Poluton vaellus vaatii erä­tai­to­ja

Juttu kuuluu Poluilla -juttusarjaan, jossa nostamme esille Pohjoisen Polkujen parhaita. Tämä juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 14. heinäkuuta 2022.

Koskemattomassa erämaassa polut ovat korkeintaan porojen tallaamia. Siellä mielen valtaa uskomaton rauhan ja vapauden tunne, tuumaa Minna Jakosuo. Hän on kokenut vaellus- ja eräopas Jämsästä, joka järjestää poluttomia vaelluksia sekä aihetta käsitteleviä kursseja.

– Poluttomilla erämaa-alueilla vaeltaessa on löytöretkellä koko ajan, koska kaikki hienotkaan luontokohteet eivät näy suoraan kartalla. Siellä, minne ihmisen kädenjälki ei yllä, saa kokea olevansa voimakkaammin osa luontoa ja havainnoida sitä tarkemmin, Jakosuo kuvailee.

Elokuussa 2015 Jakosuo teki ensimmäisen pitkän yksinvaelluksensa, kun hän retkeili Kaldoaivin ja Paistunturin erämaissa kuukauden päivät. Erämaa kutsuu Jakosuota edelleen säännöllisesti, koska siellä hän pääsee pakoon hektistä elämänrytmiä. Jo muutaman päivän vaellus tekee hyvää.

– Kuukauden yksinvaellus oli kuin erämaavaeltajan märkä uni. Kunnioitukseni luontoa kohtaan kasvoi entisestään. Muistan vieläkin, kun jokea ylittäessäni yksi kivi vierähti jalkani alla. Minun takiani joki ehkä virtaa nyt vähän eri tavalla, Jakosuo muistelee.

Kun valmiita polkuja ei ole, silloin saa päättää täysin, mistä kulkee ja missä leiriytyy. Kansallispuistojen leiripaikat eivät määrittele etenemistä. Jakosuo nauttii siitä, ettei hän vaikka viikkoon kohtaa yhden yhtä ihmistä – mutta silloin kun kohtaa, vaihdetaan iloiset kuulumiset.

– Joka ikisellä retkellä meinaan pillahtaa itkuun, kun ympärillä on niin kaunista. Kerran vaelsin yksin Paistunturin erämaassa ja saavuin virtaavan joen mutkaan, jossa valtavat tunturit kohosivat aivan vieressä. Tunsin, että olin perillä – kuin kotonani, Jakosuo huokaisee.

Perusteellisesti varustautumalla voi reagoida yllätyksiin

Mitä sitten pitää osata, jos aikoo lähteä poluttomille retkille? Jakosuo muistuttaa, että perusvaellustaidot pitää olla ensin hyvin hallussa. Kun selviää itsenäisesti merkityillä reiteillä, voi alkaa treenata poluttomia vaelluksia varten.

Seikkailunhalu kantaa jo pitkälle, mutta olennaista on tehdä taustatyöt kunnolla. Tämä tarkoittaa etenkin maaston, luonnon sekä säätilojen tutkimista ennakkoon, jotta yllätyksiä ja epävarmuutta pystyy sietämään paremmin ja kykenee tekemään joustavia reittivalintoja.

– Joskus ennen vaellusta on voinut olla pitkä kuiva jakso, minkä takia pikkupurot ja -lammet voivat olla kuivahtaneet, eikä juomavettä löydä yhtä helposti. Siksi esimerkiksi ylimääräinen vesipussi on hyvä veto, Jakosuo havainnollistaa.

Lisäksi on tärkeää, että retkeilijä tuntee itsensä mahdollisimman hyvin. Kun toisten apuun ei ole mahdollista tukeutua, omat fyysiset ja henkiset voimavarat kannattaa tiedostaa ja tehdä maastossa valintoja itseään kuunnellen.

Jakosuo huomauttaa, että poluttomilla vaelluksilla päivämatkat lyhenevät luonnostaan, koska maasto on vaikeampaa kuin valmiilla poluilla, karttaa pitää tutkia säännöllisesti ja uusia reittejä joutuu miettimään lennosta. Kuitenkin päivämatkoja lyhentämällä melkeinpä kuka tahansa pärjää.

– Jos on tottunut liikkumaan poluilla vaikkapa 20 kilometriä päivässä, maastossa 10 kilometriä päivätahtina on jo oikein hyvä.

Paperikartan, kompassin ja GPS-laitteen lisäksi Jakosuo varustautuu poluttomille vaelluksille vähän tavallista kattavammin sen varalta, että tulee varusterikkoja tai fyysisiä vammoja. Teltan paikkaamiseen on syytä olla asianmukaiset tarvikkeet ja rasitusvammoja varten urheiluteippiä tai rakkolaastaria.

Lisäksi naru, rautalanka ja teippi voivat pelastaa monen tilanteen pahenemiselta. Jos taas kotiinpaluu viivästyy huonon kelin tai sairastumisen takia, ruokaa kannattaa Jakosuon mukaan varata ainakin yhden vuorokauden verran ylimääräistä.

– Satelliittiviestintälaite toimii erämaassa kaikkialla, ja sillä pystyy lähettämään ja vastaanottamaan viestejä ilman kenttää. Se on mainio backup, jotta reissusta voi nauttia täysillä, eikä vaikka nyrjähtäneen nilkan takia tule suotta hätä, Jakosuo mainitsee.

Kartanlukutaito auttaa suunnittelemaan fiksuja reittejä

Perusmaastokartta on vaeltajan tuki ja turva, sillä sen mukaan voi suunnitella järkeviä reittejä erämaassa. Jakosuo suosittelee katsomaan kartalta ensimmäisenä suuria linjoja, kuten jokia tai selväpiirteisiä tuntureita, jotka on helppo tunnistaa.

– Tällaiset maamerkit helpottavat suunnistusta, kun tietää kokoa ajan, että jos lähden vaikkapa länteen päin, niin joki tulee ennen pitkää joka tapauksessa vastaan.”

Paperikartalta näkee puhelimen karttasovellusta selkeämmin myös sen, missä on rikkonaista maastoa suoalueiden tai vesistöjen takia. Jos haluaa vältellä tällaisia vaikeita maastoja, kartan tutkiminen kannattaa. Kuitenkaan aina esimerkiksi jokia ei ole mahdollista vältellä.

– Kartalta voi katsoa, mihin suuntaan vesi virtaa. Mitä lähempänä joen laskupaikkaa ollaan, sitä vuolaampi joki on, koska pääjokeen yhdistyy usein paljon pieniä haaroja. Joki kannattaakin ylittää sieltä, missä virtaus ei ole niin kova, Jakosuo vinkkaa.

Vaikka tunturin huipulta voi avautua upea maisema, kartalta on syytä tiirailla korkeuskäyriä tarkkaan ja päätellä, mistä kohti nyppylän voi huiputtaa turvallisesti. Turha riskinotto ei kannata, ja joskus turhan jyrkän ja kivikkoisen reitin voi jättää väliin.

Paperikartan lisäksi Jakosuolla on aina mukanaan puhelimessa Maastokartta-sovellukseen esiladattu kartta, jota voi puhelimen lentotilassakin tarkentaa tiettyihin kohteisiin. Sovelluksessa voi myös merkata itselleen ne upeimmat teltta- ja maisemapaikat ensi kertaa varten.

Vaikka kännykkään ei voi aina luottaa, sillä voi tarvittaessa nähdä oman sijainnin, jos ei omista GPS-laitetta.

– Hyvä idea on myös etukäteen selvittää kartan avulla, miten laajalti oman operaattorin yhteydet toimivat erämaassa. Joskus Muotkatunturin alueella on ollut jopa parempi yhteys kuin Keski-Suomessa Isojärven kansallispuistossa.

Säätilojen muutoksia kannattaa seurata herkällä korvalla

Suunnistamisen lisäksi poluttomissa maastoissa pitää osata tarkkailla ympäristöä, koska keli voi muuttua joskus nopeastikin. Silloin on tärkeää tietää, mihin suuntaan on turvallista lähteä. Jakosuo ehdottaakin tutkimaan karttaa laajemmin kuin vain pisteen a ja b välillä.

Säätiedotuksesta voi varmistaa tuulen suunnan, verrata sitä karttaan ja pystyttää teltan tunturin taakse suojaan mahdolliselta myräkältä. Koko reittiä ei myöskään kannata suunnitella ainoastaan tasaiseen maastoon.

– Jos ukkonen yllättää, silloin pääsee edes vähän turvaan sopiviin maastonmuotoihin. Slaavikyykyssä on kaikista turvallisinta, koska se on matala asento ja vain kumiset kengänpohjat ovat maata vasten, Jakosuo lisää.

Etenkin avotunturialueilla Jakosuo ottaa aina oman aikansa, kun hän pysähtyy tarkkailemaan, mistä suunnasta tuulee. Silloin näkee myös, onko luvassa yhtenäinen synkkä pilvimassa vai kevyitä ohi vilahtavia kuuroja.

– Välttämättä pilvimassat eivät aina liiku samaan suuntaan tuulen kanssa. Eräällä vaelluksella ukkonen tulikin lopulta suoraan kohti, vaikka tuuli päinvastaisesta suunnasta, Jakosuo huomauttaa.

Epävakaisella säällä sateen uhka on merkittävä. Telttaa ei siis kannata asettaa mihinkään kuoppaan, jos yöllä on luvassa sadetta, eikä maa ime riittävästi vettä. Sama pätee rantaviivaan, jossa aallot voivat pärskiä majoitteen litimäräksi.

Vaikka poluton vaellus koskee sulan maan aikaa, merkkaamattomilla reiteillä voi kulkea myös talvisin. Silloin maisema näyttää kovin erilaiselta tuulen muovaamien lumimassojen takia.

– Sydäntalvella päivämatkat eivät myöskään ole hirmuisia, koska pohjoisessa on niin pimeää ja valtavasti upottavaa lunta. Kunnollinen hankikantokin voi tulla joskus vasta huhtikuun puolivälin jälkeen.

Poluttoman retkeilyn makuun pääsee vain harjoittelemalla

Ilman polkuja voi vaeltaa myös paikoissa, joissa polkuverkostoa olisi tarjolla, mutta haluaa vältellä esimerkiksi ruuhkia. Jakosuo muistuttaa, että esimerkiksi kansallispuistot ovat luonnonsuojelualueita, joissa suositellaan käyttämään valmiita polkuja luonnon säilymisen takia.

Jokamiehenoikeudet mahdollistavat kuitenkin sen, että tavalliseen metsään voi mennä kuka vain ilman maanomistajan lupaa. Tällöin tutussakin maastossa voi retkeillä kartan kanssa ja harjoitella lukemaan sitä. Pikkuhiljaa karttaa tutkimalla oppii aavistamaan, miltä maasto näyttää omin silmin.

– Poluttomaan liikkumiseen saa tuntumaa, jos oikaisee jonkin ympyräreitin halki. Sama pätee ensimmäisiin poluttomiin vaelluksiin: kannattaa suunnitella mieluummin pitkulainen ympyräreitti, jota on tarvittaessa helpompi lyhentää kuin isoa ympyräreittiä, Jakosuo suosittelee.

Poluttoman vaelluksen voi myös aloittaa jonkin valmiiksi muodostuneen polun päästä. Harvoin tieltä kannattaa hypätä suoraan läpipääsemättömään ryteikköön.

Jakosuo muistuttaa, että tietyt kansallispuistot ja erämaa-alueet on jaettu erilaisiin vyöhykkeisiin, joilla pätevät erilaiset säännöt. Esimerkiksi Urho Kekkosen kansallispuistossa on merkitty retkeily- ja luontomatkailu-, syrjä- ja rajoitusvyöhyke. Näihin hän kannustaa tutustumaan ennakkoon.

– Erämaaosassa saa leiriytyä mihin haluaa ja tehdä nuotion maapuista, kun taas niin kutsutussa perusosassa saa leiriytyä vain merkatuilla paikoilla, Jakosuo kiteyttää.

Kurssien lisäksi Jakosuo on järjestänyt seitsemän vuotta poluttomia vaelluksia. Hän valitsee reitit aina niin, että ne olisivat mahdollisimman kaukana sellaisista paikoista, joissa ihmiset yleensä käyvät.

– Koska nautin itse niin paljon tällaisista seikkailuista, halusin nähdä, tykkäävätkö muutkin. Tähän mennessä olen vienyt satoja asiakkaita erämaisiin maisemiin. En kerro heille koskaan sen kummemmin etukäteen, minne olemme menossa. Lopulta reitti syntyy aina luonnon ehdoilla.