Edistysaskel voi olla joskus pienestä kiinni.
Jos hankeen haaroja myöten uppoileva ihminen ei olisi ymmärtänyt sitoa sileitä puunkappaleita nahkatossuihinsa tai kovertaa kesäkäyttöön veden päällä useita henkilöitä kannattelevaa kulkuneuvoa, pohjoinen maanpiiri olisi jäänyt haltuun ottamatta.
Ihminen on kehitellyt teknisiä apuvälineitä, jotka usein pelkällä olemassaolollaan ovat työntäneet tapahtumat liikkeelle – ja kannustaneet ihmisen lähtemään eteenpäin.
– Välineet eivät ole vain jotain, jota käytetään, vaan niitä voi pitää itsessään vahvoina toimijoina, sanoo Lapin yliopiston valtio-opin yliopistonlehtori, dosentti Tapio Nykänen.
Pohjoisessa sellaisia vempeleitä ovat olleet sukset, vene ja moottorikelkka. Suuri arvo lankeaa lisäksi kodalle eli umpilaavulle sekä ruuan säilöntätekniikoille.
Niillä on voitu nujertaa erämaan uhkaa ja kehittää uusia elinkeinoja.
Suksi on vanha keksintö. Kuutisen tuhatta vuotta vanhoissa, eri puolilta pohjolaa löydetyissä kalliopiirroksissa näkyy hiihtäjänkuvia.
– Piirrokset kertovat siitä, että suksilla on ollut piirtäjien kulttuurissa merkittävä rooli. Sukset on Euraasian pohjoisosien asuttamisen kannalta välttämätön kampe. Näillä seuduilla luonto on talvella kuukausikaupalla lumipeitteen alla ja vesistöt jäässä, Nykänen kertoo.
Suksi piti kehitellä välttämättömyyden vuoksi. Kahdella puunpalalla kulkemista, hiihtämistä, on tarvittu ravinnon hankintaan.
Muinaisessa hirvenhiihdossa keväthanki kantoi hiihtäjän mutta ei painavaa, kapeajalkaista elikkoa. Ihmistä muuten nopeampi hirvi päätyi keittopataan.
Ihminen ei luopunut suksista, vaikka ruuanhankinta helpottui. Suksen merkitys muuttui.
– Esimerkiksi suomalaisille niissä on tiettyä nationalistista hohtoa, johtuen muun muassa sota-ajasta ja urheilumenestyksestä.
Turhaan Nykänen ei kuvaile, kuinka suksi vie metsissä ja tuntureilla liikkujan henkiseen yhteyteen muinaisten esivanhempiensa kanssa.
Veneen ansiosta vesistöt huomattiin näppäriksi kulkuväyliksi. Joet, järvet ja meret ovat entisaikain internet, jolla liitettiin maailma yhteen.
– Jos veneitä ei olisi lainkaan ollut, vesistöt olisivat olleet esteitä. Nyt ne ovat yhdistäneet ihmisiä, mitä nykyisin ei aina muisteta, Nykänen sanoo.
Hän ottaa esimerkiksi Tornionjoen eli Väylän, joka on veneen ansiosta tuonut ihmisiä yhteen eikä erottanut.
Veden päällä liikkuminen mullisti historian ja yhteiskunnan niin hyvässä kuin pahassa – muistetaanpa vain viikingit, Kolumbus, Euroopan siirtomaat Afrikassa ja Intiassa.
– Vesistöjen merkitys on ollut suuri myös pohjoisen globalisoitumisessa. Nimenomaan vesireittien kautta on tuotu ja tuodaan edelleen sellaisia kulutustavaroita, joita pohjoisessa saatetaan pitää aivan keskeisinä osina kulttuuria. Hyvinä esimerkkeinä riisi ja peruna.
Moottorikelkka ei ole suksen ja veneen kaltainen ikivanha keksintö, mutta pohjoisen elämän telamatolla kulkeva vempele mullisti.
Ensimmäisiä lumiajokkeja tehtiin 1920-luvun Yhdysvalloissa. Ranualainen Matti Lohi rakensi vuonna 1926 ummenajokkaan, jossa moottorista lähtevä hihna pyöritti eteen asetettua puutynnyriä.
– Moottorikelkka on hyvä esimerkki teknologisesta välineestä, joka on modernina aikana muokannut pohjoisia elinkeinoja voimakkaasti, Nykänen korostaa.
Hänen mukaansa nykyistä poronhoitoa voidaan pitää moottorikelkan ympärille kietoutuneena elinkeinona. Ainakin porojen talvipaimennus ja ruokkiminen olisi toisenlaista kelkatta.
– Kelkan laaja käyttöönotto on merkinnyt sitä, että poroihmisten on täytynyt opetella, miten nimenomaan kelkalla paimennetaan. Se on johtanut uusien taitojen opetteluun.
Aluksi porot pelkäsivät polttomoottorin pärinää, mutta nekin oppivat.
– Nyt ne kulkevat hitaasti kulkevan rehureen perässä mielellään.
Moottorikelkka on vaikuttanut myös pohjoisen vapaa-aikaan: Levillä, Saariselällä ja Rukalla moni matkailija ajaa kelkalla huvikseen.
– Kelkan varaan on syntynyt kiinnostava kulutuskulttuuri, jossa yhdistyvät moottoriurheilun vauhti, moderni teknologia ja näyttävät vaatteet sekä hieman vaikeasti määriteltävä kulttuurinen maalaisuus.
Nykäsen mielestä yhtälön näkee elävässä elämässä, kun kelkkanainen tai -mies saapuu ylpeänä hiihtokeskuksen baariin päällään kelkkavaatteet ja karvalakki.
Kota saattaa olla vanhin asumismuoto Suomen alueella. Kodan ja laavun käyttöön on Nykäsen mukaan liittynyt useita käyttäytymistä ohjaavia kulttuurisia ja sosiaalisia tapoja.
Pohjoisen pallonpuoliskon asukkaat havaitsivat kotamaisen asumuksen edut nopeasti: kota piti lämmintä ja sitä voitiin helposti liikutella.
– Pyyntikulttuureihin on kuulunut vuotuismuutto, joten kevyen rakennelman osittainen purku tai ottaminen kokonaisuudessaan mukaan on ollut käytännöllistä, Nykänen näkee.
Pisimmälle liikuteltavuus kehittyi saamelaisten umpilaavussa (lávvu), jonka saattoi pakata mukaan sellaisenaan.
– Joskin kepit jätetään mieluusti tietopaikkaan odottamaan.
Toimivaksi todettu kota on säilynyt näihin päiviin. Sitä käytetään edelleen poronhoidossa, mutta ideasta on tuotteistettu pihoilta tuttu puinen grillikota ja myyttistä Lappia hohkava matkailukota, jossa otsaansa saa lapinkasteen.
Koska kodan malli on niin nerokas, se soveltuu nykyajan retkeilykäyttöön.
– Melkein kaikilla telttavalmistajilla on erilaisia kotamalleja, kamiinalla tai ilman.
Pohjoisessa on ollut kaksi etua ruokien pilaantumista vastaan: pakastaminen ja kuivattaminen.
Pakastaminen oli luonnonmukaista säilömistä talvisin. Tarpeelliset vitamiinit säilyivät jäädytetyissä marjoissa.
Kuivattaminen lienee maailman vanhin ruuan säilömistapa, arvelee Oulun yliopiston arktisen ja pohjoisen historian yliopistonlehtori, filosofian tohtori Ritva Kylli.
– Ohueksi siivutettu poron kuivaliha on ainakin omaa herkkuani. Joulun lipeäkalaperinne kantaa mukanaan kuivatun kapakalan perinnettä, Kylli kertoo.
Ruokien kuivattaminen helpotti ihmisten liikkumista paikasta toiseen. Kuiva eväs oli kätevää ottaa mukaan. Sen huomasivat myös arabikauppiaat, jotka kuivattivat pastaa matkaevääksi keskiajan Sisiliassa.
– Pohjoisten alueiden asuttajat ovat varmasti arvostaneet paitsi hyviä riistamaita ja kalavesiä myös sitä, että alueella on ollut hyvät mahdollisuudet esimerkiksi ruokien ilmakuivatukseen.
Kuivattaminen sopii ennen kaikkea pohjoiseen kuivaan ilmastoon. Suomen ruokahistoriasta tietokirjan julkaissut Kylli kertoo, että toisen maailmansodan aikana kuivattamisesta tuli identiteettikysymys.
Evakkoon joutuneet Utsjoen saamelaiset yrittivät koti-ikävässään kuivata lihaa Pohjois-Pohjanmaan Alavieskassa.
Kylli kuvaa ruokakirjassaan, että eräs evakko oli ostanut hiehon, joka suolattiin ja ripustettiin puuhun kuivumaan: "Päivät kuluivat ja me ihmettelemään, kun ei lihat kuivu vaan alkaa limottua. Ei ollut Alavieskan ilmasta lihankuivatukseen. Taisi olla liian kostea siihen tarkoitukseen."
– Jos jokin alue ei ole sopinut käytössä olleisiin säilömistekniikoihin, aluetta on ollut vaikea tuntea kodikseen.
Kaikki syötävä ei soveltunut kuivattamiseen. Kyllin mukaan lohta on todennäköisesti yritetty kuivata, mutta onnistumatta. Lohi on liian rasvainen kala.
Ehkä siksi kehittyi kalan hapattaminen, käyminen. Kylli kirjoittaa ruokahistoriassaan, että hapattaminen sopi hyvin Suomen viileään ilmanalaan, jossa kala ei ehtinyt mädäntyä liikaa.
Kemissä ja Iissä kulkenut ruotsalainen kasvitieteilijä Carl von Linné kuvaili vuonna 1732, kuinka talonpoikien epäsiisteissä huoneissa leijuva hapansiian ja -silakan haju oksetti. Jostakin syystä von Linné muisti kuitenkin aina kehua kotimaansa hapansilakkaa, surströmmingiä.
Kuivattaminen ja hapattaminen johtuivat suolan puutteesta. Suola oli kallista tuontituotetta jota ei useinkaan ollut saatavilla pohjoisessa. Saamelaisten pappina 1600-luvun jälkipuoliskolla toiminut Johannes Tornaeus muistelee syötävän tuimuutta:
"Liha ja kaikenlainen kala, sekä kuivattu että tuore, ovat heidän päivittäinen ravintonsa, jos kohta kaikki syödään suolattomana."
Suolakaivoksia oli kaukana Euroopassa. Ihmisyhteisöt asettuivat siellä asumaan kaivosten läheisyyteen. Suola takasi ruuan säilymisen ja esti ruokamyrkytykset.
– Säilömistekniikat ovat vaikuttaneet uusien kauppareittien syntymiseen. Erityisesti suolan tarve on aiheuttanut varhaista kaupankäynnin tarvetta kaikilla mantereilla. Sen takia on oltu valmiita matkustamaan pitkiäkin matkoja.