Syötteen kansallispuistossa järjestetään Bioblitz-tapahtuma tänä viikonloppuna. Siinä on tavoitteena löytää 24 tunnin aikana Syötteen suojelualueilta mahdollisimman monta eliölajia.
Tapahtuma alkaa perjantaina 14. elokuuta kello 12 ja päättyy lauantaina 15. elokuuta kello 12.
Tapahtumaan osallistuu monien eri eliöryhmien huippuasiantuntijoita. Osallistujilla on asiantuntemusta muun muassa putkilokasveista, sammalista, jäkälistä, sienistä, linnuista, kovakuoriaisista, kärpäsistä ja muistakin hyönteisryhmistä.
– Leikkimielisenä tavoitteena on saada tuhat lajia rikki, luonnonsuojelun erityisasiantuntija Kaisa Junninen Metsähallituksen Luontopalveluista toteaa tiedotteessa.
Päätöstilaisuudessa lauantaina kootaan alustavat listat löydetyistä lajeista. Lopulliset tulokset julkistetaan syyskuussa, kun kaikki tapahtuman aikana kerätyt näytteet on saatu määritettyä.
Metsähallituksen Luontopalvelut järjestää Bioblitzin vuosittain yhdessä kansallispuistossa tai muulla suojelualueella.
Tähän mennessä lajeja on jahdattu Naantalin Pähkinäisten saarella sekä Saaristomeren, Pallas-Yllästunturin, Hossan, Kolin, Pyhä-Luoston, Riisitunturin, Liesjärven, Nuuksion, Sallan ja Tiilikkajärven kansallispuistoissa. Posion Riisitunturilla oltiin vuonna 2021, ja tarkistettujen tulosten mukaan lajeja löydettiin 759.
Viime vuonna Tiilikkajärven kansallispuistossa järjestetyn tapahtuman lajimäärä kasvoi lopulta 1 567 lajiin. Tiilikkajärvellä lajijahtiin osallistui lähes 50 asiantuntijaa ja harrastajaa.
Syötteen kansallispuisto sijaitsee Pudasjärven kaupungin sekä Posion ja Taivalkosken kuntien alueilla. Bioblitz-tapahtuman lähtöpiste on Iso-Syötteen pohjoispuolella Pärjänjoentien varrella.