Kes­ki­yön au­rin­gon valossa

Vaellus keskiyön auringon aikaan on ikimuistoinen kokemus.

Kesäkuussa Suomen päälaen avarissa tunturimaisemissa Lapin luonto heräilee kesään. Aurinko lämmittää jo.

Hyvällä tuurilla hyttyset eivät ole vielä heränneet. Lapissa räkkäaika eli hyttyskausi alkaa usein juhannuksen aikoihin, mutta lämpimät säät voivat herättää hyttyset jo aiemminkin.

Malttaako keskiyön auringon paistaessa edes nukkua?

Koska alkukesän yöt ovat valoisia, yksi mahdollisuus on kääntää kellot ja vaeltaa yön viileydessä sekä nukkua päivällä, kun on lämpimämpää.

Nostamme rinkat selkään Mantojärven rannalla, Utsjoen kirkon lähellä. Kesäkuu on kohta puolivälissä ja tunturikoivuissa on pienet lehdet.

Olemme lähdössä vaeltamaan Utsjoen retkeilyreitille, joka on Utsjoen keskustan lounaispuolella ja Paistunturien erämaa-alueella kulkeva merkitty reitti. Aiomme kiertää reitin myötäpäivään ja palata lopuksi Mantojärvelle.

Aluksi suuntaamme kohti Nammajärven kotaa.

Vedet ovat korkealla pienissäkin joissa

Heti alkumatkasta merkitty reitti vie Yläseitikkojoen (Badjeseavttet) rantaan. Karttaan on merkitty kahlaamo.

Alkukesällä vedet ovat usein korkealla ja pienetkin joet saattavat tulvia. Reitti kannattaa suunnitella niin, että ainakaan suurten jokien poikki ei tarvitse kahlata.

Koska vedet ovat korkealla juuri nyt, päätämme kiertää kahlauspaikan ja ylittää joen autotien siltaa pitkin. Niinpä aloitamme vaelluksen kävelemällä puoli kilometriä tien reunaa etelään päin.

Sillan jälkeen suuntaamme länteen joen vartta pitkin. Joenvarren koivikon halki kulkee polku, joka yhtyy pian merkittyyn reittiin.

Kun jatkamme matkaa, koivikot harvenevat ja nousemme tunturiin. Taivaalla liitää piekana, joka lienee jahtaamassa jyrsijöitä.

Vaellusta voi jatkaa läpi yön

Illalla laskeudumme polkua pitkin Nammajärven kodalle, joka sijaitsee kahden lammen välissä.

Lampien rannat ovat osin soistuneet. Maasto on epätasaista eikä hyviä telttapaikkoja näy. Kota kuitenkin vaikuttaa mukavalta yöpaikalta, joten teemme tulet kamiinaan ja levitämme retkipatjat ja makuupussit kodan penkeille.

Ulkona on viileää ja rauhallista. Sopuli kurkkii huussin alta.

Heräämme keskellä yötä, kun kodan ovi aukeaa yllättäen ja joku kurkistaa sisään. Kodalle on saapunut retkeilevä pariskunta, joka on vaeltanut pitkän päivän. Kun valoa riittää, voi vaellusta jatkaa jopa läpi yön.

Toinen pariskunta leiriytyy pihalle. Kun aamulla nousen ylös, vauhdikkaat vaeltajat ovat jo lähdössä eteenpäin.

Lunta ja yöpakkasia on kesälläkin

Retken toisena päivänä nousemme Nammajohka-joen vartta pitkin avotunturiin. Joki pitää ylittää pari kertaa, mutta ylitykset sujuvat helposti kiviä pitkin, vaelluskenkiä riisumatta.

Piekana lentää taas, onkohan sillä pesä kalliojyrkänteellä?

Tunturien katveessa, Kuoppilasjärven eteläpäässä on autiotupa, jonne sopii majoittumaan jopa kahdeksan retkeilijää. Merkityltä reitiltä tuvalle vie puolen kilometrin pituinen sivupolku. Tällä kertaa vain vilkaisemme tupaa, korjailemme hiukan varusteita ja jatkamme eteenpäin.

Kun polku kääntyy pohjoiseen, avotunturin reunalla avautuu hieno maisema Kuoppilasjärvelle. Vaikka polku on täysin sula, tunturissa on vielä isoja lumikasoja.

Vaeltajan kannattaa kesälläkin varautua yöpakkasiin, sumuun, sateeseen ja toisaalta myös kirkkaaseen auringonpaisteeseen.

Yksinäinen korppi lentää lähistöllä.

Linnut pitävät kovaa ääntä

Koska sää on edelleen hyvä, päätämme leiriytyä avotunturiin. Merkityn reitin lähistöllä, Roavvoaivi-tunturin vieressä on pieni, kirkasvetinen lampi, jonka rantaan pystytämme teltan.

Tunturissa tuulee vähän, mutta teltassa on suojaisaa. Keittelemme vettä kaasukeittimellä teltan eteisessä.

Aurinko paistaa pohjoisesta ja on uskomattoman valoisaa. Onko nyt tosiaan yö? Kellon mukaan kyllä on. Peitän silmät huivilla ja nukahdan.

Aamuyöllä tuuli yltyy. Heräämme, kun teltta heiluu ja lepattaa kovaäänisesti. Käyn kiristämässä teltan naruja. Matala tunneliteltta kestää kyllä hyvin tuulta, jos se on pystytetty tuulen suuntaisesti. Teltan lepatus häiritsee edelleen, mutta laitamme korvatulpat korviin ja jatkamme unia.

Vaikka lintujen äänet ovat mukavia, alkukesällä linnut voivat laulaa yllättävän kovaan ääneen läpi yön. Korvatulpat voivat olla tarpeen etenkin metsässä telttaillessa myös lintujen vuoksi.

Avotunturin tuulenpuuska yllättää

Aamukahvia on kiva nauttia kaikessa rauhassa tunturimaisemia katsellen. On hiljaista, vain kapustarinta viheltelee surumielisesti lähistöllä.

Reitti jatkuu avotunturissa. Sää on edelleen hieno ja maisemat ovat mahtavia. Myös Norjan puolen lumisia huippuja näkyy. Tunturissa kulkeva ihminen todella tuntee oman pienuutensa ja luonnon suuruuden.

Polun varrella on pienen joen ylitys. Hatara silta on huonossa kunnossa, mutta etsimme paremman ylityspaikan ja ylitämme joen kiveltä kivelle -taktiikalla. Kenkiä ei tälläkään kertaa tarvitse riisua.

Kun keittelemme lounasta Loažžejávrin lähistöllä, äkillinen tuulenpuuska pyyhkäisee kaasukeittimen nurin. Onneksi kuumaa vettä ei kaadu kenenkään päälle. Siirrämme keittimen suojaisampaan paikkaan.

Johtalanvárrilta reitti jatkuu kohti Utsjoen keskustaa, mutta me käännymme etelään eli takaisin Mantojärvelle päin. Tunturin huipulta on upea näköala Tenojoelle.

Ilta on vasta nuori, kun saavumme Vuolleseavttet-joen rantaan nuotiopaikalle. On rauhallista, muita retkeilijöitä ei ole tänään näkynyt. Vaikka Mantojärvelle on matkaa enää vain pari–kolme kilometriä, päätämme viettää vielä yhden yön telttailen. Miksi kiirehtiä? Meillä riittää vielä eväitä, emmekä ole varanneet majoitusta tulevalle yölle.

Tasainen telttapaikka löytyy helposti, joki solisee vieressä ja nuotio lämmittää kehoa ja mieltä. Hyttysistä ei ole vaivaa. Tunturissa pää on tuulettunut turhista huolista ja mieli on korkealla.