MAURI

Katot rullaantuivat, puut kaatuivat, aallot löivät laivojen yli ja veneet upposivat. Syyskuun 22. päivä vuonna 1982 oli monelle lappilaiselle ikimuistoinen päivä – eikä vain hyvässä mielessä. Yllä oleva kuva on otettu Kemin sisäsatamassa 22. syyskuuta 1982.

Rein Mainman, Tervola: Lähdin myrskyssä merelle verkkoja hakemaan

"Olin vuonna 1982 nuori poika, 15-vuotias. Kun myrsky iski, ajelin koulusta mopolla Kemistä Keminmaahan. Kun pääsin kotiin, isä odotti ovella pukeissa. Hän sanoi, että lähdetään hakemaan verkot pois mereltä. Meillä oli iso, kuusimetriä pitkä puinen avovene. Aallot löivät, mutta isä vain puksutteli merta kohti. Hän varmasti näki, että minua jännitti, mutta sanoi vain, ettei meillä ole huolta, kyllä puuvene aina kelluu.

Kuulin myöhemmin, että joku oli soittanut luotsille, että joku hullu on menossa merelle päin. Se luotsi oli tuttu, ja oli kysynyt vain, että oliko sillä hullulla musta baskeri päässä. Soittaja oli vastannut, että oli. Siihen luotsi oli sanonut, että sitten ei ole hätää, se on ihan oikea merimies. Eikä luotsi lähettänyt veneitä perään. Isä oli ollut 22 vuotta merillä, ja luotsi tiesi sen.

Minua jännittivät kovat aallot, mutta isä sanoi, ettei ole hätää, niin kauan kuin aallot ovat pyöreitä.

Minä ohjasin, ja isä näytti että aaltoa kohti. Isä oli rauhallinen. Kiireen huomasi vain siitä, että hän lappoi verkot suoraan veneen pohjalle, eikä saaviin niin kuin tavallisesti. Kun lähdimme takaisin, pylly lensi joka kerta ylös lankulta kun vene hyppäsi aallolle. Isä sanoi vain, että kohtahan me olemme rannassa. Välillä potkuri pyöri tyhjää, kun vene kävi korkealla.

Nyt aallot eivät olleet enää pyöreitä, vaan teräviä. Isä puksutti menemään ja veti baskerin syvemmälle päähänsä. Osa aalloista meni veneen yli.

Ei siitä matkasta puhuttu ennen kuin iltapalapöydässä. Äiti sanoi, että olette te hulluja, kun lähditte. Mutta isää painoivat ne monen sadan markan arvoiset verkot. Paljon myöhemmin hän totesi, että olisivat ne verkot saaneet jäädä, jos hän olisi arvannut, että myrsky on niin kova.

Nyt vanhempana olen miettinyt, että ei tulisi kyllä mielen viereenkään lähteä omien lasten kanssa sellaisella myrskyllä merelle.

Isälle kalastaminen oli henki ja elämä, ja hänellä oli hirveä huoli verkoista. Elämä on sellaista kun on: joskus on jännitystä ja joskus ei. Niin kuin se luotsi sanoi, niin isä oli oikea merimies ja tiesi kyllä mitä teki.

Sen reissun muistan aina, mutta sitä en muista, oliko niissä verkoissa yhtään kalaa."

Veikko Härönen, Rovaniemi: Navetan lappeet lähtivät lentoon

"Olin tulossa työreissulta Kilpisjärveltä kohti Kemiä. Ihmettelimme, kun puita oli kaatunut pitkin jokivartta. Onneksi olimme liikkeellä maasturilla, vedimme puita välillä tieltä pois, että pystyimme jatkamaan matkaa. Pellossa ohitimme yhden maatilan. Näimme kun navetan katon molemmat lappeet lähtivät lentoon. Siinä lähti sammaleristeet vintiltä. Oli hurjannäköistä.

Ylitorniolla neljä isoa lehtikuusta oli taipunut tien yli. Mietimme pitkään, uskallammeko ajaa niiden ali. Vein kyydissä olleet miehet Kemin lentokentälle. Kemissä koulun pihalla oli pitkä venelaituri ja liuta purjeveneitä.

Kemistä ajelin kotiin Rovaniemelle. Kun tulin postivarikolle, minulta kysyttiin, olenkos käynyt jo kotona. Vastasin, etten ole. Siellä minua sitten odottikin se varsinainen työmaa. Omalta pihalta Korkalovaarassa oli kaatunut yhdeksän suurta petäjää. Ei siinä seuraavaan yönä uni tullut.

Talon päälle ei onneksi tullut yhtään puuta. Pihalla ollut auto oli somasti kaatuneiden puiden välissä, eikä sillekään tullut mitään. No, ajattelin, että tästä saan puutavaraa mökin rakennukseen. Puut vietiin sahurille Saarenkylään. Seuraavana päivänä sahuri soitti, että hän ei sahaa enää yhtään puuta, tulee muuten liian kalliiksi.

Menin katsomaan, mikä oli hätänä. Petäjien pinnassa ei näkynyt mitään, mutta 4–5 senttiä syvemmällä puut olivat täynnä ikään kuin mustia paiseita. Puut olivat täynnä sodan aikaisia sirpaleita. Ei niistä sitten lautaa tullut."

Eevi Nuoristo: Puita kaatui rivitalomme päälle

"Asuimme Hepolahden rivitaloalueella, ja vanhempi poikani oli koulussa toisella luokalla kahden kilometrin päässä. Myrsky alkoi hurjana ja puita kaatui jo leikkikentällä rivitalomme päädystä leikkikentällä ja päätyhuoneiston päälle.

Odotin sydän syrjällään, kun poikaa ei kuulunut koulusta tulevaksi.

En voinut lähteä hakemaankaan, koska nuorempi poika olisi jäänyt yksin. Poika tuli lopulta kotiin ja kertoi, että hän jäi katsomaan, kun koulun pihalle tuli veneitä mereltä päin. Kova myrsky oli tuonut pikkumökinkin saaresta maihin."

Pekka Hannelin, Joroinen: Olimme jumissa paatin hytissä, kun myrsky kulki yli

"Pääsin armeijan jälkeen innokkaana kalamiehenä troolarille apupojaksi. Sain tätini mieheltä Toyota Corollan lainaan ja varhain aamulla 21.9.1982 ajelin elämäni  ensimmäiselle troolireissulle Kemin Ajoksen satamaan. Siellä kokenut kalastaja Kalevi Ollila jo odotteli etelän poikaa hommiin. Siitä sitten tulikin ikimuistoinen reissu.

Suuntasimme valmistelujen jälkeen kohti Ulkokrunnia. Ilma näytti normaalilta syyskeliltä, eikä mitään myrskyvaroituksia oltu annettu. Tuijottelin ensikertalaisena silloin modernia kaikuluotainta eikä mennyt kauaa, kun tuli kiire ruokkimaan kaloja laidan yli omilla antimilla. Tuota hommaa tuli sitten syksyn kuluessa harrastettua paljonkin.

Aamupäivän kuluessa keli alkoi koventua. Kalevi teki viisaan päätöksen ja kääntyi takaisin Ajokseen ennen aikojaan. Ehdimme juuri ajoissa sataman suojaan ennen kuin Mauri-myrsky iski päälle.

Ehdin vielä käydä ajamassa auton ylemmäs suojaan, mutta takaisin paatille jouduin kahlaamaan kainaloita myöten vedessä laiturilla. Olimme sitten jumissa paatin hytissä myrskyn mennessä yli. Jouduimme avuttomana katsomaan, kun vieressä ollut paatti hakkautui laituria vasten ja upposi viereemme. Veden pinta nousi hetkessä lähes kaksi metriä ja tuhot olivat valtavat.

Katsoimme myös, kun rannalla iso perinteinen keskimoottoripaatti yhtäkkiä nousi kohtisuoraan ylös ja lähti pyörimään ilmassa kohti merta.

Kokemattomana jolppina ei aivan edes ymmärtänyt myrskyn rajuutta. Muistan vain, kuinka ajattelin, että tämmöistä kait se homma troolarilla sitten on.

Omaisten ja sukulaisten huolikin oli ollut kova, kun eivät saaneet minkäänlaista tietoa meistä ennen kuin pääsin lopulta autolla Simoniemeen takaisin. Kännyköitä ei ollut ja lankapuhelimet olivat mykkinä.

Sen verran kovat kokemukset oli syksyn aikana, että ammattikalastajaa ei minusta tullut, vaikka kalojen kanssa työurani olen tehnyt."

Erja Ilvesluoto ja sisarukset: Palomiehet pelastivat meidät veden valtaan joutuneesta talosta

"Sitä päivää ei voi unohtaa. Olin 6-vuotias, ja olimme äitini ja neljän sisarukseni kanssa kyläilemässä Kemissä Raitakujalla ystäväperheemme luona. Talo sijaisee kujan päässä ja vesistöön on matkaa noin 50 metriä. Jossain kohtaa myrsky yltyi ja äitimme siirsi autoa toiseen päähän kujaa, kun vesi alkoi nousta Perämerestä tielle nopeasti.

Muistan ikuisesti, kun vesi nousi omakotitalon kuistille asti. Vettä oli niin paljon, että emme olisi päässeet pois kuin uimalla ja sitä taitoa ei vielä meillä monellakaan ollut. Alle kouluikäisiä lapsia oli monta myös toisessa perheessä.

Oli arkipäivä, isämme oli kertausharjoituksessa ja toisen talon isä myös töissä. Äiti soitti veljeni apuun silloisella lankapuhelimella. He tulivat koulusta suoraan auttamaan.

Toinen veljeni ja hänen kaverinsa totesivat paikalle saavuttuaan, että on odotettava palokunnan apua. Vettä oli heitäkin jo kainaloihin saakka. Vesi nousi jo sisälle taloon.

Minä pääsin pois talosta palomiehen olkapäillä ja kun hän kahlasi, vettä oli häntäkin kainaloihin saakka. Loput lapset haettiin pois soutuveneellä. Silloin 15-vuotias isoveljeni muisteli, että hän sai istua automme ratissa, kun palokunta veti sen pois kujalta. Autossa oli lattiat täynnä vettä. Hän meni iltavuoroon silloiseen Kemi Oy:n telakalle ja keräili merivarastosta karanneita lautoja tullinrannassa."

Raila Gardin: Puut kaatuivat kuin tulitikut

"Myrsky nousi yhtäkkiä, ja puolivuotias tyttäreni oli ulkona vaunuissa nukkumassa. Vaunut lähtivät hurjaa vauhtia liikkeelle tuulen mukana. Onneksi näin sen, ja sain viime tipassa kiinni. Kauempana metsän reunassa puut kaatuivat kuin tulitikut. Olin kauhuissani. Kaksi naapurikylän nuorta miestä hukkui tuona yönä kairassa olevaan järveen.

Positiivista oli, että saimme halvalla talon puutavaran, josta pari vuotta myöhemmin rakennettiin talo."

Eila Valtanen: Mauri-myrskyn nimiin kaadettiin muutakin metsää

"Kyllä Mauri jäi mieleen. Odotin esikoistani ja opetin metsätalouden suunnittelua Hirvaalla, Rovaniemen metsäopistolla.

Mauri rappasi myös ankarasti opiston 4 000 hehtaarin havaintometsää. Pistin opiskelijat silloisen rehtorin suostumuksella kävelemään kaikki kuviot läpi ja etsimään korjuukohteet. Näin puut saatiin äkkiä koolle.

Olin tuohon aikaan tietysti aika möhömahainen, siellä kuitenkin heiluin ja nuoruuden innolla suoritin kehittämääni jännittävää tehtävää reippaiden opiskelijoiden kanssa! Joten Mauri tarjosi varmasti sekä opettajille että oppilaille jännän keissin.

Tuhoja inventoi isommalla alueella silloinen Lapin metsälautakunta. Se tehtiin helikopterilentona.

Vielä monta monituista vuotta myöhemmin Kittilän metsätoimistolta tultiin kysymään, että vieläkö sen Mauri-myrskyn piikkiin saa kaataa. Kas, kun siihenkin aikaan piti tehdä hakkuuilmoitus, nyt sitä sanotaan metsänkäyttöilmoitukseksi. Veijareita löytyi."

Matti Eskeli: Mukaan tarvittiin moottorisaha, että Aavasaksalta pääsi kotiin

"Isäni oli kaverinsa kanssa kalastamassa mökillämme Louejärvellä Aavasaksantien varressa. Myrsky kaatoi kymmenkunta puuta pihasta ja paluumatka kotiin arvelutti.

Miehet ottivat mukaan moottorisahan varmuuden vuoksi, jos tietä joutuisi raivaamaan. Niinhän siinä kävi, että Aavasaksan tielle oli kaatunut useita puita, joita he joutuivat sahaamaan.

Taakse kertyi muutaman auton jono ja yksi valopää rupesi huutelemaan, että ettekö te saa sitä tietä nopeammin ajokuntoon. Luuli miehiä TVH:n miehiksi.

Itse olin tulossa Kemijärveltä ajamallani taksilla. Ihmettelin, kun auto heilui levottomasti. Päästyäni Rovaniemelle kuulin, että Veitikantien E-huoltamon tee-se-itse hallin ovia ei uskalleta avata, kun pelätään koko hallin lentävän viereiselle junaradalle, kuten vieressä olevan omakotitalon autotallille kävi.

Taksitolpalla sitten katseltiin, kun linja-autoaseman peltikatto alkoi pikkuhiljaa kuoriutumaan rullalle."

Jari Koskinen: Erottelimme tukkeja joella, kun myrsky iski

"Olin vuonna 1982 nuorena armeijasta päässeensä kloppina ensimmäistä kesää töissä Kemijoen jokisuun erottelualueella. Oltiin menty aamukuudeksi vuoroon. Oli ihan normaali syyskuinen aamu.

Tukithan tulevat erottelualueella Isohaaran voimalaitoksen tukkirännin kautta turbiinivirran voimalla erottelualueella, jossa ne ohjautuivat neljälle eri veräjälle. Veräjän alussa tukit käännetään kulkemaan poikittain, jossa meidän oli kaplailla (eräänlaisia laitureita) seisoen sitten helppo niitä työntää tai vetää kekseillä oikeille nippukoneille. Tärkeää oli erotella mäntytukit, jotka olivat arvokkainta puuta.

Työvuorot olivat kahdeksan tunnin mittaisia, kahdella kahvilla ja ruokatunnilla. Jälkimmäisen kahvitunnin jälkeen heti puolelta päivin aloimme ihmetellä, kun puiden kulku virrassa hiljeni, sitten loppui kokonaan ja lopulta tukit alkoivat pakkautua veräjän yläpäähän.

Ei siinä mitään erikoista tuulta huomannut. Pomo sanoi, että mennään istumaan kahvitupaan ja odottelemaan.

Kaplaat ja koko erottelutyömaa oli kiinnitetty vaijereilla ns. pöveleihin, jotka olivat juntattu pohjaan kiinni, että rakennelma pysyisi paikallaan. Koko rakennelma oli rannasta rantaan, varmaan puoli kilometriä leveä.

Noin tunnin istuskelin jälkeen, joku huomautti, että muiden veräjien porukat lähtevät rantaa kohti ennen työvuoron loppua. Joku päätti lähteä ulos kahvituvasta katsomaan ja ovea avatessaan tuuli vei mukanaan raskaan oven.

Ei siinä pomoa tarvittu, kun päätettiin, että nyt mennään.

Kaplaat oli onneksi kiinnitetty löysästi pöveleihin, joten ne onneksi nousivat vedenpinnan mukana, joten emme jääneet veden alle. Tätä emme tajunneet vielä silloin.

Kakkosveräjältä oli matkaa molemmille rannoille pari sataa metriä, joka käveltiin ja juostiin kieli keskellä suuta. Raskas laukku eväineen ja sadevarusteineen oli koko ajan lähdössä tuulen mukaan. Molemmilla rannoilla oli rakennettu eräänlainen kävelysilta, josta huviveneet pääsi alta kulkemaan. Silta oli tuulen voimasta aivan kallellaan ja sen ylittäminen oli tosi vaarallista, mutta rantaan oli päästävä.

Olin itse uimataitoinen ja muistan, kuinka jäin rannalle katsomaan vielä että kaikki pääsevät yli.

Siinäkään vaiheessa emme vielä tajunneet, että vesi oli painautunut voimalaitosta vasten nostaen veden pintaa useita metrejä. Ei vesi mitenkään aaltoillut, eikä tuuli tuntunut sen enempää kuin normaalisti, ainahan mereltä päin tuuli.

Asian tajusi vasta, kun lähti polkemaan kotiin päin myötätuuleen ja näki ne kaatuneet puut. Töitä jatkettiin normaalisti heti seuraavana arkipäivänä. Kai siinä olisi ollut mahdollisuudet vaikka minkälaiseen katastrofiin."

Vesa Huilaja: Myrsky antoi suojaa, kun tuhosimme vihollista

"Olin armeijassa, kun myrsky iski. Olimme juuri isoissa sotaharjoituksissa Ivalon ja Pokan välillä. Yöllä myrskysi, ja kaikki ajattelivat, ettei kukaan silloin halua liikkua minnekään. Meillä päätettiin, että myrsky on hyvä aika lähteä hyökkäämään vihollisen kimppuun. Kuljimme harvennetun metsän läpi, kun puita alkoi kaatumaan.

Voi olla, että se oli vaarallista, mutta se oli hyvä tilaisuus lähteä tuhoamaan vihollista. Minua ei pelottanut, olen aina rakastanut myrskyjä. Siinä luonto näyttää voimiaan. Aamulla katselimme, kuinka koko alue oli sileänä. Kaikki puut olivat kaatuneet.

Armeijan jälkeen menin Veitsiluotoon metsuriksi. Myrskytuhojen takia siellä pääsi heti hyville tienesteille. Niitä puita teimme vielä seuraavana kesänäkin."

Jani Luomanperä, Rovaniemi: Tuuli kuljetti pyörän kotiin

"Muistan, kuinka poikaporukalla ajelimme pyörällä koulusta kotiin. Meiltä oli Rovaniemen Paavalniemen koulusta kotiin kaksi ja puoli kilometriä. Tuuli puhalsi suoraan takaapäin. Kertaakaan ei tarvinnut itse polkaista pyörää, kun tuuli kuljetti koko matkan kotiin."

Tuomas Hulkko, Rovaniemi: Pohdimme, voisiko kädet levittämällä päästä pompusta lentoon?

"Olin 5-vuotias, ja leikimme kaverini Jarin kanssa rantapusikoissa Veitikanharjulla Rovaniemellä. Ihailimme vierestä, kun myrskytuuli yltyi, ja heitti Kirkkolammen rannalta kerrostalon jätepaperin keräysastian veteen.

Vanhat Lapin Kansat levisivät vettyvänä viuhkana lampeen, ja niitä tarttui virveliin vielä seuraavanakin kesänä. Pohdimme voisiko kädet levittämällä päästä pompusta lentoon? Sitten alkoi talojen kattopeltejä irtoilla, ja meidät komennettiin harmiksemme sisään."

Susanna Chazalmartin: Lapset eivät päässeet myrskyssä eteenpäin

"Olin kolmasluokkalainen ja muistan, että matka koulusta kotiin oli meistä hauska, kun tuulessa ei meinannut päästä eteenpäin. Sai nojata tuuleen. Hattu tosin lensi päästä ja hävisi tuulen mukana, se harmitti. Kotona pelotti olla yksin, kun ulkona kävi kova pauke."

Markku Oja: Poika nukkui päiväunia pihalla, eikä edes herännyt myrskyyn

"Asuimme Mauri-myrskyn aikaan Ratasjärvellä Pellossa. Lähdimme käymään kaupassa Pellossa ja esikoispoikamme jäi vaunuun nukkumaan pihalle. Isäni jäi lastenhoitajaksi.

Myrsky nousi ja alkoi liikuttamaan vaunua, jolloin isäni sitoi vaunut paloportaisiin kiinni. Pojan uneen myrsky ei vaikuttanut mitenkään ja hän nukkui normaalit päiväunet. Isä ihmetteli, että on vain pojalla hyvät unenlahjat."

Timo Friman: Myrsky riehui, seisoin keskellä jokea ja päätin, että on parasta lähteä opiskelemaan

"Olin edellisviikolla päässyt armeijasta. Palasin kotiin Hannukaiseen ja pääsin samantien töihin avustajaksi jokien entisöintiin. Kaivinkone työnsi jokeen kiviä, jotka uiton takia oli sieltä poistettu. Mauri-myrskyä edeltävänä päivänä kone oli siirretty Kuerjoen latvalle. Sieltä pääsimme suoalueelle, johon oli aikanaan rakennettu uittoa varten tammi eli pato.

Kaivinkone purki tammea, ja minä seisoin kahluuhousuissa joessa auttamassa. Myrsky toi vettä joka suunnasta, vettä oli yhtä paljon taivaalla kuin joessa.

Mietin siellä kylmässä joessa seisoessani, että eiköhän se olisi parasta lähteä opiskelemaan. Olin hakenut jo keväällä tietokoneinsinööriksi, mutten päässyt. Sen kesän jälkeen hankin tarvittavat lisäpisteet ja pääsin opiskelemaan.

Nyt olen toiminut yli 30 vuotta johtotehtävissä, kymmenen eri yhtiön toimitusjohtajana ja ollut perustamassa 16 eri yritystä neljään eri maahan. Töitä on tullut välillä tehtyä liikaakin. Aina vaikeina hetkinä olen miettinyt sitä kylmää jokea ja niitä kokemuksia. Voi sanoa, että niiden ansiosta olen päässyt niin pitkälle kuin missä nyt olen. "