Maanantaina aamuyöllä 8. syyskuuta 1969 taksiautoilija Atte Särkelä ja hänen kuusi kyytiläistään todistivat merkillistä valonäytöstä Pudasjärven Särkivaaran kylän liepeillä.
Valot loimottivat ja valopallot lentelivät ja leijuivat taivaalla. Myöhemmin saatiin tietää valopalloja havaitun myös Kuusamossa.
Tästä alkoi Pudasjärven ufoilmiö, joka 1970-luvun alkuvuosina levisi yli maan kuin kulovalkea. Ihmiset näkivät tunnistamattomia esineitä ja outoja valoilmiöitä, joita pyrittiin myös valokuvaamaan ja filmaamaan. Jotkut kertoivat avaruusolioiden tapaamisesta.
Suomalaiset valtasi ufokuume.
Jotkut pitivät ufojen vierailua humpuukina jo tuolloin, jotkut uskoivat loimotuksen liittyvän uraaniesiintymiin.
Luonnollinen selitys ufojen parveilulle annettiin 1990-luvun alussa. Kyseessä oli harvinainen, muttei ainutlaatuinen paikalliseen maaperään liittyvä pietsosähköilmiö.
Silti jotkut ovat yhä sitä mieltä, että "jotain selittämätöntä tapauksissa täytyy olla". Niin on käynyt myös monen muun huuhaaksi todistetun ilmiön kohdalla.
Aikoinaan päivänpolttavia aiheita
Tietokirjailija Vesa Sisätön uutuuskirja Huuhaa-Suomen historia (SKS) esittelee Pudasjärven ufojen lisäksi noin 30 muuta kummallista tapahtumaa ja ilmiötä keskiajalta 2000-luvulle.
Mukana on muun muassa kummittelua, alkemiaa, viljaympyröitä, telekineesiä, räyhähenkiä, ihmeitä ja saatananpalvontaa.
Sisätön kirjan tavoitteena ei ole selittää kummallisia ilmiöitä pois, vaan kertoa, mitä todella tapahtui, mistä on todisteita, ja ennen kaikkea tutkia sitä, miten ihmiset reagoivat epätavallisiin asioihin.
– Siirrän katseen ilmiöstä, kuten ufoista, sen havainnoitsijoihin ja yhteiskuntaan sen ympärillä. Lähtökohtanani on, että "mitään selittämätöntä tässä ei ole".
Sisätöstä on ollut hauskaa löytää asioita, joista aikoinaan puhuttiin kovasti, mutta jotka ovat jääneet suurempien historian käänteiden varjoon.
Niinpä kirja muistuttaa mieleen esimerkiksi 1960-luvulta "Suomen kansallisen selvänäkijän" Aino Kassisen, 1970-luvulta Uri Gellerin taipuvine lusikoineen, 1990-luvun Luonnonlain puolueen joogalentäjineen sekä 2010-luvun surullisenkuuluisan korvavalon.
Tieteellistä jäljittelevää huuhaata
1960–1970-luvun Suomessa maaperä oli otollinen ufohavainnoille. Elettiin avaruusaikaa, Sputnik-satelliitti oli laukaistu jo 1957, ensimmäinen kuulento tehty 1969. Ihmiset olivat tottuneet tähyilemään taivaalle.
Populaarikulttuuriin ufot tulivat jo toisen maailmansodan jälkeen. Suomessa science fiction oli aluksi nuortenkirjallisuutta, mutta 1970-luvulla se oli jo aikuistenkin lukemistoa. Ihmiset olivat lukeneet ufokuvauksia ja kertoivat näkemistään ilmiöistä samanlaisin sanoin.
Oli totuttu lukemaan tieteen edistysaskeleista ja tieteen ihmeistä. Toisaalta tiedeuskon vastareaktiona ja "hippimeiningin" myötä henkiset asiat alkoivat nousta pintaan.
– Oli ufot, maasäteily, telepatia, telekineesi. 1960–1970-luvun eräänlainen odotuksen aika oli otollinen huuhaalle.
Jos aikaisempina vuosisatoina ja vuosikymmeninä uskottiin herkeästi yliluonnollisiin voimiin, viimeisten 50 vuoden aikana huuhaa on siirtynyt tieteen ja tekniikan pariin.
Nykyhuuhaata markkinoidaan mittalaittein, teorioin ja tieteellistä jäljittelevällä ja lainaavalla sanastolla. Tällaista viljelee erityisesti 2000-luvun laaja terveyshuuhaa, johon mukaan menevä voi pahimmassa tapauksessa menettää niin terveytensä kuin rahansakin.
Kirkkoherran kuoleman jälkeinen elämä
Kun pitää päänsä kylmänä ja erottaa toisistaan faktan ja fiktion, huuhaa kuitenkin rikastuttaa elämää kummasti.
400 vuotta sitten eläneestä Kemin kirkkoherra Rungiuksesta Sisättö muistelee lukeneensa ensimmäistä kertaa noin kymmenvuotiaana. Lapsena siinä kiehtoi mystinen maatumaton ruumis.
Kirjaa tehdessään Sisättö törmäsi 1930-luvun Suomen Kuvalehdessä ilmiöstä kertovaan artikkeliin ja päätti tutkia lapsena mielikuvitusta kutkuttanutta asiaa laajemmin.
Nykyään tiedetään, että kirkkoherran muumioituminen on johtunut kirkon lattian alla olleista otollisista olosuhteista. Mielenkiintoisia ovatkin eri vuosikymmeninä ja vuosisatoina muumioon liittyneet tarinat.
Nicolaus Rungius (noin 1560–1629) ei eläessään ollut kovin merkittävä kirkonmies, mutta hänen "kuoleman jälkeinen elämänsä" on ollut sitäkin monipuolisempaa.
Noin vuonna 1704 huomattiin, ettei kirkkoherran ruumis ollut maatunut. Kun kuolemasta oli kulunut sata vuotta eikä kirkkoherra vieläkään suostunut maatumaan, alkoi muumion ympärille kehkeytyä legendaa.
Kerrottiin tarinaa Rungiuksen julistuksesta, ettei hänen ruumiinsa koskaan mätäne.
Pian Rungiuksen muumioon alettiin liittää ihmetekoja ja hänestä muodostui kuin paikallinen pyhimys, jota katsomaan vaellettiin, vaikka luterilaisia oltiinkin.
Myöhemmin pyhimystarina muokkautui enemmänkin paikallislegendaksi. 1930-luvulta lähtien alettiin kertoa tarinoita siitä, miten muumion käsi oli kadonnut.
2000-luvulla Rungiuksen tarina sai uusia ulottuvuuksia, kun nykytutkimuksen avulla selvitettiin, miten 1600-luvun kirkonmies eli, miltä hän näytti ja mihin luultavasti kuoli.
– Kaiken kaikkiaan Rungius on esimerkki siitä, kuinka oikeastaan tyhjästä on kehkeytynyt merkityksiltään rikas ilmiö. Huuhaahan voi suhtautua sekä skeptisesti että ihaillen sen monitahoisuutta.
Pirujutut päätyivät käräjille asti
Yksi Sisätön suosikkitarinoista kertoo Ylöjärvellä mellastaneista Martinin piruista.
Tapaus on saanut kansainvälistäkin huomiota, koska poltergeist-ilmiöstä saatiin oikeudessa valaehtoisia todistuksia.
Niinpä maaliskuussa 1885 kunnan merkkihenkilöitä istui käräjillä ja kertoi kuin yhdestä suusta, kuinka Martinin torpassa oli viikkotolkulla kummitellut ja puukot, kivet ja kiulut olivat lennelleet.
Käräjille oli haastettu syytettyinä torpan arvokas vanhaherra, entinen kuntakokouksen puheenjohtaja Efraim Martin Eva-rouvineen sekä torpassa asuva 13-vuotias piikatyttö Emma Lindroos.
Käräjillä ei kuitenkaan tutkittu yliluonnollisia tapahtumia, vaan sitä, oliko Martinin torpassa myyty salaviinaa ja oliko ostajia houkuteltu sinne taikuudella, eli huijattu uteliaita tulemaan paikalle muka yliluonnollisilla tempuilla.
Piikatyttö Emma ei oikeuteen tullut, sillä hänen sanottiin olevan kuolemansairas. Lisäksi Efraim Martin kertoi tytön olevan heikkolahjainen.
Oikeudessa syytteet viinan myynnistä ja huijaustaikuudesta kumottiin. Kummittelu kuitattiin sivulauseessa olleen "pilanteolla toimeenpantuja, Emma Lindroosin kuin muutamain torpassa käyneiden, tilapäisesti läsnäolleiden henkilöiden vehkeinä".
Asia oli kihlakunnanoikeuden puolesta käsitelty. Hovioikeuskaan ei ottanut juttua käsittelyyn.
Tarina lähti omille teilleen
Vesa Sisätöstä mielenkiintoista on se, kuinka juttu lähti leviämään. Ruotsiksi kirjoitetut oikeudenkäyntiasiakirjat olivat jälkeen päin kirjoitettuja muistiinpanoja. Niistä tehdyt suomennetut kirjaset puolestaan vilisivät käännösvirheitä ja omituisuuksia.
Martinin torpan tapahtumiin tarkkaan perehtynyt Jukka Stenius on esittänyt ajatuksen siitä, mitä Ylöjärvellä on voinut tapahtua.
Emma-tyttö on tosiaankin voinut syystä tai toisesta aiheuttaa kummittelun. Siitä tuli pian julkinen nähtävyys, ja kylän aikuiset merkkihenkilöt olivat vakuuttuneet tapahtumien yliluonnollisuudesta.
Jossain vaiheessa tuli kuitenkin ilmeiseksi, että temppujen takana oli 13-vuotias tyttö. Sen tunnustaminen, että kylän kerma olisi tullut tytön huijaamaksi oli liian kova paikka myöntää. Sen takia todistajat pysyivät sitkeästi käsityksessään.
Tyttöä ei sairauteen vedoten tuotu oikeuteen, jossa hän olisi voinut tunnustaa tekonsa. Lisäksi hänen painoarvoaan häivytettiin puhumalla heikkolahjaisuudesta.
Sisätön mukaan todistajat eivät välttämättä kokeneet valehtelevansa tai suojelevansa piikatyttöä. Paremminkin se lienee ollut helpoin tapa päästä pälkähästä menettämättä kasvojaan.
Myöhempinä vuosina kansan suussa Martinin torpan tapahtumat muuttuivat kansanperinteen tarinoiden kaltaisiksi. Mukaan tuli muun muassa pirua pois manaavia pappeja.
Martinien kuoleman jälkeen kukaan ei halunnut jatkaa torpassa asumista. Torppa myytiin ja siirrettiin Ylöjärven kirkonkylään. Sielläkin torpalla oli kummitustalon maine, vaikkei mitään outoa enää sattunutkaan.
Torppa purettiin vuonna 1960 ja sen alkuperäinen paikka unohdettiin, kunnes Ylöjärven kaupunki pystytti paikalle muistokyltin vuonna 2017.
Vesa Sisättö
Syntynyt 1969 Parkanossa.
Tietokirjailija, toimittaja, FM.
Aikaisempia teoksia muun muassa Lukemisen voima (SKS 2020), Only in Finland – Suomalaisen järjenkäytön tähtihetkiä (SKS 2018) ja Tuhansien mokien maa – Tunaroinnin Suomen historia (SKS 2016).