Ai­no­kai­sel­le rengas jalkaan

Tiheäkasvuisen kuusikon reunassa seisoo kaksi miestä.

Lintujen rengastajat, torniolainen Matti Suopajärvi ja haaparantalainen Jouni Ylipekkala ovat tulleet keminmaalaiseen metsään tapaamaan valtakunnan julkkista.

Tämä metsä on lapinpöllöjen koti. Niiden elämää on voinut seurata ympäristöjärjestö WWF:n Luontolivestä siitä alkaen, kun ne keväällä alkoivat pesimäpuuhiin.

Valistunut veikkaus auttoi siinä, miten Suopajärvi ja Ylipekkala tiesivät tuoda kameran juuri oikeaan paikkaan. Edellisen kerran kamera oli samassa metsässä kaksi vuotta sitten.

– Kun oppii tuntemaan lapinpöllöt, huomaa myös merkit mahdollisesta pesinnästä, Suopajärvi sanoo.

Tänä vuonna lapinpöllö muni pesälaatikkoonsa viisi munaa. Poikasista neljä kuoli pesinnän eri vaiheissa. Nyt jäljellä on enää yksi.

On tullut aika rengastaa tuo ainokaiseksi jäänyt poikanen.

Pöllöjen lisäksi Suopajärvi rengastaa pääasiassa petolintuja, muun muassa maa- ja merikotkia. Hän aloitti rengastamisen vuonna 1989.

– Homma lähti linnunpönttöjen laitosta. Kemiläinen Pentti Rauhala kävi rengastamassa, ja hänen kauttaan innostuin hankkimaan rengastusluvan itsellekin.

Ylipekkala on saanut lupansa vuonna 1980. Hän arvioi, että on rengastanut lapinpöllöjä Meri-Lapin alueella eniten Suopajärven jälkeen.

Suopajärvi sanoo lapinpöllöjen viihtyvän Kemijoen itäpuolella Maulan ja Lautiosaaren takaisilla alueilla. Ympäristön maasto on tasaista.

Täältä löytyy hakkuuaukkoja ja vanhoja metsittyneitä peltoja, joista myyrät tuntuvat pitävän. Vaikka lapinpöllö on suurikokoinen lintu, se syö pääosin pikkujyrsijöitä.

– Nyt on ollut muutaman vuoden jälkeen parempi myyrävuosi. Se on näkynyt pesinnöissä, sanoo Suopajärvi.

Hän ja Ylipekkala istuvat mättäällä pitämässä palaveria siitä, miten pöllönpoikasen rengastus kannattaisi hoitaa.

– Pesällä on aika ärhäkkä rouva. Täytyy varoa, ettei se pääse yllättämään, Suopajärvi sanoo.

Puolustaessaan poikastaan emopöllö lentää matalalla kohti ihmistä. Se käy kiinni terävillä kynsillään ja nokkaisee, jos vain saa tilaisuuden.

Linnun hyökkäyksiltä voi yrittää suojautua puiden taakse, mutta jos pöllö pääsee lentämään suoraa kohti, paras tapa on viime hetken väistö.

– Kannattaa olla ketterä, Suopajärvi naurahtaa.

Hän tietää mistä puhuu, sillä pelkästään tänä vuonna Suopajärvi arvioi rengastaneensa noin 40 helmipöllöä, 27 aikuista lapinpöllöä ja noin 40 poikasta. Siihen vielä lisäksi hänen Pohjois-Ruotsissa rengastamansa pöllöt.

Nyt Suopajärvi ja Ylipekkala kuulostelevat lapinpöllöjen ääntelyä. Metsästä kuuluu kuitenkin vain pikkulintujen laulua.

– Pöllönpoikanen on ollut hiljainen. Toivottavasti kaikki on hyvin, Suopajärvi sanoo.

Edes emopöllö ei päästä ääntäkään. Voisi kuitenkin olettaa, että se tietää meidän olevan metsässä.

Suopajärvi kuvaa emon varoitusääntä pahankuuloiseksi murinaksi. Lisäksi se naksuttaa nokkaansa.

– Jos äänen kuulee ensimmäistä kertaa eikä tiedä, että se on pöllö, ei tulisi mieleenkään mennä katsomaan, mikä sellaista ääntä päästää.

Suopajärvi matkii lapinpöllön kutsuääntelyä. Ääni saattaisi saada poikasen vastaamaan. Metsä pysyy vaiti.

Yhä jatkuva hiljaisuus saa Suopajärven huolestumaan. Hän lähtee yksin tarkastuskäynnille kävelemään kohti pöllönpesää.

Jäämme Ylipekkalan kanssa odottamaan metsän reunaan.

– Olisi parempi, jos emo urahtelisi. Nyt ei kuulu mitään, hän toteaa.

Ylipekkala pohtii, voiko emon käytökseen vaikuttaa se, että paikalla on useampi ihminen.

Kuusikon raoista näkyy vilauksia Suopajärvestä. Hän etsii pöllönpoikasta lämpökameran avulla.

Vielä lentokyvytön pienokainen on juuri edellisenä päivänä hypännyt alas pesälaatikostaan ja on nyt maapoikasena.

Hyppy monen metrin korkeudesta maahan onnistuu, kun poikanen käyttää siipiään laskuvarjon lailla apuna. Suopajärvi on nähnyt lapinpöllöjen pesiä jopa 9–10 metrin korkeudessa.

Videolla näkyy, miten poikanen hyppää alas pesälaatikosta.

Maapoikasta on kuitenkin vaikeampi löytää metsästä, sillä se on taitava kiipeämään. Se voi nousta korkealle puihin käyttämällä jo kaatuneita vinopuita.

Kohta Suopajärvi palaa metsän reunaan takaisin. Poikasta tai emoa ei näy missään.

– Tuolta taaempaa kuului aikuisen pöllön heikko varoitusääni. Se saattoi olla emo tai koiras.

Suopajärvi antaa luvan käydä syvemmälle metsään. Alamme yhdessä etsiä poikasta.

Ylipekkalan tehtävänä on tarkkailla, jos emo tuleekin näkyviin.

– Katselkaa, löydättekö noin maitopurkin kokoista harmaata möykkyä, Suopajärvi ohjeistaa.

Maassa on kantoja ja katkenneita puita. Maapohja on hyvin vehreä kaikkine kasveineen.

Täällä riittää piilopaikkoja pöllönpoikaselle. Jos se ei olekaan maassa, harjaantumattoman silmän voi olla vaikea havaita se puusta. Poikasen väritys sopii niin hyvin puustoon.

Pöllöjen pesälaatikko ja sitä kuvaava kamera ovat noin viiden metrin korkeudessa lähes keskellä metsää. Suopajärvi sanoo, ettei poikanen lähde kovin kauas pesälaatikolta.

Hän arvioi, että poikanen saattaisi olla enintään 40–50 metrin päässä pesästä, jos se on maassa.

– Emon pitäisi tulla paikalle varoittamaan poikasta. Tässä on jotain outoa, Suopajärvi sanoo.

Levittäydymme laajemmalle alueelle etsimään. Suopajärvi alkaa epäillä, onko poikaselle tapahtunut jotain aamun aikana.

– Poikanen kerjäsi yöllä huonosti ruokaa. Alkaa tulla pelko, että jotain on sattunut, Suopajärvi sanoo.

Pöllönpoikanen kelpaisi ruoaksi esimerkiksi ketulle, näädälle tai kanahaukalle. Näistä näätä on pahin, sillä se pääsee kiipeämään poikasen perässä puuhun.

– Jos poikanen on kuollut, pöllöt tekivät turhaa työtä koko vuoden, Suopajärvi harmittelee.

Jatkamme vielä hakua, vaikka merkit eivät ole lupaavat.

Noin tunnin etsintöjen jälkeen Suopajärvi kutsuu meitä:

– Tulkaapa katsomaan! Aina ei kannata mennä merta edemmäs kalaan.

Harmaa pöllönpoikanen kyyhöttää katkenneella puunrungolla lähellä paikkaa, josta tulimme kuusikkoon. Se ei osaa pelätä ihmistä, joten se pysyttelee hiljaa paikoillaan.

Keltaiset silmät tuijottavat tulijoita.

Suopajärvi kaivaa repustaan rengastukseen tarvittavat välineet: Pöllön jalkaan laitettavan renkaan, pihdit, vaa'an, vihon ja siipimitan.

Siipimitalla mitataan poikasen käsisiiven pituus. Tieto auttaa sen iän määrityksessä.

Renkaassa on muun muassa kirjainkoodi ML, joka kertoo kyseessä olevan lapinpöllö, juokseva numero, maatunnus, tiedot rengastajasta, ajasta ja paikasta.

Tiedoista näkee myös sen, onko lintu rengastettu poikasena vai aikuisena.

– Renkaasta saa paljon tietoa linnun liikkeistä, kun se tavataan uudelleen jossain, Suopajärvi sanoo.

Lapinpöllö on paikkalintu, joka vaeltaa ravintotilanteen mukaan. Suopajärvi muistaa yhden pöllön Pohjois-Ruotsissa. Se rengastettiin vuonna 2022 Keminmaassa pesivänä naaraana. Viime vuonna lintu siirtyi pesimään Bodeniin, ja oli samassa paikassa myös tänä vuonna.

Tiedot pöllöjen liikkeistä auttavat muun muassa maankäytön suunnittelussa.

– Tässä lähellä Simossa on tutkimusalue, jossa selvitetään, miten tuulivoima vaikuttaa helmipöllöihin ja lapinpöllöihin, Suopajärvi sanoo.

Tieto voi olla arvokasta, sillä Fortum suunnittelee myös tämän metsän lähialueille tuulivoimaloita.

– Ja tämä on kuitenkin yksi parhaista lapinpöllöjen alueista koko Suomessa, Suopajärvi sanoo.

Vasta, kun Suopajärvi ottaa pöllönpoikasen käteensä rengastusta varten, poikanen ilmoittaa tyytymättömyyttä saamaansa kohteluun napsuttamalla nokkaansa.

– Hiljaa, ettei äiti kuule. Äidin ei tarvitse tietää kaikkia neuvolahommia, Suopajärvi supattaa poikaselle.

Poikanen jatkaa naksutustaan.

Pian metsän pikkulinnut aloittavat varoitusääntelyn. Niiden viesti tulee selväksi: emopöllö on palannut. Se kuulee poikasensa naksutuksen eikä pidä kuulemastaan.

Emokin naksuttaa nokkaansa ja päästää varoitusääniä. Se lentää puusta toiseen, mutta ei suoraan rengastajia kohti.

Suopajärvi sujauttaa pöllönpoikasen reppuunsa ja punnitsee poikasen. Se painaa 600 grammaa. Suopajärvi merkitsee kaikki tiedot vihkoonsa.

Suopajärven mukaan lintujen rengastuksen hyötyjä voi ajatella monelta kantilta. Lapinpöllöt ovat aika vähän tutkittuja lintuja. Aineistoa keräämällä niistä voidaan saada uutta tietoa.

Kun rengastus saadaan päätökseen, Suopajärvi antaa poikaselle myyrän. Poikanen hyväksyy lahjuksen ja nielaisee jyrsijän kokonaisena.

Koska emon murina ja nokan naksutus eivät auta, se yrittää houkutella meitä kauemmas poikasen luota toisella tavalla. Se lentää kauemmas puuhun ja aloittaa lempeämmän ääntelyn.

– Houkutusäänellä emo kutsuu meitä pois poikasen luota. Jos lähdet kohti, emo lentää aina vain kauemmas, Suopajärvi sanoo.

Lopuksi hän siirtää poikasen paremmalle paikalle pesän lähelle. Löytöpaikallaan se olisi paljon alttiimpi maapetojen herkkuateriaksi.

Katso videolta, miten pöllönpoikanen rengastetaan ja millainen lintu lapinpöllö on.

Suopajärvi antaa poikaselle vielä pari myyrää. Ruokailun välissä se päästää sähisevää ääntä. Varsinainen kiitos.

Jos lapinpöllön ainoa poikanen kasvaa aikuiseksi, pesintä on Suopajärven mukaan onnistunut.