Tu­hot­tu, hoi­det­tu metsä

Keskellä valkoista hankea seisoo yksittäisiä mäntyjä.

Monet niistä sijoittuvat niin, että jos ne kaatuisivat, ne yltäisivät nipin napin koskettamaan toisiaan.

Olemme Pyhäkerolle vievällä hiihtoladulla Enontekiöllä, lähellä Hetan kirkonkylää ja Ylläs-Pallastunturin kansallispuiston rajaa. Männyt ovat hakkuissa pystyyn jätettyjä siemenpuita.

Taina Niemelä viittoo hiihtosauvallaan: hän näyttää, missä kohtaa lumen alla kulkee 12 metriä leveä metsätie, joka tehtiin hakkuiden toteuttamista varten.

Niemelä on Hetassa asuva eräopas ja pienmetsänomistaja. Kaksi vuotta sitten hän oli yhdellä kauden ensimmäisistä hiihtolenkeistä.

Siemenpuumaiseman nähdessään hän ei ollut uskoa silmiään.

Missä oli vanha metsä, jonka läpi paikalliset ja turistit tähän asti olivat hiihtäneet kansallispuistoon?

Niemelä joutui ottamaan sukset jalastaan, jotta pääsi hakkuualueen läpi. Hiihtolatu oli myllätty käyttökelvottomaksi noin puolen kilometrin matkalta.

– Ihmettelin, kuka kumma hakkaisi metsää tällaiselta paikalta, kansallispuiston vierestä. Ei ainakaan kukaan paikallinen.

Enontekiöllä hakattiin vuonna 2022 teollisuuden ja voimalaitosten käyttöön kaikkiaan noin 25 000 kiintokuutiota puuta.

Noin puolet tästä määrästä hakkasi Enontekiön Yhteismetsä. Metsähallituksen valtionmetsissä tekemiä hakkuita on noin kymmenesosa.

Yksittäisiä metsäkiinteistöjä omistavat paikalliset hyödyntävät metsiään vaihtelevasti. Osa hakkaa enemmän, osa hakee metsästä lähinnä polttopuut.

Usein metsät päätyvät hakkaamattomina perikunnille, jotka myyvät ne eteenpäin.

Enontekiön kunnanjohtajan Petri Härkösen mukaan kunnassa on viime vuosina yleistynyt toimintatapa, jossa ulkopaikkakuntalainen sijoittaja ostaa paikalliselta metsänomistajalta palstan, hakkaa siltä puut ja siirtyy sitten etsimään seuraavaa kohdetta.

Alueelle jätetään yleensä siemenpuut, joiden avulla metsä uudistuu omia aikojaan.

Joskus yhtiöt jakavat hakkuiden jälkeen palstan pieniin pläntteihin, jotka myydään eteenpäin. Härkösen mukaan yksityishenkilöt ovat ostaneet tontteja muun muassa eräkämppien rakentamista varten.

Tällä tavalla toimivia tahoja on Härkösen mukaan Enontekiöllä useita.

Yksi niistä on kahden yksityishenkilön omistama metsäyhtymä Lamminen Jari ja Numminen Rauno. Yrityksen kotipaikka on Kittilässä.

Rauno Numminen asuu Satakunnassa. Hän kertoo puhelimitse, että yhtymällä on omistuksia Enontekiön lisäksi myös useissa muissa Lapin kunnissa. Hän ei ole laskenut, paljonko yhtymä kaikkiaan omistaa maata Enontekiöllä.

Nummisen mukaan Enontekiö ei ole metsänomistajan näkökulmasta mitenkään erityisen kiinnostava kohde. Hän sanoo itse kiinnostuneensa alueesta, koska hänellä on Muotkajärven rannalla mökki.

Taina Niemelän tekemien laskelmien mukaan metsäyhtymä omistaa Enontekiöltä tällä hetkellä noin 900 hehtaaria maata. Tiedot hän on kerännyt julkisista lähteistä.

Metsistä suurin osa on ilmeisesti ostettu muutaman viime vuoden aikana.

Numminen arvioi, että Enontekiöllä tehdään hakkuita joka puolella ilman häntä ja Lammistakin.

Hän korostaa, että lähes kaikki kaksikon Enontekiöllä omistamat metsätilat on ostettu välittäjien kautta julkisilta markkinoilta, josta ne olisivat olleet myös paikallisten tai suojelijoiden hankittavissa.

– Metsien ostaminen on useimmille taloudellista toimintaa. Se meinaa sitä, että hakkuita tehdään.

Rauno Numminen on metsäalalla tunnettu hahmo. Hän on Etämetsänomistajien liiton puheenjohtaja ja metsätalousneuvos. Häntä haastatellaan usein muun muassa metsäalan lehtiin.

– Minulle ovat hyvin tuttu asia nämä viherpiipertäjät, jotka haluavat, että mitään metsiä ei hakata, Numminen sanoo.

– Mutta silloin pitää katsoa koko Enontekiötä kokonaisuutena, eikä kiinnittää huomiota tiettyihin metsänomistajiin, jotka toimivat samoin kuin muutkin.

Metsäyhtymä Lamminen ja Numminen omistaa Pyhäkeron ladun varresta Eskola-nimisen metsäpalstan, jonka hakkaaminen järkytti Taina Niemelää pari vuotta sitten.

Nummisen mukaan osalla metsäalueesta tehtiin vain harvennushakkuita. Niillä alueilla, joilla kyse oli vanhasta metsästä, joka ei enää kasva, se hakattiin niin, että jäljelle jätettiin siemenpuut.

Hän sanoo ymmärtävänsä, että "etelän hiihtäjiä" harmittaa, kun tutun ladun vieressä oleva metsä katoaa osittain.

– Mutta ei voi olla niin, että hiihtäjät sanelevat sen, miten metsiä Enontekiöllä hakataan ja käsitellään.

Numminen korostaa, että yhtymän omistamat metsät ovat FSC-sertifioituja ja että toiminnassa noudatetaan hyvän metsänhoidon suosituksia. Niihin kuuluu myös se, että kun metsä on lakannut kasvamasta, siinä tehdään hakkuita.

Taina Niemelä alkoi tutkia metsäyhtymä Lammisen ja Nummisen toimintaa toissa kesänä.

Tuolloin hän sai asianomaisena kutsun tietoimitukseen. Se järjestettiin, koska Lamminen ja Numminen halusivat rakentaa seitsemän kilometrin mittaisen metsätien kahdelle omistamalleen palstalle. Tie olisi kulkenut tiettömän erämaan halki.

Niemelä sai kutsun, koska hän omistaa osan pienestä metsäpalstasta suunnitellun tien lähistöltä. Hänen korvissaan ehdotus kuulosti hurjalta.

Seuraavana syksynä Taina Niemelä teetti maastoselvityksen palstoista, joille vievälle tielle yhtymä haki tietoimituksessa lupaa.

Luonto-Liiton tekemän kartoituksen mukaan alueen metsä on luonnontilaisen kaltaista vanhaa, mäntyvaltaista kangasmetsää. Siellä tavattiin muun muassa vaarantuneita jäkäliä ja silmälläpidettäviä kääpiä.

Luonnonperintösäätiön suojelupäällikön Petri Haapalan mukaan myös yhtymän jo hakkaamat metsät ovat usein olleet vanhoja ja luonnontilaisen kaltaisia.

– Paikkatietoikkunan mukaan monet metsistä ovat olleet yli 110-vuotiaita, käytännössä paljon vanhempiakin. Ne olisi mielestäni pitänyt säilyttää, ja vielä hakkaamatta olevat vanhat metsät pitäisi jotenkin suojella.

Metsäsijoittaja Rauno Numminen katsoo, että iäkkäiden metsien hakkaaminen on ongelmallista silloin, kun kyse on ikimetsistä, joita ei ole koskaan käsitelty.

Mutta jos hakkuita on joskus tehty, niitä voidaan tehdä vastaisuudessakin.

Taina Niemelä ei ole ainoa, joka on kiinnittänyt huomiota metsäyhtymä Lammisen ja Nummisen järjestelmälliseen hakkuutoimintaan Enontekiöllä.

Keväällä 2022 ladun varren hakkuut olivat Hetan kirkonkylällä yleinen puheenaihe. Niistä tuli myös kunnalle valituksia.

Vt. kunnanjohtajana toiminut Birgitta Eira valmisteli kunnanhallitukselle esityksen, jonka mukaan Enontekiö olisi käyttänyt etuosto-oikeuttaan kolmeen yhtymän hankkimaan palstaan. Kunnanhallitus hylkäsi esityksen, koska piti alueiden ostamista liian kalliina.

Eiran mukaan yksi osa hakkuuongelmaa on metsälain uudistus, joka tuli voimaan vuonna 2014.

Laki höllensi hakkuisiin kohdistuvia rajoituksia. Esimerkiksi puuston ikää ja runkojen paksuutta koskevat rajoitukset poistuivat.

Pohjoisen Lapin luontaisesti uudistettavilla hakkuualueilla laki vaatii, että alueelle syntyy kasvatuskelpoinen taimikko 25 vuoden kuluessa. Suomen metsäkeskuksen pohjoisen palvelualueen rahoitus- ja tarkastuspäällikön Jussi Pirkosen mukaan aikaväli on niin pitkä, että se tekee uudistamistoimien valvonnasta haastavaa.

Rauno Numminen oli itse mukana valmistelemassa uutta metsälakia kymmenen vuotta sitten.

Nummisen mukaan vanhassa laissa oli turhia rajoituksia, joiden vuoksi "isäntä ei voinut hakea metsästään muutamaa puuta, jos mökin katto hajosi".

Hän katsoo, että laki varmistaa edelleen, että metsiä käsitellään asiallisesti. Esimerkiksi avohakatulle alueelle on istutettava uusia taimia.

Kun Pyhäkeron hiihtolatua jatkaa siemenpuuhakkuualueelta kohti kansallispuistoa, vastassa on metsä.

Siellä kasvaa sekaisin kaikkea, mitä pohjoisen metsissä nyt kasvaa: kapeiksi, kitukasvuisiksi jääneitä mäntyjä, vuosikymmenten aikana paksuksi paisuneita käppyrämäntyjä, jokunen koivu. Harmaina korkeuksiin kohoavia keloja.

Tästä palstasta Enontekiöllä keskustellaan nyt.

Kyseessä on 54-hehtaarinen metsäpalsta, jonka nimi on Alfinmaa. Se on yksi Rauno Nummisen ja Jari Lammisen uusimmista hankinnoista.

Palsta rajautuu Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon ja sijaitsee Hetta-Pallas-vaellusreitin varrella.

Hetta-Pallas-reitti on perustettu vuonna 1934 ja se on Suomen vanhin merkitty vaellusreitti. Reitti on myös maamme suosituimpia: sen varrella retkeilee vuosittain noin 43 000 kävijää.

Alfinmaasta ei ole vielä tehty metsänkäyttöilmoitusta. Taina Niemelän mukaan Nummisen ja Lammisen yhtymä on kuitenkin tähän asti hakannut puut lähes kaikilta Enontekiöltä ostamiltaan alueilta.

Niistä, joilla puut vielä seisovat, metsäkäyttöilmoitus on Niemelän mukaan tätä yhtä palstaa lukuun ottamatta tehty. Metsänkäyttöilmoituksen tekeminen tarkoittaa, että alueella on tarkoitus suorittaa hakkuita.

Rauno Numminen ei ota kantaa siihen, mitä vaellusreitin varrella sijaitsevalle metsälle on tarkoitus tehdä.

Enontekiön kunnan elinvoimalautakunta käsitteli Alfinmaan kohtaloa kokouksessaan helmikuun lopulla.

Lautakunnan jäsen Virpi Labba esitti, että kunta olisi käyttänyt palstaan etuosto-oikeuttaan. Labba perusteli ehdotusta maisemallisilla arvoilla.

Kunta saa tiedon kaikista yksityisten tekemistä maakaupoista, ja sen on tietyin ehdoin mahdollista ostaa myyty alue itselleen.

Elinvoimalautakunta päätti äänin 2–4, että etuosto-oikeutta ei käytetä.

Lautakunnan puheenjohtaja Sari Norrgård äänesti etuosto-oikeuden käyttöä vastaan. Hän toivoo, että kunnanhallitus ja sitä kautta Enontekiön kunta päättäisi, mikä on sen periaatteellinen kanta metsätaloustoiminnan harjoittamiseen alueilla, jotka ovat maiseman ja luonnon kannalta arvokkaita.

Alfinmaa on kaavoituksessa katsottu maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi.

– Enontekiöllä tulee varmasti muitakin tilanteita, joissa metsää myydään ja ostetaan maisemallisesti arvokkaalta alueelta, Norrgård sanoo.

Kunnan etuosto-oikeuden käyttäminen vaatii hyvät perustelut. Enontekiö on kunnanjohtaja Petri Härkösen mukaan selvittänyt, että Alfinmaan tapauksessa Hetta-Pallas-vaellusreitin sijainti on riittävä syy oikeuden käyttämiseen.

Suomessa on tapauksia, joissa kunta on vastaavassa tilanteessa käyttänyt etuosto-oikeuttaan. Ehkä tuorein esimerkki on Tampereelta viime lokakuulta.

Tampereen kaupunki päätti tuolloin ostaa noin 85 hehtaarin suuruinen metsätilan. Tarkoituksena on mahdollistaa seudun virkistysalueen kehittäminen. Alue oli määritelty maakuntakaavassa maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi.

Tiistaina Enontekiön kunnanhallitus päätti, että Alfinmaahan käytetään etuosto-oikeutta. Kauppahinta oli 63 600 euroa.

Metsä kasvaa Enontekiön korkeudella hitaasti.

Metsäarvioissa puuston uusiutumisen arvioidaan vievän noin 150 vuotta. Se on noin puolet kauemmin kuin Etelä-Suomessa.

Monet enontekiöläiset katsovat, että usein ulkopaikkakuntalaisten sijoittajien toimintastrategia on tehdä kertaluontoinen voitto hakatuilla puilla.

Rauno Numminen ei allekirjoita ajatusta. Hänen mukaansa metsäsijoittaminen on ylisukupolvista toimintaa myös Enontekiöllä.

Sielläkin metsä uudistuu – jos taimet eivät menestyisi, ei alueelle olisi alun perinkään kasvanut metsää.

– Kun Enontekiöllä ajelee ja katsoo taimikoita, niin kyllä ne kasvavat ihan toisella tavalla kuin yli satavuotiaat männyt.

Birgitta Eiran mielestä juuri tämä on osa ongelmaa. Häntä huolettaa, että hakkuiden myötä Enontekiölle tyypillinen maisema katoaa kylistä ja teiden varsilta.

Hakatun alueen valtaavat uudet puut, jotka kasvavat ilmastonmuutoksen myötä entistä nopeammin ja sakeammin.

Männyistä tulee korkeita ja suoria, ei Ylä-Lapille tyypillisiä käppyröitä.

Tiheä puusto on vaaratekijä jäkäläkankaille, jotka tarvitsevat valoa. Poroille tärkeä luppo ei kasva nuorissa talousmetsissä.

– Tästä kaikesta on haittaa matkailulle ja poronhoidolle, jotka ovat kunnan tärkeimpiä elinkeinoja, Eira sanoo.

Luonnonperintösäätiön Petri Haapala sanoo myös, että luontaisesti uudistumaan jätetyistä alueista on monin paikoin tullut koivuvaltaisia.

Metsäyhtymä Lamminen ja Numminen on edelleen kiinnostunut kasvattamaan metsäomaisuuttaan Enontekiöllä, sillä puulle on kysyntää. Vuonna 2022 Suomen teollisuus käytti noin 65 miljoonaa kuutiota puuta vuodessa.

Suurin osa yhtymän Enontekiöllä hakkaamasta puusta matkaa MetsäGroupin tehtaalle Kemiin. Siellä siitä muun muassa jauhetaan sellua.

Rauno Numminen arvelee, että yksi syy hakkuiden vastustamiseen on kateus.

– Ajatellaan, että miksi joku tulee etelästä ja hakkaa ikään kuin meidän puita. Se on inhimillistä.

– Mutta mitään ei voi ostaa väkisin. En oikein ymmärrä, miksi enontekiöläiset eivät osta itse niitä metsiä ja istu sitten vain siellä puun alla.

Se, että ulkopaikkakuntalaiset sijoittajat ostavat metsiä Lapista, on tietysti täysin laillista.

Yksityismetsät ovat yksityisomaisuutta, ja Suomessa on perustuslakiin kirjattu yksityisomaisuuden suoja. Se tarkoittaa, että yksityinen maanomistaja saa tehdä palstalleen mitä haluaa, kunhan ei riko lakia.

Taina Niemelän tutkimusten mukaan osa metsiä hakkaavista tahoista tosin kiertää lakia ja sovittuja asioita monessa kohtaa.

Hän on tehnyt Enontekiön hakkuista FSC-valituksen esimerkiksi tapauksessa, jossa osittain hakattu metsä on merkitty suojelukohteeksi.

Tällä hetkellä Metsähallituksen selvittelyssä on muun muassa enontekiöläiselle hakkuualueelle menevä tie, jonka piti olla kaksi metriä leveä talvitie. Todellisuudessa tien leveys on 7–10 metriä, ja sen sijainti poikkeaa sovitusta.

– Olen törmännyt metsänkäyttöasioissa usein siihen, että juuri kukaan ei valvo sopimuksia tai edes tarkista, kun rikkomuksista raportoidaan, Niemelä sanoo.

Kunnanjohtaja Petri Härköstä harmittaa ulkopuolisissa metsäsijoittajissa eniten se, että hänen mielestään paikalliset metsänomistajat myyvät metsänsä eteenpäin liian halvalla.

Myytävistä metsistä tehdään yleensä ammattilaisen laatima metsäarvio. Siinä arvioidaan alueen puuston määrä ja puuston myynnistä saatavat tulot. Lisäksi tehdään kokonaisarvokorjaus, jonka tarkoituksena on huomioida metsän uudistamisesta uudelle omistajalle koituvat kustannukset.

Uudistamiskustannukset jäävät kuitenkin olemattomiksi, jos metsä jätetään uudistumaan luontaisesti. Lisäksi perikunnilla on usein kiire päästä eroon metsistään, ja silloin tartutaan helposti ensimmäiseen tarjoukseen.

Itsekin metsää omistavan Härkösen mielestä parempi vaihtoehto olisi, että paikalliset hakkaisivat vaikka itse metsänsä ja myisivät puut. Silloin suurempi osa tuloista jäisi alueelle.

Tämä tematiikka vaivaa myös Taina Niemelää. Hän pitää ulkopaikkakuntalaisten tekemiä metsähakkuita kolonialistisina.

Usein yritys tuo paikalle omat koneensa ja työvoimansa, kaataa ja myy puut ja lähtee pois – tai siirtyy seuraavalle palstalle toistamaan operaation.

Paikkakunnalle jää vain tuhottu metsä.