Kiiminkijoen vedet saavat alkunsa idästä, muun muassa Puolangan vaaroilta, mistä ne virtaavat puroja ja jokia pitkin metrin päässä avautuvaan Perämereen.
Tai oikeasti tietysti paljon pidemmän matkan virraten. Mutta nyt pöydällä onkin Suomen metsäkeskuksen projektipäällikön Satu Räsäsen askartelema pienoismalli, mihin on mahdutettu lähes 4 000 neliökilometriä Suomea.
– Tämä on leikisti Kiiminkijoen valuma-alue, Räsänen kertoo muun muassa sanomalehdistä ja kanaverkosta rakentamastaan maisemasta.
Pienoismalli on tuotu Haukiputaan koululle, ja seitsemännen luokan oppilaat tarkastelevat sitä Räsäsen opastamina.
Missä alueella on maataloutta? Onko pellon reunaan jätetty suojavyöhykettä? Mikä olikaan hulevesi ja mistä sitä valuu?
Räsänen vetää Luonnonvarakeskuksen ja Suomen metsäkeskuksen Kiiminkijoen valuma-alueen ympäristön parantamisen koordinaatiohanketta, lyhyemmin KIVAKO.
Yksi hankkeen tavoitteista on järjestää Kiiminkijoen valuma-alueen yläkouluille Haukiputaalta Puolangalle työpajoja, joissa pohditaan muun muassa valuma-aluetta, vedenlaatua ja vesien eliöstöä monipuolisesti.
Ja ylipäätään puhutaan vesien merkityksestä ja suojelusta.
Räsänen on biologian ja maantieteen opettajaopiskelijan Vilho Kärkimaan kanssa ideoinut 45 minuutin mittaisen työpajan, jonka aiheet noudattavat peruskoulun seitsemännen luokan vesibiologian opetussuunnitelmaa ja vähän maantietoakin valuma-alueasioissa.
Työpajassa on noin varttitunnin alustus ja neljä työpistettä. Valuma-alueen pienoismallin avulla tarkastellaan pinnanmuotojen, maaperän ja maankäytön vaikutusta vedenlaatuun.
Vesien tummumiseen tutustutaan vesinäytteiden avulla.
– Tämä on eilen uimarannasta haettu, Räsänen esittelee lähirannasta isoon lasipurkkiin kauhomaansa ruskeaa vettä.
Oppilaille Räsänen pohjustaa veden tummumisen olevan haitallista ja aiheuttavan muun muassa eliöstön muuttumista ja veden lämpötilan nousua.
Lajintunnistustehtävässä tehdään tutuksi Kiiminkijoen pohjaeläimiä, kaloja ja vesikasveja.
Jere Ahola, Adele Kaisto, Alarik Mehtälä ja Aarni Suomala saavat kalalajien kuvat ja nimet pikaisesti yhdistettyä. Kasvien kohdalla tahti hidastuu.
– Tämä on ulpukka, Mehtälä tietää keltakukkaisesta lajista.
Neljäntenä opetellaan aiheeseen liittyvää sanastoa Kiiminkijoki-sanaselityspelillä.
– Olemme opiskelleet näitä asioita pitkin syksyä, ja nyt saadaan nivottua aihe lähiympäristöön. Tässä tuli mukavasti kertausta, aineenopettaja Henna Matero kiittelee tiiviin työpajan antia.
Myös oppilaat kertovat tunnin olleen kiva. Räsäsen mukaan osallistuminen ei tällä kertaa ollut ihan niin innokasta kuin monilla aikaisemmilla tunneilla, olisiko toimittajan ja kuvaajan läsnäolo vähän jännittänyt oppilaita.
Teemasta on löytynyt paljon omakohtaisia, oppilaiden tuntemia tarttumapintoja. Esimerkiksi uiminen ja kalastus ovat sellaisia.
– Noin 220 oppilasta kuulee tämän, Räsänen laskee syksyn aikana pidettyjen oppituntien saldoa.
Tälle lukukaudelle esityksiä on jäljellä enää kaksi, mutta oppitunnit jatkuvat Räsäsen mukaan vuoden kuluttua. Seiskaluokkalaiset ovat uusiutuva luonnonvara, joten myös ensi syksynä Kiiminkijokivarren kouluilla kuullaan asiaa lähiluonnosta ja sen tilasta.