Jan Saijets kar­toit­taa poh­joi­sen vii­mei­siä iki­met­siä – Nämä kuusi tun­te­ma­ton­ta aluetta on hyvä tietää

Hänen ympärillään leviävät metsät, joissa ja joista hänen sukunsa on elänyt satojen vuosien ajan.

Tuossa hetkessä hän istuu, aivan rauhassa, ja tarkkailee ympäristöään. Upottaa sormensa maahan, ja hänelle käy kuten koskemattoman luonnon ympäröimänä usein käy: mieli ei vaadi itseltä tai muilta mitään, syvä tyytyväisyys valtaa alaa.

– Kun talvella muistelee sitä tunnetta, niin yhtäkkiä onkin siinä tilanteessa ja mieli rauhoittuu. Metsässä käytettyä aikaa voi jälkeenpäinkin käyttää mielen maadoittamiseen, Saijets kuvailee.

Hänelle johtopäätös on selvä: tällaisista hetkistä ja paikoista ihmiset luopuvat, jos vanhimmat metsämme nyt kaadetaan.

Saamelainen Jan Saijets on osa Luonnonmetsät Sápmi -työryhmää. Sen jäsenet ovat viime vuosina tiiviillä tahdilla kartoittaneet ikimetsiä saamelaisten kotiseutualueella. He haluavat kerätä tiedot jäljellä olevista luonnonmetsistä ja luonnontilaisen kaltaisista metsistä ja edistää niiden suojelua.

"Tämä repii sielua niin pahasti"

Luonnonmetsät Sápmi alkoi keskittyä ikimetsien kartoitukseen joitakin vuosia sitten, kun Suomi sitoutui Euroopan Unionin uuteen biodiversiteettistrategiaan. Silloin Luonnonmetsät Sápmi ryhtyi selvittämään, mitkä metsät saamelaisten kotiseutualueella täyttäisivät strategian määrittelemät tiukan suojelun kriteerit.

– Kaikilla paliskunnilla oli käsitys omasta alueestaan, mutta kokonaiskuvaa ei ollut kenelläkään, Saijets kuvailee.

Kaikkiaan Luonnonmetsät Sápmi on todennut, että saamelaisalueella on uhattuna jopa 347 000 hehtaaria suojelun arvoista metsää.

Työryhmän ydinryhmän yhteinen historia on kuitenkin huomattavasti nykyistä projektia pidempi. Jan Saijets kertoo, että kaveriporukan yhteistyö metsien puolesta käynnistyi jo vuosituhannen alussa, kun he osallistuivat erään paliskunnan pilottikartoitukseen. Siinä selvitettiin erilaisen maankäytön kasautuvia vaikutuksia luonnolle.

– Muutaman vuosikymmenen kertymä on kymmeniätuhansia hehtaareita. Vaikutukset kestävät 80–150 vuotta ja ovat kovat jäkälän kasvulle. Kumuloituva vaikutus on todella suuri, Saijets kuvailee heidän tuolloin tekemiään havaintoja metsätalouden toiminnan vaikutuksista.

Sittemmin työryhmä on tehnyt myös tutkimusta metsien käytöstä ja esimerkiksi tuottanut taustamateriaalia oikeudenkäynteihin tai metsätalouden vaikutusten arvioitiin.

Näkökulman kääntäminen tuhojen todistamisesta jäljellä olevan suojelemiseen on vaikuttanut myös työryhmäläisiin. Kaikkein tehokkain kartoittaja Luonnonmetsät Sápmin riveissä on Juha Länsman, joka on ottanut valtaosan projektin ja tämänkin jutun kuvista.

– Hän kiersi kolme vuotta hakkuuaukkoja ja totesi, että nyt riittää tämä risukoissa kömpiminen, tämä repii sielua niin pahasti, Saijets sanoo.

Joutenkulkijasta tietokoneen äärelle

Jotenkin, Saijets kertoo, Luonnonmetsät Sápmin työssä hänen omalle vastuulleen ovat pääosin kaatuneet tietokoneella tehtävät työt. Osasyynsä lienee nykyisellä asuinpaikkakunnalla Tampereella.

Mutta hän on halunnut lähteä vähintään pari kertaa maastokauden aikana itsekin metsään. Kesän pitkien valoisien iltojen ansiosta päivämatkoista saa pitkiä.

– Tekee hyvää sielulle kulkea semmoisessa metsässä. Siellä maadoittuu maailmaan ja tietää oman paikkansa, hän kuvailee.

Samat puut ovat seisseet samoilla paikoilla sukupolvien ajan. Saijets tietää paikat, joissa hänen esi-isänsä ovat kertomusten mukaan tehneet yliluonnollisia havaintoja.

Vaikka nykyajan kartoittaja ei ainakaan kerro nähneensä moisia asioita, on hänestä ollut merkityksellistä todistaa sama luonto omin aistein: perässä seuraavat kuukkelit, tilhet, lapintiaiset ja muut tiaiset. Porot, hirvet. Puut, sammalpeitto. Purot ja järvet. Vuosien kerrokset, jotka säilyvät vain silloin, kun ihminen ei niihin kajoa.

Kulkiessaan Saijets on nähnyt karttaan merkkaamattomia jälkiä edellisistä sukupolvista, kuten kotapaikkoja ja poronhoitoon liittyviä rakennelmia.

–Luonto on koti, jossa on suvun historia.

Nyt Saijetsin retkillä on ollut selkeä tarkoitus, mutta nuorempana päästyään armeijan sissikomppaniasta hän vaelsi samoissa metsissä ihan omine nimineen. Armeijan riveissä kuljetun tuhannen kilometrin jälkeen oli tärkeää saada itse päättää, minne menee.

–Se oli semmoista joutenkulkua silloin, hän sanoo.

Innostuneena hän teki myös viikkojen kävelyretkiä naapurimaassa. Ennen älypuhelimia ja nykyisiä verkkoyhteyksiä tuollaisilla vaelluksilla kadottiin tavoittamattomiin. Sukulaisilla oli jännittämistä, kun hän kulki kaksi viikkoa Vienan Karjalassa.

Mahdollisimman tarkasti, mahdollisimman nopeasti

Saijetsin ja kumppaneiden useita vuosia kestäneen kartoitustyön aikana käytössä olevat työkalut ovat kehittyneet huimasti. Jos aiemmin tietokone raksutti latvusmalleja yökaudet Saijetsin työstämien laserkeilausaineistojen perusteella, nyt samat aineistot ovat ilmaiseksi ja parempilaatuisena ladattavissa viranomaisilta.

Pian he voivat Saijetsin mukaan rakentaa uudelleen tekoälyn avustuksella koko valtavan aineistonsa, johon kuuluu niin julkista kartta-aineistoa, kartoittajien havaintoja ja kuvia, latvuskartoituksia, satelliitti- ja ilmakuvia.

Luonnonmetsät Sápmi onkin kehittänyt inventointimenetelmiään vuosien varrella. On tärkeää, että kaikki kartoittajat tekevät työnsä samalla tavalla, jotta aineistot ovat yhteismitallisia ja todistusaineisto todenmukaista.

Tehokas suunnittelutyö on ollut avainasemassa, kun metsiä on pyritty kartoittamaan vauhdilla.

– Pyrimme arvioimaan luonnontilaisuuden mahdollisimman tieteellisesti, tarkkaan ja nopeasti, koska meitä on kuitenkin aika vähän, Saijets sanoo.

Kartoitus on mittaus- ja inventointityötä: kartoittajat havainnoivat metsää, puunrunkojen määrää ja tiheyttä, laskevat kantojen määrää ja tutkivat niiden lahoastetta ja ikää, arvioivat silmämääräisesti puuston ikää sekä mittaavat pystyyn kuolleet kelot ja maapuut.

Juuri kartoitustyö antoi Saijetsille tuon viileän kesäpäivän hetken. Hän oli todistamassa metsien luonnontilaa Inarissa, Vaskojoen pohjoispuolella, lähellä Angelin kylää.

Luonnonmetsät Sápmin arvion mukaan tuolla alueella on noin 50 neliökilometriä luonnonmetsän kaltaista metsää. Luontaistalousalueiksi määritellyt metsät ovat Saijetsin mukaan isoilta osin niin sanottuja kitumaan metsiä, jotka kasvavat hitaasti, mutta noin viidesosa on hienoa, kasvullista metsämaata.

Työryhmä on todennut, että koko laajalla alueella on ihmistoiminnan jälkiä vain pienillä paikoilla. Myös sijainti tekee Vaskojoen pohjoispuolen metsästä kiinnostavan kohteen.

– Metsä on suoraan yhteydessä Lemmenjoen kansallispuistoon ja Muotkatunturin erämaa-alueeseen ja yhdistäisi nämä suojelualueet kätevästi, Saijets sanoo.

Siksi nuo Saijetsinkin kartoittamat neliökilometrit ovat yksi työryhmän ehdotuksista suojeltaviksi metsiksi.

Yllätys kivikossa

Saijets on kotoisin Inarijoelta. Hänen kotiseutunsa kartoituspaikkoihin ei tehdä yhden päivän retkiä. Vaskojoen pohjoispuolinen metsä on puolittain upeaa kuolpunaa, siis mäntykangasmetsää, jossa on paljon jäkälää ja luppoa. Itäpuolisko alueesta on pehmeää sammalmaata, mutta hienoa luppometsää.

– Kun siellä nostaa jalan puun ylitykseen, uppoaa kaksikymmentä senttiä. Siinä ei paljoa loikata, vaan saa kömpiä puun yli, Saijets kuvailee.

Osin juuri vaikeakulkuisuudestaan johtuen työryhmän ehdotukset uusiksi suojelualueiksi eivät ole yleisessä tiedossa tai aina edes perusretkeilijöitä kiinnostavia alueita.

Jotain hajua niiden upeudesta voi kuitenkin saada, jos on joskus kulkenut Ivalon ja Inarin kirkonkylien väliä ja katsonut Nelostien reunoille levittäytyvää vanhaa metsää, joka on ilmeisesti osin kivikkoisuuden, osin maisema-arvojen vuoksi säästetty hakkuilta. Inarin kirkonkylän pohjoispuolella, Kaamasessa, näyttävää ikimetsää taas on tien lähistöllä pystyssä siksi, että puiden rungoissa on toisen maailmansodan jäljiltä kranaatinsirpaleita.

Nyt kartoitetut metsät ovat vastanneet aika lailla työryhmän odotuksia, tarkalleen ottaen 80-prosenttisesti. Kun ydintiimi aiemmin kartoitti isohakkuisimpia metsätalousalueita, he saivat yllättyä useamman kerran.

Saijets kertoo, kuinka työryhmän jäsenet löysivät joitakin vuosia sitten Inarin Nellimin kylän lähistöltä Pystyvaarasta hakattujen metsien keskeltä varsin suuren, täysin luonnontilaisen alueen. Lähempi tarkastelu selvitti nopeasti, miksi alue oli säästynyt kirveeltä ja koneilta: maaperä oli niin kivikkoista, ettei sinne todennäköisesti oltu haluttu mennä edes hevosella.

Metsäkiistojen perinnöt ovat pian keskusteluissa

Pohjoisimpien luonnonmetsien tai luonnontilaisten kaltaisten metsien kohtalo on ajankohtainen juuri nyt kahdesta syystä.

Ensinnäkin niitä on jäljellä enää vähän. Toiseksi osa suurimmista vielä suojelemattomista alueista on niin sanottuja sopimusalueita, jotka Metsähallitus on sitoutunut jättämään käytön ulkopuolelle vuoteen 2029 tai 2030 asti.

Takaraja häämöttää siis jo muutaman vuoden päässä.

Sitten on alueita, jotka ovat luonnontilaisen kaltaisia, eli niistä on saatettu esimerkiksi tehdä vuosikymmenten aikana jonkinlaisia poimintahakkuita. Vaikka nämä eivät tiukimman näkemyksen mukaisia luonnonmetsän kriteereitä täytäkään, nämäkin metsät ovat Luonnonmetsät Sápmin näkemyksen mukaan silti luontoarvoiltaan kallisarvoisia.

Lisäksi on Metsähallituksen omalla päätöksellään pysyvästi käytön ulkopuolelle siirretty Peurakairan erämaa-alue, jota ei kuitenkaan ole suojeltu. Sen läheisyydestä pitäisi Saijetsin mukaan suojella myös Kutturan luonnonmetsät.

– Ne ovat sirpaleisempia, mutta samaa kokonaisuutta kuin Peurakaira. Ne ovat eri paliskuntien alueilla, eikä niitä ole koskaan esitetty yhtenäisenä kuviona, mutta siellä on paljon luonnontilaista metsää.

Luonnonmetsät Sápmi onkin sitä mieltä, että suojelualueiden sopimusalueiden lisäksi tulisi suojella myös niihin yhteydessä olevia metsiä, jotka eivät vielä täytä tiukan suojelun kriteerejä. Samaa kannattavat myös luonnonsuojelujärjestöt.

Puhutaan suojelualueiden laajentamisesta, sillä niiden ympäriltä nuorempienkin metsien suojelu edesauttaa monimuotoisuuden turvaamista myös suojelualueiden sisällä.

Poronhoidon tulevaisuus puhuttaa

Luonnonmetsät Sápmin työn yksi näkökulma on poronhoidon tulevaisuuden turvaaminen. Siksi kartoituksen tulokset annetaan paliskuntien käyttöön. Saijetsin mukaan vain suojelemalla laajoja alueita muulta käytöltä voidaan poronhoitoa jatkaa kestävästi ja niin, että luonto pääsee palautumaan.

– Luonnon kulumista tuolla herkillä tunturialueilla vähentäisi, jos porot voisivat olla pidempään alavilla alueilla, jäkäläkangasmaastoissa, joissa porot luonnostaan viihtyvät.

Poronhoidon ja metsätalouden lisäksi pohjoisen vanhoissa metsissä hyörii moni muukin toimija. Niihin lukeutuu niin matkailuun, maanpuolustukseen kuin vaikkapa suurikokoisiin tuulivoimaloihin liittyviä hankkeita.

– Vanhoja metsiä nakerretaan monesta suunnasta, Saijets sanoo.

Kansallispuistojen tulevaisuutta tutkinut Luonnonmetsäryhmä julkaisi vuoden alussa ehdotuksensa kahdestatoista uudesta kansallispuistosta.

Yksi niistä oli Inarinjärven kansallispuisto, joka kattaisi laajalta alueelta metsää Inarijärven ympäriltä. Siihen kuuluisi Inarijärven Natura-alue ja osittain esimerkiksi Luonnonmetsät Sápminkin arvokkaana näkemän Sarminiemen alue.

Ehdotus on kuitenkin pienempi kuin Luonnonmetsät Sápmin suojeluehdotus samoilta alueita.

– Jostain syystä siitä oli poistettu merkittäviä luonnonmetsäalueita Nanguniemestä, Saijets sanoo.

Kyseisellä alueella on kaavoitettu kiistelty hotellihanke vanhaan metsään.

Ei ole sattumaa, missä vanhat metsät edelleen seisovat

Nykyään Jan Saijets viettää lomiaan pääosin Inarijoella olevalla mökillä, jossa ei nykyaikaisia mukavuuksia ole. Mökkielo antaa samankaltaisia kokemuksia kuin nuoruuden retkeilyt, vaikka retkeilijä pysyykin paikallaan.

Perheen nuoren polven tylsänä pitämän vaeltamisen sijaan Saijetsin perhe ulkoilee osallistumalla vasanmerkintöihin Muotkatuntureilla. Välillä tulee tehtyä myös yhden tai kahden yön retkiä, mutta luonnonsuojelutyö on muuttanut Saijetsin näkökulmaa retkikohteisiin.

– Tuntuu melkein hyödyttömältä kävellä jo suojelluilla alueilla, hän sanoo.

Kun puhutaan Suomen viimeisistä ikimetsistä, mainitaan aina, että niistä suurin osa on pohjoisimmassa Suomessa. Saamelaisten näkökulmasta tämä ei ole mikään sattuma.

–Saamelaiset ovat tarvinneet metsät. Se on ollut kulttuurin kannalta ehdoton asia, ja ne ovat säilyneet sen takia, että niitä on puolustettu, Saijets sanoo.