Lontsun mäellä

Lempinimen antoi kansakoulunopettaja.

Ranualainen Pentti Lohi ei ollut nuorena niitä hitaimpia. Jostain syystä hän oli jäänyt koulun hiihtolenkillä hännille, niin että opettaja Niilo Karjalainen alkoi jo kaipailla: mitä se Lohen poika nyt lontsii?

Siitä lähtien Pentti Lohi, 76, on ollut Lontsu.

Nyt hän on tuonut meidät Lontsun mäelle.

Sillä nimellä ainakin puoli Ranuaa tuntee paikan, jonne pääsee ajamalla sivuteitä kymmenkunta kilometriä kunnan keskuksesta etelään.

Ensikertalaista odottaa perillä yllätys.

Millainen mäki! Etelä-Suomessa tämä menisi laskettelurinteestä. Sillä erolla, että täällä saa laskea ilmaiseksi ja millä välineellä haluaa.

Ihmeellinen on myös mäen tarina.

Pentti Lohi on tehnyt sen omin käsin, omin konein ja omin varoin.

Eikä Lontsun mäki ole ainoa asia, josta hänet tunnetaan Ranualla.

Pentti Lohi aloitti yrittäjänä 1960-luvun lopulla.

Jos mäestä sujahtaa alas päiväkoti-ikäinen lapsi, voi olla, että Lohi on palvellut jo tämän isovanhempien isovanhempia.

On ollut maansiirtoa. Lumenaurausta ja -ajoa. Sorvausta ja jyrsintää. Betonintekoa ja betonituotteita. Tienrakentamista ja kunnossapitoa. Laduntekoa ja luistinratojen jäädyttämistä.

Pentti Lohi on tehnyt myös viimeisen palveluksen jo tuhansille ranualaisille.

Sellainen odottaa tänäänkin, jahka ehdimme takaisin kylille.

Sitä ennen testataan Lapin uljain pulkkamäki.

Laelta näkee kauas.

Kirkkaalla säällä aina Iso-Syötteelle saakka, mäentekijä kertoo. Sinne on kuutisenkymmentä kilometriä.

Pohjoisen taivaalle nousee hentoja savuja Ranuan taajamasta. Idässä erottuu tienviiru.  Posiontie ja Hervanmäki, Lohi opastaa.

Kartan mukaan olemme Honkivaaran alakappaleella.

Sitä nimeä kukaan ei käytä, ja hyvä niin. Vai haluaisiko joku laskiaisena alakappaleeseen?  Paljon mukavampi on mennä Lontsun mäkeen.

Vaaranlaki on parisataa metriä merenpintaa korkeammalla. Se on paljon Ranualla, joka on matalaa maata ja Suomen soisin pitäjä.

Siksi paikka pisti Lohen silmään, kun hän hiihteli tänne ensi kertaa 1970-luvun lopulla.

Mäenlasku on kiehtonut poikasesta saakka.

– Koulun jälkeen kierrettiin kaikki illat kylän hyppyreitä ja mäkiä.

Kerran täällä käytyään hän otti selvää, kuka omistaa nuorta männikköä puskeneen rinteen. Pian kahdeksan hehtaarin maakappale vaihtoi omistajaa.

Pentti Lohi teki vaaran alle tien, hakkasi taimikon polttopuiksi ja alkoi tasoitella pohjaa sopivaksi.

Sitten tarvittiin enää paljon lunta, niin Lontsun mäki oli valmis.

Viuh! Kuvaaja sujahtaa pulkalla ohitsemme.

Alamäkeä riittää kolmattasataa metriä. Jo puolivälissä vauhtia on niin paljon, että on varminta jarruttaa käsillä ja jaloilla.

Korkeuseroa on 37 metriä. Suomessa on useita hiihtokeskuksia, jossa sitä on vähemmän.

Siksi Lontsun mäessä lasketaan paitsi pulkilla ja rattikelkoilla, myös suksilla ja laudalla.

Toissa vuonna kunta osti mäen sen rakentajalta.

Nyt mäen reunalla on uudenkarheat laavut, suojaverkot, kuntoportaat ja rata frisbeegolfiin. Kunta hoitaa myös kunnossapidon.

Vilkkainta täällä on laskiaisena tai viimeistään maaliskuun lopulla, Pentin päivän (21.3.) tietämillä.

Nimipäivää edeltävänä tai sen jälkeisenä viikonloppuna mäellä pidetään ulkoilurieha.

Lontsu on paikalla, tietenkin. Mutta vain tapaamassa tuttuja ja paistamassa makkaraa.

– Polvet alkavat olla vanhat pulkkailuun.

Ranuan Keskustieltä kääntyvä Kotipolku tuo Pentti Lohen pihaan.

Punainen talo on seissyt Ranuanjärven länsirannalla pian sata vuotta.

Kun isä Evert Lohi valitsi paikan 1920-luvulla, hän tuli korpeen.

Silloin elämä oli toisella rannalla, lahden takana: kirkko, pappila, kunnantalo, suurin osa asumuksista. Nykyinen taajama kasvoi paljolti sankkaa metsää.

Tilasta tuli Kotiranta.

Sopivampaa nimeä nykyinen isäntä ei keksisi. Hän on syntynyt tähän taloon ja asunut siinä koko ikänsä.

– Kotona on niin hyvä olla.

Sen hän ymmärsi jo poikasena lähtiessään katsomaan Ounasvaaran talvikisoja.

Yöpaikan tarjosi isosisko, joka asui Rovaniemellä. Tällä oli seinällään valokuva kotitalosta.

Sen nähtyään Lontsuun iski suunnaton koti-ikävä.

– Pientä vaille, etten lähtenyt takaisin siltä seisomalta.

Pakolliset reissut on pitänyt tehdä.

Armeija, rippijuhlat, syntymäpäivät, hautajaiset. Suku on sen verran laaja, että kaikkiin juhliin ei tule lähdettyä.

– Hautajaiset olen pyrkinyt käymään.

Harvakseen yrittäjää on viety myös liikematkoille.

Kerran lentokone haki aamulla kotirannasta ja vei Mikkeliin. Sieltä hän osti betoniaseman. Illan päälle ehdittiin takaisin Ranuanjärvelle.

– Sopivan mittainen reissu.

Ulkomailla Pentti Lohi ei ole käynyt koskaan.

Hän viittoo pirtin nurkkaan, jossa on televisio.

– Tuo riittää. Ruudulta näkee, miten muualla menee.

– Sitä paitsi Ranuan metsäteitäkin on vielä katsomatta. Ei kovin monta mutta jokunen.

Avaraa pirttiä lämmittää alkuperäinen muuri.

Sen kyljessä Pentti Lohi on nukkunut niin kauan kuin muistaa.

– Tuohon kun pötkähdän, olen heti unessa. Jos aamulla ei ole lähtöä, saatan makoilla seitsemäänkin.

Parin askeleen päässä sängystä on yrittäjän toimisto.

Isolla pöydällä on kannettava tietokone, taskulaskin, paperinippuja ja joulutähti, joka on yhä ryhdikäs ja punainen. Ikkunalaudoillakin on kukkia.

Koti oli "lievästi uskonnollinen". Se tarkoitti muun muassa sitä, että pyhänä ei tehty töitä.

– Itse olen liisinyt siitä säännöstä.

Evert Lohen aika täyttyi 1976. Seitsemän lapsen äiti Aili Lohi kuoli kymmenen vuotta myöhemmin.

Siitä lähtien heidän kuopuksensa on asunut yksin.

Päiväkahvi tippuu keittiössä.

Sitä odotellessa isäntä näyttää meille kamarin, jossa äiti sai olla viimeisiin päiviinsä saakka.

Illasta aamuun poika huolehti hänestä. Kun yrittäjä oli töissä, kotona oli hoitaja. Heitä Pentti Lohi palkkasi kahteenkin vuoroon.

Taloudenhoitajaa hän piti vielä silloin, kun äiti oli jo poissa.

Vanhan lehtijutun mukaan yrittäjä on niin kiireinen, että ostoksillakin käyvät muut hänen puolestaan.

– No, nuorempana saatoin olla. Olen hiljentänyt tahtia sen verran, että ehtii maitokauppaankin.

Äidin kuoltua talossa ei ole ollut emäntää.

76-vuotias sinkkumies kaataa toiset kupilliset kahvia.

– On se käynyt mielessä. Mutta työ on vienyt niin, ettei ole oikein ehtinyt naisten perään.

– Joskus olen siitä surullinen. Elämässä olisi voinut tehdä muutakin kuin töitä.

Eikö vieläkin ehtisi?

– Kuka hullu sitä enää. Ei kai tässä iässä?

Pihapiirin reunalla, konehallien takana, kohoaa nyppylä. Ettei vain...?

Isäntä nyökkää. Kyllä, sekin on pulkkamäki, pienempi vain kuin Honkivaarassa.

Kun yrittäjä lopetti taannoin betoniaseman pidon, hän kasasi sorat yhteen läjään. Niin syntyi kaikille avoin laskupaikka kotipihalle.

– Tämä on lähimäki. Sen kuin kävelee kylältä.

Välillä päiväkodista tullaan mäelle hanhenmarssia. Silloin Pentti Lohen suu kääntyy väkisin hymyyn.

– Kun haalaripukuiset peuhaavat ja heiluttavat kättä, se on kuin palkan saisi.

Hallissa seisoo kone, joka on lähes Pentti Lohen ikäinen.

Harmaa traktori on Massey-Ferguson vuodelta 1955. Lisävarusteena on hytti, jonka Lohi on taivutellut pleksistä ja vanerista.

Kesällä traktorin voi nähdä Ranuan raitilla.

Pentti Lohi vetää sillä matkailujunaansa, jonka hän rakensi lavetille. 17 penkkiä vanhasta linja-autosta, päälle katto ja reunoille kaiteet.

Hänellä on lupa ajaa kymmenen kilometrin reitti, joka kiertelee kylän nähtävyyksiä ja vesimaisemia.

Lohi on huomannut, että eläinpuistosta on vaikea saada asiakkaita kyytiin.

– Tuntuvat olevan kiireisiä. Tai sanovat, että näkevät saman omasta autostaan aivan ilmaiseksi.

Kyytiin pääsee myös Youtubessa. Sinne Lohi on päristellyt myös kaksitelaisella moottorikelkalla, johon rakensi dieselmoottorin ja hytin.

Yhdenlainen keksintö löytyy myös Lontsun mäen alta Honkivaarasta.

Taannoin yrittäjä hankki pari suurta hiekkasäiliötä – niitä keltaisia ja pyöreitä, joita näki ennen maanteiden varsilla jyrkimmissä mäissä.

Hän leikkasi kanteen ikkuna-aukon ja kuskasi säiliöt vaaran laelle. Sisälle aurinkotuoli, niin revontuli-iglujen varhainen prototyyppi oli syntynyt.

Siitä ei tullut menestystä, eikä Lohi tiedä, ehtikö kukaan nähdä revontulia, ennen kuin hän rahtasi  säiliöt alas.

– Ikkunat tahtoivat mennä huuruun.

Koneurakoitsijan iltavuoro on alkamassa.

Lohi peruuttaa hallista traktorin, jonka mittarissa on yli 40 000 tuntia. Se on ollut hänellä uudesta asti.

– Jos laskee vauhdiksi vaikka kolmekymppiä tunnissa, niin aika monesti olisi ajettu maapallon ympäri.

Nyt suuntana on Ranuan kirkonkylän hautausmaa.

Lohi kaivoi ensimmäisen hautansa 1970-luvulla. Sen jälkeen hän on tehnyt viimeisen leposijan yli 2000 ranualaiselle.

Suurimman osan vainajista hän on tuntenut henkilökohtaisesti.

– Ranua on niin pieni paikka. Ja kun elää vanhaksi, niin tullaan tutuiksi.

Silloin, kun hauta tulee lähisukulaiselle tai ystävälle, kaivurin ohjaimissa saattaa silmä kostua.

Lohi kaivanut haudan myös isälleen, äidilleen, siskolleen ja veljelleen.

– Jokainen tehdään yhtä hyvin ja arvokkaasti. Mutta onhan se vähän erilaista, jos vainaja on läheinen.

Iltapäivän projekti odottaa hautausmaan takareunalla.

Tuttu työpari on jo paikalla. Seurakuntamestari Markku Sääskilahti on pehmentänyt routaisen maan lämmittimillä.

Yhdessä he ovat olleet tekemässä vähintään satoja hautoja.

Luotettavampaa kaveria ei olekaan, Sääskilahti sanoo työparistaan.

– Jos tänään ei jostain syystä onnistu, niin huomenna viimeistään.

– Lontsu on niitä, jotka hoitavat asiat loppuun.

Ensi syksynä Sääskilahti jää eläkkeelle. Silloin myös Pentti Lohi kaivaa viimeisen hautansa.

– Olisin jo lopettanut ilman Markkua. Hänen kanssaan on menty niin kauan yhtä matkaa, että otin jatkoajan.

– Lumitöitäkin vähennän ensi talvena. Nuoremmat saavat jatkaa.

Hän tietää, että se voi olla helpommin sanottu kuin tehty.

Kun Pentti Lohi valittiin 2014 Vuoden ranualaiseksi, hän ennakoi lehtien palstoilla, että leipätyöt jatkuisivat vielä pari vuotta.

Terveyttä ja työkykyä on riittänyt aina vain – motivaatiosta nyt puhumattakaan.

– Nautin siitä, että saan palvella ihmisiä.