Valtio on maksanut inarilaiselle poronomistajalle yli 142 000 euron korvaukset vuoden 2024 petovahingoista.
Summa on suurin, mitä yksittäinen omistaja on Lapissa koskaan saanut suurpetojen tappamista poroista.
Paatsjoen paliskunnan poroisäntä Petri Hänninen kuittasi vahingonkorvauksen kaikkiaan 110 porostaan. Ne on kirjattu joko karhun tai ahman tappamiksi.
Tiedot käyvät ilmi raportista, jonka Ruokavirasto kokosi vuosien 2024 ja 2025 petovahingoista.
Hännisen vahinkoluku on poikkeuksellinen monella tapaa.
Häneltä meni poroja pedoille yli kaksi kertaa niin paljon kuin kenelläkään toisella yksittäisellä poronomistajalla.
Vuodesta 2016 alkaen vain suomussalmelainen Leo Juntunen on menettänyt yhden vuoden aikana yli sata poroaan pedoille, hänkin ainoastaan kerran, vuonna 2019.
Inarin itäreunalla toimiva Paatsjoen paliskunta on sekin poikkeustapaus.
Tavallisesti paliskunnissa on kymmeniä osakkaita, suurimmissa melkein pari sataa. Paatsjoella heitä on vain viisi.
Suomen pienin paliskunta on käytännössä yhden perheen.
Porot omistavat poroisäntä Hänninen, hänen avovaimonsa ja heidän kaksi tytärtään. Viides osakas on heidän muodostamansa paliskunta.
Paliskuntarekisterin mukaan Hännisen tytär on varaporoisäntä ja avopuoliso rahastonhoitaja.
Vuodelta 2024 paliskunta sai kaikkiaan 182 000 euron vahingonkorvaukset yhteensä 143 porosta. Vahingoista tarkastettiin maastossa 12. Hylkäyksiä ei tullut.
Viime vuonna Paatsjoelle kirjattiin 70 petovahinkoa.
Petri Hänninen vastaa puhelimeen kotoaan Nellimistä, Inarijärven rannalta.
Hän sanoo suoraan, että Paatsjoen porotalous nojaa tällä erää valtion maksamiin vahingonkorvauksiin.
– Nyt kävi ensi kertaa niin, että vuosi sitten syntyneistä vasoista ei riittänyt teuraita myyntiin, vain omaan käyttöön.
– Ilman vahingonkorvauksia tämä homma loppuisi. Petotilanne on niin vaikea.
Paliskunnalla on Venäjän kanssa yhteistä rajaa vajaat 30 kilometriä ja Norjan kanssa parikymmentä.
Heti Norjan rajalta alkaa Øvre Pasvikin eli Ylä-Paatsjoen kansallispuisto, jossa elää dna-näytteiden mukaan runsaasti karhuja. Porojakin on, joskin lähinnä talvisin. Kevään lähestyessä norjalaiset poronhoitajat siirtävät tokkansa rannikon kesälaitumille.
Siksi pedot tulevat Norjasta ja Venäjältä ruuan perässä Suomeen, alueella 1980-luvun alusta poromiehenä toiminut Hänninen katsoo.
– Täällä on niin vahva karhukanta kuin olla ja voi, myös tutkijoiden mielestä.
– Ahmoja näkyy kevättalvella ja susiakin enenevissä määrin, mutta karhu on pahin.
Hänninen puhuu neljän karhun laumasta, joka on liikkunut Inarijärven itärannan ja valtakunnanrajan välillä.
Hän uskoo sen olleen keskeinen syy vuoden 2024 poikkeuksellisiin vahinkoihin.
– On sattunut niin, että ne ovat opettaneet pentunsakin tappamaan.
– Pahin aika on keväällä ja kesällä. Silloin meillä on mennyt paljon poroja.
Viimeisten kolmen vuoden aikana Paatsjoen paliskunnan alueelta on kaadettu kolme karhua.
Riistakeskuksen mukaan kaksi niistä on ammuttu vahinkoperusteisella poikkeusluvalla (2023 ja 2025) ja yksi poronhoitoalueen kiintiömetsästyksessä (2024).
Jos karhuja ja niiden aiheuttamia vahinkoja on paljon, miksi kaatoja on niin vähän?
Siihen Hännisellä on useampi selitys.
Hän kuvailee paliskuntaa vaikeakulkuiseksi ja lähes tiettömäksi, mikä hankaloittaa pyyntiä.
Hännisen mielestä karhut ovat myös oppineet siihen, että ne väistyvät itään ennen elokuussa alkavaa jahtia.
– Jos niitä ei saa ammuttua kevätlumille, sen jälkeen on tosi vaikea tavoittaa.
Keväinen karhunpyynti edellyttää Riistakeskuksen myöntämää vahinkoperusteista poikkeuslupaa.
Hännisen mielestä lupien ehdot, kuten vaatimus kohdistaa jahti juuri vahinkoja aiheuttaneeseen yksilöön, ovat hankalat.
– Jos raadon lähellä on vaikka useampi karhu, millä me selvitämme, mikä niistä tappoi? Kysymällä karhulta, niinkö?
– Poikkeuslupien ehdoissa on niin paljon tulkinnanvaraa, että olet melko varmasti rikollinen, jos menet tekemään karhulle jotain.
Viime keväänä Paatsjoen paliskunta sai yhden karhun ja toisellekin poikkeusluvan. Lopulta se peruttiin, koska viranomaiset ovat epäilleet ensimmäisessä tapahtuneen laittomuuksia.
– Pitäisi olla asianajaja, ennen kuin lähtee karhun perään, Hänninen tokaisee.
Ahmajahtiin ei pääse luvallisesti. Paatsjoen paliskunta on Natura-alueella ja sen läheisyydessä, mikä estää käytännössä poikkeuslupien myöntämisen.
Hänninen ei koe tunnontuskia siitä, että hänen porotaloutensa elää vahingonkorvauksista eikä teuraiden myynnistä, kuten ennen.
Vastuu tilanteesta on valtion eikä poromiehen, hän katsoo.
– Petokanta on päästetty valloilleen. Esimerkiksi karhun kevätpyynnin lopettaminen 1990-luvulla oli virhe, joka tuntuu täällä vuodesta toiseen.
Vahingonkorvaustilaston ykköspaikkaa Hänninen ei koe kiusallisena.
– Jos on paljon poroja alueella, jossa liikkuu paljon petoja, vahinkoja tulee. Ei tämä sen ihmeellisempää ole.
– Pitää muistaa vain olla metsässä hakemassa raatoja. Ei niitä olohuoneesta löydä.
Paatsjoen paliskunnan suurin sallittu poroluku on 1600. Petojen vuoksi poromäärä on supistunut tuhannen kieppeille, Hänninen kertoo.
Hän ei usko, että petokanta olisi enää leikattavissa perinteisellä metsästyksellä.
– Kova poistopyynti selvin ja riittävän väljin ehdoin, niin sellainen voisi auttaa.
Pienessä paliskunnassa jahtimiehet on pitänyt hankkia ulkopuolelta. Hänninen kertoo tekevänsä suuren osan porotöistä yksin.
Yhden perheen paliskunnassa on hyvätkin puolensa.
– Ei ole sisäisiä kahnauksia. Kaikesta ollaan yhtä mieltä, Petri Hänninen sanoo.