Juttu kuuluu Pohjoisen Polut suosittelee -juttusarjaan, jossa nostamme esille Pohjoisen Polkujen vuoden parhaita. Tämä juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 18. helmikuuta 2022.
Livojärvi on ollut ajatuksissani jo pitkään. Olen kiertänyt Posion suosituimmat retkikohteet, Riisitunturin ja Korouoman, ja vaikka ikoniset tykkypuut ja kalliolta alas syöksyvät vesiputoukset hivelevätkin luontoromantikon silmiä, kokemusta latistaa, kun se pitää jakaa lukuisten muiden retkeilijöiden kanssa.
Minua retkeilyssä viehättää ennen muuta mahdollisuus olla luonnossa yksin ja löytää kohteita, jossa on mahdollisimman vähän muita. Siksi puran nyt autoani parkkipaikalla, jonka kohdalla Taivalkosken ja Posion välinen tie ylittää pitkän ja kapean Livojärven.
Livojärven rannat kuuluvat monelta osin rantojensuojeluohjelmaan, joten mökkejä on sen rannalla verrattain vähän. Ihmisen läsnäolon näkymättömyys luokin järvelle ainutlaatuisen tunnelman. Vaikka se on hyvin helppo retkikohde tavoittaa, on tunnelma paikoin erämainen. Järvestä jyrkkänä nousevien harjujen kaatuneet kelohongat tuovat mieleeni pienoiskokoisen Inarinjärven.
Parhaiten Livojärvi tunnetaan uimapaikkana vaikuttavine hiekkarantoineen. Alueella on kuitenkin melko runsas retkeilyn palveluvarustus, kuten Hirsiniemen 16 kilometrin retkeilyreitti, joka soveltuu kesällä patikointiin ja maastopyöräilyyn. Talvella alueella toimiva lomakeskus ylläpitää retkilatuja. Minua kiinnostavat kuitenkin eniten alueen monet laavut, jotka vaikuttavat kartan perusteella sijaitsevan mitä kauniimmilla paikoilla.
Suunnitelma on siis hiidellä jäällä omia reittejä pitkin, mutta leiripaikan valitsen jonkin sopivan laavun luota. Jos jäällä hiihtelyn sijaan haluaa päästä suoraan Hirsiniemen retkeilyreitille tai -laduille, voi retken aloittaa myös lomakeskus Livohkasta.
Metsäsuksilla jäälakeudelle
Koirani Ulf tempoo jo malttamattomana hihnassaan, kun ähellän metsäsuksia jalkaan. Harkitsin myös matkaan lähtemistä tunturisuksilla, mutta kuulin ennen retkeä, että Etelä-Lapin järvien jäällä on paikoin paljon vettä. Sellaisissa oloissa hiihtosaapas voittaa tunturisuksien nahkaiset monot. Lämmintä huopasaapasta käyttäessäni säästyn myös kaksien kenkien kuljettamiselta.
Toivon metsäsuksien kantavan myös hyvin lumen pinnalla, vaikka sen alla vettä olisikin. Silloin suksen pohja ei kastu eikä lumi tartu siihen.
Kun kaikki on valmista, ylitän tien ja sitten olemme Ulfin kanssa jäällä. Heti alussa homma menee sähläykseksi, kun jään ja lumen välissä todella on vettä ja Ulf ei halua kastella tassujaan. Se sotkee vetoliinan. Komea on alku, tuumin. Muutaman metrin päästä kuitenkin jo helpottaa, kun lumi alkaa kantaa koiraakin. Nyt alamme edetä vauhdilla.
Jään ja lumen väliin muodostuva vesi on usein haaste jäillä retkeilijälle. Se ei tarkoita heikkoa jäätä, vaan muodostuu veden lämmön sulattaessa lunta jään läpi. Normaalina talvena jäät ovat Posion seudulla vahvoja, lukuun ottamatta virtapaikkoja. Kuljetan silti naskaleita kaulallani sekä köyttä ja vesitiiviisti pakattuja vaihtovaatteita mukanani.
Leiri Hirsiniemen laavulla
Hiihto Livojärvellä on todella mukavaa. Aurinko paistaa, mutta järven yllä leijuva sumu saa rannat katoamaan näkyvistä, mikä lisää arktista tuntua entisestään. Hiihtelen osaksi löytämääni kelkanjälkeä, osaksi aivan omia uriani. Livojärvellä menee myös kelkkaura ja etukäteen olin pohtinut, minkälainen liikenne sillä kulkee. Retkeni aikana havaitsen kuitenkin vain kaksi kelkkaa.
Noin viiden kilometrin mutkittelun jälkeen saavun Hirsiniemen laavulle. Paikka on kaunis ja istahdan nauttimaan lounasta. Jäällä tuuli, mutta harjun suojissa on lähes tyyntä. Saatan tuntea auringon lämmön kasvoilla. Jossakin etäämpänä roukuu korppi. Olen yksin. Juuri tätä lähdin tältä retkeltä hakemaan.
Lounaan jälkeen kipuan muutamat metrit ylöspäin ja tutustun laavuun. Liiteri on täynnä polttopuita ja puupinon päällä odottavat saha ja kirves. Etäämpänä nököttää huussi.
Itse laavu on kuitenkin hieman pettymys, sillä se on aika sotkuinen. Joku on tuonut paikalle vanhan täkin, ja tunnelma on muutenkin hieman väljähtänyt. Vaikka tulipaikka on aivan toimivan näköinen, ei laavu houkuttele yöpymään. Päätän siis nukkua teltassa ja pystytän se alemmas jäälle.
Ennen iltatoimia lähden vielä hiihtolenkille ylös harjulle. Ylämäki saa puuskuttamaan, mutta maisemat ylhäältä palkitsevat, sillä Livojärven jää avautuu harjun kahdella puolella. Hiihtelen retkeilyreittiä ja se vaikuttaa vallan viehättävältä. Pienine mäkineen tämä olisi oivaa maastoa liukulumikengille tai lumikengille. Yleisesti harjun päällä on kuitenkin tasaista ja maasto on todella helppokulkuista.
Retkeilyreitti on merkitty oransseilla, puihin maalatuilla maalimerkeillä, mutta niitä on aika harvakseltaan. Kesällä leveältä vaikuttavaa uraa on varmasti helppo seurata, mutta talvella merkkejä saisi olla enemmän. Reitille lähtijän kannattaakin varautua tarkistamaan sijaintinsa aika ajoin kartasta.
Nuotiopaikka löytyy lumen alta
Palattuani leiripaikalle pystytän teltan. Samalla huomaan, että lähellä lumesta pilkottaa musta metallinen tikku. Menen tutkimaan asiaa ja totean tikun nuotiopaikan kahvipannun pidikkeeksi. Pienen kaivuoperaation jälkeen löydän kiviringin ja totean havaintoni oikeaksi. Rannassa näyttää olevan toinen nuotiopaikka. Löydöstä innostuneena virittelen tulet.
Tuleen tuijotellessa ja iltakaakaota hörppiessäni kuu kiipeää järven ylle. Tunnelma on jotenkin keväinen. Vatsa täynnä ruuasta ja lämpimästä kaakaosta kömmin telttaan. Ulf käpertyy kylkeeni ja uni tulee molemmille tyytyväisille retkeilijöille hetkessä.
