Har­vi­nai­sia vie­rai­ta

Toukokuun alun tiistaiaamu on valjennut koleana Siikajoen Karinkannassa.

Mereltä peltojen yli puhaltava tuuli saa ilman tuntumaan entistä kylmemmältä.

Kylmästä säästä huolimatta pellon laitaan pysäköityjen autojen vieressä seisoo joukko ihmisiä kaukoputkiin tiiraillen.

Näky ei ole tähän aikaan vuodesta näillä mailla mitenkään tavaton. Karinkanta sijaitsee muuttolintuparatiisinakin tunnetulla alueella, jossa Hailuodon edustalle, Liminganlahdelle ja Siikajoelle saapuu keväisin kymmeniä tuhansia lintuja levähtämään, ruokailemaan ja pesimään pelloille ja maankohoamisen muovaamiin rantakosteikoihin.

Mutta miksi he ovat tulleet juuri tämän pellon laitaan? Mitä he kaukoputkiensa läpi näkevät?

– Juuri äsken kymmenisen minuuttia sitten tuolta pellolta lähti reilu sata kiljuhanhea aamuruokailulta. Ne lensivät tuon läheisen metsäkaistaleen taakse merenrantaan levähtämään, pellonlaidassa seisova Risto Karvonen kertoo kotvasen ennen puolta kymmentä aamulla.

Täällä, Siikajoen Karinkannassa, on ainoa mahdollisuus Suomessa nähdä äärimmäisen uhanalaista kiljuhanhea. Sen takia täällä ollaan; kiljukkaiden perässä.

Pellon yli lentäneet kiljuhanhet ovat lähteneet talvehtimisalueiltaan Kreikasta maaliskuun alkupuolella. Kreikasta ne ovat lentäneet Unkariin pariksi kolmeksi viikoksi. Sieltä matka on jatkunut Viroon Hiidenmaalle.

Parin viikon lepäilyn jälkeen kiljuhanhet ovat nousseet siivilleen ja lentäneet Hangon, Tampereen ja Seinäjoen ohitse Lapuan korkeudelle, josta kääntyneet Pietarsaarta kohti ja jatkaneet siitä rannikkoa myötäillen Karinkannan pelloille.

Reitti on tarkasti tiedossa gps-lähetintä kantavan, Mrs. Kerkiniksi nimetyn, linnun ansiosta.

Tätä muuttomatkaa WWF on seurannut näillä seuduilla jo keväästä 1985 lähtien. Seuranta on pisin kiljuhanhien lajiseuranta koko maailmassa.

Karvonen toimii WWF:n kiljuhanhityöryhmän seurantavastaavana ja on ollut tekemisissä kiljuhanhien kanssa jo vuosikymmenet.

– Ensimmäiset kiljuhanhet saapuivat tänä vuonna 28. huhtikuuta. Ne viipyvät tässä noin pari viikkoa ja jatkavat Norjaan Porsanginvuonolle, kunhan sopiva etelätuuli vain sattuu kohdalle. Luultavasti toukokuun puolivälin kieppeillä, Karvonen kertoo.

Kiljuhanhen maailman laajuinen kanta on arvioitu olevan noin 28 000– 33 000 yksilön luokkaa, jonka levinneisyysalue ulottuu Pohjoismaista Itä-Siperiaan saakka. Se on uhanalainen koko levinneisyysalueellaan.

Nämä Karinkannan pelloille pysähtyvät Kreikassa talvehtivat kiljuhanhet ovat kuitenkin linnun pohjoismaista kantaa, jonka määrä romahti 1900-luvun loppupuoliskolta alkaen niukimmillaan pariin kolmeenkymmeneen yksilöön. Kanta on äärimmäisen uhanalainen ja sitä pidetään yhtenä Fennoskandian uhanalaisimmista pesimälinnuista. Suomessa edellinen varmennettu pesintä on tapahtunut vuonna 1995 Utsjoella.

Tänä keväänä näitä pohjoismaisia kiljuhanhia on laskettu näillä pelloilla 137. Se on ilahduttavan paljon.

– Viime vuoden pesintä onnistui hyvin hyvän myyrävuoden ansiosta. Silloin kun myyriä ja sopuleita on hyvin, niin pedot jättävät maassa pesivien lintujen poikaset paremmin rauhaan, Karvonen kertoo.

Viime syksynä Norjasta syysmuutolle kohti etelää lähti 83 poikasta.

Silti kiljuhanhien määrässä ollaan vielä kaukana entisestä. Esimerkiksi 1910-luvulla Oulun kautta pohjoiseen muutti noin 10 000 kiljuhanhea.

Sen jälkeen metsästys romahdutti kannan. Myös laajoja kosteikoita ja luonnonniittyjä Itä- ja Kaakkois-Euroopassa on raivattu pelloiksi ja laitumiksi. Ne olivat kiljuhanhelle tärkeitä elinympäristöjä sen muuttoreitin varrella ja talvehtimisalueilla.

– Tämän seurannan avulla tiedetään, miten lajilla menee. Se minimoi lintujen häirinnän, paljastaa kosteikkoja jossa linnut elävät ja joita voidaan suojella sekä lisää suojelua muuttoreittien varrella, Karvonen sanoo.

Karvonen on saapunut pellolle neljän jälkeen aamuyöstä. Paikalla on myös WWF:n vapaaehtoisiin kiljuhanhitarkkailijoihin kuuluvat Tapio Kostet ja Reijo Korvenpää.

Linnut noudattavat vuorokausirytmiä, jossa ne saapuvat pellolle aamulla vielä pimeän aikaan läheiseltä merenrantaniityltä. Näillä leveyksillä tähän aikaan vuodesta se tarkoittaa siinä neljän aikaan aamuyöstä.

Pelloilla ne syövät esimerkiksi ylivuotisia jyviä ja nurmea. Yhdeksän maissa ne sitten lähtevät takaisin merenrantaan levähtämään. Mitä enemmän merenrantaniityllä on lunta ja jäätä, sitä enemmän linnut viihtyvät pellolla.

Kun keskipäivän lepo on suoritettu, palaavat linnut takaisin pellolle iltapäivän ja alkuillan aikana. Pelloilla ne viipyvät hämärään asti, viime yönä puolille öin.

Lintuja seuraavilla vapaaehtoisilla käynnissä onkin kevään kiivaimmat seurantapäivät. Unirytmi menevät sekaisin ja pellonlaidat käyvät tutuksi, kun lintujen liikkeitä seurataan aamusta iltaan.

Läps, läps, läps. Pellon yli lentävät valtavat hanhiparvet läpyttelevät viidessäkymmenessä metrissä kohti merta.

– Näyttää olevan pääasiassa metsä- ja tundrahanhia, pellon laidassa seisovat asiantuntijat vahvistavat kaukoputkien takaa.

Tällä hetkellä näillä pelloilla ruokailee ja levähtää vajaat 17 000 metsähanhea, vähän yli 10 000 tundrahanhea, vähän alle 10 000 lyhytnokkahanhea sekä vähäisempiä määriä kilju-, meri-, valkoposki- ja kanadanhanhia. Osa jää alueelle pesimään, suurin osa on alueella vain levähtämässä.

Kiljuhanhen erottaisi joukosta etenkin pienemmän koon ja pidempien siipien ansiosta. Lähietäisyydeltä kiljuhanhen erottaa myös keltaisesta silmärenkaasta ja pienestä pinkistä nokasta.

Näitä ominaisuuksia seurataan muuttavien hanhien joukosta tarkasti jatkossakin, eikä kannan voimistuminen vielä tarkoita, että pohjoinen kanta olisi täysin turvassa katoamiselta. Laji on yhä äärimmäisen uhanalainen.

Lintua uhkaavat ilmastonmuutoksen tuomat muutokset sen elinympäristössä, kuten myyrähuippujen katoaminen ja kettukannan kasvu pesimäalueella. Rauhoitettuna lintusen sen melkein perikatoon ajanut metsästyspaine on sentään suurimmalta osin poistunut, paitsi itäisemmällä muuttoreitillä Venäjällä ja Kazakstanissa metsästäminen on yhä varteenotettava uhka.

Tänä kesänä WWF:n kiljuhanhityöryhmän jäsenet lähtevät Ylä-Lappiin etsimään kiljuhanhen mahdollisia pesimispaikkoja.

Kannan runsastumisen myötä toivoa siitä, että ennen Lapissa yleisesti pesivä lintu voisi vielä palata pesimään Lappiin, on olemassa.