtturuusua tai lupiinia kauniina. Mutta kun alue on täynnä lupiinia, siellä ei kasva muuta. Vieraslaji vie elintilaa kotoperäisiltä kasveilta. Luonto köyhtyy entisestään, kun kotoperäistä kasvustoa häviää.
– Ilmastonmuutos tuo painetta pohjoisiin elinoloihin. Kotoperäiset kasvit joutuvat ahtaalle. Voi tapahtua nopeitakin muutoksia. Kanadanpiisku on yksi vieraslaji muiden joukossa. Lista vain kasvaa ja kasvaa ilmastonmuutoksen myötä.
Asfalttia ja nurmikkoa, muttei kukan kukkaa
Jatkamme matkaa Äimärautiolta Hiukkavaaraan.
Hiukkavaaran uudenkarheassa keskuksessa on useampi keskeneräinen rakennustyömaa. Jotkin tontit on vasta varattu. Rakennusliikkeiden jättikokoiset mainoskyltit lupaavat onnellisia koteja uusille asukkaille.
Liikenneympyrän neljäs liittymä katkeaa tyhjyyteen. Sen edessä aukeaa vielä koskematon metsä. Ei mene kauaa, kun metsä on kaadettu, tie rakennettu perille asti ja metsän tilalle nousee asutus.
Raja luonnon ja rakennetun maaston välillä on silmiinpistävä. Ojan reunassa kulkee viivasuora linja ajetun nurmen ja rehottavan apilakasvuston välillä.
– Tämä on luontokadon stereotypia. Asfalttia ja nurmikkoa eikä kukan kukkaa. Heti kun on apilaa, näkyy neitoperhonen. Hauska kontrasti, Loukola kuvailee ympäristöä.
Päätämme ojentaa onnittelukukkaset Suomen luonnolle täällä. Siinä on Loukolan mielestä sopivan irvokasta symboliikkaa.
Tiheä rakentaminen on ekologista
Juuri tällä alueella kuivan mäntyvaltaisen kangasmetsän kaataminen ei Loukolaa erityisemmin liikuta.
– Se ei ole uhanlainen luontotyyppi, eikä mitään katastrofaalista tapahdu, jos osa kyseisestä metsästä hakataan pois.
Mutta metsän kaataminen aiheuttaa luonnon pirstaloitumista. Silloin teiden väleihin jää pieniä puistoalueita, joiden sisään pienimmät lajit saattavat jäädä ansaan.
– Kun asuinalueita laajennetaan, vihreät käytävät on tärkeä ottaa kaupunkialueella huomioon. Pienet hyönteiset eivät muuten pääse liikkumaan. Se helpottaa eläinten liikkumista alueiden välillä.
Loukola näkee, että rakentaminen pitäisi kompensoida suojelemalla metsää muualta yhtäläinen määrä.
– Lentomatkustamisessakin hiilijalanjälki kompensoidaan. Voisiko ajatella, että myös maankäytössä? Voisi kuvitella, että Oulun kaupungilla on metsiä, joita voi pistää suojeluun. Se olisi kilpailuvaltti kaupungille imagomielessä.
– Toivon, että nuorempi sukupolvi kiinnittää luontoon enemmän huomiota. Nuorempi polvi on tottunut näkemään luontokatastrofeja uutisissa.
Kaikkein parasta Loukolan mielestä olisi, jos kaupungin kasvaminen keskitettäisiin keskustan alueelle. Sen sijaan, että kaupunki kasvaa leveyssuunnassa ja ihmiset elävät leveästi omakotitaloissaan, olisi ekologisempaa kehittää keskustaa ja rakentaa tiheästi korkeussuunnassa.
– Ison kaupungin imago voisi olla vetovoimaisempi kuin laajan maakuntakeskuksen. Nykyään kaupunkia hajautetaan enemmän ja enemmän autoilijaystävälliseen suuntaan. Se ei ehkä vetoa tuleviin sukupolviin.
Tienpiennar täynnä niittykasveja
Hiukkavaarasta suuntaamme Oulun yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan Linnanmaalle.
Matkan varrella oleva tienviereinen ryteikkö on ilo luonnonystävän silmille. Pientareet ovat täynnä perinteisiä niittykasveja: kellokasveja, päivänkakkaraa, maitohorsmaa ja vadelmaa.
Ruskotunturin kohdilla tien toisella puolella tiheän metsikön suojissa asustaa runsas tinttipopulaatio.
– Ryteiköllä on negatiivinen kaiku. Ne tarjoavat suoja- ja pesäpaikkoja linnuille. Niitä tarvitaan.
Tienpientareita Loukola pitää hyvinä kasvupaikkoina niittykasveille.
– Niitä niitetään säännöllisesti. Ehkä niiton voisi miettiä vielä niin, että antaa kasvien ensin kukkia ja levittää siemenet. Suht pienellä suunnittelulla saa isoja parannuksia. Lupiineja valitettavasti näkee pientareille enemmän ja enemmän.
Kasvitieteelliseen puutarhaan on istutettu niin paljon erilaisia pölyttäjäystävällisiä kasveja, että jotain on aina kukassa läpi kesän. Pölyttäjiä puutarha houkuttelee puoleensa pidemmän matkan takaa.
– Se on hyvä paikka spotata hyönteisiä. Kimalaisia, mehiläisiä, perhosia, sudenkorentoja, muurahaisia, Loukola luettelee.
Kallionauhuksen kukkien yllä lentelee valtavasti neitoperhosia ja pari amiraaliperhosta. Neitoperhosen imukärsä havittelee mettä. Loukola ihastelee sen rauhallisuutta ja houkuttelee perhosen sormelleen.
Jos omaan pihaansa tahtoisi perhosia, kannattaisi suosia nauhuksia.
– Nauhukset ovat hyviä perhosille. Jos haluaa villikukkia, isomaksaruoho on hyvä. Se houkuttelee varsinkin kimalaisia.
Mutta onko sillä luonnon kannalta väliä, mitä ihmiset istuttavat pihoilleen?
– Aina on kotiin päin, jos on ruokaa hyönteisille. On parempi, että on vähän kukkia kuin ei kukkia ollenkaan.
Kemikaalit vaikuttavat jo pieninä annoksina
Hyönteisten suhteen Loukolaa huolettavat maataloudessa käytettävät kemikaalit. Niiden käytön seurauksista ei vielä tiedetä tarpeeksi.
– Kasvinsuojeluaineista on vain suuntaa antavia tuloksia. Miten kemikaali vaikuttaa hyönteispopulaatioon, missä vaiheessa 50 prosenttia yksilöistä kuolee, Loukola kuvailee.
Loukola huomauttaa, että kasvinsuojeluaineiden käytöllä on negatiivisia vaikutuksia jo pieninä pitoisuuksina. Loukola itse on tutkinut aineiden vaikutusta kimalaisiin. Kimalaisilla kasvinsuojeluaineet aiheuttavat värinäön menetystä ja muistin heikkenemistä.
Värinäkö on kimalaiselle tärkeä aisti: sen avulla kimalainen etsii uusia ruokailupaikkoja ja suunnistaa tietyille kasveille. Muistin avulla se löytää takaisin pesälle.
– Jos näkö heikentyy, se vaikuttaa kimalaisten kykyyn hankkia ravintoa. Se voi vaikuttaa pesän menestykseen. Se taas näkyy seuraavana vuonna kimalaiskannoissa.
Puolivilli puutarha
Ryteikkö, rikkakasvi, rehottava nurmikko. Tällaiset asenteet ovat Loukolan mielestä haitallisia luonnon kannalta.
Loukolan omalla pihalla voikukat rehottavat puolivillinä. Nurmikko leikataan vasta, kun kukat ovat kukkineet.
Isomaksaruohoa hän istutti varta vasten kimalaisille. Kasvista on iloa loppukesän pölyttäjille. Pihalta löytyy myös hyönteishotelli hyönteisille ja orapihlaja-aita varpusille.
Tänä kesänä kirvat ovat lisääntyneet orapihlaja-aidassa. Mutta kirvahukka on ruvennut niitä saalistamaan. Kaksi lajia tasapainoilee keskenään, eikä Loukola aio asiaan puuttua.
Omenapuuta taas riivaa kehrääjäkoi. Siitäkään Loukola hätkähdä: tänä vuonna ei tule satoa, mutta ehkä ensi vuonna sitten.
Täysin luonnon valtaan Loukola ei pihaansa ole päästänyt. Osa pihasta on ajettu nurmikoksi, jotta lapset pääsevät leikkimään.
Kerran ampiaiset alkoivat rakentaa pesää Loukolan lasten leikkimökkiin. Silloin Loukola päätyi radikaaliin ratkaisuun. Hän haki imurin, imaisi kuningattaren pölysäiliöön ja päästi sen vapaaksi toisaalla.
Kimalaistutkijana Loukola tietää, että kuningatar otti ikävästä kokemuksesta opiksi, eikä enää toiste palaa Loukolan lasten leikkimökkiin.
Hyvällä esimerkillä hyvä lopputulos
Ampiaisen höykkyytystä lukuun ottamatta Loukola uskoo enemmän palkitsemiseen kuin rankaisemiseen.
Sen hän on oppinut omassa työssään kimalaisille jalkapallon pelaamista opettaessaan. Kimalaisetkin oppivat paremmin hyvällä kuin pahalla. Jos niitä koettaa opettaa rankaisemalla, antamalla pahan makuista kiniiniä syötäväksi, ne oppivat vain välttelemään toistoa.
– Ihmisillä on sama. Ihmiset voivat mennä lukkoon. Asennemuutos ja oikeaan suuntaan kannustaminen ovat parempia keinoja vaikuttaa.
Loukola näkee, että luonnon suhteen tutkijoilla on tekemistä siinä, kuinka tuloksista raportoidaan kansantajuisesti.
– Minkälaisilla teoilla voidaan osaltaan auttaa, ja kuinka paljon lopulta yksittäisten ihmisten pienet teot kumuloituvat ajan kanssa.
Loukola uskoo esimerkin voimaan. Silloin voisi esimerkiksi jättää osan nurmikosta leikkaamatta ja antaa luonnonkukkien kukkia.
– Arvomaailma rakentuu kotona, koulussa ja ympärillämme olevien ihmisten vaikutuksesta. Suomalaisten luontosuhde juontaa usein juurensa omilta vanhemmilta ja isovanhemmilta perityistä arvoista ja kokemuksista.
– Voisi lisätä positiivista hypeä ja antaa omilla teoilla muille mallia.
Liian negatiivinen ja pessimistinen ei Loukolan mielestä kannata olla. Jos toivo on jo heitetty menemään, ei muutoksellekaan riitä motivaatiota.
Siksi hän haluaa muistuttaa, että tänä vuonna Suomessa on tavattu enemmän kimalaisia kuin viime vuonna.
– Jos tulevaisuutta miettii, valonpilkahduksia on ennallistamisessa ja ihmisten asenteissa, jotka toivottavasti ovat luonnon suuntaan arvostavampia.
– Oulussakin näkyy kivasti pörriäisiä edelleen. Niin kauan kuin on pörriäisiä, toivoa ei ole menetetty.
