Kumpparit jalkaan ja sienikori mukaan. Tai tässä tapauksessa taikinakulho, koska sienestämään tottumattomalta toimittajalta ei tietenkään koria löydy. Ja jalassakin on itseasiassa tennarit.
Opas eli Johanna Kastell on huomattavasti paremmin varustautunut. Hän tietää kertoa, että sienet kannattaa kerätä koriin, koska näin ne säilyvät ehjinä ja kuivina. Ämpäri – tai tässä tapauksessa taikinakulho – välttää kuitenkin myös.
Sieniretkemme suuntaa helppokulkuiselle alueelle Raahen Tuomiojalle.
– Toki helppokulkuisuus tarkoittaa usein myös sitä, että kaikki sienetkin on jo poimittu, Kastell tietää.
Sää ei ole mikään paras mahdollinen sienestystä ajatellen, sillä metsässä on todella kuuma. Kuumuudesta johtuva kuivuus on jatkunut jo jonkin aikaa, mikä tarkoittaa sitä, että kosteudesta innostuvat sienet eivät lähde kasvamaan.
– Parin viikon päästä tilanne voi olla jo ihan toinen, Kastell mainitsee.
Kastell on itse sienestänyt lapsuudesta lähtien. Perheen mökki sijaitsee Hailuodossa, ja sinne suunnistettiin usein syysaikaan sieniä poimimaan.
– Isä on kova sienestämään, ja samoin myös äitini. Nyt minä olen sitten välittänyt sienitietoa lapsilleni.
Nykyään Kastellin ja tämän perheen sieniretket suuntaavat useimmiten Kainuuseen. Kastellin mielestä sieltä löytyy parhaimmat sienimättäät.
– On minulla Raahessakin muutama vakipaikka, mutta niitä en paljasta, Kastell myhäilee.
Kastellilla on tapana kerätä kolmen tähden sieniä, joita nimitetään herkullisiksi ruokasieniksi. Näitä ovat esimerkiksi kantarelli ja herkkutatti. Kastell neuvoo, että sienestys on helppoa aloittaa juuri näistä lajeista.
– Esimerkiksi neljävuotias poikani tunnistaa hyvin juuri herkkutatin ja kantarellin.
Kastell on löytänyt Raahesta myös himoittua matsutakea eli tuoksuvalmuskaa. Kyseinen herkku on suosittu erityisesti Japanissa, jossa siitä ollaan valmiita maksamaan isoja summia.
– Matsutaken kun kerran haistaa, ei siitä sen jälkeen voi erehtyä, Kastell kertoo.
Hetken metsässä kierreltyämme Kastell bongaa ensimmäiset syötävät sienet. Pieni kangasrousku kasvaa kaverinsa kanssa keskellä mätästä. Poimimme kummankin sienen talteen, ja mullassa oleva jalka poistetaan sieniveitsellä. Toimittajaakaan ei jännitä ottaa pientä ja viehkeää sientä käteen.
– Jos haluaa varmistua siitä, että sieni on varmasti kangasrousku, voi sen helttoja rapata veitsellä. Jos sieltä tulee valkoista maitiaisnestettä, on sieni kangasrousku.
Innostus kasvaa näiden ensimmäisten löytöjen myötä. Pian käy kuitenkin selväksi, ettei parin sienen löytyminen tarkoita sitä, että suuri sienikasvusto lymyilisi jossain lähistöllä. Kastell toteeakin, että sieniä saa vielä odottaa.
– Olen minä jo pari kertaa sienimetsällä käynyt, mutta saaliit ovat olleet vaatimattomia. Mutta ei se haittaa. Kun ottaa hyvät eväät mukaan, ei reissusta jää paha mieli.
Joka syksy Kastell kerää sen kokoisen sienisadon, että sen jaksaa syödä poiskin. Heillä sienet syödään pääasiallisesti tuoreeltaan.
– Teemme esimerkiksi sienisalaatteja sekä sienipastoja. Tykkään myös laittaa sieniä pizzaan.
Muutama vuosi sitten Kastellin perhe matkusti perinteiselle Kainuun-reissulle, ja vastaan tuli valtava tattiarmeija. Tällöin sieniä oli pakko kerätä myytäväksi asti, sillä niitä oli yksinkertaisesti liikaa yhdelle perheelle.
– Kyllä niillä yksi lava-auton lava täyttyi, Kastell muistelee.
Lopulta päätämme lopettaa metsän haravoinnin. Tänä vuonna elokuun alkupuoli on selvästi liian kuumaa eikä sienimetsään kannata vielä lähteä. Tai sitten joku on jo poiminut kaikki Tuomiojan tatit. Meidän saaliiksemme kertyy yhdeksän kangasrouskua.
– Kangasrouskusta saa hyvän sienisalaatin. Ne pitää kuitenkin muistaa keittää ensin. Yhdeksästä sienestä ei kuitenkaan tule vielä kovin hääppöisen kokoista salaattia.