Maisematutkija Liisa Nummela ja VR:n entinen Oulun piiripuutarhuri Raimo Sarkkinen ovat huolissaan osasta nyt 150 vuotta täyttävistä asemapuistoista. Esimerkiksi Vihannin asemalla yksi rautatienomenapuu on ilmeisesti kärsinyt hoitamattomuudesta ja ehkä osin myös talven vaikutuksista.
Uhkana ja ongelmana on Nummelan mielestä erityisesti se, että rata kuuluu Väyläviraston hoidettavaksi ja asemat rakennuksineen ovat yksityisomistuksessa, kun VR puolestaan keskittyy junaoperaattorin tehtäväänsä.
Nummelan ja Sarkkisen mielestä asemapuistoja pitäisi pystyä kunnostamaan ihan ammattilaisten toimesta. Vihannin asemapuistossakin on jo lehtipuita, joissa on kuivia oksia, jotka osaltaan lahottavat niitä.
– Kyllähän osa puista on ränsistyneitä. Ne eivät enää ole siinä kunnossa, kun olimme vielä toimissa. Ainakin 20 vuotta sitten lopetettiin niistä huolehtiminen, Sarkkinen harmittelee.
Sarkkisen ollessa vielä piiripuutarhurina Ylivieskasta kävi viikoittain ihminen kastelemassa ja hoitamassa kukkia, leikkaamassa nurmikkoa sekä samalla tarvittaessa huolehtimassa asemapuiston pensaista ja puista.
Radat, asema-alueet ja asemapuistot rakennettiin melko nopeasti 1860–1930-luvuilla.
Valtionrautateille palkattiin ensimmäinen rautatiearkkitehti vuonaa 1872 ja ensimmäinen puutarhuri vuonna 1874. He suunnittelivat yhdessä asema-alueet, joilla oli aseman ja tavaramakasiinin lisäksi kymmeniä muita puurakennuksia, kuten asuin- ja talousrakennuksia rautatieläisille.
Asemapuistojen suunnitteluun palkattu ensimmäinen ylipuutarhuri Rudolf Grönholm aloitti työnsä 150 vuotta sitten vuonna 1874. 1950–1960-luvuilla Suomessa oli yli 500 asemapuistoa ja yli tuhat istutettua rautatiealuetta, joihin kuuluivat myös konepajat, varikot sekä erilliset rautatieläisten asuinalueet.
Suojeltuja rakennetun kulttuuriympäristön kohteita on valtakunnallisessa listauksessa noin 80, jonka lisäksi muutamia asema-alueita ja asemapuistoja on suojeltu asemakaavoilla.
Asemapuistojen riippuvaoksaisen rautatienomenapuun alkuperä on Tukholmassa 1800-luvulta. Valtionrautateiden Keskustaimistossa Malus Hyvingiensis jalostettiin 120 vuotta sitten.
Se leikataan yleensä sateenvarjomaiseksi, ja Liisa Nummelan mukaan ison omenapuun alla on voinut pitää sadettakin.
Rautatienomenapuu 120 vuotta -hankkeessa etsitään olemassa olevia omenapuita sekä istutetaan ja merkitään uusia. Samalla kartoitetaan asemapuistojen nykyistä tilannetta erityisesti keskittyen suojeltuihin asemapuistoihin eri puolilla maata.
Lehmus- tai koivukujanteet johtivat asemarakennukseen ja laiturille, kun radansuuntaisesti istutettu lehtipuurivistö aikoinaan suojeli höyryvetureiden kipinöiden lentämiseltä alueelle ja osaltaan suojeli puisia rakennuksia.
Vihannissa asuma-alueelta johtaa lehtipuukuja asemarakennukseen. Nummelan mukaan paikka on ihan oikeasti aarre.
– Tässä pääsee aistimaan sen tunnelman, mikä ennen vanhaan täällä vallitsi. Tämä kohta on arvokkaampi kuin asemarakennus. Ihan oikea huippu, Nummela luonnehtii.
Nummela ja rakennustutkija Pirjo Huvila kirjoittavat hankkeessa kirjaa, jonka tavoitteena on tuoda ihmisille lisää tietoa asemapuistosta ja rautatienomenapuista.
Hanketta rahoittavat ja tukevat Museovirasto, Suomen Rautatiehistoriallinen Seura ry ja Pohjoismaiden Rautatieseura Suomen osasto ry.