Geo­kät­köt tuovat vä­li­ta­voit­tei­ta ja li­sä­maus­tet­ta pit­kil­le­kin vael­luk­sil­le, kertoo Jenny Hut­tu­nen – Kätköt joh­dat­ta­vat myös uusiin paik­koi­hin

Kittiläläinen Sirkiä on harrastanut geokätköilyä neljän vuoden ajan. Seikkailuhenkeä ja heittäytymistä kysyvä ulkoilmalaji on vienyt naisen sydämen kokonaan.

Geokätköily on monelle tuttu, mutta vähintään yhtä monelle tuntematon käsite. Lyhykäisyydessään kyseessä on maailmanlaajuinen ulkoiluharrastus, jonka perusajatuksena on etsiä muiden harrastajien maastoon piilottamia kätköjä. Usein kätköt liittyvät vahvasti ympäristöön, alueen historiaan tai kasvillisuuteen.

Kätköt ovat perinteisimmillään pieniä purkkeja tai pakasterasioita, jotka on piilotettu mielenkiintoisella tai luovalla tavalla. Todellisuudessa kätkötyyppejä on kuitenkin useita erilaisia ja toisinaan kätkön koordinaattien selvittäminen saattaa vaatia esimerkiksi erilaisten laskutehtävien, salakirjoituksen tai arvoituksen selvittämistä.

– On olemassa myös kätköjä, joiden koordinaateista ei paljastu fyysistä kätköpurkkia, vaan jokin mielenkiintoinen geologinen kohde. Kätkön "löytämiseksi" etsijän on selvitettävä vastaus kätkön omistajan esittämiin, kohteeseen liittyviin kysymyksiin. Tällaisia kätköjä kutsutaan geokohteiksi, Sirkiä valottaa.

Geokätköily on helppo yhdistää esimerkiksi retkeilyyn, maastopyörälenkille tai pidempiin vaelluksiin.

Geokätköjä löytyy niin kaupunkien keskustoista kuin erämaistakin. Lukuisat pohjoisen retkikohteet aina hiihtokeskuksista esimerkiksi Hammastunturin ja Vätsärin erämaa-alueisiin kätkevät sisäänsä ulkoilu- ja retkeilymahdollisuuksien lisäksi myös roppakaupalla salaperäisiä geokätköjä.

Kätköilyyn riittää älypuhelimen sovellus ja kynä

Särkitunturille johtavan polun varrelle piilotetut kätköt on luokiteltu vaikeusasteeltaan helpoiksi. Ne soveltuvat siis erinomaisesti esimerkiksi retkeilijälle, joka haluaa maustaa tunturiretkeään leikkimielisellä aarteenetsinnällä.

Reitin ensimmäinen kätkö on Sirkiän itsensä piilottama. Viime käynnistä on vierähtänyt kuitenkin aikaa, ja lähestyessämme oikeaa paikkaa Sirkiä kaivaa puhelimen taskustaan tarkistaakseen kätkön tarkat koordinaatit. Matkaa parkkipaikalta on kertynyt vajaa kilometri.

Puhelimen näytölle aukeaa kompassi, jonka keskellä oleva numero kertoo jäljellä olevan etäisyyden kätkön luo. Kompassin kulmassa pyörivä nuoli osoittaa etsijälle oikean suunnan.

– Kätköjä voi etsiä myös erillisellä GPS-laitteella. Itse käytän kuitenkin sovelluksen omaa kompassia, joka on hyvä ja riittävän tarkka harrastajalle, Sirkiä kertoo samalla, kun lähestymme kätkön oletettua sijaintia.

Ilmaisen Geocaching-sovelluksen lisäksi aloittelevan kätköilijän varusteiksi riittää kynä, jolla oman puumerkkinsä voi kirjata kätköstä löytyvään lokikirjaan. Muuta tavallisesta retkivarustuksesta poikkeavaa harrastuksen alkuun pääsemiseksi ei tarvita.

Ensimmäisen kätkön etsinnässä ei nokka kauaa tuhise. Silmä huomaa nopeasti puussa roikkuvan, sinne kuulumattoman kohteen, jonka sisältä löytyy putkilon mallinen kätköpurkki. Purkin sisältä paljastuu pikkuruinen lokikirja, jonka sivuille raapustan nimikirjaimeni sekä löytöpäivämäärän.

Sirkiä kertoo, että jokaisen kätkön tiedoista löytyy merkintä sen vaikeusasteesta, maaston haastavuudesta sekä kätkön koosta. Monesti kätkön yhteyteen on määritelty myös tieto siitä, onko kätkö löydettävissä talvella vai ei.

– Talvilöydettävistä kätköistä voidaan tehdä heti oletus siitä, etteivät ne sijaitse ainakaan aivan maanpinnan tuntumassa. Monet talvikätköt on piilotettu esimerkiksi puihin, kuten tämä juuri löytämämme kätkö. Sama pätee tietenkin myös toisin päin: mikäli kätköä ei kuvauksen mukaan ole mahdollista löytää talvella, sijaitsee se mitä todennäköisimmin melko matalalla, hän vinkkaa.

Retkeilyyn yhdistettävä harrastus

Matkamme jatkuu kohti seuraavaa, reitin puolivälissä sijaitsevan Särkivaaran laavun tuntumasta löytyvää kätköä. Pusikossa hiippaillessamme huomaan ohikulkevan pariskunnan vilkaisevan touhujamme kummissaan, mutta jatkavan sitten matkaansa.

Myös toinen kätkö on Sirkiän piilottama ja siihen pätevät samat määritelmät kuin jo löytämäämme aarteeseen: kooltaan pieni ja vaikeusasteeltaan helppo talvikätkö.

Tällä kertaa kätkö löytyy helposti, jopa hieman edellistä nopeammin. Jo yhden etsintäkerran perusteella silmä on alkanut harjaantua tutkimaan maastoa uudella tavalla. Kohteen löytäminen herättää sisälläni lapsenomaisen innostuksen, jollaista en muista kokeneeni vähään aikaan. Tätä tunnetta haluan saada lisää!

Laavun jälkeen reitti jyrkkenee hieman ja lähtee kipuamaan kohti tunturin lakea. Rupattelemme niitä näitä samalla, kun lähestymme hiljalleen tunturin huippua. Käy ilmi, että opettajana työskentelevä Sirkiä vetää myös geokätköilyyn liittyviä kursseja alakouluikäisille.

– Lapset ovat monesti erinomaisia kätköilykavereita, sillä he näkevät maailman eri tavalla kuin aikuiset. Kätköily soveltuukin hyvin myös perheen pienimmille, Sirkiä kertoo.

Matkalla kohti reitin kolmatta kätköä tapaamme pariskunnan, joka ryhtyy juttusille.

Porilaiset Heli ja Ari Korkeakoski osoittautuvat kovan luokan kätköilijöiksi: he ovat hankkineet lajia silmällä pitäen jopa erillisen, korkealla maavaralla varustetun auton. Auton kiinteään varustukseen kuuluvat muun muassa tikkaat, onki ja magneetteja – siis välineet, joita mielikuvituksellisempien kätköjen löytämiseksi saatetaan tarvita.

– Esimerkiksi Inarissa Pielpajärven erämaakirkolle vievän reitin varrelta löytyy 16-osainen kätkösarja, jonka jokaisella kohteella tarvitaan onkea, Ari Korkeakoski kertoo.

Korkeakoskille kätköily on vuosikausia elämässä kulkenut harrastus. He yhdistävät kätköilyä aktiivisesti retkeilyyn ja muuhun luonnossa liikkumiseen. Edellisenä päivänä pariskunta kertoo käyneensä yhdistetyllä kätköily- ja päiväretkellä Pallaksen Taivaskerolla.

Tunturin laella sijaitseva kolmas kätkö poikkeaa aiemmista, sillä tällä kertaa tarkoituksena ei olekaan etsiä mitään.

Kyseessä on virtuaalinen kätkö, jossa tehtävänä on ottaa valokuva opaskyltistä ja kätköilijästä itsestään. Todisteena toimiva valokuva tulee liittää sovellukseen tehtävään kirjaukseen.

Parin tunturitaustaisen selfien jälkeen vuorossa on retken viimeinen, tunturin huipulla sijaitseva geokätkö. Särkitunturille ominaisilta, kuvankauniilta tunturijärviltä matkaa huipulle on vain muutama sata metriä.

Tällä kertaa keskikokoiseksi määritellyn kätkön etsinnät suuntautuvat puiden sijaan kallioiseen maaperään. Ehdimme tiirailla puiden juurakkoja ja kallioiden koloja vartin verran, kunnes Sirkiä hihkaisee onnistumisen merkiksi.

Ympärillä avautuvat maisemat kohti Ylläksen tuntureita, etuvasemmalla puolestaan häämöttää säilölumikasoistaan helposti tunnistettava Levitunturi.

– Olen itsekin käynyt lukuisia kertoja Särkitunturilla, mutta en koskaan täällä aivan huipulla. Juuri tämä on kätköilyssä hienoa: tutuistakin paikoista voi löytyä aivan uusia puolia ja ennen kokemattomia kohteita, Sirkiä kertoo.

Aloita helpoista kätköistä

Päiväretkien ohella geokätköilyä on mahdollista harrastaa myös pidemmillä vaelluksilla.

Ivalolaisella Jenny Huttusella on kokemusta kätköilystä viidentoista vuoden ja yli 15 000 löydetyn kätkön verran. Hän kertoo käyneensä etsimässä kätköjä vaellusten yhteydessä niin Pöyrisjärven, Paistunturin, Vätsärin kuin Muotkatunturinkin erämaa-alueilta.

– Geokätköt tuovat vaellusretkiin mukavasti lisämaustetta ja ne toimivat erinomaisina välitavoitteina retken varsinaisten määränpäiden ohella. Toisinaan voi käydä myös niin, että vaellusreitti tulee suunnitelluksi kokonaan alueelta löytyvien kätköjen mukaan, Huttunen sanoo.

Aloitteleville kätköilijöille Huttunen suosittelee keskittymistä aluksi helpoiksi merkittyihin geokätköihin. Liian aikaisin turhan haastavien kohteiden etsiminen voi johtaa helposti turhautumiseen.

Mikäli kätkön löytämisessä on haasteita, voi lisävihjeitä pyrkiä etsimään myös kätköllä jo käyneiden kävijöiden kommenttien joukosta.

– Joskus voi käydä kuitenkin niin, ettei helppoakaan kätköä etsinnöistä huolimatta tunnu löytyvän millään. Tällöin kannattaa suosiolla jatkaa matkaa ja palata paikan päälle uusin ajatuksin toisena päivänä, Huttunen sanoo.

Kätköä etsiessä ei kannata Huttusen mukaan erehtyä luottamaan liikaa kompassin tai GPS:n lukemaan. Kun etäisyyttä kohteeseen on enää muutama metri, kannattaa laite laittaa suosiolla taskuun ja jatkaa etsintää omin silmin.

GPS:n toimintaan saattavat vaikuttaa monet asiat aina luonnon pinnanmuodoista kellonaikaan ja satelliittihäirintään asti, joten koordinaatit eivät ole aina tarkat. Täydellisen nollapisteen etsiminen saattaakin olla loputon urakka.

Kätkön löydyttyä sen sijaintiin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota jo ennen kohteeseen koskemista. Tutkittavaksi esiin nostettu kätkö tulisi nimittäin laittaa takaisin täsmälleen samaan paikkaan, mistä sen on löytänytkin. Näin varmistetaan, että myös seuraava kätköilijä löytää aarteen juuri niistä koordinaateista, joihin se on sovelluksen mukaan merkitty.