Liito-orava on uhanalainen laji ja sen suojelemiseksi tehdään aktiivisesti töitä. Syötteen kansallispuistossa on paljon juuri oikeanlaista metsää liito-oravan asuinympäristöksi. Joukko asiantuntijoita oli elokuussa tutkimassa Syötteen olosuhteita.
Metsähallituksen luontopalvelujen vetämä hanke Liito-orava-LIFE on kestänyt jo viisi vuotta. Siinä yhteensä kahdeksantoista organisaatiota tekee töitä liito-oravan suojelun parantamiseksi Suomessa ja Virossa. Suomesta hankkeessa on mukana 14 organisaatiota ja Virosta neljä.
– Suomessa on alle 600 suojelualuetta, joilla liito-orava elää, mutta koska valtaosa liito-oravista elää niiden ulkopuolella, maankäytöllä on suuri vaikutus lajin tulevaisuuteen. Virossa liito-oravia tavataan vain sadasta metsiköstä, ja siellä laji on jo äärimmäisen uhanalainen, kertoo hankkeen projektipäällikkö Eija Hurme.
Suomessa suojelualueet ovat ympäri maata, ja töitä tehdään erilaisissa kohteissa, kuten valtion mailla, kaupungeissa ja yksityisissä metsissä muun muassa istuttamalla puita tai suojelemalla vanhoja.
Elinympäristöt kuntoon ja kokonaisuuksiksi
Hankkeen tavoite on parantaa liito-oravan suojelua estämällä sopivien elinympäristöjen vähenemistä ja pirstoutumista.
Tätä varten tehdään liito-oravan elinolosuhteita parantavia toimenpiteitä, mutta erityisesti kehitetään työkaluja ja koulutusmateriaaleja, jotta arkisen maankäytön suunnittelu olisi sujuvampaa.
Hankekohteissa on tehty erilaisia toimenpiteitä liito-oravan hyväksi. Niissä on esimerkiksi rakennettu uusia kulkuyhteyksiä istuttamalla nuoria puita tai tehty talousmetsiin liito-oravan turvaavia metsäsuunnitelmia.
Pudasjärvelle koulutusmatka suuntautui siksi, että kyseessä on yksi Euroopan pohjoisimmista paikoista, joissa lajin tiedetään elävän.
Suomalaisten asiantuntijoiden mukaan Venäjällä voi olla vielä pohjoisempia sijainteja, mutta niistä ei ole heidän mukaansa tietoa. Suomessa Syötettä pohjoisempia paikkoja ovat Salla ja Rovaniemen eteläosa.
Liito-orava ei ole ainoa harvinaisuus
Syötteen kansallispuisto on hot spot (keskuspaikka) harvinaiselle haavanarinakäävälle, kertoo pitkän linjan biologi, Suomen luonnonsuojeluliiton lähialue- ja kehitysyhteistyökoordinaattori Olli Turunen.
Liito-oravan sanotaankin olevan niin sanottu sateenvarjolaji, jonka vanavedessä samalla alueella elää myös paljon muita harvinaisia lajeja.
Liito-oravan todetaan elävän alueella sen jätösten perusteella. Liito-oravat ovat hämärän ja yöajan eläjiä, joten harvoin kenttätutkimuksia tehdessä ihminen kohtaa eläimiä, vaikka pyörisikin niiden asuinpaikoissa.
Suurten kuusien ja haapojen juurelta voi löytyä keltaisia, keitetyn riisin kokoisia jätöksiä, jotka kertovat liito-oravan elävän alueella. Liito-oravia tavataan Suomessa myös taajamissa ja useiden kaupunkien puistoissa, sillä ne eivät varsinaisesti kaihda ihmistä.
– Joissain tapauksissa liito-orava voi asettua vaikka talon ullakolle asumaan. Kaikissa tapauksissa sen pesäpaikka on tiukasti suojeltu. Jos huomaa liito-oravan asustelevan omassa metsässä tai jopa pihapiirissä, niin kannattaa ottaa yhteys oman alueen ely-keskukseen, Hurme ohjaa.
Suojelua ilman havaintoja lajista
Syötteen kansallispuiston vanhoista, kuusivaltaisista metsistä löytyy runsaasti liito-oravan elinympäristöiksi sopivia järeitä ja lehtipuustoisia kohtia.
Asiantuntijat vierailivat myös kansallispuiston ulkopuolella valtion monikäyttömetsässä Taivalkoskella, jossa hankekohteelle oli tehty liito-oravan elinympäristöt huomioiva suunnitelma.
– Siellä säästettiin potentiaalisia paikkoja ja puita, joissa liito-oravat voisivat elää, vaikka emme löytäneetkään ennen toimenpiteitä merkkejä siitä, että laji asuisi alueella. Suojelutoimet olivat onnistuneita, koska hakkuiden jälkeen keväällä löysimme säästettyjen puiden juurelta merkkejä liito-oravista, kertoo Metsähallituksen metsätalouden ympäristöasiantuntija Maarit Kaukonen.
Liito-oravat viihtyvät usein vanhoissa kuusimetsissä, joissa kasvaa haapaa ja koivua. Yksi syy lajin uhanalaisuuteen onkin se, että tällaisilla metsillä on myös taloudellista arvoa.
Tällaista metsää on esimerkiksi vaaroilla. Aavalla alueella, kuten suolla, laji ei viihdy.
Liito-oravat asuvat mielellään tikan tekemissä koloissa suurissa haavoissa. Pohjoisessa puulla saattaa kestää jopa sata vuotta kasvaa niin suureksi, että tikka tekee siihen kolon.
Etelässä puut saavuttavat tarvittavan paksuuden aiemmin.
– Paikoitellen tulevaisuuden ongelma on se, että uusia haapoja ei pääse kasvamaan. Eläimet syövät niiden taimet, joten vaikka uusia kasvaakin, niistä ei tule koskaan tarpeeksi isoja, Hurme hoksauttaa.
Turunen muistuttaa sen johtuvan siitä, että kasvissyöjiä on luonnottoman paljon. Petoja pitäisi olla enemmän pitämässä kasvissyöjien määrä kurissa. Hänen mukaansa metsä kuitenkin hoitaa varmasti hommansa, vaikka ihminen ei sitä ehtisi näkemään puiden pitkän elinkaaren vuoksi.