Viian­kiaa­van puo­les­ta, ku­lu­tuk­sen kasvua vastaan

Tältä näyttää Viiankiaapa kirjaimellisesti pintaa syvemmältä. Pussin suojaama kameran linssi on upotettu katselemaan lähietäisyydeltä, kuinka turve leijailee vedessä.

Kamera kulkee askelten mukana ja tallentaa maisemia sekä hyönteisten ja eläinten ääniä.

Kokeellinen lyhytelokuva syntyi osana Maija Lassilan, 39, väitöskirjatutkimusta. Elokuva kertoo omalta osaltaan, kuinka monikerroksinen biodiversiteetti suolla on, ja että Viiankiaapa on maailmanluokan paikka.

– Eri tavalla kuin kaivosyhtiö kuvaa. Ettei sitä nähtäisi vain alueena, jossa on maailmanluokan mineraalilöytö, Lassila sanoo.

Vihreällä uhrausvyöhykkeellä

Varsinainen tutkimuskohde ei kuitenkaan ollut suon arvokas luonto. Viiankiaapa ja sen kiistelty kaivoshanke asettuvat väitöksessä osaksi globaalia taloutta, jossa kaivosyritykset ottavat julkista maata haltuun eri puolilla maailmaa.

Lassila teki väitöksen Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan, globaalin kehitystutkimuksen oppiaineeseen.

Tutkimus suhtautuu jo lähtökohdaltaan kriittisesti siihen, että vihreän siirtymän teollisuushankkeet ja luonnonvarojen käyttö nähdään globaalin talouskasvun ja kulutuskulttuurin mahdollistajana.

Lassila soveltaa Sodankylään vihreän uhrausvyöhykkeen käsitettä. Se kuvaa markkinaehtoisesti toteutetun vihreän siirtymän kielteisiä vaikutuksia alueilla, joilla teollisuuden mineraaleja kaivetaan.

– Vihreä siirtymä lisää uhrausvyöhykkeitä, joissa kaivosteollisuuden lisääminen johtaa ympäristö- ja sosiaalisiin ongelmiin. Konkreettisesti esimerkiksi poronhoitajien laidunmenetyksiin, Lassila sanoo.

Tutkimus osui päivänpolttavaan aiheeseen

Sattumalta vuosia valmisteltu tutkimus osallistuu päivänpolttavaan keskusteluun. Viiankiaavan koekairauksia vastustanut ympäristöjärjestö Elokapina purki talvileirinsä maaliskuun puolivälissä suuren julkisuuden saattelemana. Lassilan väitöstilaisuus pidettiin seuraavalla viikolla.

Sakatin kaivoshanke Sodankylässä on kestänyt jo 15 vuotta. Kaivosyhtiö Anglo Americanin tytäryhtiön AA Sakatti Miningin on tarkoitus kaivaa soidensuojeluohjelmaan ja Natura 2000 -ohjelmaan kuuluvan suon alta malmeja. Se onnistuisi suojelualueen ulkopuolelta lähtevän vinotunnelin kautta.

Kaivoksen perustaminen vaatisi kuitenkin valtioneuvoston myöntämän poikkeusluvan, joten hankkeen toteutumisesta ei ole varmuutta.

Sodankylä on kaivosmyönteinen kunta. Pahtavaaran kultakaivos toimi vuoteen 2014 saakka. Boliden avasi kuntaan Kevitsan kupari- ja nikkelikaivoksen vuonna 2012. Ikkarin kultakaivoksen suunnitelmat ovat pitkällä ja malmia etsitään muualtakin kunnan alueelta.

Kaivosten ympäristövaikutuksista nousee huolia ja kiistoja. Esimerkiksi Kevitsan vaikutuksesta alueen pohjavesiin raportoitiin jo viime vuosikymmenellä.

Silti hyvin suuri osa Sodankylän kuntalaisista Lassilan mukaan kannattaa kaivoksia. Ihmiset tarvitsevat työtä ja kaivokset nähdään vastauksena tarpeeseen.

– Tutkimukseni asettuu niiden ihmisten näkökulmaan, joille kaivos ei tuo työtä.

Suhdetta ympäristöön ei voi mitata rahassa

Lassila tutki seitsemän vuoden ajan hankkeen vaikutuksia poronhoitajiin ja muihin kyläläisiin: miten hanketta vastustettiin, miten suhde maahan määriteltiin. Erityisesti tutkimuskohteena olivat Sattasniemen ja Oraniemen paliskuntien poronhoitajat.

Hän kävi kentällä, haastatteli ihmisiä, seurasi tiedotustilaisuuksia ja analysoi asiakirjoja.

Haastateltavia kertyi yli 60. Vuosien yhteydenpidon jälkeen suhteet heistä tärkeimpiin ovat tuttavalliset. Lassila kutsuukin heitä tutkimuskumppaneiksi. Tutkimusta on tarkoitus jatkaa väitöksen jälkeenkin.

– He tietävät, mitä olen tekemässä. Meillä on yhteisymmärrys siitä, mitä on tärkeää tuoda esille ja mikä on jäänyt yhteiskunnallisessa keskustelussa vähemmälle huomiolle, Lassila kertoo.

Kaivosten, tekojärvien ja metsätalouden yhteisvaikutukset poronhoitoon. Suru kotipaikkojen menettämisestä, Lassila luettelee. Hänen mielestään Suomessa ylipäätään keskustellaan hyvin vähän erilaisten yhteisöjen suhteista ympäristöönsä, jonka merkitystä ei voi mitata rahassa.

Sodankylässä poronhoitajat ovat Lassilan mukaan joutuneet sopeutumaan elinympäristönsä muutokseen vuosikymmeniä, alkaen kunnan läpi kulkevan Kitisen valjastamisesta sekä Lokan ja Porttipahdan tekojärvistä. Altaiden alle jäi etenkin saamelaisalueen Lapin paliskunnan laitumia.

Teollinen maankäyttö on vaikuttanut porohoitoon lukuisin eri tavoin. Laidunalueiden menetykset ovat Lassilan mukaan kasaantuneet.

– Jo kaivosyhtiöiden varaukset, jotka antavat etuoikeuden hakea malminetsintälupaa, aiheuttavat paikallisyhteisöissä vuosikausia kestävän epävarmuuden, Lassila sanoo.

Alkaa spektaakkelimainen puhe maailmanluokan löydöistä, joka muuttaa kuvaa maasta, johon esimerkiksi poronhoitajilla on sukupolvien yli ulottuva suhde. Syntyy vastustusta ja huolta alueen kohtalosta.

Lassila puhuu kaivoshankkeen ja paikallisen elämäntavan yhteismitattomuudesta.

– Poronhoitajat on neuvottelussa vain yksi sidosryhmä, vaikka heillä eniten pelissä. Elämäntapa on laitumiin sidottua.

Pyrkimys on lisätä kriittistä keskustelua

Lassilan tie Sodankylään vei kaukaa Tyynenmeren keskellä sijaitsevien pikkusaarten kautta. Hän on maisterikoulutukseltaan sosiaaliantropologi.

Ranskan Polynesiassa Lassila tutki paikallisten pienkalastusperinteen ja länsimaisen luonnonsuojelun ristiriitaa, Uudessa-Kaledoniassa puolestaan alkuperäiskansa kanakkien itsemääräämisoikeuden ja kaivosteollisuuden suhdetta.

Suomessa oli juuri alettu puhua kaivosbuumista, kun Lassila alkoi kymmenkunta vuotta sitten suunnitella väitöstä.

Ratkaiseva sytyke tuli Ylen pienestä uutisesta. Se kertoi Utsjoella päättyneestä timanttikaivoshankkeesta, joka oli rauennut paikalliseen vastustukseen.

Kaivostoiminnan sosiaalisista ja poliittisista vaikutuksista oli hyvin vähän tutkimusta. Utsjoen kansanliike päätyi osaksi väitöskirjaa. Sieltä Lassilan huomio kiinnittyi Sodankylään.

Pyrkimys on lisätä kriittistä keskustelua luonnonvarojen hyödyntämisestä.

– Vihreää siirtymää ajetaan sillä kulmalla, että kulutuksen ja talouden pitää kasvaa, Lassila sanoo.

– Pitäisi puhua vaihtoehdoista, miten estää luonnonvarojen liikakulutusta. Pyrkiä kierrätysteknologioihin ja miettiä, pitääkö näiden iPhonien kestää vain pari vuotta.