Uranuurtaja, pioneeri, esikuva, edelläkävijä.
Nuo kuvaukset toistuvat, kun ystävät ja kollegat muistelevat torstaina menehtynyttä luontokuvaaja Hannu Hautalaa (1941–2023).
Liminkalainen luontokuvaaja Jari Peltomäki vastaa liikuttuneena puhelimeen. Hän on tuntenut Hannu Hautalan 1980-luvulta saakka. Hautala oli hänelle ystävä, oppi-isä ja suunnannäyttäjä.
– Vähintäänkin kaikki suomalaiset luontokuvaajat ovat hänen jalanjäljillään. Hän viitoitti tietä nimenomaan kojukuvauksen saralla uranuurtajana.
Peltomäki kertoo käyneensä viime viikonloppuna Englannissa lintumessuilla. Siellä hän tapasi ihmisiä, jotka tunsivat Hautalan ja kyselivät tämän vointia.
Monet myös kertoivat, kuinka valtava merkitys Hautalalla on ollut kansainväliseen luontokuvaukseen, siis Suomen rajojen ulkopuolella, Peltomäki sanoo.
"Onni on ahkeran veli", oli Hautalan kuuluisa sanonta. Sillä hän tarkoitti sitä, että mitä enemmän luonnossa liikkuu, sitä todennäköisemmäksi kasvaa mahdollisuus nähdä ja kuvata jotain ainutlaatuista.
Hautalan sanonta muistuu mieleen Suomen Luontovalokuvaajat ry:n puheenjohtajalle Pirjo Lindforsille.
– Hautala oli hirmuisen ahkera, kuvausretket saattoivat joskus kestää monta vuorokautta.
Myös Lindfors kuvailee Hautalan luoneen uraa muille luontokuvaajille.
Hautala oli Luontokuvaajat ry:n perustajajäseniä 1977, toimi sen puheenjohtajana 1989–1991 ja oli pitkään yhdistyksen kunniajäsen. Yhdistyksen tapahtumissa hän oli mukana niin kauan kuin jaksoi.
– Hirveän monet jäävät häntä kaipaamaan. Hautalalla oli laajat verkostot ja paljon ystäviä. Hän oli sanavalmis, huumorintajuinen ja pidetty seuramies.
Pirjo Lindfors kertoo luontovalokuvaajien yhdistyksessä käytettävän Hautalasta termiä luontokuvauksen Grand Old Man.
Kuusamossa toimivan Hannu Hautala -säätiön asiamies Kari Kantola on samaa mieltä Hautalan merkityksestä.
– Tavallaan yksi merkitys on se, että hän oli ensimmäisiä, jotka tekivät luontokuvauksesta ammatin jolla eli. Ja Hautala pärjäsi aika hyvinkin. Hän oli ammattimaisen luontokuvauksen pioneeri.
Grand Old Man -termi tarkoittaa Kantolalle sitä, että Hautala oli monen sukupolven esikuva, joka mielellään kysyttäessä neuvoi ja jakoi tietoja.
Hän opasti ja kannusti nuoria kuvaajia tekemään kirjoja, ja monessa tapauksessa nuori kuvaaja teki projektinsa loppuun saatuaan Hautalalta innostusta ja tukea.
Hautala muutti Kuusamoon vuonna 1979. Kuvaajalle oli tärkeää saada tietoa linnuista ja niiden pesimäpaikoista. Aikoinaan hän maksoi tiedoista vihjepalkkioita.
– Kun Hautala oli tehnyt uraa, hän neuvoi mielellään. Ei pelännyt kilpailua eikä salaillut asioita. Hän oli avoin ihmisille. Se teki hänestä suuren persoonan.
Hautala on tunnettu myös maailmalla, varsinkin Italiassa, missä hän on ollut esillä näyttelyillään ja kirjoillaan.
Saksassa oli puolestaan esillä Hautalan Mies metsästä -näyttely kymmenen vuoden ajan. Japanissakin Hautala tunnetaan.
– Hän oli Suomen luonnon suurlähettiläs sekä meillä että maailmalla, Kantola toteaa.
Hautala oli merkittävä myös Kuusamolle. Siellä hän alkoi kuvata Taigametsää, pohjoista havumetsävyöhykettä eläimineen.
Linnut olivat Hautalalle elämänmittainen rakkaus. Ensimmäiset lintunsa hän kuvasi 1950-luvun lopulla alkeellisella kameralla.
Kuukkeli oli Hautalalle tärkeä lintu, samaten joutsen, josta hän teki ison kirjan. Oli myös palokärki ja kotka, Kantola muistelee.
Hautala oli taitava kuvaamaan eläimiä ja lintuja niiden elinympäristössä, hän ei ottanut pelkkiä tarkkoja lähikuvia. Tuottelias mies oli mukana tekemässä yli 60:tä kirjaa. Niistä viimeisin on Siltalan julkaisema Hannu Hautala Sata parasta (2021), johon tekstin on tehnyt Juha Kauppinen.
– Hautala kirjoitti kirjaan sen mukavat ja persoonalliset kuvatekstit.
Mikä sitten teki Hannu Hautalasta niin taitavan luontokuvaajan?
Myös Kantola siteeraan Hautalan lausahdusta Onni on ahkeran veli.
Hautala oli äärettömän työteliäs ja hänellä oli valtava tiedonjano. Hän luki kaikki valokuva-artikkelit ja kirjat ja tilasi kirjoja ulkomailtakin, muun muassa Japanista, vaikkei osannut kieliä. Hautalalla oli laaja arkisto ja hän seurasi alaa tarkasti, Kantola kertoo.
Kantolan mukaan Hautala myös osasi suunnitella kuvausprojektit hyvin ja hänellä oli vahva luontotuntemus.
– Sellaista ei välttämättä kaikilla nykykuvaajilla ole. Hautala oli pikkupojasta saakka seurannut ympäristöä ja sitä, miten luonnossa käyttäydytään ja mitä siellä tapahtuu.
Henkilönä Hautala oli sosiaalinen ja osasi tuoda itseään esille.
– Taiteilijalle on tärkeää päästä esille ja ihmisten tietoisuuteen. Hän oli rehevä eteläpohjalainen mies, jolla oli hyvät verkostot.
Kantola huomauttaa Kuusamoon myös syntyneen monia asioita Hautalan ympärille. Esimerkiksi luontokuvaukseen keskittyvä kameraseura, vuosittainen valokuvaustapahtuma Oulanka Symposium, luontokuvafestivaali Kuusamo Nature Photo sekä Hannu Hautala luontokuvakeskus.
Hannu Hautala -säätiö perustettiin vuonna 2007. Tuolloin Hautala luovutti sille kaikki valokuvansa.
Pohjoisen Luontokuvaajat ry:lle (Polku) Hannu Hautalan merkitys on ollut aivan valtava, toteaa yhdistyksen puheenjohtaja Sari Karhu.
– Kun puhutaan suomalaisesta luontokuvauksesta, tulee hänen nimensä ensimmäisenä mieleen. Hän oli uranuurtaja ja esikuva sekä alan harrastajille että ammattilaisille.
Karhu kertoo Hautalan olleen useamman kerran mukana yhdistyksen koulutustapahtumissa. Viimeisellä kerralla pari vuotta sitten hän piti yli kahden tunnin luennon ja kertoi kokemuksistaan, kuvaamisesta ja kuvauspaikoista.
– Hautala oli hyvin avoin ja jakoi tietoa ja osaamistaan. Vaikka hänellä oli paljon ansioita ja saavutuksia, ei hän ollut ylpeä, vaan tuki ja kannusti muita sydämestään.
Karhun muistellessa tulee jälleen esille Hautalan ahkeruus, sinnikkyys ja pitkäjänteisyys. Tämä rakensi itse kuvauspaikkoja ja vietti pitkiä aikoja kuvauskopissa.
Karhu haluaa vielä mainita kaksi tärkeää asiaa. Toinen on se, että Hautala kuvasi aina filmille eikä siirtynyt digikameraan, vaikka se olisi ollut helpompaa.
– Hän korosti koulutustilaisuuksissa, että kun riittävän paljon yrittää ja tarkkailee luontoa, avautuu kuvausmahdollisuuksia. Ahkeruus on onnen veli, siteeraa myös Karhu Hautalan lausahdusta.
Toinen Karhun mieleen jäänyt opetus on se, että mitä huonommat sääolosuhteet ovat, sitä aktiivisemmin pitää olla liikkeellä. Kun kuvaajalla on epämukavaa, löytyvät parhaat kuvauskohteet.