Va­paa­las­kun ra­jat­to­muus vei Henna Pa­lo­saa­ren mu­ka­naan – Lu­mi­vyö­ry­jen vält­te­ly on iso osa lajia, ja il­mas­ton­muu­tos tekee siitä koko ajan vai­keam­paa

Laskukokemukseen sisältyy enemmän tai vähemmän myös adrenaliinipiikki.

Palosaari löysi vapaalaskun opiskelijavaihdossa Uudessa-Seelannissa. Palosaari vietti kurinalaista ja suorituskeskeistä opiskelijaelämää Aalto-yliopistossa, mutta Uudessa-Seelannissa hän tapasi vuorivaeltajia ja surffaajia, joiden elämänfilosofiaan kuuluu, että elämässä on paljon muutakin kuin tentteihin pänttääminen ja työnteko.

Vaihtoyliopiston kurssit arvioitiin hyväksytty–hylätty-asteikolla, joten kaikkea ei tarvinnut suorittaa täydellisesti. Niinpä hän maksimoi ajan, jonka saattoi olla ulkona ja luonnossa.

– Laskimme alkuun lähinnä parkissa eli rinnealueella, jossa on hyppyreitä ja reilejä, mutta Uudessa-Seelannissa pääsin laskemaan paljon myös offareilla eli kunnostettujen rinteiden ulkopuolella. Se tuntui parkkilaskemista enemmän omalta jutultani.

Vyöryherkällä kelillä puurajan alapuolella

Palosaari halusi oppia lisää vapaalaskusta ja kiinnostus myös lumiturvallisuusasioita kohtaan heräsi. Laskemisen tulee olla kuitenkin hauskaa.

– Jos keli on stabiili, voi laskea jyrkempiäkin seiniä, mutta jos on olemassa vyöryherkkyys, pysyn puurajan alapuolella. Kun lasketaan rännejä, on mietittävä mikä on järkevä riski. Lumiolosuhteet on huomioitava aina.

Vapaalasku ei edellytä uhkarohkeutta, Palosaari muistuttaa.

– Tiedostan omat rajani hyvin, rakastan uuden oppimista, mutta en ota tyhmiä riskejä. Vapaalaskussa on tärkeää ymmärtää myös luontoa ja lunta.

Joka päivälle suunnitelma lumiolosuhteiden mukaan

Lajia voi harrastaa monella tavalla, jopa täysin pois lumivyörymaastoista. Palosaari on käynyt kaksi Finlavin lumiturvallisuuskurssia ja opiskellut lumiturvallisuutta itsenäisesti.

Alueiden lumivyöryennusteet tarjoavat hyvän pohjan reittisuunnittelulle ja kertovat alueen lumipakasta, mutta sen lisäksi on tärkeää katsoa myös päivän sääennustetta ja maastokarttaa. Näiden yhteistuloksena tehdään suunnitelma päivälle, joka sopii vallitseviin lumi- ja sääolosuhteisiin.

Lisäksi päätöksiin vaikuttaa millaisin motiivein ja millainen porukka on lähdössä liikenteeseen.

– Lumiturvallisuus ja vuoret ovat ikuinen oppimistaival. Teen aktiivisesti töitä sen eteen, että ymmärtäisin niitä yhä paremmin ja pystyn liikkumaan vuorilla entistä turvallisemmin.

Ilmastonmuutos aiheuttaa epänormaaleja vyöryjä

Suomessa lumiturvallisuutta monimutkaistaa nyt ilmastonmuutos. Se vaikuttaa muun muassa tuulen voimakkuuksiin ja suuntiin sekä sateen määrään ja ilman lämpötilaan. Epänormaalit kelit aiheuttavat epänormaaleja lumivyöryjä ja vyöryt saattavat olla entistä isompia.

Lumivyöryjä esiintyy paikoissa, joissa niitä ei aiemmin ole ollut toteaa lumiturvallisuuskouluttaja ja vapaalaskija Markus Perttunen.

Samaan aikaan vapaalaskun harrastajamäärät ovat kasvaneet hurjasti. Offareilla laskeminen on suosittua.

– Hyvää on se, että kiinnostus lumiturvallisuuskoulutusta kohtaan on kasvanut. Koulutustarjontaa on hyvin, kursseja ja kouluttajia tulee koko ajan lisää.

Suomessakin on paljon vaaranpaikkoja

Vapaalaskussa muita riskitekijöitä ovat muun muassa lumilipan sortuminen, kaatuminen ja liukuun lähtö hallitsemattomalla tavalla väärässä paikassa sekä railoon putoaminen jäätiköllä, jota tosin ei Suomen olosuhteissa tapahdu.

– Kuitenkin esimerkiksi kallioiden lähelle voi lumikerroksen alle muodostua vaarallisiakin kuoppia, Perttunen täsmentää.

Suomessa tunturit ja maastonmuodot ovat suhteellisen pieniä ja lumimäärät pienempiä, joten isot lumivyöryt ovat harvinaisempia kuin vuorilla. Mutta Suomestakin löytyy paljon maastoa, jossa pienikin vyöry voi olla kohtalokas.

Maaston tunnistaminen sekä opittujen tietojen ja taitojen hyödyntäminen ovat keskeisimpiä seikkoja. Vapaalaskijan tulee oppia laskemaan hallitusti, eli osata hallita vauhtia ja suuntaa, oli lumi millaista hyvänsä.

– Käytännön kokemus opettaa sen, miltä tietyt lumityypit tuntuvat ja miten ne käyttäytyvät.

Aina pitää olla valmis vaihtamaan paikkaa

Lumivyöryennusteita tulkittaessa on muistettava, että paikalliset erot voivat olla suuret. On opittava tulkitsemaan ennusteita ja sieltä saatavaa tietoa, jotta laskija osaa soveltaa sen valitsemaansa rinteeseen. On syytä lukea säätiedotukset ja vyöryennusteet, tarkastella lumikerrosten syntyä pitkällä tähtäimellä ja tehdä omat päätelmänsä lumiolosuhteiden kehityksestä.

Joskus lumipeite voi näyttää petollisen turvalliselta. Heikot kerrokset lumipatjassa ovat pinnan alla, joten niitä ei näe.

– Siinä missä yksi miettii, että onpas houkuttelevaa uutta lunta, niin toinen pohtii, minkä päälle lumi satoi, millaiset olivat tuuliolosuhteet ja millainen on kauden lumipatja. Aurinkoinen sää ja hyvä meininki eivät kerro lumiturvallisuudesta mitään, Perttunen sanoo.

– Aina on oltava vaihtoehto B, jolloin vaihdetaan toiseen mäkeen kuin alun perin oli suunniteltu.

Suurissa porukoissa kommunikointi ja ryhmän hallinta vaikeutuvat. Isohko ryhmä käyttää laskemiseen enemmän pinta-alaa ja näin ollen vyöryriski kasvaa, jos paikka on huono.

– Toisaalta onnettomuuden sattuessa iso porukka voi olla hyödyksi, jos ryhmän hallinta on ollut hyvä.

Ehkä yllättäväkin riskitekijä on porukassa liikkuessa sosiaalinen paine.

– Jos mukana on kokenut ja karismaattinen, mutta uhkarohkea laskija, voi kokemattomampien olla vaikea kritisoida tämän päätöksiä, jotka saattavat muodostaa korkeankin riskin. Vaikka pelottaisi eikä päätös korreloisi lumitietämyksen kanssa, ei uskalleta puuttua asiaan. Olen tällaiseen usein haksahtanut itsekin.

Toinen riskitekijä on paine tuottaa valokuvia sosiaaliseen mediaan. Usein kuvia vertaillaan ja kuvien lataaja saa osakseen ihailua, jos hän on käynyt laskemassa jossain vaarallisessa paikassa.

Yksikin hiihtäjä voi laukaista vyöryn

Euroopassa lumivyöryvaara jaetaan viiteen luokkaan lumivyöryjen todennäköisyyden, koon ja tuhovoiman mukaan.

Lumivyöryistä pelätyin on laattalumivyöry. Tuolloin lumilaatta on heikosti kiinnittynyt tai laatan alla oleva kerros on heikko. Vyöryn sattuessa lumimassat voivat olla valtaisat.

Jyrkillä rinteillä tyypillisesti tapahtuva laattavyöry on pakkautunutta lunta. Laatan ei tarvitse olla kivikovaa, riittää kun kiteet ovat kiinnittyneet toisiinsa. Laattavyöryt jaetaankin koviin ja pehmeisiin laattavyöryihin.

Irtolumivyöry on kylmää ja kuivaa lunta, jossa kiteet eivät ole kiinnittyneet toisiinsa.

Muita vyörytyyppejä ovat sohjovyöry, jolloin lumessa on niin paljon sulaa vettä, että se on melkein kuin velliä ja se painaa paljon.

– Lumi voi tuulten mukana muodostaa harjanteille, vuorten tai tunturien huipulle niin sanotun lumilipan, joka voi irrota ja pyöriä itsekseen alas ja aiheuttaa vaaratilanteen. Irtoavat lumilipat painavat paljon ja voivat laukaista vyöryn alla olevalla rinteellä. Lumivyöry voi olla luonnon tai ihmisen ja ryhmän itsensä laukaisema. Onnettomuustilastojen mukaan valtaosa on ollut ihmisen aiheuttamia.

Lumivyöry voi lähteä liikkeelle hyvin vähästä, ja lumimassan vakaus voi vaihdella pienelläkin alueella. Perttune selittää, miten vyöry laukeaa, kun kuormitus heikon kerroksen päällä kasvaa niin että se pettää. Joskus jopa yksittäisen hiihtäjän paino riittää laukaisemaan vyöryn.

Vajaa neljännes lumivyöryyn jääneistä menehtyy

Onnettomuustilanteessa ratkaisevaa on, kuinka syvälle laskija hautautuu. Mitä syvemmällä hän on, sen enemmän uhrin kaivamiseen kuluu aikaa.

– Kuolinkäyrä kasvaa dramaattisesti, jollei uhria saada ulos noin 15 minuutin kuluessa lumen alle hautautumisesta. Noin 22 prosenttia lumivyöryyn jääneistä uhreista kuolee.

Vaikeuksia lisää, jos laskija on osunut puuhun tai kiviin ja on syntynyt vammoja, jotka aiheuttavat verenhukkaa.

Koiria käytetään lumivyöryn alle jääneiden etsinnässä etenkin Ruotsissa ja Norjassa, mutta koirat löytävät harvemmin eloonjääneitä.

– Lumiturvallisuustietous, oikea varustus ja laskukavereiden ensiaputaidot ovat kultaakin kalliimmat, Perttunen tähdentää.

Piippari, sondi ja lapio aina mukana

Henna Palosaari ei lähde koskaan liikkeelle ilman piipparia, sondia ja lapiota, ne kuuluvat vapaalaskijan perusvarustukseen.

Vaatetus valitaan kelin mukaan kerrospukeutumisen periaattein. Kylmimmillään sää voi olla jopa 27–30 astetta pakkasta. Silloin hän pistää ylleen untuvatakin, jopa kaksi päällekkäin.

Palosaari käyttää laskiessaan splitboard-lumilautaa, joka on halkaistu pituussuunnassa keskeltä kahtia.

Puolikkaat toimivat suksina, pohjiin kiinnitetään niin sanotut nousukarvat tunturille tai vuorelle nousun helpottamiseksi. Huipulla nousukarvat eli skinit otetaan pois ja laudan puolikkaat kiinnitettään yhteen.

– Luonnossa oleminen ja vapaasti liikkuminen ovat minulle tärkeitä arvoja. Nautin aktiivisesta elämäntyylistä ja vapaudesta valita asuinpaikkani sesonkien ja harrastusteni mukaan.