Elokuun lopulla iloittiin siitä, että Suomessa äärimmäisen uhanalainen naali on pesinyt Suomessa ensimmäistä kertaa 26 vuoteen.
Tietokirjailija ja valokuvaaja Antti Haataja ei kuitenkaan ilahtunut uutisesta.
Hän ei usko, että naalin pesintä on merkki kannan palautumisesta tai siitä, että arktisen alueen eläinten tilanne olisi menossa parempaan suuntaan.
– Naalikanta on saatu kasvuun ihmisen jatkuvalla avulla, tarhakasvatuksella, ruokkimisella ja kettuja tappamalla, hän väittää.
– Naali ei selviäisi Suomessa ilman näitä toimia. Taustatekijät, jotka vaarantavat lajia, eivät ole muuttuneet.
Onko laji tuhoon tuomittu?
Haatajalla on pitkä tausta työstä arktisen luonnon parissa. Siihen on sisältynyt myös naaleihin tutustuminen.
Vuosina 2017–2018 hän kirjoitti tietokirjan Pohjoinen, joka käsittelee Saamenmaan luontoa ja vuodenkiertoa. Hän vietti paljon aikaa sekä valokuvaten pohjoisen eläimiä luonnossa että hakien niistä tietoa.
Haataja uskoo naalin katoavan Suomesta, Ruotsista ja Norjasta, jos suojelutoimet lopetetaan. Hänen mukaansa tunturiympäristöön sopeutuneen lajin ekologinen lokero on katoamassa ilmastonmuutoksen myötä.
– Naali on aika auttamattomasti tuomittu sukupuuttoon ilman ihmisen toimia. Sen elinalue kapenee koko ajan. Puuraja nousee ja naalin kilpailija kettu valtaa alaa.
Ylitarkastaja Tuomo Ollila, joka vastaa naalin suojelutyöstä Metsähallituksella, näkee tulevaisuuden valoisampana.
Paljon lämpimämmäksi menevää ilmastoa naali ei kestäisi, mutta Ollilan mukaan se kyllä pärjää nykyisissä olosuhteissa.
– Kanta on lupaavassa kasvussa. Naaleja on nyt Norjassa ja Ruotsissa yhteensä noin 450, ja nykyisten ennusteiden mukaan kanta jatkaa yhä kasvuaan. Kymmenen vuoden päästä niitä voi olla jopa tuhat.
Ollila näkee täysin mahdollisena, että naali selviää tulevaisuudessa ilman näin laajaa ihmisen apua. Nykyisille suojelutoimille ei ole määritelty tarkkaa loppumispäivää, mutta ikuisesti niitä ei ole tarkoitus jatkaa.
Luonto pelastetaan ilmastoteoilla
Siitä Haataja ja Ollila ovat täysin samaa mieltä, että ilmastomuutos on suurin naalia uhkaava riskitekijä.
– Pienemmätkin uhat, kuten ketun leviäminen, ovat yhdistettävissä ilmastonmuutokseen, Ollila sanoo.
Haataja on tyytymätön Suomen laajempien ilmastotoimien riittämättömyyteen.
– Isossa kuvassa Suomi ei ole tehnyt arktisen luonnon hyväksi juuri mitään. Ongelman laajuutta ei oteta tosissaan.
Haataja arvostaa luontopalvelujen suojelutyötä naalien avuksi. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei kaikkia katoamassa olevia pohjoisen lajeja voida suojella tällä tapaa, ellei luontopalvelujen resursseja moninkertaisteta.
– Ei voida reagoida vain yksittäisten lajien ahdinkoon yksi kerrallaan. Tarvitaan laajoja, ennakoivia toimia.
Tuomo Ollila on samaa mieltä. Laajat ilmastotoimet ovat tärkeimpiä tekoja arktisen alueen pelastamiseksi.
Hän luottaa siihen, että niitä myös tehdään.
– Ilmaston lämpenemisen ratkaisevat ne, joilla on siihen valtaa. Meidän tavoitteemme on vahvistaa naalin kantaa, jotta tulevaisuudessa, kun arktisen alueen olosuhteet ovat jälleen paremmat, siellä on yhä naaleja jäljellä.
Ollilan mukaan naalilla on iso merkitys yksittäisenä lajina. Sillä on oma roolinsa arktisessa ekosysteemissä. Jos se korvautuisi ketulla, joka on muun muassa tehokkaampi saalistaja, olisivat vaikutukset laajat.
Yksi monista uhanalaisista pohjoisen asukeista
Naali on Suomen uhanalaisin nisäkäs.
Lajin levinneisyys arktisella alueella on varsin laaja. Esimerkiksi Siperiassa, Grönlannissa ja Pohjois-Amerikassa naalit ovat yleisiä.
Fennoskandia on lajin levinneisyysalueen ulkoreunaa, joten kanta on herkimmillään ympäristön muutoksille täällä. 200 vuotta sitten Fennoskandian tuntureilla eli tuhansia naaleja. 2000-luvun alussa niitä oli noin sata.
Naalin ahdinko alkoi 1800-luvulla, kun sitä metsästettiin turkkinsa vuoksi. Vaikka laji rauhoitettiinkin 1920–1940-luvuilla niin Ruotsissa, Norjassa kuin Suomessakin, ei kanta koskaan varsinaisesti toipunut.
Nykyään naalia uhkaavat ilmastonmuutoksen tuoma muutos sille ominaiseen kylmään elinympäristöön ja ketun leviäminen tuntureille. Myös sopulien ja myyrien normaaleissa sykleissä on tapahtunut muutoksia, joten runsaan ravinnon vuodet ovat harvinaistuneet.
Naalikanta on jakautunut Ruotsissa ja Norjassa pieniin osapopulaatioihin. Niissä sisäsiittoisuus yleistyy, ja jo yhden aikuisen naaraan kuolema voi merkitä osapopulaation tuhoutumista.
Suomessa naaleja nähdään enää satunnaisina yksilöinä, jotka vaeltavat valtioiden rajojen yli.
Myös muut ahdingossa
Monet muutkin pohjoisen tunturiluonnon eläinlajit ovat ahdingossa.
Tunturilintujen tilanne on vaikea. Niiden elinalueet siirtyvät jatkuvasti pohjoisemmaksi, kannat taantuvat ja uhanalaisuusluokituksia nostetaan tiuhaan.
Esimerkiksi tunturipöllöjen pesintöjä tapahtuu Suomessa enää satunnaisesti. Laji on äärimmäisen uhanalainen.
Tunturisopuli on laji, joka vaikuttaa vahvasti monien muiden lajien tilanteeseen.
Niin naali kuin arktiset linnutkin metsästävät sitä. Saalistajien pesintävuodet ovat parhaita runsaina sopulivuosina.
Tunturisopuli määritellään elinvoimaiseksi lajiksi, ja sen kannassa on luonnollista vaihtelua vuodesta toiseen. Tulevaisuus on kuitenkin epävarma.
Paksu lumipeite on lajille tärkeä, sillä tunturisopuli pesii lumen alla. Ilmastonmuutoksen myötä vähälumiset, lämpimät tai vesisateiset talvet yleistyvät. Ne vaikeuttavat pesintää ja voivat romahduttaa kannan niin, ettei runsaita sopulivuosia enää tulekaan.