Aamun sarastaessa kurjen ylväs huuto raikaa pellon laidasta. Kosteikkojen pitkäjalka levittää siipensä ja nostaa itsensä ilmoille.
Matka Kuoskunjärvelle vaatii taivalluksen läpi vettyneen metsäautotien. Hiljalleen maasto muuttuu suoksi, joka koristaa järven molempia päätyjä.
Savukoskella sijaitseva järvi ja sen ympärys on 77 hehtaarin Natura-suojelualue. Aamun pääasiallinen tarkoitus on laskea järven vesilintupoikueet, mutta kaikki lintuhavainnot kirjataan.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY) biologi Eetu Sundvall kertoo, että Kuoskunjärvi on luonteeltaan humuspitoinen järvi. Siellä ei ihmisen läsnäolo näy.
Ainoastaan romahtaneet aitat muistuttavat entisajoista, jolloin järven rannoilta niitettiin rehua porotalouden käyttöön.
Järvellä on tehty lintuselvitys noin seitsemän vuotta sitten. Kesän laskentojen perusteella päätetään mahdollisista hoitotoimista, joiden tarkoituksena on turvata linnuille otolliset olosuhteet.
Sundvall on intohimoinen lintuharrastaja. Harrastuksesta tuli ammatti, kun entinen talonrakentaja uudelleenkouluttautui ja lähti opiskelemaan biologiaa.
– Innostuin linnuista kavereideni kautta. Tosin aluksi turhaannuin, kun en tunnistanut lajeja ja ihailin kavereitani, kun he niitä tunsivat. Myöhemmin hankin rengastusluvan, ja harrastus lähti niin sanotusti käsistä.
Sundvall keskittyy pääasiassa petolintuihin. Niiden rengastaminen on määrällisesti usein hidasta ja vaatii kärsivällisyyttä.
Sundvall on rengastanut noin viisisataa lintua. Hän tosin kertoo, ettei määrä ole suuri. Kovimmat lintuharrastajat saattavat rengastaa satoja lintuja vuodessa.
Kiipeilyharrastus oli harrastuksen alkuaikoina kaveriporukan tiedossa, jota hyödynnettiin haastavissa lintukohteissa.
– Petolintujen rengastamisessa pääsee usein yhdistämään kiipeilyharrastusta, kun pesät ovat korkealla ja vaikeissa paikoissa.
Yksittäisistä lajihavainnoista ei voi tehdä suuria johtopäätöksiä
Rannassa mättäältä toiselle hyppely on ainut tapa pitää sukat kuivina.
– Nouskaa veneeseen varovasti. Kasvillisuus voi pettää jalkojen alta, opastaa Sundvall.
Sundvall jatkaa, että ajoittain pitää yllään pelastusliiviä ja kädessään melaa, vaikka ei vesille lähtisikään. Ne tulevat tarpeeseen, jos sattuu humahtamaan vesistöön läpi heppoisten rantapengerten.
Sundvall lähtee määrätietoisesti melomaan rantoja pitkin. Puolessa välissä laskentaa hän toteaa, että järven lintukanta vaikuttaa hyvältä.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana esiintyneistä lintulajeista yli kolmasosa on Kuoskunjärvellä uhanalaisia.
Linnut ovat eräänlaisia indikaattorilajeja. Tällä tarkoitetaan sitä, että lintukantojen taantuminen on usein merkki myös muiden lajien sekä elinympäristöjen taantumisesta.
– Esimerkiksi sotkalajit voivat viestiä vesistön tilasta, jos laji katoaa tai taantuu voimakkaasti. Kyseessä voi olla ravintokilpailu.
Ravintokilpailua esiintyy, kun särkikalat valloittavat rehevöityneen vesistön ja syövät vesilintujen ravintoa. Useat vesilinnut syövät selkärangattomia vesihyönteisiä.
Metsälintukantojen muutos taas saattaa viestiä vanhojen metsien vähentymisestä.
Sundvall kertoo, että Suomen lintutilastot ovat maailmanlaajuisellakin mittarilla kattavat. Niitä tarkastelemalla voi huomata laajemman kehityksen, joka ei ole mairitteleva.
Hän sanoo, että alueellisen tarkastelun sijaan katse tulisi kiinnittää laajempaan otantaan. Yksittäisestä lajihavainnosta ei voi tehdä kovinkaan suuria johtopäätöksiä.
– Suomessa on saatavilla lintukannoista pitkä aikasarja. Kantojen taantumista ei voi kiistää.
Maa- ja metsätalous kurjistanut kantoja
Suomessa pesii tällä hetkellä noin 250 lintulajia, joista noin puolet on uhanalaisia tai silmällä pidettäviä. Kaikkiaan Suomessa on luonnonvaraisena vajaa 500 lintulajia.
Karkeimpia esimerkkejä sukupuuton partaalle ajautumisesta ei ole vaikea löytää.
Peltosirkku on vähentynyt 99 prosenttia viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Uusimpien tutkimusten mukaan syy peltosirkkujen katoamiseen on Suomessa, vaikka lajia on metsästetty muuttomatkan varrella Ranskassa. Peltosirkku talvehtii Afrikassa.
Tehomaatalous on johtanut maaseudun eliöstön yksipuolistumiseen, ja perinnebiotooppeja on näivettynyt äärimmäisen uhanalaisiksi. Vanhat niityt ja kedot ovat peltosirkulle ominaista elinympäristöä.
Nykyisin tunnistetaan kolme erilaista globaalia ympäristökriisiä: ilmastonmuutos, monimuotoisuuskato ja luonnonvarojen ylikulutus. Lintukantojen taantuminen on yksi merkki monimuotoisuuskadosta.
Kuudes sukupuuttoaalto ulottuu myös Suomeen.
Syylliseksi kiihtyvälle lajikadolle on osoitettu ihmistoiminta. Näin huomauttaa myös Sundvall.
Silti hän toteaa, että lajien katoaminen on joissain tapauksissa ihmisestä riippumatonta, ja se myös kuuluu luontoon. Toisaalta kuudes sukupuuttoaalto etenee niin nopeasti, että moni laji ei ehdi muutokseen sopeutua.
– On paljon erilaisia tekijöitä, miksi lintukannat taantuvat. Maankäytöllä, kuten maa- ja metsätaloudella, on ollut heikentävä vaikutus. Myös metsäojitukset ovat vaikuttaneet lintujen elinympäristöihin.
Turkistarhoilta karanneilla vieraspedoilla on osansa lintukantojen ahdingossa.
– Vieraspetopyynnillä voidaan helpottaa vesilintukantojen ahdinkoa. Minkin ja supikoiran poistamisella on myönteisiä vaikutuksia lintujen pesimämenestykseen.
Tulisiko uhanalaisten lintujen metsästys kieltää?
Metsästäminen nostetaan usein mukaan keskusteluun, kun puhutaan eläinlajien uhanalaistumisesta. Metsästys ei ole Sundvallin mielestä pääsyyllinen lintujen ahdinkoon, mutta hän penää metsästäjiltä vastuullisuutta.
– Metsästäjien puolelta uhanalaistumiseen pitää vastata. Riistalintukantojen taantumiseen pitää pystyä sopeutumaan.
Sopeutumisella Sundvall tarkoittaa sääntelyä. Hänen mielestä uhanalaisia riistalintuja tulisi asettaa metsästyskieltoon eli rauhoittaa tai merkitä lisää levähdysalueita, joissa metsästystä ei saisi harjoittaa.
Näin uhanalaiset riistalinnut saisivat mahdollisuuden elinvoimaistua.
– Metsästäjät ovat ongelmaan tosin heränneet, koska he ovat olleet aktiivisesti mukana muun muassa kosteikkojen kunnostuksessa. Tästä hatunnosto heille.
Metsästyslakiin on kirjattu riistalintuja kaikkiaan 26, ja niistä uhanalaisia on kymmenen lajien uhanalaisuutta arvioivan Punaisen kirjan (2019) mukaan.
Uhanalaiset lajit ovat metsähanhi, haapana, jouhisorsa, heinätavi, tukkasotka, haahka, riekko, pyy nokikana ja äärimmäisen uhanalaisena pidetty punasotka. Näiden lisäksi viisi on silmälläpidettäviä.
Lisäksi harmaalokki on rauhoittamaton, vaikka se on merkitty vaarantuneeksi, ja lajia olisi mahdollista tappaa pesimäkauden ulkopuolella.
Riistalintukantojen taantumista kuvaa se, että vuoden 2000 Punaisessa kirjassa nämä kymmenen uhanalaista riistalintua olivat elinvoimaisia. Myös kaikki silmällä pidettävät, lukuun ottamatta peltopyytä, olivat vuosituhannen alussa elinvoimaisia.
Pesimäkaudella lintujen metsästäminen on lähtökohtaisesti kiellettyä, mutta haahkakoiraiden metsästys on edelleen sallittua rannikkoseudulla.
Toissa vuonna kansalaisaloite uhanalaisten riistalintujen metsästyskiellosta saavutti tarvittavan määrän allekirjoituksia ja eteni eduskunnan käsittelyyn.
Metsästäjäliitto haluaa suojella omalla tavallaan
Metsästäjäliiton luonnon- ja riistanhoitopäällikkö Ere Grenfors toteaa, että kansalaisaloite oli heidän näkökulmastaan ongelmallinen.
Hänen mukaansa keskeinen syy riistalintukantojen taantumiselle on elinympäristötekijät, joita vastaan taistellaan esimerkiksi ennallistamistoimien ja vieraspetopyynnin avulla.
– Meidän kanta kansalaisaloitteeseen on kielteinen, koska sen mukaan rauhoitettaisiin sellaisia lajeja, jotka ovat elinvoimaisia. Jos ei saada enää metsästää, on uhka, että elinympäristöjen ennallistamistyöt eivät enää herätä metsästäjissä nykyisenkaltaista mielenkiintoa.
Grenfors mainitsee, että Punaisen kirjan uhanalaisselvitys ei vastaa metsästäjien tekemiä riistakolmiolaskentoja. Grenfors nostaa esimerkiksi pyyn, jonka kannat ovat kolmiolaskentojen mukaan runsaat.
Punaisessa kirjassa pyy on luokiteltu vaarantuneeksi, eli uhanalaiseksi.
Punaisen kirjan uhanalaisselvitys nojaa kansainvälisen Luonnonsuojeluliiton (IUCN) käyttämään luokitteluun. Uhanalaisten lajien metsästäminen on vastoin IUCN:n ohjeita. Suomi on ollut IUCN:n jäsen vuodesta 1968.
Punaisen kirjan kokoamiseen Suomessa on osallistunut joukko luonnontieteellisen alan ammattilaisia. Kirjaa koordinoi Suomen ympäristökeskus.
Kirjan uhanalaisluokittelu on laajassa viranomaiskäytössä, muun muassa ELYssä.
Grenfors on huolissaan eläinlajien suojelusta. Ainakin sellaisesta, jossa riistalajia ei voisi enää vapauttaa metsästyksen piiriin.
– On lajeja, joiden suojelu on erittäin asianmukaista metsästyslain mukaisilla määräaikaisilla rauhoituksilla. Esimerkiksi punasotka on tällainen.
Grenfors lisää, että Metsästäjäliitto tekee Birdlife Suomen kanssa aktiivista vaikuttamistyötä. Hän kertoo, että ennen metsästyskauden alkua tiedotetaan lajeista, joiden tappamista suositellaan välttämään.
Jokainen voi laskea lintuja
Lintujen tilaa voisi kuvailla hälyttäväksi. Lapissa sen sijaan tilanne on edelleen hyvä, jos aluetta vertaa Etelä-Suomeen. Tätä selittävät Sundvallin mielestä laajat erämaa-alueet.
Ilmastonmuutoksen myötä Suomen perinteisiä lintulajeja siirtyy kohti pohjoista. Osalla lajeista alkaa kuitenkin elintila loppua, kun vastassa on Jäämeri.
ELYllä on Lapissa tällä hetkellä kaksi kohdetta, joissa selvitetään pesivien lintujen määriä ja lajeja. Viranomaisten tekemä työ on silti pieni osa lintuhavainnoista. Suuri osa tilastoista nojaa lintuharrastajiin.
Sundvall kertoo, että lintuharrastajien keski-ikä nousee. Aktiiveja tarvitaan lisää.
Lajitunnistuksen oppii vähitellen, kertoo Sundvall.
– Luonnontieteellisen keskusmuseon vesilintulaskentaan tarvitaan lisää vapaaehtoisia. Lintuja voi laskea kuka tahansa, ja yksinkertaisimmillaan mökkilaiturilta voi ottaa pienen sektorin, jota laskee muutaman vuoden välein, ja sitten lähettää havainnot tietokantaan.
"Lintukantojen taantuminen huolettaa"
Sundvall luettelee pitkän listan toimia, joilla lintuja voidaan auttaa. Suomessa luonnonsuojelutyöstä on ollut todistetusti hyötyä, kun lintulajien uhanalaistumiseen on herätty ajoissa.
1970-luvulla Suomessa havahduttiin. Tuulihaukka katosi lähes kokonaan. Ihmisen käyttämät hyönteismyrkyt uhkasivat lajin olemassaoloa.
Tuulihaukkakanta saatiin nousuun määrätietoisella suojelutyöllä, jossa kiellettiin haitalliset myrkyt. Myös pesäpönttöjä rakennettiin.
Nykyään tuulihaukka on luokiteltu elinvoimaiseksi.
Sundvall kumartuu poimimaan juuri kypsyneitä hilloja. Vetinen paluumatka katkeaa tuon tuosta.
Puheissaan Sundvall ei kiertele. Huolestuminen näkyy muutoin iloisesti elehtivän biologin kasvoilta.
Luonnonsuojelu on hänelle keskeinen motivaatio.
– Lintukantojen taantuminen huolettaa. Haluan levittää sanomaa ja kertoa, että tälle asialle pitää tehdä jotakin.
Kun Sundvall puhuu linnuista, ja erityisesti hänelle tärkeistä petolinnuista, hän käyttää yleviä sanavalintoja. Niistä voi päätellä arvon, jonka hän luonnolle antaa.
Kunnioitus. Se on sana, jota Sundvall käyttää.
Haastattelujen lisäksi jutun aineistona on käytetty Birdlife Suomen raporttia Linnuston tila Suomessa (2021).