Kos­ke­mat­to­man lumen kutsu

Suomessa se alkaa useimmiten metsälaskusta. Rinteiden ulkopuolella kimaltelevat kinokset kutsuvat kokeilemaan, miltä tuntuisi lasketella koskemattomalla lumella.

Syvemmälle takamaastoon houkuttelevat yleensä kokeneemmat laskukaverit.

Vaikka heidän kanssaan retkelle lähteminen on yksi tapa aloittaa vapaalasku, pitkän linjan lumilauta- ja hiihdonopettaja sekä vapaalaskija Heljä Rahikkala suosittelee käymään heti alkumetreillä myös lumiturvallisuuskurssin. Sieltä saa tarvittavaa tietoa ja taitoa takamaastossa liikkumiseen.

– Kokemus karttuu kuitenkin vain tekemällä, sitä ei kursseilta saa. Retkelle lähtiessä olisi hyvä, että jokaisella laskijalla on perustietotaitoa, jotta esimerkiksi turvallisia nousu- ja laskureittejä sekä yllättäviä tilanteita voidaan miettiä yhdessä, eikä retkellä olla vain yhden ihmisen osaamisen varassa, Rahikkala pohjustaa.

Kuinka siis päästä alkuun, jos vapaalasku houkuttaa, mutta kokemusta ei vielä ole?

Ensin on oltava hyvä peruslaskija, sitten tarvitaan rohkeutta kokeilla

Jos laskukavereita ei vielä ole, mukava tapa aloittaa on osallistua vapaalaskutapahtumaan. Niitä järjestetään keväisin Lapin hiihtokeskuksissa, ja ohjelmaa niissä on yleensä kaikentasoisille vapaalaskijoille, myös aloitteleville.

Nykyisin keskuksista saa myös yksityisopetusta takamaastossa liikkumiseen. Takamaastoon, tapahtumiin tai yksityistunneillekaan ei kuitenkaan kannata mennä ennen kuin on opetellut kunnolla laskemaan.

– Sekä laudalla että suksilla on koettava olevansa hyvä peruslaskija. Lisäksi pitää olla riittävästi rohkeutta lähteä kokeilemaan, Rahikkala sanoo.

Kun lasketaan rinteiden ulkopuolella, olosuhteet ovat vaihtelevat. Suksilla perustekniikka on lähestulkoon sama kuin rinteessäkin, mutta käännöksiä on osattava tehdä myös vaihtelevassa lumessa.

Pehmeässä lumessa lumilaudalla laskiessa painopisteen on oltava enemmän takajalalla kuin rinnelaskussa, ja rintamasuuntaa avataan menosuuntaan. Painopisteen siirtoa taaemmas ja laskuasennon avaamista voi avittaa myös siteiden asentoa säätämällä.

– Takamaastossa ei ole pelkkää pyydaa (pehmeää puuterilunta), eikä sekään ole helppoa laskettavaa ensimmäisellä kerralla. Rinnelaskua pystyy ennakoimaan paremmin, koska näet rinteen olevan tasainen ja tiedät, mitä on tulossa. Vapaalaskussa pitää pystyä mukautumaan maaston muotoihin ja muuttuviin lumiolosuhteisiin, sillä yhtäkkiä pehmeän jälkeen voi tullakin korppua tai jäistä, Rahikkala kertoo.

Välineissä riittää pohdittavaa

Peruslaskutaitojen lisäksi vapaalaskun aloittaminen vaatii erityistä varustusta. Laskuvälineet ovat kehittyneet viime vuosina huimasti, ja niistä on tullut yhä kevyempiä ja kestävämpiä. Niitä löytyy harrastajien tarpeisiin myös vuokraamoista.

Vapaalaskua voi periaatteessa harrastaa kaikenlaisilla suksilla ja lumilaudoilla. Tekeminen helpottuu kuitenkin huomattavasti, kun on valittu rinteiden ulkopuolelle suunnitellut laskuvälineet.

Vapaalaskuun tarkoitetut sukset ovat yleensä leveät, jotta ne kantavat paremmin pehmeässä lumessa. Samasta syystä lumilaudan kärki on hieman leveämpi ja pidempi kuin rinnelaskussa. Sen sijaan lumilaudan peräosa on lyhyempi tai siinä voi olla halkio.

Telemark-laskettelijoilla mono- ja sideratkaisu mahdollistaa käännökset, jossa etusuksi johtaa, ja takajalan kantapää nousee suksesta.

Suksien pohjiin kiinnitettävät nousukarvat eli skinit estävät lipsumisen ylämäkeen mentäessä, mutta liukuvat kuitenkin jonkun verran tasaisessa maastossa hiihdettäessä.

Ennen lumilautailijat kiinnittivät lumilautansa reppuun ja kapusivat ylös lumikengillä. Viime vuosina suksiksi kahtia halkaistavat splitboard-lumilaudat ovat kuitenkin kehittyneet ja yleistyneet. Etenkin Suomen matalilla, jyrkillä ja puustoisilla vaaroilla lumikengät saattavat edelleen olla näppärämpi nousuväline kuin splitboard.

Myös lumilautailijoilla on nousuissa apunaan sauvat, jotka saa taiteltua laskun ajaksi reppuun.

Nykyisin luonnonlumilla näkyy myös lumisurffeja, joita ei kiinnitetä lainkaan siteillä jalkoihin. Niillä voi laskea tavallisilla tasapohjaisilla talvikengillä. Myös lumisurffeista on olemassa splitboard-versioita, mutta lumikengät ovat vielä yleisempiä.

Osa käy hiihtoretkillä eli randoilla myös kestävyysurheilemassa, jolloin pääasiana ei ole niinkään lasku, vaan tehokas nousutreeni ja luonnossa liikkuminen. Silloin niin vaatteet kuin suksetkin ovat mahdollisimman kevyet.

Eväät ovat paitsi hauska, myös pakollinen varuste

Rahikkalan reppuun on tullut vuosien varrella lisää tavaraa etenkin turvallisuusnäkökulmasta.

Lumiturvallisuusvälineistä on mukana oltava ainakin lumivyörylähetin/vastaanotin eli piippari, lumitutkain eli sondi ja lumivyörylapio. Piippari auttaa lumivyöryyn joutuneen paikantamisessa, sondilla pystytään tarkentamaan lumen alle joutuneen sijaintia ja lapiolla kaivetaan uhri esiin. Lumiturvallisuusvälineitä pitää osata käyttää, ja myös ryhmässä toimimista on harjoiteltava säännöllisesti.

Rahikkala suosittelee kyselemään kokeneilta laskijoilta vinkkejä siitä, mitkä välineet he ovat kokeneet käytössä kestäviksi ja tarpeellisiksi, mitkä huonolaatuisiksi tai turhiksi.

Lumiturvallisuusvälineiden käyttöä voi harjoitella kotosallakin. Rinteiden vierestä ja lähimaastoista löytyy hyviä paikkoja laskuvälineisiin tutustumiseen ja tekniikan harjoitteluun. Skinnailemaan eli hiihtämään nousukarvat kiinnitettyinä suksien pohjiin voi lähteä jo ennen kuin takamaastosta löytyy mitään laskettavaa.

Varusteiden käytön lisäksi on osattava ennakoida muutakin kuin lumivyöryjä. Etenkin Lapin syrjäisillä tuntureilla ja vuorilla apu voi olla kaukana, jos loukkaa itsensä. Repussa olisi hyvä olla ensiaputarvikkeita ja korjaustarvikkeita, jos esimerkiksi side, sauva tai mono hajoaa, vaatteisiin tulee reikä tai nousukarvat eli skinit eivät pysy suksien pohjassa kiinni.

– Itseensä kiinnittyvä yleissidos on yksi keino saada jäätyneet skinit kiinni, jos niiden ja suksien väliin on mennyt pakkaslunta. Jos skinit eivät pysy suksen pohjissa, takamaastosta voi olla työlästä päästä pois. Toki yleissidos toimii myös ensiapuvälineenä, Rahikkala neuvoo.

Vaatteissa suositaan kerrospukeutumista. Nousun ajaksi vaatetusta vähennetään ja tauolla päälle puetaan esimerkiksi kevytuntuvatakki. Kuorivaatteet suojaavat tuulelta ja kosteudelta.

Viimeisimpänä muttei vähäisempänä repun sisältönä ovat eväät.

Energianpuutteessa nopea työskentely vaikeutuu, mieli madaltuu ja keskittymis- ja arviointikyky heikkenee. Oman haasteensa tuo talvella kylmyys ja raskas talvivaatetus, jotka lisäävät energiankulutusta.

Verensokerin lasku voi näkyä elimistössä jo noin neljän tunnin kuluttua lihasheikkoutena tai huonovointisuutena. Epämukavaan tilaan keho saattaa edetä hyvin salakavalasti, ja siksi retkellä on oltava mukana lämmintä ja nesteyttävää juotavaa, energiatiheää naposteltavaa ja jotain täyttävämpääkin muonaa.

– Panostan aina eväisiin: tuhdit voikkarit erilaisilla herkuilla ja termarissa inkivääri-hunaja-limejuomaa. Lisäksi repussani on aina jotain ekstraenergiaa, Rahikkala luettelee.

Laskijan kunto on yksi tärkeä turvallisuustekijä

Kun perustiedot ja -taidot ovat halussa ja kokemusta on karttunut jo useammalta retkeltä, voi alkaa suunnitella turvallisia nousu- ja laskureittejä yhdessä laskukavereiden kanssa.

Erilaisista sää- ja kartta-applikaatioista saa apua retkien suunnitteluun. Esimerkiksi Pohjois-Norjan suosituimmista vapaalaskureiteistä on tehty myös kirjoja, joissa kerrotaan nousu- ja laskuehdotuksien lisäksi retken vaativuustaso, arvioitu kesto ja mahdolliset vaaranpaikat.

Lähiluontoaan sekä Lapin lumi- ja keliolosuhteita Rahikkala seuraa koko kauden.

– Varsinkin, jos on lähdössä Norjaan tai muualle vuoristoon, lumipeitteen kehittymistä kannattaa alkaa seurata jo syksyllä, hän vinkkaa.

Helpointa on aloittaa, kun näkyvyys on hyvä. Huonolla näkyvyydellä luonnossa suunnistaminen hankaloituu. Myös laskeminen on haastavaa, jos ei näe, mitä on edessä ja ympärillä.

Tunturissa ja vuorilla sää voi muuttua nopeasti, joten luontoa ja keliä on tarkkailtava myös retken aikana. Säätiedote on hyvä tarkistaa tasaisin väliajoin, jotta tarvittaessa voi kääntyä hyvissä ajoin takaisin.

Maaliskuusta 2022 alkaen Euroopassa myytävissä matkapuhelimissa on ollut pakollisena hätäpaikannuspalvelu (AML), joka lähettää sijaintitietoa hätäpuhelun ajan.

Hätätilanteiden varalle puhelimessa on kuitenkin hyvä olla myös hätäkeskusten applikaatiot, jotka puhelun paikantamisen lisäksi antavat tietoa eri hätätilanteisiin.

Yksi tärkeä turvallisuustekijä on laskijan fyysinen ja psyykkinen kunto.

Reisissä on oltava riittävästi voimaa, jotta jaksaa hiihtää ylös, laskea alas ja hiihtää vielä poiskin. Jokaisen on kyettävä itse seuraamaan omaa jaksamistaan ja ilmoittamaan muulle porukalle, jos tahti on liian kova tai voimat alkavat ehtyä.

Fyysisen ja psyykkisen kunnon sekä omien tietojen ja taitojen lisäksi on tunnistettava omat rajansa.

Hätä- ja ensiaputilanteita voi käydä läpi niin etu- kuin jälkikäteenkin. Mitä tehdä, jos joutuisi vyöryyn tai eksyisi tai jos joku loukkaantuisi? Jos on sattunut onnettomuus, voi miettiä, olisiko jotain voinut tehdä toisin tai paremmin.

Lumiturvallisuuskurssien lisäksi Suomessa järjestetään talviselviytymis- ja eloonjäämiskursseja, joissa opetellaan muun muassa selviytymisen filosofiaa, tilapäismajoitteen rakentamista, tulentekoa, veden ja ravinnon hankkimista sekä navigoinnin perusteita.

Koulutus, harjoittelu ja varusteiden tuntemus auttavat kasvattamaan luottamusta omiin taitoihin. Vaikka pelkokin on normaalia, se voi pahimmillaan kehittyä hallitsemattomaksi paniikiksi. Näin ollen kurjien ja epämukavien tilanteiden sietämisen harjoittelu voi olla joskus erätaitojakin tärkeämpää.

Aina löytyy hyvää laskettavaa

Vaikka Heljä Rahikkalan erityisosaamista on muiden innostaminen, ensikertalaiset hän yrittää saada rentoutumaan. Heitä ei koskaan laiteta laskemaan ryhmän ensimmäisenä eikä viimeisenä. Siten ensikertalainen näkee, miten lasku menee ja onko pehmeää vai kovaa.

– Kun lähtee johonkin uuteen juttuun, kaikkia yleensä jännittää jonkin verran. Silloin kannattaa kuulostella tunnelmaa ja hengitellä hetki, Rahikkala sanoo.

Ensikertalaisten kanssa laskevan olisi hyvä tiedostaa, että kaikki ovat erilaisia oppijoita eikä oma tapa ole kaikkien muiden tapa. Kun yksi kuuntelee ja miettii, miten se tapahtuu, toinen lähtee suin päin kokeilemaan, ja kolmas katsoo mallia.

Lopuksi Rahikkala muistuttaa, että aina löytyy hyvää laskettavaa.

– Se on oma korvien väli, joka kääntää sen niin, että halusinko pyydaa vai halusinko päästä ulos laskemaan. Tätä voi tehdä niin monella eri tavalla. Voi pistää trikoot jalkaan ja skinnata hikilenkin tai sitten voi ottaa hyvät eväät ja kaverit mukaan ja lähteä fiilistelemään luontoa. Jos saa hyvän laskun, se on vain ekstraa.

Rahikkalan mielenkiinnon lajiin pitää yllä yhteisöllisyys, laskemisen ilon jakaminen muiden kanssa ja se, kun ei koskaan varmuudella tiedä, mitä tuleman pitää.

– Jokainen retki on seikkailu, vieläkin.