Antti J. Lei­no­nen kuvasi Pe­rä­me­ren ka­las­ta­jia 9 vuotta – Val­mis­ta tuli vasta, kun hän kuvasi nuoren ka­las­ta­jan Elina Halosen

Iiläinen Leinonen viimeisteli jo kirjaa, kun tunsi, että jotakin sieltä vielä puuttuu.

Kaikki kirjan kalastajat olivat iäkkäitä miehiä, koska Leinonen ei etsinnöistä huolimatta löytänyt yhtään Perämerellä ammatikseen kalastavaa naista.

Vuosi sitten tärppäsi ja lähes naapurista.

– Kuvasin viimeisen kuvan kirjaani Elina Halosesta Kellon Kiviniemessä. Elina oli päässyt lukiosta ja vietti välivuotta kalastamalla ammattikalastaja isänsä Lauri Halosen kanssa. Elina on nyt kirjan ainoa nuorta polvea edustava ja kalastava nainen.

Vasta kun Leinonen oli kuvannut Elina Halosen, vuosia kestänyt kuvausprojekti tuli tiensä päähän.

– Silloin vasta tuli tunne, että nyt kirja on valmis.

Kuvista voi aistia meren ja kalan tuoksun

Kun Leinonen aloitti kalastajien kuvaamisen vuonna 2014, ajatuksena ei vielä siinä vaiheessa ollut kirjan tekeminen. Idea kypsyi pitkään, kun kaikki ensimmäisen kirjan tekemisessä oli uutta.

Kirja on Leinosen mukaan kompaktina muotona jopa parempi tapa esitellä valokuvia kuin valokuvanäyttely.

Pyynnissä kuvat eivät kulje tietyssä järjestyksessä, esimerkiksi kronologisesti talvesta kesään tai ajallisesti vuodesta 2014 vuoteen 2023.

– Kuvakertomus perustuu tunnelmiin, väreihin, sommitteluun, assosiaatioon ja intuitioon. Olen miettinyt kyllästymiseen asti kuvien sijoittelua. Koeyleisönä olen käyttänyt ystäviäni.

Pyynti on valokuvateos, jossa Leinosen mukaan voi aistia meren ja kalan tuoksun ilman liikoja selityksiä ja tekstejä.

– Kuvissa on tietoa lähinnä kuvauspaikasta ja henkilökuvissa on kalastajien etunimet. Valokuvat kärsivät, jos teksti dominoi kokonaisuutta. Jokainen voi lukea kuviani ihan miten haluaa.

Kirjan alussa on saateteksti Pyynti-nimen etymologiasta, mutta sekin on lyhyt ja ytimekäs.

Saatetekstin on kirjoittanut kielitieteilijä ja tietokirjailija Janne Saarikivi.

Pyytää-sana merkitsee yleensä kysymistä tai avunpyyntöä. Sanaa käytetään myös kalastamisesta ja metsästämisestä. Metsä- tai kalamies on myös pyytäjä, Janne Saarikivi selvittää saatetekstissä.

– Pyynti on kirjan nimenä lyhyt, mutta sanalla on monia merkityksiä.

Leinosen kuvat liikkuvat valokuvataiteen ja dokumentarismin rajalla. Leinonen on halunnut luoda kuvillaan ajattoman tunnelman.

Kirja, joka paranee likaantuessaan

Pyynti on ennen kaikkea kuvaus kalastuksesta elinkeinona ja elämäntapana.

– Moni kustantaja oli halukas tekemään kirjan, mutta tein lopulta kirjan omakustanteena. Siitä jää rahaa vähän omaankin taskuun ja päätäntävalta pysyy omissa käsissä.

Kirja painettiin ensimmäisen kerran Saksassa viime kesänä ja virheiden takia toisen kerran tammikuussa.

Kalastajien oranssin haalarin värisiä valokuvakirjoja on siellä täällä Leinosen työhuoneessa Iin KulttuuriKauppilassa.

Kirjan kansi näytti valokuvaajan silmään liian puhtoisen oranssilta. Niinpä Leinonen levitti lasin päälle naudan verta ja kalan suomuja ja kuvasi. Syntyi toivottuja likatahroja.

– Jos kirjan kansi likaantuu, se vain paranee.

Vuosien saatossa Leinosen kuvaamista kalastajista muutama on siirtynyt paremmille kalastusvesille, mutta suuri osa yhä kalastaa.

– Olen paljonkin ollut yhteydessä kalastajiin. Heistä on tullut ystäviä. Suuri osa on ollut eläkkeellä jo pitkään.

Tulevaisuudessakin kalaa pyydetään Perämerellä, mutta työ menee Leinosen mukaan koko ajan vaikeammaksi.

– Niitä, jotka tienaavat elantonsa kalastamalla, on yhä vähemmän ja vähemmän.

Uusia projekteja on jo menossa

Leinosen Last Man Fishing – Perämeren kalastajat -näyttely oli ensimmäisen kerran esillä kesällä 2019 Iin KulttuuriKauppilassa.

Silloin Leinonen toivoi, että näyttely jatkaa Iistä maailmalle.

Näin on käynyt.

Näyttely on ollut Norjassa, Vaasassa ja Helsingissä. Perämeren kalastajien siima ulottuu yhä pitkälle, koska kesäkuussa Leinosen näyttely nähdään Madridissa ja marraskuussa viiden kuukauden ajan Uumajan Västerbottenin museossa.

– Näyttelyn sekä kirjan palaute on ollut positiivista, jopa herkistynyttä. Kalastus rannikkokulttuurin yhtenä osa-alueena on miltei unohdettu.

Leinosen seuraavasta kuvausprojektista on esimakua työhuoneen seinällä: amerikansuomalaiset.

Leinonen selvitteli oman suvun juuria ja löysi Utajärven Särkijärveltä kotoisin olevan isoisoisänsä Alfred Jurvasen polun Pohjois-Amerikasta. Veli jäi Michiganiin, mutta Alfred tuli takaisin Suomeen.

– Olen ollut useita kertoja Michiganissa ja Minnesotassa. Homma levisi oikein kunnolla. Sukulaisia on löytynyt tosi paljon muun muassa Elo-nimisestä pikkuisesta kylästä Michiganista.

Elämä Michiganin suomalaisyhteisössä muistuttaa monella tapaa elämää Suomessa.

– Suomen kieli on lähes hävinnyt, mutta muuten porukka on ihan samannäköistä kuin täällä Iissä. On saunat ja suomenkielisiä sanoja, kuten makkara, nisu ja korppu.

Pari vuotta saattaa mennä, ennen kuin Leinosen amerikansuomalaiset pääsevät päivänvaloon. Apurahat mahdollistavat hänen työnsä Amerikassa.

Keväällä hän on kuukauden taiteilijaresidenssissä Madridissa ja syksyllä Minnesotassa. Lisäksi hän kuratoi kuvataiteilija Riikka Tauriaisen kanssa kesällä nykytaiteeseen keskittyvän Art Ii Biennaalin.