Valkoinen frisbee viuhahtaa shetlanninponin takamuksen ohitse.
Poni ei kiinnitä siihen huomiota – sillä on kiire toimia omakotitalon pihamaan ruohonleikkurina. Nurmikolla loikkivat bordercolliet sen sijaan säntäävät innokkaasti ilmassa lentävän kiekon perään.
Vähän matkan päässä tepastelee parvi kirjavia kanoja sekä kaksi kiiltäväsulkaista kukkoa.
Tämä on Teemu ja Leea Taulavuoren ja heidän neljän lapsensa kotipiha. Ponin, koirien, kanojen ja kukkojen lisäksi pihassa ja sen ympäristössä seikkailee suomenhevonen, kaksi lapinlehmää ja lauma harmaansävyisiä lampaita.
Pihapiiri täyttyy eläinten lisäksi myös niitä varten varatuista rakennuksista.
Autotallin päässä on pieni navetta, jossa lehmät ja lampaat viettävät talvensa. Lapinlehmille on navetan vieressä myös pieni talviaitaus.
Kanala on perustettu entiseen ulkosaunaan. Sen kylkeen rakennetusta aitauksesta kurkkii kaksi pässiä. Piha-alueen ulkopuolelta löytyvät talli, lantala ja kaksi aidattua peltoaukeaa lampaita ja lehmiä varten.
Perhe aloitti kotieläinten pitämisen seitsemän vuotta sitten. Eläimet ovat Teemu ja Leea Taulavuoren harrastus, joka nielee lähes kaiken vapaa-ajan.
Pariskunta käy päivätöissä muualla: Teemu Taulavuori on Muonion ja Enontekiön johtava lääkäri, Leea Taulavuori varhaiskasvatuksen opettaja.
Taulavuoret tapasivat toisensa 1990-luvulla kotikaupungissaan Torniossa. Häämatka tehtiin italialaiselle maatilalle vuonna 1998.
Opiskeluvuosiksi he asettuivat Tampereelle. Kaupunkielämä ei kuitenkaan tuntunut omalta.
– Siellä nousi kerrostaloja joka ikiseen puskaan, Leea Taulavuori sanoo ja puistelee päätään.
He ottivat suunnan kohti pohjoista. Perhe muutti ensin Rovaniemelle.
He ostivat Saarenkylästä omakotitalon, jossa myynti-ilmoituksen mukaan "asut kuin maalla". Pian muuton jälkeen pariskunnalle kävi selväksi, että tuhannet ihmiset ajoivat työmatkaansa talon ohitse kulkevaa tietä pitkin.
– Pihalla oli niin kova meteli, että siellä ei pystynyt puhumaan toiselle huutamatta, Teemu Taulavuori muistelee.
Muoniosta tuli Taulavuorten uusi koti osittain sattumalta, tuttavien houkuttelun ja sopivan talon löytymisen myötä.
Nyt sijainti tuntuu täydelliseltä. Pihan vieressä virtaa Muonionjoki, ja talon ympärillä on tilaa kotieläimille. Silti kunnan keskustaan on matkaa vain kilometrin verran.
– Tämä oli jo silloin alussa kaunis paikka, Teemu Taulavuori sanoo.
– Mutta jokin sielukkuus tästä puuttui siihen asti, että eläimet saapuivat.
Peltoaukean reunalla seisoo pieni vihreä katos.
Sen läpinäkyvien muoviliuskojen läpi tuijottaa neljä pikimustaa silmää.
– Hertta ja Oona, tulkaa! Tänne näin nyt, Teemu Taulavuori maanittelee.
Jykevätekoiset lapinlehmät eivät liikahdakaan. Ne lähtevät laiskasti tallustelemaan vasta, kun Taulavuori käy taputtelemassa ne liikkeelle.
Kaksikko muutti Taulavuorille reilut kaksi vuotta sitten, kun Levillä sijainnut kotieläinpiha lopetti toimintansa.
– Muut ottivat korona-koiran, me otimme korona-lehmiä.
Kun iäkkäät ihmiset näkevät Taulavuorten lehmät, reaktio on kaikilla sama: näitähän ne kaikki lehmät olivat ennen vanhaan.
Oli kuitenkin vähällä, että koko rotu ei kadonnut. Pohjoissuomenkarja pelastettiin 28:sta jäljelle jääneestä lehmästä.
Lähes kaikki Taulavuorten eläimet edustavat kotimaisia maatiaisrotuja.
Termillä tarkoitetaan alkuperäisrotuja, jotka ovat sopeutuneet paikallisiin olosuhteisiin.
Suomessa on keritty lampaita ja lypsetty lehmiä ainakin viimeisten 4 000 vuoden ajan. Suomalaiset maatiaiseläinrodut kehittyivät ensimmäisistä kotieläimistä.
Monet alkuperäisrodut ovat nykyään uhanalaisia.
Niitä ei ole jalostettu, eivätkä ne siksi ole tarpeeksi tuottavia ammattimaisen maatalouden tarpeisiin. Siksi niitä on nykyään lähinnä harrastajilla tai maatilojen maskotteina.
Osa eläinlääkäreistä katsoi jo 1800-luvulla, että olisi järkevää pyrkiä säilyttämään rotuja, jotka ovat kehittyneet tiettyyn ympäristöön. Ajatus sai kohtuullisen paljon kannatusta, ja 1900-luvun alussa alkuperäisroduille perustettiin rotukirjoja.
Sotavuosina pohjoissuomalaiset lähtivät karjoineen evakkoon, ja maatiaiseläinten määrä väheni.
Toinen, ehkä vielä vaikeampi paikka oli sotien jälkeinen maatilojen uudistaminen.
Maatiaiskarja oli sopinut hyvin omavaraistalouteen. Kun tuottavuudesta tuli eläinten pidon tärkein kriteeri, maatiloille alettiin ottaa ulkomaisia rotuja.
Tuotannollisesti epävarmat, hitaammin kasvavat pohjoisen rodut syrjäytettiin tietoisesti.
Monet Suomen maatiaiset on onnistuttu pelastamaan viime hetkellä. Alkuperäisistä karjaroduista on kuollut sukupuuttoon vain maatiaissika.
Teemu Taulavuori tutustui maatiaisrotuihin alun perin perheen Rovaniemellä asuvien ystävien kautta. Ystävillä oli kotieläiminä kanoja ja lampaita.
– Opin, että harrastajat ovat pelastaneet maatiaiset. Ajattelin, että olisi hienoa olla itsekin säilyttäjä.
Taulavuorten lapinlehmät Oona ja Hertta ovat äiti ja tytär. Toiveissa on, että jossain vaiheessa suku jatkuisi ja Oona saisi jälkeläisen. Sillä tavalla uhanalaisen rodun geenipooli kasvaisi.
Oonan keinosiemennystä on yritetty kolmesti, mutta toistaiseksi se ei ole tuottanut tulosta. Aikaikkuna on pieni, ja siementäjä täytyy kutsua Pellosta asti.
Projekti saattaa vaikeutua lähiaikoina, sillä keinosiemennyspalveluita ei ehkä enää ensi vuonna ole tarjolla Rovaniemen pohjoispuolisessa Lapissa.
– Sen jälkeen ainoa vaihtoehto olisi ottaa sonni.
Lammasaitauksessa pari rohkeinta yksilöä juoksee Teemu Taulavuorta vastaan.
Ne tönivät toisiaan ja tarjoavat päätään rapsutettavaksi.
– Tämä saattaa jopa jäädä eloon, Taulavuori sanoo ja silittää keväällä syntynyttä pässiä sarventynkien välistä.
Pässi välttää ehkä teuraaksi joutumisen, sillä se saattaa olla tilan terapialampaiden seuraava sukupolvi.
Ensimmäistä sukupolvea edustaa pässiä tönivä, poikkeuksellisen kesy lammas. Sitä ovat käyneet rapsuttelemassa niin Muonion koululaiset kuin päiväkotilapsetkin.
Taulavuorten lampaat ovat kainuunharmaksia.
Ne kuolivat lähes sukupuuttoon 1980-luvulla. Rodun pelasti kainuulainen eläinlääkäri, joka huomasi, että kaikki hänelle tarkastukseen tuodut lampaat eivät olleetkaan suomenlampaita.
Nykyään kainuunharmasuuhia on olemassa yli tuhat, eikä rotua enää luokitella uhanalaiseksi.
Kovin yleinen se ei vieläkään ole – esimerkiksi suomenlampaita on siihen verrattuna noin kymmenkertainen määrä. Myös suomenlampaat ovat pohjoinen alkuperäisrotu.
Kainuunharmakset ovat tunnettuja hedelmällisyydestään. Ne saavat lähes poikkeuksetta kerralla useita jälkeläisiä. Yksi Taulavuorten uuhista synnytti tänä keväänä neljä karitsaa.
Lampaat ovat Taulavuorten eläimistä hyödyllisimpiä. Niistä saa lihaa, villaa ja taljoja. Ne myös hoitavat ympäristöä.
– Tällainen peruslammas on myös superterve.
Taulavuorilla on tusinan verran lampaita nyt, kun mukana ovat myös kevään karitsat. Syksyllä noin puolet katraasta joutuu teuraaksi.
Lampaiden kanssa tulee tutuksi koko elämänkirjo. Teemu Taulavuori auttaa karitsoja syntymään ja ruokkii niitä tarvittaessa tuttipullolla.
Kun aika koittaa, hän hoitaa myös teurastuksen itse. Avuksi saapuu metsästystä harrastava naapuri.
– Olen sanonut, että oikeaoppisen lammaspadan valmistusaika on yksi vuosi.
Eläinten pitäminen on muuttanut Taulavuorten kotia ympäröivää luontoa.
Alueet, jotka ennen kasvoivat epämääräistä heinää, ovat nykyään jo kesäkuussa kulleroiden ja niittyleinikkien peitossa.
Pihapiirin on saapunut uusia lintulajeja, kuten pääskysiä. Tuttava on tuonut lehmien aitauksen kulmalla kohoavaan koivuun kottaraispöntön.
Taulavuorten eläinharrastus ei olisi mahdollinen ilman lähitaloissa asuvien myötämielisyyttä.
Sekä lehmät että lampaat laiduntavat naapureiden tyhjillä tonteilla. Niistä toisella viljeltiin ennen rehua, toinen oli pusikkoa kasvavaa joutomaata.
Märehtijät saavat kesäisin valtaosan ravinnostaan pelloilta. Talvisin Taulavuoret syöttävät niille ostorehua. Oman rehun kasvattaminen olisi päivätöiden ohella liian työläs projekti.
Lampaita syntyy ja teurastetaan tilalla nopeana syklinä. Leea ja Teemu Taulavuoren ajatus on, että he eivät säilytä yksilöitä, vaan lajia.
Myös kanojen elinikä on verrattain lyhyt. Perheen toiseksi vanhin tytär Elli, 19, muistaa, miten ensimmäiset kanat nimettiin Harry Potterin hahmojen mukaan.
– Oli aika karua, kun Hermione kuoli.
Alkuaikoina lapsilla oli myös vaikeuksia saada alas omien karitsoiden lihaa. Nykyään lammasruuat jo maistuvat.
– Tiedän perheitä, joissa lapset eivät koskaan suostu syömään omia eläimiä, Teemu Taulavuori sanoo.
Leea ja Teemu Taulavuori ovat entisiä kasvissyöjiä. He ajattelevat, että jos lihaa aikoo syödä, täytyy olla valmis kestämään kaikki, mitä siihen liittyy.
He ostavat kuitenkin kaupasta myös kotimaista naudanlihaa, ensisijassa lasten takia.
– Liian tiukka kasvatus saa yleensä aikaan vain vihaa, Leea Taulavuori sanoo.
Jo pitkään on puhuttu siitä, miten eläinten seura vaikuttaa ihmisten mielialaan ja esimerkiksi stressitasoihin.
Teemu Taulavuori uskoo, että varsinkin märehtivillä eläimillä on myös ihmisten fyysistä terveyttä parantavia vaikutuksia.
Hän itse on siitä elävä esimerkki.
Taulavuori kärsi vuosia pahoista suolisto-oireista. Hän arvelee, että kyseessä oli koliitti tai vähintäänkin paha dysbioosi eli suoliston bakteeriston epätasapaino.
Sitten perheeseen tuli lampaita. Taulavuoren oireet loppuivat puolen vuoden sisällä lähes kokonaan.
– En väitä, että eläimet parantavat kaikki suolistosairaudet. Mutta jokin yhteys näillä asioilla on.
Taulavuoren mukaan syy-seuraus-suhde on suunnilleen tämä: märehtijien elimistössä on runsaasti firmicutes-bakteereita, jotka tuottavat rasvahappoja.
Ihmisessä nämä samat rasvahapot tuottavat suolen limakalvoa suojaavia aineita. Jos niiden määrä ihmisen suolistossa vähenee, suoli altistuu pintavaurioille, liialliselle läpäisevyydelle ja tulehduksille.
Suoliston terveen toiminnan kannalta on olennaista, että sen bakteerikanta ei ole liian yksipuolinen. Siellä ei myöskään saa olla liikaa tulehduksille altistavia kantoja.
Kun ihminen hoitaa eläimiä, ihmisen ja eläimen bakteerikannat sekoittuvat. Joskaan terveysvaikutuksia ei tutkimusten mukaan välttämättä saavuteta modernissa maataloudessa.
– Olen tulkinnut tämän niin, että monipuoliset bakteerikannat vaativat vähän villimpää menoa.
Teemu Taulavuori näkee työssään, miten autoimmuunisairaudet lisääntyvät jatkuvasti. Haastattelua edeltävällä viikolla hänellä oli neljä veriulosteista potilasta.
Asiasta on myös tilastoja.
Koliitti eli haavainen paksusuolentulehdus on nyt kolme kertaa yleisempi kuin 1990-luvulla. Tapausten määrä kasvaa noin seitsemällä prosentilla vuosittain.
Autoimmuunisairauksien hoito on myös kallista. Yksi kerta-annos hoitona käytettävää tulehdussolujen välittäjäaineen estäjää maksaa 1 000–3 000 euroa.
Taulavuoren mukaan Kela korvaa autoimmuunisairauksien hoitoa vuosittain reilulla 300 miljoonalla eurolla. Summa on samaa luokkaa kuin Suomen kansallinen maataloustuki.
Taulavuori haaveilee tutkimuksesta, jossa ihmisten ulosteen mikrobit analysoitaisiin, ennen kuin nämä vierailevat märehtijöiden luona.
20 vierailukerran jälkeen tehtäisiin uusi tutkimus ja katsottaisiin, näkyykö ulosteessa muutoksia.
– Tässä maassa on pinnan alla ihan kauhea autoimmuunisairauspommi. Minulla on vilpitön usko siihen, että eläimet ovat se juttu näitä sairauksia vastaan.
Taulavuoret ovat miettineet paljon sitä, miten eläinten terveyshyödyn saisi valumaan omaa perhettä laajemmalle ihmisjoukolle.
Yksi yritys siihen suuntaan on yhteistyö Muonion kotiseutumuseon kanssa. Museo sijaitsee muutaman sadan metrin päässä Taulavuorien talosta.
Neljä vuotta sitten museolle laitettiin kyltit, joissa ihmiset kutsuttiin yhtenä päivänä katsomaan Taulavuorten eläimiä. Pihamaalle saapui satakunta henkeä.
– Meillä oli silloin vain kanoja ja lampaita. Jo ne olivat nähtävyys.
Nyt museolta lähtee kolmatta kesää luontopolku, joka kiertää Taulavuorten pihapiirin kautta. Polun varrella voi nähdä perheen lampaat, lehmät, hevosen ja ponin. Osa kanoista on viety kesäsiirtolaan museon pihalle.
– Ihanne olisi, että kaikki muoniolaiset lapsiperheet kävisivät kiertämässä polun kolmesti viikossa, Taulavuori heittää.
– Mutta ymmärrän, että sitä voi olla vaikea perustella lapsille.
Muutakin toimintaa on ollut. Helatorstaina perheen pihalla pidettiin taideyhteisö Jieriksen maalaiseläinten akvarellimaalauskurssi.
Viime vuoden keväänä Teemu Taulavuori järjesti koululaisryhmille tutustumispäiviä. Hän on myös pitänyt kansalaisopistolla kursseja, joilla hän on kertonut, millaista eläinten pitäminen käytännössä on.
Taulavuori toivoo, että tulevaisuudessa asutuskeskusten lähelle saataisiin märehtiviä eläimiä, joita ihmisten olisi mahdollista käydä tapaamassa.
– Valtio käyttää autoimmuunisairauksien hoitoon valtavia määriä rahaa. Voisiko edes pienen summan käyttää tällaiseen toimintaan, Taulavuori miettii.
Harmaa kana kyyhöttää pesässä kanalan lattialla. Sen jaloissa pyörii yksitoista vajaan viikon ikäistä tipua.
Teemu Taulavuori nostaa yhden tivuista kämmenelleen. Eläin on tummanruskea ja näyttää jotenkin villiltä, ei ollenkaan samalta kuin peruskanaloiden tutut kullankeltaiset pallerot.
Yleensä Taulavuoret käyttävät tipujen kasvattamisessa hautomakonetta. Tällä kertaa yhdelle kanoista sattui kuitenkin hautomakuume sopivaan aikaan, ja kana saatiin adoptoimaan juuri kuoriutuneet koneen hautomat poikaset.
Suomalaiset maatiaiskanat polveutuvat Intian viidakoissa elävistä punaisista viidakkokanoista.
Taulavuorten kanat ovat piikkiöläisiä maatiaiskanoja. Kanakanta valikoitui sen perusteella, että sen kukot ovat keskivertoa ystävällisempiä.
Maatiaiskanalla on oma säilytysohjelma, jossa pyritään pitämään rotupuhtaina reilut kymmenen kanakantaa. Niistä runsaslukuisimpia ovat piikkiönkannan lisäksi tyrnävänkanta ja alhonkanta.
Virallisia maatiaiskanan säilyttäjiä on Suomessa reilut kaksisataa. Teemu Taulavuori on yksi heistä.
Kanalan ulkopuolella maata kuopsuttelee Maltti-poni, joka on siirtynyt sivummalle frisbeen tieltä.
Maltti on Muoniossa tunnettu hahmo. Se saapui tilalle vuosi sitten ja karkasi lähes ensitöikseen kahdesti saman päivän aikana.
Sen aitaukseksi kierrettiin aina uusi kierros sähkönauhaa, mutta se vain käveli nauhoja päin. Nykyään se pidetään aitauksessaan sähköisen lammasverkon avulla.
Maltti saapui Taulavuorille, koska sen edellisillä omistajilla oli vaikeuksia pitää poni aisoissa.
Taulavuorten eläimille on tyypillistä, että ne ovat muuttaneet perheen luo silloin, kun niiden omistajilla on ollut tarve päästä niistä eroon.
Näin kävi myös nyt puoli vuotta pihapiirissä asustaneen suomenhevosen Hissun kanssa.
Suomenhevonen on ainoa alkuperäinen Suomessa kehitetty hevosrotu. Se on saanut alkunsa pohjoiseurooppalaisista maatiaiskannoista.
Hevosia käytettiin apuna liikkumisessa ja työnteossa vuosisatojen ajan, kunnes koneet syrjäyttivät ne. Suomenhevosten määrä romahti 95 prosentilla vuosina 1950–85.
Nykyään rodun edustajia on noin 20 000 eli suunnilleen kolmannes kaikista maan hevosista.
Taulavuorien Hissun aiempi omistaja oli muoniolainen Kauko Ollila. Hänen kotitilansa on kirkonkylän vanhin hevostila, jossa paikalliset nuoret kävivät jo 1980-luvulla ratsastamassa.
Hissu oli Ollilan viimeinen hevonen. Sen lisäksi tilalla asuivat enää kissa, koira ja kaksi lammasta.
Viime talvena kävi selväksi, että Ollila ei enää pysty pitämään eläimiään. Niinpä Muonion terveyskeskuksen vuodeosaston lääkäri adoptoi tämän kissan, laitoshuoltaja otti koiran ja Taulavuoret ostivat hevosen.
– Mutta älä kirjoita siihen, että otamme rescue-eläimiä, Teemu Taulavuori varoittaa.
– Sitä sanaa ei saa käyttää, tai saamme puheluita Rovaniemeltä asti.
Kotieläimet ovat Taulavuorille elämäntapa. He eivät laske, minkä verran työtunteja niiden hoitamiseen kuluu.
– Elämässä on työ, uni ja tämä. Joskus jää vähän jotain yli, Teemu Taulavuori sanoo.
Koko perheen lomareissuja ei tehdä, koska jonkun täytyy aina huolehtia eläimistä. Teemu Taulavuori pitää kesälomansa touko-kesäkuussa, koska silloin on tehtävä lantatyöt ja laitettava elikoille aitaukset.
Harrastukseen kuluu myös rahaa. Yksi isoista yllätyksistä oli, että pienenkin kotieläinmäärän pitäminen vaatii säädösten mukaisen lannan varastointitilan.
Nyt Taulavuorten autotallin vieressä kohoaa tarkoitusta varten erillinen rakennus. Se oli pakko tehdä, sillä siitä luistaminen olisi ollut ympäristörikos.
Hoidokit tuovat vastineeksi vaivasta paljon hyvää: on terveysvaikutukset, kauniimpi ympäristö ja eettisesti tuotettu lampaanliha.
Lisäksi eläinten luona rentoutuu paremmin kuin sohvalla makaamalla.
– Niiden kanssa ei mieti töitä juuri ollenkaan. Eikä meillä ole uniongelmia, Leea Taulavuori sanoo.
– Eläimet ovat myös äärimmäisen viihdyttävää seuraa, Teemu Taulavuori sanoo.
Näillä näkymin Taulavuorten karvaiset ystävät ovat nyt koossa. Pihapiiristä on käytetty lähes jokainen neliömetri, eikä enempää asukkaita mahdu.
Heti tämän todettuaan pariskunta intoutuu muistelemaan heille aiemmin tarjottua minipossua, joka "oli kyllä upea otus".
– Siat meiltä puuttuvat, Leea Taulavuori sanoo.
– Mutta olemme luvanneet lapsille, että niitä ei oteta.
Taulavuorten haastattelun lisäksi jutun lähteenä on käytetty Luonnonvarakeskuksen, Maatiainen ry:n, Suomen Lammasyhdistyksen ja Suomen Siipikarjaliiton verkkosivuja.