Viian­kiaa­pa on Kaija Kiurun ja Timo Helteen yk­kös­ret­ki­paik­ka – Pa­ris­kun­ta kir­joit­ti kirjan suosta, jonka tu­le­vai­suus on kai­vos­hank­keen vuoksi epä­var­ma: "Toi­vom­me parasta ja pel­kääm­me pa­hin­ta"

Linnén lausahduksesta kertoo eläinekologian dosentti, ympäristöneuvos Timo Helle ja hänen puolisonsa, kuvataiteilija Kaija Kiurun vasta ilmestyneessä Viiankiaapa ikuisesti -kirjassa.

Kirja käsittelee Sodankylässä sijaitsevaa Viiankiaavan soidensuojelu- ja Natura 2000 -aluetta, jonne kaivosjätti Anglo Americanin tytäryhtiö AA Sakatti Mining suunnittelee kaivosta. Se on Viiankiaapaa taiteessaan käsitelleen Kiurun ja hankkeeseen mukaan lähteneen Helteen kannanotto suojelualueen puolesta.

Kiuru ja Helle ovat työstäneet kirjaa useamman vuoden. Se päättää Kiurun pitkäaikaisen Viiankiaapa-projektin, joka pitää sisällään myös viisi näyttelyä.

– Kirjan piti tulla ulos jo aikaisemmin, mutta minulla oli niin paljon muita töitä, että osuuteni venyi, Kiuru kertoo.

Kiinnostus heräsi vuonna 2011

Sodankylästä kotoisin oleva Kaija Kiuru kiinnostui Viiankiaavasta vuonna 2011, kun hän ja Timo Helle muuttivat Rovaniemeltä Kiurun synnyinkuntaan ja alkoivat retkeillä linturikkaalla aapasuolla.

– Viiankiaavasta tuli meidän ykkösretkipaikkamme. Olemme retkeilleet siellä parhaimmillaan kolmena–neljänä päivänä viikossa, Kiuru kertoo.

Vuonna 2012 Kiuru sai kutsun arktisen alueen taiteilijoiden yhteisnäyttelyyn, jonka teemana olivat yhteiskunnalliset ja ympäristöön liittyvät muutokset. Hän oli pohtinut luonnonsuojelun ja Viiankiaavan kaivossuunnitelmien välistä ristiriitaa ja halusi ottaa teoksillaan siihen kantaa.

Kiurun ei ollut tarkoitus aloittaa monivuotista projektia, mutta Viiankiaapa ei jättänyt häntä rauhaan. Ensimmäinen aihetta käsittelevä yksityisnäyttely oli Helsingissä vuonna 2014.

– Vielä siinäkään vaiheessa en ajatellut, että tästä tulisi näin pitkä juttu.

Viiankiaavan kohtalo on yhä auki

Kahdeksan vuotta myöhemmin Kaija Kiuru ja Timo Helle esittelevät uunituoretta kirjaansa sodankyläläisyleisölle Sompion kirjastossa. Suojeltu aapa -hanke on vihdoin valmis, mutta kysymys Viiankiaavan kohtalosta ja kaivoksen tulevaisuudesta on yhä auki.

– Lapin ELY-keskus vaati viime keväänä Sakatti Miningilta lisäselvityksiä YVA-selostukseen, ja niitä odotellaan, Kiuru kertoo.

– Toivomme parasta ja pelkäämme pahinta, Timo Helle sanoo.

Kiuru ja Helle tietävät, ettei soita ole perinteisesti arvostettu Suomessa. Niitä on pidetty hyödyttöminä ja synkkinä, Carl von Linnén tavoin jopa helvetillisinä paikkoina. Kun ulkoilmamaalaus saapui Suomeen 1800-luvun lopussa, idyllisinä maalauskohteina pidettiin joki-, järvi-, metsä- ja tunturimaisemia, ei suoluontoa.

Sittemmin ajattelu on alkanut muuttua, ja kiinnostus soita kohtaan on vähitellen noussut.

– Maalauksissa suot alkoivat näkyä vasta 1900-luvun puolivälin jälkeen, Kiuru kertoo.

Viiankiaapa ikuisesti -kirja on kunnianosoitus yhdelle suolle, Viiankiaavalle. Se näyttää, miten lajirikas ja kaunis suoympäristö voi olla. Kirja on myös tiukka kannanotto kaivoshanketta vastaan, sillä Kiurun ja Helteen mielestä ilmastonmuutosta ei ole järkevää torjua vaarantamalla Viiankiaavan kaltaista luonnon monimuotoisuuskeskittymää.

He katsovat, että mineraaleihin perustuvalle akkuteknologialle tulisi kehittää pikaisesti vaihtoehtoja; muuten tarvitsemme tulevaisuudessa entistä enemmän kaivoksia.

– Meidän pitää satsata uusiin akkuteknologioihin mutta ehdottomasti myös vähentää kuluttamista, Kiuru sanoo.