Pyö­rä­seik­kai­lu voi alkaa ko­ti­pi­has­ta

Kypärä päähän, ajolasit nenälle – ja menoksi!

Polkupyörävaellus eli bikepacking kutsuu seikkailijaa kiemurteleville metsäpoluille, rauhallisille hiekkateille ja miksei myös vauhdikkaille asfalttibaanoille. Satulassa polkien maisemat vaihtuvat melkein kuin itsestään.

Jaska Halttunen hurahti bikepackingiin toden teolla vuonna 2016, kun hän pyöräili Hangosta Nuorgamiin kolmessa viikossa maamme upeimpien luontokohteiden kautta. Matkaa kertyi 2 200 kilometriä heinäkuun helliessä retkeilijää.

– Suomi on pyöräretkeilijän paratiisi, koska täällä riittää niin paljon nähtävää ja koettavaa. Seikkailut voivat alkaa vaikka suoraan omasta kotipihasta.

Halttunen myöntää, ettei hän ole patikoinut rinkka selässä yhtäkään retkeä. Sen sijaan pyörällä mies on taittanut tuhansia kilometrejä. Polkupyörä on miellyttävä kulkupeli, sillä se kantaa kaikki varusteet. Pyöräilystä onkin muodostunut Halttuselle elämäntapa ja intohimo.

– Bikepacking on minulle rauhaksiin etenemistä ja leppoistelua. Tuntuu luksukselta, kun voin lähteä hektistä arkea karkuun metikköön. Kerrankin saan itse päättää, minne menen, mitä syön ja milloin viritän riippumaton yöpymistä varten.

Pyörävaelluksella ei ole kiire minnekään. Satulassa ehtii aistia ympäristöä kokonaisvaltaisesti ja kilometrejä kertyy enemmän kuin jalkaisin.

Halttunen pysähtelee luonnostaan, sillä hänet tunnetaan sosiaalisessa mediassa Fillaripäiväkirjan Jaskana. Vaellukset hän taltioi videoiksi ja valokuviksi.

Kamahifistelyä vähemmällä pääsee alkuun

Pyörävaeltaminen voi tarkoittaa kamahifistelyä, mutta vähemmälläkin pärjää. Riittää, kunhan käytössä on välttämättömät varusteet: tavallinen polkupyörä, toimiva majoite ja perusruoanlaittovälineet.

Halttunen polkee itse Canyonin fatbikella, jossa on etujousitus. Fillari on pääosin arkinen kulkupeli, mutta sen saa varustettua kunnon bikepacking-juhdaksi. Kesäretkellä varusteet voivat painaa yhteensä yli 25 kiloa. Ne mahtuvat Ortliebin vedenpitäviin ja kestäviin pyörälaukkuihin.

– Pakkaan tavarat käytännöllisyys edellä: etutarakkalaukuissa ovat ne varusteet, joita tarvitsen eniten, takana satulalaukussa sellaiset, joita tarvitsen vasta päivän päätteeksi.

Toinen etusivulaukuista on pyhitetty kuvausvälineille, kuten dronelle ja virtapankeille, toinen retkikeittimelle ja ruoille. Ohjaustankoon kiinnitetty etulaukku on varattu majoitteelle eli riippumatolle, makuupussille, aluspeitolle ja tarpille sekä pitkille kerrastoille. Satulalaukussa on tilaa leiri-, vaihto- ja sadevaatteille.

Keskellä sijaitseva runkolaukku nielee ensiaputarvikkeet, risukeittimen, vedenputsarin, kiilat majoitetta varten, puukon sekä työkaluja. Rungon alla on 1,5 litran vesipullo ja pumppu. Reppuun mahtuu kolmen litran juomarakko. Ohjaustankoon voi virittää tarvittaessa pienet lisäpussukat.

Koska pyörävaellusreittejä ei ole aina merkitty maastoon, pyöränavigaattorin on oltava mukana. Lisäksi paperinen kartta ja puhelimen karttasovellus tuovat tarvittaessa turvaa.

– Minulle tämä on vähin varustelutaso, ettei tarvitse tulla ihmisten ilmoille. Kuvauskaluston voisi jättää tarvittaessa pois. Toisaalta pyörän etutarakalla saa kulkemaan halutessaan myös packraftin.

Tärkeintä on, etteivät varusteet pääse kastumaan

Koska pyörällä liikutaan luonnossa, perustaidot retkeilystä tulee hallita. Samoin kaikkia varusteita kannattaa testata etukäteen vaikka ihan lähimetsässä.

– Lisäksi pitää osata huoltaa pyörä, jos jotain sattuu. Ainakin sisärenkaan vaihtaminen ja katkenneiden ketjujen yhdistäminen on hyvä osata. Ketjuvahinkoja voi ehkäistä, kun putsaa ketjut rätillä noin 100 kilometrin välein ja lisää ketjuöljyä, Halttunen vinkkaa.

Bikepacking onnistuu säällä kuin säällä. Halttunen on tehnyt pyörävaelluksia niin kesähelteellä, syyssateella kuin paukkupakkasella. Eteneminen pitää vain sovittaa olosuhteisiin. Tärkeintä on, etteivät varusteet pääse kastumaan.

Erilaisia bikepacking-reittejä ja pyörämatkailukohteita voi tutkia esimerkiksi Bikeland.fi-sivustolta, Retkipaikka-mediasta ja Outdooractive-sovelluksesta. Vinkkejä voi kysyä myös paikallisilta pyöräharrastajilta.

– Suosittelen ottamaan etukäteen selvää, millaista maasto on. Mahdollisuuksien mukaan välttäisin kovin teknisiä polkuja, joilla on juurakkoa ja kivikkoa. Tietysti aina voi tunkata vaikeiden paikkojen yli. On hyvä muistaa, että maastopyöräily ja bikepacking ovat kaksi eri asiaa.

Aluksi on hyvä lähteä vaikkapa helpoille hiekka-autoteille.

Halttunen huomauttaa, että pyöräillen ei saa kuitenkaan edetä ja yöpyä missä tahansa. Monilla luonnonsuojelualueilla, kuten kansallispuistoissa, pyöräilyä rajoitetaan tai se on kokonaan kielletty.

Konkari koettelee rajojaan

Kansallispuistojen ja muiden suojelualueiden ulkopuolella pätevät jokaisenoikeudet: maastossa voi pyöräillä, uida, oleskella ja yöpyä lähestulkoon missä haluaa. Halttunen nauttii tällaisessa metsässä liikkumisen vapaudesta, kun ihmisiäkin on yleensä paljon vähemmän.

– Nykyään teen noin 6–8 pyörävaellusta vuodessa, vaikka haaveena olisi tehdä enemmänkin. Ne ovat yleensä pitkiä viikonloppuja esimerkiksi torstaista tiistaihin.

Viime vuosina Halttunen on etsinyt tietoisesti bikepackingin rajoja, koska pyörävaellus on tullut jo muuten niin tutuksi lajiksi.

Hän on muun muassa vetänyt ahkiota yli 70 kilometriä Syötteen kansallispuiston talvi-mtb-reitillä, pakannut kotalaavun ja kamiinan pyörän peräkärryyn suunnatessaan Liesjärven kansallispuistoon ja melonut packraftilla pyörän kanssa pitkin Kymijokea.

Pohjois-Suomesta Halttusen mieleen on jäänyt etenkin Urho Kekkosen kansallispuistossa polkaistu sadan kilometrin ympyrälenkki, johon hän sai vinkit Suomen Ladulta Kiilopäältä. Myös Kaldoaivin erämaassa vaikeakulkuinen mönkijäura johdatti komeisiin maisemiin.

Suomen luonnossa ei Halttusen mielestä tarvitse pelätä mitään.

– Ihmisten avuliaisuuteen voi aina luottaa ja pyytää neuvoa. Jos pyörävaellukselle ei rohkene lähteä yksin, voi pyytää kaverin mukaan. Siispä kireitä ketjuja ja turvallisia kilometrejä!