"Äänet ovat vai­kein­ta arkeen pa­laa­mi­ses­sa"

Armeijanvihreä telttakangas liehuu tuulessa posiolaisen miniatyyrimökin terassilla.

Mökissä viettää välipäivää Vesa Nieminen, jonka kaikkiaan noin 2 700 kilometrin Lapin vaellus alkaa olla loppusuoralla.

Tuusulasta kotoisin oleva Nieminen on lehtemme lukijoille tuttu viime jouluaattona julkaistusta jutusta. Siinä hän kertoi suuren haaveensa toteutumisesta. Vuoden kestävä vaellus oli tuolloin ehtinyt puoliväliin.

Jutussa oli mukana myös miehen tyttöystävä Heidi Tuominen, jonka kanssa rakkaus roihahti vaellusreitin varrella.

Kun Niemiseltä kysyy, mitä parisuhteelle kuuluu nyt, häntä hymyilyttää. Hyvää kuuluu.

Itse asiassa Nieminen ei enää ole tuusulalainen, vaan tamperelainen. Hän siirsi kirjansa pariskunnan yhteiseen vuokra-asuntoon kesäkuun alusta.

– Minulla on koti, johon palata, vaikka en ole käynyt siellä koskaan.

Asunto valittiin keväällä, kun Nieminen piti vaellustaukoa vanhempiensa mökillä Värriöjoen varressa Savukoskella. Tuominen matkusti myös paikalle Etelä-Suomesta.

Mökkiaamut alkoivat vuokrausilmoitusten selaamisella. Ja lopulta se löytyi: pieni kaksio 1900-luvun alussa rakennetusta kerrostalosta.

Koti valittiin ilman, että kumpikaan oli käynyt siellä. Nyt Tuominen on tehnyt kesäkuun ajan muuttoa ja laittanut asuntoa kuntoon.

Vesa Niemisen oma muutto on edessä sitten, kun vaellus on ohi. Tavaroiden keräily sukulaisten ja ystävien luota eri puolilta Uuttamaata tulee olemaan Niemisen ensimmäisiä hankkeita sivistyksen parissa.

Mutta vielä ei ole sen aika.

Niemisen vaellus jatkuu kuun viimeiseen päivään asti, koska hän haluaa, että vaellus kestää tasan vuoden. Viimeinen etappi vie Posiolta Syötteelle.

Vaelluksen ensimmäisellä puoliskolla Nieminen kiersi Lapin kansallispuistoja lännestä itään, Suomen valtakunnan rajoja myötäillen. Joulukuussa hän kävi Tuomisen kanssa pienen hiihtopiston kohti Korvatunturia.

Reissun varsinainen hiihto-osuus alkoi tammikuussa Hetasta ja toi sieltä vähitellen kohti Savukoskella sijaitsevaa tukikohtaa. Hiihtokilometrejä kertyi noin tuhat.

Nieminen yllättyi, miten paljon energiaa talviretkeily kuluttaa.

Hänen painonsa tippui kahdeksan kiloa reilussa kuukaudessa, kun hän hiihti Hetasta Kiilopäälle. Lämmön tuottaminen kuluttaa energiaa, ja lisäksi ajoittain upottavassa hangessa hiihtäminen on fyysisesti paljon raskaampaa kuin käveleminen.

Nieminen otti opikseen ja pakkasi muille hiihtoetapeille ahkioon lisäevästä: makkaraa, ruisleipää ja suklaata. Paras retkieväslöytö oli pakastemutakakku.

– Se pysyy talvivaelluksella hyvin jäässä ja on jäisenäkin niin pehmeää, että siitä voi murtaa paloja. Ostin niitä ainakin yhden joka etapille.

Maaliskuu kului tyttöystävän kanssa mökillä, koska lunta oli liian vähän hiihtämiseen ja liian paljon kävelemiseen.

Kevään kävelyosuuden ajatuksena oli kävellä Savukoskelta kohti etelää, kohti kotia. Kulkua ohjasi UKK-reitti.

Reitti on vaihteleva paitsi maisemiltaan, myös merkinnöiltään. Välillä meno oli hyvinkin urbaania: Karhunkierroksella Rukalla tienviittoja seisoi joka risteyksessä, ja autiotuvan pihalle oli parhaimmillaan pystytetty 40 telttaa.

Toisaalta Rukan ja Posion välisellä osuudella ei ollut välillä edes polkua.

Niemiselle vaikeimmalta vaellussäältä tuntui Rukan +27 asteen helle. Haastava oli myös kevään ensimmäinen kävelypäivä, jona lunta oli paikoitellen polviin asti.

Viime päivien 10–15 lämpöastetta taas on ollut vaeltajan mielestä täydellinen kävelysää. Sadekaan ei haittaa häntä, jos se ei kestä montaa päivää ja kastele kaikkia varusteita.

– Pidän yksittäisistä sadepäivistä. Siinä on ihan oma tunnelmansa, kun sade ropisee huppuun.

Nieminen on nukkunut viimeksi kuluneen vuoden ajan enimmäkseen teltassa ja eräkämpissä. Rukan huoltopysähdyksen aikana hän nukkui huonosti, koska sisätiloissa oli liian kuuma.

Hän arvelee silti, että vaikeinta paluussa tavalliseen arkeen tulevat olemaan äänet.

Hän on kuunnellut viimeisen vuoden ajan lähinnä metsän ääniraitaa: linnunlaulua, tuulen suhinaa ja lumen narskumista suksien alla. Tampereella odottaa elämä kaupungin keskustassa, ihmisten, autojen ja raitiovaunujen keskellä.

Hän tietää myös, että tulee ihmettelemään, miten helppoa kaikki kaupungissa on. Niin on käynyt lyhyempienkin vaellusten jälkeen.

– Aluksi on hämmästyttävää, että on juokseva vesi, sähköt ja ruokakauppa vieressä.

Vaelluksella on toisin, vaikka olisi huoltotauolla. Nieminen on yöpynyt Posiolla teltassa ja mökissä noin kuuden kilometrin päässä kunnan keskustasta. Saapumispäivänä hän käveli 12 kilometrin mutkan saadakseen pitsaa ja jäätelöä.

– Siinä kohtaa se tuntui ihan järkevältä.

Ennen vaellusta Nieminen irtisanoutui työstään ja myi asuntonsa. Se oli iso liikku miehelle, joka sanoo olleensa turvallisuushakuinen ja suunnitelleensa aina kaiken tarkkaan.

Hän päätti ennen Lapin vaelluksen alkua, että yrittäisi olla odottamatta reissulta mitään.

– Jos suunnittelee liikaa, asioilla ei ole tilaa tapahtua.

Nieminen arvelee, että pitkä vaellus on ainakin osittain vapauttanut hänet ylisuunnittelun tarpeesta. Hän toivoo, että myös matkan aikana koettu stressittömyys jäisi pysyväksi olotilaksi.

Hän on yllätyksekseen huomannut, että esimerkiksi tuleva työelämä ei huoleta häntä, vaikka seuraavasta työstä ei ole vielä mitään tietoa.

– Olen elänyt nyt vuoden kokonaan ilman stressiä. Olo on kevyempi kuin ennen.

Vaeltajan mielestä myös kiire on usein ihmisten itsensä luomaa. Kun Nieminen ajattelee entistä elämäänsä, hän näkee, ettei hänen työnsä ollut erityisen hektistä. Silti hän rakensi itselleen kiirettä ja eli suorituskeskeisesti.

Nieminen kiittää vaellusta myös siitä, että hän on oppinut kuuntelemaan itseään. Nykyään hän miettii, mitä hän haluaa tehdä, eikä mitä hänen pitäisi tehdä.

Hän arvelee, että oman ajatusmaailman muutos näkyy kunnolla vasta sitten, kun paluu arkeen koittaa. Metsässä on vaikea erottaa, mikä johtuu olosuhteista ja mikä omasta ajattelutavasta.

– Sen tiedän jo, että tälle vaellukselle lähteminen oli elämäni paras päätös.

Vesa Nieminen on tehnyt aikaisemminkin pitkiä kuukauden tai parin viikon mittaisia vaelluksia. Niiden loppuessa hänestä on aina tuntunut, että hän mieluummin jatkaisi vaeltamista kuin palaisi kotiin.

Nyt siltä ei tunnu. Nieminen ajattelee ennemminkin, että on jo aika tehdä jotain muuta.

Siihen vaikuttaa reissun pituuden lisäksi se, että kun matka päättyy, Niemistä odottaa uusi koti ja elämä tuoreen avovaimon kanssa. Seikkailu ei lopu, vaan se muuttaa muotoaan.

Pariskunta ei ole nähnyt toisiaan lähes kolmeen kuukauteen. Nieminen myöntää Posiolla, että hetkessä eläminen on jo käynyt vaikeaksi, kun ajatukset ovat enimmäkseen vaelluksen jälkeisessä ajassa.

Tuleva kohtaaminen Heidi Tuomisen kanssa on valmiiksi suunniteltu.

Tuominen ajaa edellisenä iltana Tampereelta Syötteelle. Aamun tullen hän lähtee kävelemään UKK-reittiä kohti Posiota.

Nieminen kävelee samaa reittiä toiseen suuntaan. Tarkoitus on, että he kohtaavat reitin varrella, keskellä pohjoisen luontoa, ja jatkavat siitä yhdessä samaan suuntaan.

– Tykkään ajatuksesta. Siitä alkaa meidän yhteinen polkumme.