Laura Kolehmainen on Inarissa pitämässä luonnon puolia.
Hän on lakiasiaintoimisto Maailman toimitusjohtaja ja juristi ja sitä mieltä, että ihmisille on muodostunut vääristynyt ajatus siitä, että luonto olisi vain meidän käytettävissämme.
– Ympäristöä saa heikentää koko ajan ja aivan liian paljon lain turvin, Kolehmainen sanoo.
Inarissa aiotaan siirtää luonnonmetsää metsätalouden käyttöön kaavapäätöksellä. Saamelaisten kotiseutualueella sijaitsevat myös Nellimin tokkakunnan laidunmaat.
Vanhassa luonnontilaisessa metsässä asustaa lukuisia uhanalaisia lajeja.
Kyse on siitä, saako luonnonmetsiä kaataa, vaikka niihin kohdistuu todennäköisesti EU:n ennallistamisasetuksen heikentämättömyysvelvoite. Sen mukaan 90 prosenttia priorisoitujen luontotyyppien Natura-alasta pitäisi ennallistaa vuoteen 2050 mennessä.
Myöskään alkuperäiskansojen oikeutta harjoittaa perinteisiä elinkeinoja ei saa merkittävästi heikentää. Jos kaava menisi läpi, saamelainen poronhoito vaikeutuisi tai muuttuisi mahdottomaksi.
Talouden ja luonnon välisissä ristiriitatilanteissa luonto nähdään alisteisena ihmistoiminnalle, koska ihmisen oikeus omaisuuteen ja elinkeinonvapauteen on kirjattu Suomen perustuslakiin.
Kolehmainen on paikantanut osan ongelmaa poikkeuslupiin, joita saa hänen mukaansa taloudellisille hankkeille nykyään turhan helposti ja jopa tiukasti suojelluissa paikoissa. Esimerkiksi edellytykset ympäristöluvalle ovat todella löysät.
– Monissa hankkeissa saa aiheuttaa piirua vaille merkittävää haittaa tai merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa ihan lain mukaisesti. Suojelutavoitteista on miltei aina mahdollista poiketa. Mikään osa luontoa ei ole lopullisesti suojassa.
Laki on täynnä porsaanreikiä
Tieten tahtoen Suomen luontoa ei saa turmella. Kolehmainen listaa viisi keskeistä lakia, joita tulee noudattaa: luonnonsuojelulaki, ympäristönsuojelulaki, alueidenkäyttölaki, vesilaki ja kaivoslaki.
Silti porsaanreikiä löytyy. Esimerkiksi ilmastolailta Kolehmainen kaipaisi tiukempaa linjaa, koska nyt se ei vaikuta taloudellisten hankkeiden lupiin mitenkään.
Suomen lainsäädäntöä raamittavat EU-instrumentit, kuten luontodirektiivi, lintudirektiivi ja vesipuitedirektiivi, ovat parantaneet suojelun tasoa Suomessa huomattavasti.
Vaikka tutkimustieto ohjaa lainsäädäntöä, Kolehmaisen mielestä lait laahaavat pahasti tieteen perässä.
Lait eivät myöskään synny tyhjiössä, vaan niihin pyritään vaikuttamaan. Kun lakeja säädetään, eri tahot lobbaavat, jotta omaa toimintaa ei tarvitsisi muuttaa. Sitova lainsäädäntö saattaisi tuoda lisää kustannuksia.
– Lait ovat tiivistymiä intressikonflikteista. Kun nykytilasta hyötyvä enemmistö lobbaa ankarasti, lakeja on todella vaikeaa muuttaa niin, että ne olisivat radikaalisti sitovampia ja painavampia, Kolehmainen ajattelee.
Lakiasiaintoimisto Maailma on voittoa tavoittelematon toimija, joka pyrkii ehkäisemään ympäristökriisin etenemistä. Siksi se ajaa oikeusteitse ympäristön ja ympäristöaktivistien asiaa.
Aiemmin Suomessa ei ollut yhtäkään lakiasiantoimistoa, joka olisi puolustanut pelkästään ympäristön ja luonnon intressiä oikeudessa.
– Luonto- ja ympäristölainsäädäntö ei oikeasti suojele luontoa, vaan sääntelee, millä ehdoin ihminen saa käyttää luonnonvaroja ja tehdä hankkeita luontoon. Epäsuhta luonnon haitaksi on edelleen tosi kova sekä politiikassa että juridiikassa, Kolehmainen sanoo.
"Näin suojeluun puhkotaan reiät"
Seuraava esimerkki on monille tuttu.
Viiankiaapa on luonnontilainen ja lajistoltaan arvokas suo Sodankylässä. Se on hienoimpia ja edustavimpia aapasoita koko EU:ssa. Siellä viihtyvät monet kahlaajat ja vesilinnut, jotka ovat taantuneet soiden hävittämisen takia.
Aapasuo on noussut valtakunnan puheenaiheeksi, koska nikkeli- ja kuparikaivos uhkaa kaksinkertaisesti suojeltua suota. Viiankiaapa on soidensuojelualue, ja lisäksi se on saanut Natura 2000 -alueverkoston mukaisen suojelustatuksen.
Nyt käynnissä on maakuntakaavavaihe, jossa Kolehmainen on mukana.
Periaatteellinen keskustelu koskee sitä, voiko kaavaa hyväksyä, vaikka se on lainvastainen. Väistääkö ympäristösääntely, jotta uniikki luontokohde voidaan uhrata ja mineraalit saadaan talteen?
Taustalla vaikuttaa EU:n kriittisten raaka-aineiden asetus, jonka turvin kaivoshankkeita tällä hetkellä edistetään. Kun AA Sakatti Mining Oy:n kaivos saa strategisen hankkeen statuksen, se saa myös poikkeusluvat luonto-, lintu- ja vesipuitedirektiivistä.
– Näin suojeluun puhkotaan reiät. Toiminta vaikuttaa todella lyhytnäköiseltä, koska kaivoksen takia koko luontoalue tuhoutuisi ikuisiksi ajoiksi. Hinta on kova, koska suota ei saa enää takaisin, Kolehmainen arvioi.
Alkuvuodesta 2026 Kolehmainen osallistui Terrafamen tapauksen käsittelyyn tukemalla paikallisia yhdistyksiä.
Terrafame on Sotkamossa sijaitseva monimetalli- ja akkukemikaaliyhtiö. Yhtiö pyrkii laajentamaan toimintaansa.
Kun ympäristönsuojelulakia tulkitaan niin, että se oikeuttaa laajentamishankkeen, Terrafame voi saastuttaa edelleen luontoa ja vuotaa myrkyllistä jätettä maaperään ja vesiin. Korkein hallinto-oikeus on katsonut, ettei kaivostoiminta aiheuta merkittävää ympäristön pilaantumista.
– Yhtiö on jo pilannut alueen pohjavesiä ja saanut tuomiot siitä. Silti se saa ympäristölupia laajentaakseen toimintaansa ja vieläpä sillä samalla ratkaisulla, joka on aikaisemmin päästänyt jätettä ympäristöön, Kolehmainen ihmettelee.
Ihmiselle ekologiset reunaehdot
Pohjois-Suomea halkova Kemijoki ja Suomi-neidon vyötäröllä sijaitseva Iijoki ovat pitkiä jokia, jotka ovat tunnettuja mittavasta vesivoimatuotannostaan. Vuosikymmenten mittaan jokia on padottu, joten vaelluskalat ovat joutuneet ahtaalle ja uhanalainen virtavesiluonto on kokenut kovia.
Kolehmainen on osallistunut virtavesien suojeluun vetoamalla etenkin EU:n vesipuitedirektiiviin.
Luonnonsuojelijat vaativat, että riittävä määrä vettä saataisiin virtaamaan ympäri vuoden voimalaitosten ohi, jotta vaelluskalat voisivat nousta ylävirtaan. Lisäksi pienempien, sähköntuotannolle vähäpätöisten voimaloiden padot olisi tarpeen avata kokonaan.
Aikoinaan vesivoimayhtiöille on myönnetty vesiluvat tietyillä ehdoilla. Yhteiskunta ei kuitenkaan ole staattinen, vaan lainsäädäntö kehittyy. Nyt lait ohjaavat parantamaan virtavesien tilaa.
– Yhtiöillä ei voi olla mitään ikuista pysyvyyssuojaa toimintansa ehdoille, Kolehmainen korostaa.
Hän nojaa parhaillaan vesipuitedirektiiviin myös tapauksessa, jossa kalankasvatuslaitos on saanut luvan päästää päästöjä suoraan Itämereen jo valmiiksi heikossa tilassa olevalla vesialueella.
– Laki vaatii, että vesistöjen tilaa pitäisi parantaa, eikä saastuttaa entisestään. Itämeri ei kestä enempää ravinnekuormitusta ja rehevöitymistä.
Nykyinen ympäristölainsäädäntö ei ole onnistunut hillitsemään ympäristökriisiä. Millä tavalla lainsäädäntöä pitäisi muuttaa, jotta oikeus toteutuisi luonnon kannalta nykyistä paremmin?
– Kaiken lähtökohta pitäisi olla, että ihmisten perusoikeuksia toteutetaan ekologisten reunaehtojen rajoissa. Maapallolla ei ole loputonta varantoa jaettavaksi, Kolehmainen vastaa.
Historiallinen ennakkotapaus luo toivoa tulevaan
Luonnolla ei ole Suomessa oikeuksia ja velvollisuuksia niin kuin ihmisellä. Siksi luonnon etua pitää ajaa oikeudessa juridiikan keinoin entistä vahvemmin. Lakiasiaintoimisto Maailma jatkaa työtään, jotta päätöksentekijöille saadaan lisää painetta kiristää pakottavaa lainsäädäntöä.
Kolehmainen pitää perustavanlaatuisena sitä, että luonnon kannalta haitallisista päätöksistä voi valittaa, mutta paraikaa Suomen hallitus poistaa valitusoikeuksia.
– Jos valitusoikeudet poistettaisiin, mikään taho ei pääsisi esittämään luonnon ja ympäristön kannalta tärkeitä argumentteja. Sehän olisi ihan hirveä tilanne.
Ennakkotapaukset nostavat luonnon painoarvoa. Kolehmainen mainitsee Helsingissä sijaitsevan Stansvikin metsän, johon liittyvässä oikeusjutussa hänen kollegansa juristi Tuuli Talvinko auttoi syksyllä 2025.
Metsäaktivistit estivät hakkuiden tekemisen suojellakseen vesilailla rauhoitettua noroa. Helsingin käräjäoikeus katsoi, että aktivistit toimivat pakkotilassa, ja hylkäsi syytteet.
Ensimmäistä kertaa Suomen oikeushistoriassa ympäristö nähtiin sellaisena suojeltavana arvona, joka oikeuttaa toimimaan lainvastaisesti pakkotilanteessa. Tapaus on edelleen kesken, koska syyttäjä on valittanut siitä.
– Jo se, että käräjäoikeus tuomitsi näin, on tosi merkittävä asia, Kolehmainen sanoo.
Kolehmaisen mielestä luonnonsuojelun ei tulisi olla enää jatkuvaa taistelua suojelualueiden ja ekologisten käytävien puolesta. Ympäristökriisin keskellä hän toivoo vaikuttavia proaktiivisia päätöksiä ja nykyistä tiukempaa laintulkintaa.
– Jos jossakin ei ole ihmisen tekemää infrahanketta, se ei ole tyhjää joutomaata. Muut eliöt ja ekosysteemit tarvitsevat sen tilan.