Norjanmerellä, jossain Islannin, Grönlannin ja Huippuvuorten välimaastossa on riehunut myrsky.
Se lupaa maininkeja myös Manner-Euroopan pohjoisimpiin niemenkärkiin. Hyvässä lykyssä ne tuovat surffattavia aaltoja Pohjois-Norjaan, ulkomerelle avoinna oleviin vuonojen poukamiin.
Onko palelu ja piukkaan märkäpukuun ahtautuminen jäätävään aallokkoon menemisen arvoista? Toimittajamme Pauliina Toivanen kokeili lainelautailua neljäasteisessa Jäämeressä.
Jo pelkkä ajomatka mahdolliselle surffipaikalle on jännittävä. Vaikka ennuste näyttää lupaavalta, surffikeliä ei siitä huolimatta aina synny, sillä tuulen suunta on saattanut muuttua tai maininkien voimakkuus heiketä. Myös pohjan muodot ja vuorovedet vaikuttavat aaltojen murtumiseen.
Kesälläkään lämpimistä vesistä ei voi täällä kuin haaveilla. Heinäkuussa meriveden lämpötila kohoaa korkeimmillaan kymmenen asteen kieppeille.
Kesällä aallot voivat olla hieman pienempiä ja myös siksi hieman helpommin lähestyttäviä, mutta surffikeliä on helteillä vielä harvemmin kuin muina vuodenaikoina.
Edellisenä iltapäivänä Jäämeren aallot olivat vielä tuulen vuoksi epätasaisia ja liian pieniä lainelautailuun. Tänään tyrskyt näkyvät jo kaukaa. Majesteettisia aaltoja vyöryy rantaan tasaiseen tahtiin, ja niiden takana yksi surffaaja kauhoo vettä käsillään päästäkseen seuraavan aallon kanssa ensin samaan vauhtiin ja sitten mukaan.
Hän saa aallon kiinni ja pomppaa ketterästi lautansa päälle seisomaan. Hän pumppaa lisää vauhtia aallon kaarevia muotoja hyödyntäen. Hän tekee tyyliteltyjä käännöksiä aallonharjalla. Hän ja Jäämeri ovat kuin yhtä.
Äkkiä märkäpuku ylle ennen kuin tilaisuus menee ohi. Keli voi muuttua Pohjois-Norjassa silmänräpäyksessä, eikä paksuun märkäpukuun sujahdeta hetkessä, kun sormet ovat kylmästä kohmeessa.
Alkaa sataa rakeita. Sormet ja varpaat ovat jo kohmeessa. Naurattaa. Ovatko palelu ja piukkaan asuun ahtautuminen kylmään aallokkoon menemisen arvoista?
Talvimärkäpuku päällä pärjää kohtalaisesti ainakin 20 minuuttia, edistyneemmät kylmävesisurffaajat jopa tunnin tai pari.
Elias Veijola nappaa oitis ensimmäisen aaltonsa. Hän on tullut Norjaan suoraan tropiikin aalloilta. Yli 20 asteen tiputus meriveden lämpötilassa ja 30 asteen lasku ilman lämpötilassa eivät näytä haittaavan hänen menoaan tippaakaan.
Edes paksu, kankea märkäpuku ei hidasta hänen olemustaan. Hän mutkittelee sulavasti aallon sileää seinää pitkin rantaan saakka ja meloo leikiten takaisin murtumiskohtaan odottamaan seuraavaa.
Surffattavia aaltoja muodostuu Lyngeniin huomattavasti harvemmin kuin Luoteis-Atlantin rannalla sijaitseville ja surffausmahdollisuuksistaan maailmankuuluille Lofooteille. Harvinainen tilaisuus on siis hyödynnettävä, satoi räntää tai rakeita.
Ranta on täynnä rakkolevän verhoamia, liukkaita kiviä, joilla tasapainoilu tuottaa vaikeuksia.
Fyysisesti rankin osuus alkaa syvemmällä. Rantaa kohti kuohuvia vaahtopäitä vastaan melominen käsillä, vatsallaan surffilaudan päällä vaatii tekniikkaa, sinnikkyyttä, kestävyyttä ja voimaa.
Välillä on sukellettava surffilaudan kanssa myös aaltojen ali. Sitä kutsutaan duck diveksi eli ankkasukellukseksi.
Sukelluksen jälkeen paljaassa otsassa tuntuu samalta kuin jäätelöä haukatessa: brain freeze, aivot jäätyvät!
Kun pääsen suurten ponnistelujen jälkeen vihdoin lineupiin eli aaltojen murtumiskohdan tuntumaan, tajuan, että aallot ovat itse asiassa todella hyviä. Ne ovat myös aivan liian kookkaita taitotasooni nähden.
Alkaa pelottaa. Miten pääsen täältä pois?
Kun vihdoin uskaltaudun otolliseen kohtaan, aalto ahmaisee minut mukaansa. En ennätä hypätä pystyyn, vaan sinkoan pää edellä surffilautani kanssa suoraan Jäämeren kitaan.
Meri pitää minua otteessaan pinnan alla, jossa pyörin kuin pesukoneessa ympäri ja ympäri. En tiedä, missä on pinta tai pohja.
Happi alkaa loppua ja räpiköin vimmatusti kohti valoa. Surffilauta on kiinni toisessa jalassani hihnalla, joka retuuttaa minua samanaikaisesti toisaalle.
Ehdin hädin tuskin haukata hieman happea, kun seuraava aalto jo kaatuu päälleni ja kahmaisee kieputtimeensa. Säästäisin voimia ja myös happea, jos pysyisin rauhallisena, mutta en muista pesuohjeita eivätkä ne ole iskostuneet lihasmuistiini.
Vaikka olen surffannut kylmissä vesissä ennenkin, en ole aiemmin joutunut yhtä pitkäksi aikaa jäätävän veden alle. Itämereen aaltoja muodostuu vain kovien tuulten vaikutuksesta, eikä aalloissa ole yleensä yhtä paljon voimaa kuin valtameren maininkien tuotoksissa.
Vaikka en ole umpijäässä, voimani alkavat ehtyä.
Kun vihdoin pääsen takaisin väljemmille vesille, yritän taistella itseäni vielä kertaalleen takaisin lineuppiin. En kuitenkaan jaksa enää meloa yhtä tarmokkaasti kuin ensimmäisellä yritykselläni.
Koettaessani sukeltaa aallon ali, valun vaahtopään mukana takaisin rantakivikon syleilyyn.
Liukastun rantavedessä lymyilevän suuren kiven päälle selälleen. Onneksi leväpatja pehmittää kellahdustani.
Tuijotan taivaalta putoavia ja kasvoilleni litistyviä räntähiutaleita. Kylmä juilii otsaani, ja kehoni tuntuu painavalta hiekkasäkiltä. Luovutan.
Kylmävesisurffauksen epämiellyttävin koitos on vielä edessä – nimittäin märkäpuvun riisuminen liki tunnottomilla sormilla. Räntä muuttuu rakeiksi. Tuuli yltyy.
Jään jumiin märkäpukuuni ja palaan aprikointeihini. Onko märkään neopreeniin kohmettuminen jäätävään vaahtokylpyyn menemisen arvoista?
Ehkä, jos saisin edes yhden aallon. Sitä en kuitenkaan voi koskaan saada, ellen yritä uudestaan tai pääse märkäpuvustani pois. Tällä kertaa jaksoin yrittää 20 minuuttia.
Vaikka olosuhteet Pohjois-Norjassa ovat surffin kannalta ympäri vuoden ankarahkot, maisemat huikaisevat kauneudellaan. Joka puolella vuonon rannoilla kohoaa vuoria, ja vesi lumoaa kirkkaudellaan. Rannalla voi nähdä saukon ja vedessä delfiinejä, pyöriäisiä ja jopa miekkavalaita.
Vaikka Jäämeren surffipaikat eivät ole maailman mittakaavassa kaikkein houkuttelevimpia, niiden sijaintitietoja ei jaeta välttämättä edes harrastuskavereille.
Kohteissa, joissa aaltoja muodostuu harvoin ja vain tietyissä olosuhteissa, surffaajien on seurattava tarkkaan sääennustuksia ja valtamerien myrskyrintamien kehittymistä. Palkkiona kovasta selvitystyöstä on parhaimmillaan ruuhkaton harrastuspaikka.
Kesällä valoa on ympäri vuorokauden, mutta talvella hyvän surffikelin esteeksi voi koitua kaamoksen pimeys. Hurjimmat surffaavat talvikuukausina otsalampuilla ja kuutamon tai revontulien loisteessa.
Talvella aallot ovat isoja ja voimakkaita, eikä aloittelijan kannata mennä silloin edes yrittämään.