Päät saa takuuvarmasti kääntymään, kun lähtee liikenteeseen museokapistusta muistuttavalla isopyörällä. Se käy nopeasti selväksi.
Oulun keskustassa sijaitsevan pyöräkorjaamo Laihiaisen yrittäjä Kari Laihiainen hurahti sellaisiin muutamia vuosia sitten ja on nyt luvannut näyttää malliksi, miten ajo kulkupelillä oikein onnistuu.
Koeajokierros kerää välittömästi yleisöä. Epätavallisen näköinen pyörä kiinnostaa.
Lyhyessä ajassa juttusille tulee useampi ihminen. Pääseepä Laihiainen yhteiskuvaankin englanniksi jutustelun aloittavan turistiporukan kanssa.
Kyselijöitä riittää, samoin ihastelijoita ja taivastelijoita:
– Voi kauhia!
– On sulla hieno pyörä!
Laihiainen on tottunut pyöränsä saamaan huomioon. On hän tosin nähnyt päinvastaistakin reaktiota. Varsinkin jos pyörällä lähtee kävelykadulle, ihmiset väistelevät.
– Yksi yleisimmistä kysymyksistä pyörään liittyen on se, että miten sen selästä pääsee pois.
Se ei ole ihme. Jo satulaan pääseminen näyttää lajiin vihkiytymättömän silmiin mahdottomalta rastilta, sen verran majesteetillinen eturengas on.
Pyörän ajoasento eroaa normaalista pyörästä. Satulaan mennään istumaan astintappien avulla. Ne löytyvät takarenkaan yläpuolelta.
Satula ja ohjaustanko ovat suoraan korkean, 54-tuumaisen eturenkaan yläpuolella, joten pyöräilijä istuu satulassa noin 1,5 metrin korkeudella.
Laihiainen sujahtaa satulaan helpon näköisesti. Ensimmäinen lenkki isopyörällä tuli tehtyä jo vuonna 2018.
– Hieman se jännitti, totta kai, mutta en kaatunut. Suuresta vannekoosta johtuen hyrrävoima pitää pyörän yllättävän hyvin pystyssä.
Pari kertaa hän on mennyt pyörän kanssa kumoon, mutta mitään isompaa ei onneksi ole sattunut.
Nyt rutiinia on kertynyt. Hän ajelee isopyörällä työmatkansa, kuusi kilometriä suuntaansa. Viime kesänä ajoja tuli kaikkiaan pari tuhatta kilometriä.
Pisin lenkki oli 130 kilometrin mittainen matka Puolangalle.
– Normaali matkavauhti on 25–30 kilometriä tunnissa.
Polkimet kiinni eturenkaassa
Nykypyörän esi-isä
Isopyörä tunnetaan myös englantilaisilla nimillä high wheel ja penny-farthing. Jälkimmäinen nimi tulee kahdesta kolikosta, pienestä pennystä ja suuremmasta farthingista.
Pyöriä alettiin valmistaa 1860–70-lukujen taitteessa.
Pyörässä ei ollut ketjuja, vaan polkimet yhdistettiin etupyörään.
Pyörän takarengas oli pieni, mutta eturenkaan halkaisija saattoi olla jopa 1,5 metriä. Tähän malliin päädyttiin nopeussyistä: iso pyörä kulkee yhdellä kampikierroksella pitemmän matkan kuin pieni.
Toisaalta pyöräilijä joutui istumaan hyvin korkealla, mikä aiheutti onnettomuuksia.
Isopyörät saivat väistyä, kun 1800-luvun lopulla kehitettiin nykyisen mallinen, turvallisempi polkupyörä, jossa oli keskenään samankokoiset renkaat, ketjuveto ja jonka poljinkoneisto oli sijoitettu runkoon.
Laihiaisen Standard Highwheels -merkkinen pyörä on valmistettu Ruotsissa. Se on uusi, mutta tarkka kopio 1870-luvun isopyörästä.
Pyörässä ei ole ketjuja, vaan polkimet ovat kiinni eturenkaassa. Silloin, kun malli kehitettiin, ketjuvetoa ei ollut vielä keksitty.
Rakenne on yksinkertainen. Rikki meneviä osia ei liiemmin ole.
Ajo on raskaampaa kuin nykymalleilla, varsinkin ylämäessä, ja kääntösäde on suurempi. Umpikumipyörät eivät juuri jousta.
– Tällaisia pyörät siihen aikaan, 1870-luvulla, olivat. Eivät ne mitään helppokulkuisia olleet. Ei näitä kauan valmistettu. Kun ketjuveto keksittiin, siirryttiin nykyisenlaisiin pyöriin.
Entisaikoihin verrattuna nykypäivän ihmisen on Laihiaisen mukaan helpompi alkaa opetella isopyörällä ajoa.
Ennen tiet olivat huonot, eikä pyöräily ollut ihmisille entuudestaan tuttua. Nyt on toisin. Tiet ovat asvalttia ja ihmiset ovat tottuneet pienestä pitäen polkupyörällä ajoon.
Oulu varsinkin on oivallinen kaupunki isopyörällä ajoa ajatellen, sillä täällä on tasaista. Ylämäessä isopyörällä ajo käy raskaaksi.
Kovin monta lajin harrastajaa kaupungista ei löydy. Laihiaisen tiedossa on vain pari muuta isopyörän omistajaa.
– Tämä on pienen piirin juttu, Suomessa ja maailmalla. Aika monella harrastajalla ohimot ovat jo harmaat.
Ensin tuli tandem, sitten puupyörä
Laihiainen itse päätyi lajin pariin puhtaasti siitä syystä, että arkisen aherruksen vastapainoksi piti löytää jotain, josta innostua.
Isänsä vuonna 1978 perustamaa yritystä nykyisin pyörittävä Laihiainen on ollut pyöräalalla koko ikänsä.
– Jotain vastapainoa arkeen on hyvä löytää. Jotain erikoista, että itse viihtyy.
Takavuosina hän innostui rakentamaan seitsemänpaikkaisen tandempyörän, jonka perässä oli sauna.
Pari vuotta hän ajeli kokonaan puusta tehdyllä, Kreikassa valmistetulla polkupyörällä, jollaisten valmistajaan tutustui Kreikan-lomallaan.
– Testailin pyörää vesisateissa ja kovilla pakkasilla ja kyllä se tuntui toimivan myös Suomen oloissa.
Sitten hän innostui isopyöristä, jopa siinä määrin, että osallistui tänä kesänä jo toista kertaa Etelä-Ruotsissa Lundissa järjestettyyn Sweden3days-kilpailuun.
Aika hyvin ensikertalaiselta
Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna järjestetty kolmepäiväinen kisa keräsi isopyöräharrastajia kymmenestä eri maasta, kaukaisimmat Yhdysvalloista saakka.
Kolmen päivän aikana ajettiin yhteensä vajaat sata kilometriä.
Laihiainen sai houkuteltua mukaan kisaan myös ystävänsä, jolla ei ennestään ollut minkäänlaista kosketusta lajiin.
– Hän harjoitteli ajamalla 200 kilometrin verran ennen kisaa ja oli yhdestoista. Aika hyvin, ottaen huomioon, ettei hän ollut koskaan ennen kokeillut isopyörällä ajoa.
Laihiaisen oma sijoitus oli kahdeksas. Kaikkiaan osallistujia oli 31.
– Osallistujista valtaosa oli miehiä, mutta oli joukossa naisiakin. Voittajat ajoivat 51 tai jopa 53 kilometrin tuntivauhtia. Itse pääsin parhaimmillaan 44 kilometrin tuntivauhtiin.
Ensi vuonna kisat on määrä järjestää Belgiassa. Laihiainen aikoo jälleen osallistua.
Laihiaisen erikoisista pyöristä innostuminen on näkynyt myös hänen liikkeessään. Hän on ottanut myyntiin niin kreikkalaisia puupyöriä kuin ruotsalaisvalmisteisia isopyöriä.
Toistaiseksi asiakkaat eivät ole innostuneet kaupoille.
– Kaikki puupyörät ovat menneet Etelä-Suomeen ja yhden isopyörän myin – sille samaiselle kaverille, joka lähti mukaan kisaamaan Ruotsiin.