Tur­ve­suon uusi elämä

Järviruokoa, järviruokoa ja järviruokoa.

Siikajoen Hangasnevan näkötorneista katsoessa tätä tehokkaasti leviävää kasvia on todella runsaasti.

Kartta kertoo, että suolla on useita lampia. Talvella ne erottuvat maisemasta aukeina, lumen peittäminä alueina.

Hangasnevalla kiertää reilun neljän kilometrin mittainen polku. Sen toinen puolisko on talvisin monikäyttöreitti, jolla voivat kulkea hiihtäjät, pyöräilijät ja eri tavoin kävelijät sekä koirat.

Toisella puoliskolla ei ole talvikunnossapitoa, mutta vähälumisena talvena siellä kulkee vaikka jalkaisin.

Mikä tämä paikka oikein on?

Vielä 11 vuotta sitten Hangasnevalla nostettiin turvetta, kertoo Siikajoen Paavolassa asuva Jari Sihvonen. Sihvonen on ollut yksi moottoreista, kun suota on pistetty virkistyskäyttökuntoon talkoovoimin.

Siihen on viiden vuoden aikana kuulunut muun muassa risukon raivaamista, monta sataa metriä pitkoksia sekä kolme jämerää ja korkeaa lintutornia, joista viimeisin nousi syksyllä 2024. Paikalliset yritykset ja kunta ovat toimineet maksajina, enimmäkseen talkoolaiset rakentajina.

Latuja suolle on tullut Paavolan kylältä jo turpeennoston aikaan, Sihvonen tietää kertoa.

Luontopolun lähtöpaikalla sekä reitin varrella olevat käymälät ovat nekin vielä uusia, samoin viisi vuotta sitten valmistunut laavu puuvarastoineen.

Paavolassa sijaitsee toinenkin virkistyskäyttöön päätynyt entinen turvesuo.

Luonnonperintösäätiön mukaan Karjoneva kuuluu Konttikankaan–Karjonevan suojelualueeseen, jonka Luonnonperintösäätiö on hankkinut kahdessa osassa. Konttikankaasta noin puolet on metsää, puolet ojittamatonta rämettä. Karjoneva on entistä turpeennostoaluetta.

Karjonevan ennallistaminen kosteikoksi alkoi vuoden 2011 lopussa. Veden alla on noin puolet entisestä turvekentästä, mutta suurimmaksi osaksi vettä on vain puolisen metriä.

Alue on kasvittunut nopeasti. Vesialtaiden reunoilla on korkeita järviruovikoita ja alueen laidoilla kukkii valkoinen tupasvillamatto.

Lintulajisto on monipuolinen. Karjonevalla pesivät muun muassa liro, jouhisorsa, joutsen, kurki, merihanhi, keltavästäräkki ja peltosirkku. Vuodesta 2013 alueella on pesinyt myös ruskosuohaukkapari.

Lisäksi neva on muuttolintujen levähdyspaikka.

Juttu jatkuu kuvien, faktalaatikon ja kartan jälkeen.

Turpeennoston loputtua Hangasneva alkoi vesittyä, kun sen kanavat pistettiin tukkoon.

Entisen turvetuotantoalueen matalat kohdat alkavat vettyä hyvin nopeasti, kun suon pumppukuivaus loppuu, kertoo ohjelmajohtaja, professori Anne Tolvanen Luonnonvarakeskuksesta.

Silloin alue alkaa muuttua kosteikoksi. Alkuvaiheet vasta hylättynä tuotantoalueena ovat karuja, mutta kivannäköiseksi alue voi muuttua jo muutamassa vuodessa, Tolvanen sanoo.

Tolvanen tietää esimerkin Pudasjärveltä.

– Kolmessa, neljässä vuodessa Pikku Saarisuo alkoi jo näyttää mukavalta. Tuli pieniä lampareita jo ennen vettämistoimia. Suolla havaittiin viitasammakkoja ja joutsenia.

Limingan Hirvineva on hänelle toinen tuttu paikka. Sinne ehdittiin rakentaa tulipaikka, katoksia, lintutorni sekä pitkospuupolku ennen kuin Vapo myi alueen muutama vuosi sitten.

Nyt kulkemista rajoittavat yksityisalueen kyltit ja ajoneuvolla ajo kielletty -liikennemerkit.

Tolvasen mukaan suo oli lintujen suosiossa – ja lintuharrastajien.

– Tornien taistossa siellä havaittiin aina runsaasti lintulajeja.

Hirvinevan vesi on matala, korkeimmillaankin puolen metrin luokkaa. Rannoilla kasvaa rahkasammalta, joten Tolvasen mukaan on mahdollista, että alue voi jopa soistua takaisin, jos rahkasammal pääsee valtaamaan tilansa.

Ehdotonta kriteeriä sille, milloin entisestä turvetuotantoalueesta on tullut suo, ei ole. Suolla pitää turvetta olla vähintään 30 senttimetriä, mutta:

– Jos vanha pohja kasvaa umpeen rahkasammalta, joka ylläpitää kosteutta, niin kyllä se on suo, Tolvanen sanoo.

Jos vettymisen lisäksi ryhdytään tukkimaan ojia ja rakentamaan patoja, syntyy isoja vesialtaita hyvinkin nopeasti: suuret alueet peittyvät veteen saman tien.

Tällaisilla kosteikoilla suorastaan vilisee lintuja keväisin. Esimerkiksi Pikku Saarisuon linnut löysivät hyvin nopeasti, koska ne liikkuivat lähistöllä jo ennestään. Suo sijaitsee Pudasjärvellä lähellä Litokairan luonnonsuojelualuetta.

Voisiko tällaisista ajatuksista olla hyötyä, kun turvesoiden jatkokäyttöä mietitään? Voisiko niitä muuttaa kosteikoiksi juuri niillä alueilla, joista linnut tykkäisivät?

Hyvä ajatus, mutta käytännössä näin ei välttämättä käy, vastaa Tolvanen. Tämä johtuu siitä, että mikään instanssi ei valvo jälkikäyttöä kokonaisuutena.

Kun alueella vuokralla ollut turvetuotantoyhtiö lopettaa toimintansa, alue palautuu maanomistajalle. Maanomistaja itse päättää, mitä tiluksillaan tekee.

Usein se tarkoittaa metsittämistä, koska metsistä saa tuloja, tai muuttamista pelloksi. Kosteikkoja on huomattavasti vähemmän.

Ympäröivästä maastosta riippuu, kuinka paljon vedenpinta vaihtelee suolla. Keväisin vettä voi olla paljon, kesällä saattaa koittaa kuiva kausi. Tämä on haaste kosteikkolajeille, kuten rahkasammaleelle.

Saraikot viihtyvät vaihtelevissa olosuhteissa paremmin.

Siikajoen Hangasnevan tapainen järviruokokosteikko saattaa olla suo taas aikanaan, mutta se vie aikaa.

Toisaalta järviruoko on nopsa leviämään, mikä haittaa pienempiä suokasveja. Järviruoko, kuten myös monin paikoin rehevästi kasvava osmankäämi vaativat kasvaakseen ravinteita, joten niitä täytyy olla tässä ympäristössä edelleen.

Sammalikolla ei ole Hangasnevalle tulemista vielä pitkään aikaan.

Usein yksi turvetuotantoalue sisältää monenlaista maapohjaa, joten tuotannon jälkeinen elämä on moninaista sekin: vettä kertyy alas, korkeat alueet toimivat metsinä ja peltoina.

Tästä kaikesta muodostuu mosaiikkimainen kokonaisuus.

Uusia käyttötapoja ovat aurinko- ja tuulivoima.

Tämä ei ole ihan ongelmatonta, sillä aurinkopaneelit tarvitsevat maapohjan kuivatusta, mikä saattaa tarkoittaa ojituksen lisäämistä. Silloin alueen aiheuttama vesistökuormitus mahdollisesti jatkuu, ja jopa lisääntyy. Orgaanista ainetta ja ravinteita valuu vesistöihin.

Aurinkovoimaloilta ei vaadita vesistönsuojelua, ainakaan vielä. Uudelle asialle ei ole olemassa yhtenäistä sääntelyä.

Entisten turvetuotantoalueiden monipuolinen jatkokäyttö on Tolvasen mukaan kaikkein järkevin tapa.

Monipuolisin kaikista on kosteikko, ja kosteikko ja virkistyskäyttö hyötyvät toisistaan.

Koska turpeennostosta loppuminen on niin uusi asia, kaikkea ei vielä tiedetä turvetuotantoalueiden sen jälkeisestä elämästä.

Kun turvetuotanto hiipuu, alueita tulee jäämään muuhun käyttöön jo siinä vaiheessa, kun turvetta ei ole kuorittu pohjaan saakka.

– Mitä niille tapahtuu? Soistuvatko ne nopeammin? Metsä ei kasva, jos turvetta on metri, mutta tätä ei ole tutkittu vielä, Anne Tolvanen sanoo.