Alun Hubbard sukelsi man­ner­jää­ti­kön sisään ja näki, miten no­peas­ti se sulaa – Nyt hän kertoo, miksi il­mas­to­en­nus­teet ovat vää­räs­sä

Siellä Hubbard on, 175 metriä syvässä jääkaivossa, keskellä Grönlannin mannerjäätikköä. Hän on tutkimassa, mitä sulamisvesi saa aikaan jäämassan sisällä.

Miten se vaikuttaa mannerjäätikön sulamiseen ja merenpinnan nousuun. Kuinka paljon meillä on aikaa?

Grönlannin mannerjäätikkö vastaa nopeammin ilmaston lämpenemiseen kuin mallit esittävät. Valtavilla alueilla jää katoaa täysin, Hubbard sanoo.

– Kun näen tämän tapahtuvan elinaikanani, ajattelen, että malleissa on jotain ongelmia. Koska ne kertovat, että tämän ei pitäisi tapahtua.

Hubbard on glasiologian professori ja aloitti kesällä Oulun yliopiston arktista tutkimusta koordinoivan Thule-instituutin johtajana. Hän on kulkenut jäätiköillä ympäri maailmaa. Etelämantereella, Alpeilla, Patagoniassa, Alaskassa, Huippuvuorilla.

– Menen sinne, teen mittauksia ja yritän nähdä, mitkä prosessit ovat hälyttäviä.

Pelottavia muutoksia hän on todistanut viime aikoina Sveitsin ja Ranskan alpeilla, jossa teki tohtoriopintojansa 1990-luvulla.

– Meillä oli silloin tapana vitsailla, että ilmaston lämpeneminen tulee ja ehkä jäätikkö katoaa.  Kun menin takaisin viime vuonna, se oli kadonnut.

– Miten murheellinen maisema oli. Kaikki vain harmaata ja kuollutta.

Hubbard pitää huolestuttavana, että tulevaisuuden ennustaminen pohjautuu pitkälti tietokoneilla tehtäviin mallinnuksiin. Niitä hän teki itsekin uransa alussa. Vasta myöhemmin hän ymmärsi, kuinka paljon tietoa ja havaintoja ne tarvitsevat tuekseen.

– Saat tavallaan mahdollisuuden leikkiä jumalaa. Mutta on liian monia asioita, joita laitamme malleihin ja joita emme täysin ymmärrä.

Hubbardin mukaan ihmiset pitävät numeroista ja hienoista graafeista. Ne antavat tunteen siitä, että voimme kontrolloida asioita.

– Jos joku sanoo näkemyksensä, ihmiset kyseenalaistavat, millä pätevyydellä sanot tämän. Mutta kun malli sanoo sen, ajattelemme, että tämä on totta.

Esimerkkinä Hubbard mainitsee, miten koronapandemian alkuvaiheessa Iso-Britannia luotti politiikassaan malleihin, jotka arvioivat väärin taudin leviämistä ja kuolleisuutta.

– Sama pätee luonnonjärjestelmiin, joista meillä ei ole riittävästi dataa tai havaintoja. On rehellisempää kertoa, että havaintojemme pohjalta oletamme näin kuin piiloutua hienojen numerosarjojen taakse ja sanoa, että tämä tulee tapahtumaan.

Tiedeyhteisö on yhtä mieltä siitä, että ilmaston kuumeneminen voi johtaa maapallon kriittisten keikahduspisteiden ylittämiseen. Se tarkoittaisi merkittäviä ja peruuttamattomia muutoksia koko ilmastojärjestelmän toiminnassa.

– Käsite on kiva, koska ihmiset voivat ymmärtää sen helposti.

Hän kuitenkin muistuttaa, että kyse on hyvin monimutkaisista järjestelmistä ja tietoa niistä on toistaiseksi vähän.

Lokakuussa joukko ilmastotutkijoita julkaisi Pohjoismaiden neuvostolle avoimen kirjeen, jossa he varoittivat keikahduspisteiden ylittämisestä ja erityisesti pohjoista Eurooppaa lämmittävän merivirran pysähtymisen riskistä. Jos Atlantin valtameren virtausjärjestelmä AMOC pysähtyisi, Suomen ilmasto viilenisi.

Vuoden aikana uutisotsikot ovat varoittaneet ”elintärkeän merivirran tyrehtyvän 95 prosentin todennäköisyydellä tällä vuosisadalla”. Pysähtyminen toisi tänne ”Siperian ilmaston”, ”Suomi jäätyisi” ja ” kesä muistuttaisi jatkossa enemmän marraskuuta”.

Miten tähän pitäisi suhtautua?

– AMOCin hidastuminen ei ole uusi ajatus. Olen kolmikymmenvuotisen urani aikana kuullut siitä jatkuvasti, Hubbard sanoo.

Hän näkee ongelmana, että merivirtaa on seurattu kunnolla vasta noin 20 vuotta ja sen toiminnasta ei ole riittävästi luotettavia havaintoja. Mallit ovat hänen mukaansa vielä vajavaisia, ja kokonaiskuvan ymmärtämiseksi tarvitaan lisää mittauksia.

Myös hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC arvioi muutama vuosi sitten, että riski merivirran pysähtymiselle tämän vuosisadan aikana on pieni.

Menneisyyden ja mannerjäätiköiden vaihtelun tarkastelu on osa Hubbardin työtä. Hän muistuttaa, että geologisesta näkökulmasta elämme tällä hetkellä jääkausien välistä vakaampaa aikaa ja kuljemme kohti seuraavaa jääkautta. Pitkällä aikavälillä merivirtojen pitäisikin muuttua ja ilmaston viiletä.

– Meillä on nyt paljon suurempia ja kiireellisempiä huolenaiheita. On liian monta kriisiä menossa.

Vuosi 2023 oli ihmiskunnan mittaushistorian kuumin, ja vuosi 2024 on ”lähes varmasti” kuumempi, kertoo ilmastonmuutosta seuraava EU:n Copernicus-palvelu. Arvioiden mukaan arktinen alue lämpenee noin neljä kertaa nopeammin kuin muu maapallo.

Tällä hetkellä Hubbard tutkii muun muassa, kuinka paljon ja nopeasti sulavan Grönlannin mannerjäätikön alta vapautuu voimakasta kasvihuonekaasua, metaania. Ja miten arktisen merijään väheneminen vaikuttaa mantereiden rankkasateisiin.

Noin 10–20 vuotta. Sen verran yhteiskunnilla on Hubbardin mukaan aikaa vähentää päästöjä.

Jäätiköiden sulaminen ja merenpinnan nousu merkitsevät lisääntyviä kuolemia. Suomesta käsin ne voivat tuntua vielä kaukaisilta, liian vaikeasti hahmotettavilta asioilta.

Mutta Suomessakin kesät kuumenevat, talvet lauhtuvat, äärimmäiset sääilmiöt lisääntyvät. Hubbard uskoo, että ihmiset ymmärtävät ilmastonmuutoksen riskit vasta, kun ne vaikuttavat konkreettisesti omaan elämään.

– Vaikka olisi vain surkea hiihtotalvi, se iskee ihmisten tietoisuuteen.

– Ihmisten täytyy nähdä ja tuntea se.