Su­per­mar­jas­ta­jat Aino Saksio ja Mariwan Ali pin­ko­vat metsään heti kun mah­dol­lis­ta – Par­haim­pi­na kesinä mar­ja­saa­liit voivat nousta yli tu­han­teen kiloon

– Monelle hilla on suurta herkkua, mutta itse en pidä sen mausta. Ilman mustikkaa ja puolukkaa en pysty enää elämään, irakilainen Ali sanoo.

Ali on asunut  Oulussa yli kymmenen vuotta. Hän on kotoisin Irakista, joten suomalaisen marjastuskulttuurin oppiminen on ottanut aikansa.

Alkuun luonnonmarjojen maut olivat outoja, mutta nyt mustikat ovat hänen lempimarjojaan. Mustikoita menee niin aamupuuron sekaan kuin mehuiksi.

Harjoittelua ja tottumista on vaatinut myös metsäsuhteen syntyminen.

Mitä syvemmälle Ali metsään meni, sitä vaikeampi hänen oli erottaa, minne suuntaan pitäisi mennä, jotta löytäisi myös takaisin lähtöpaikkaan. Metsässä maisema ei juuri muuttunut, sillä kaikki männyt ja muut puut näyttivät samanlaisilta.

– Kun olin nuorempi, pelkäsin, että metsä on täynnä elukoita ja sitä, etten osaisi sieltä enää pois. Kun lähdin tuttujeni kanssa metsälle, he opettivat, miten metsässä kuljetaan. Nyt en enää pelkää eksymistä, hän sanoo.

Marjoista lisätuloja

Oulun ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajaksi opiskelevalle Alille marjastus on harrastus ja keino saada lisätuloja.

– Kun aiemmin opiskelin suomen kieltä ja lääketeknikoksi ammattiopistossa, tuloni olivat niin huonot, että oli pakko lähteä keräämään marjoja. Ensimmäisestä ämpäristä sain 20 euroa, ja tunsin itseni sankariksi, hän kuvailee.

Nyt Ali on kesätöissä, mutta kaiken vapaa-aikansa hän viettää metsässä ja luonnossa.

Marjastamisesta on omat kulunsa, sillä marjastamaan pitää mennä autolla. Se vaatii polttoainetta ja autoakin pitää huoltaa välillä. Sadosta riippuen marjastuksesta voi jäädä myös tuloja.

– Minulle tärkeintä on kuitenkin se, että mennään kavereiden kanssa luontoon, juodaan kahvia ja minulla on juttuseuraa. Kun palaan illalla kotiin, menen suoraan saunaan ja nukkumaan. Kun käyn marjastamassa, ei tarvitse iltaisin ja viikonloppuisin pyöritellä peukaloita kotona.

Aino Saksion työpäivä on ohitse. Hän sulkee tietokoneen, käväisee kotona ja lähtee saman tien miesystävänsä Lasse Lehdon kanssa kohti marjametsiä. Mukana ovat ämpärit ja poimurit.

– Kyllä sitä kolme neljä kertaa viikossa tulee käytyä marjastamassa. Olen kuitenkin kahdeksan tuntia töissä päivässä, joten marjaan mennään iltaisin ja viikonloppuisin, hän sanoo.

Kesäkauden aikana Aino Saksio poimii huimat määrät marjoja. Mustikoita ja puolukoita kertyy kauden aikana satoja kiloja, parhaimpina vuosina marjasaaliit voivat olla jopa yli tuhat kiloa. Näiden päälle hän poimii vielä hillat ja karpalot.

Mustikoista ja puolukoista iso osa menee myyntiin, mutta hillat hän poimii pääasiassa oman perheen ja lähipiirin käyttöön. Määrät jäävät pieniksi, koska parhaimmat hillasuot ovat Oulua pohjoisemmassa.

– Jos hilloja alkaisi poimia myyntiin asti, silloin pitäisi olla lomaa, jotta voisi matkustaa pohjoisemmaksi kuten Taivalkoskelle tai Posiolle.

Saksio myy marjoja yksityishenkilöille ja marjatukkureille. Tukkureille menee pääasiassa puolukoita, joita aletaan ostaa heti kauden alusta alkaen. Tukkurit ostavat jopa osin raakaa marjaa, sillä ne käyvät hyytelömarjoiksi.

Yksityishenkilölle myytävien marjojen pitää olla kypsiä, puhtaita ja perattuja.

– Minulla on vakituiset ostajat, joille poimin mustikoita. Se on heille helppoa, sillä vien marjat kotiin asti. Mustikan hinta vaihtelee satokauden mukaan, mutta perattuna ämpärillisen hinta on ollut noin 50–60 euroa.

Marjastus kulkee kodin perintönä

Aino Saksio on maatalon tytär. Lapsuudenperheessä marjastus on ollut jokakesäinen aktiviteetti. Marjastamaan on lähdetty koko perheen kanssa.

Enää Saksion vanhemmat eivät ikänsä puolesta jaksa marjastaa yhtä aktiivisesti kuin ennen, mutta heiltä saa edelleen parhaat tiedot siitä, millainen mustikkakesä on tulossa.

Parhaat marjapaikat pidetään visusti omana tietona, vaikka Saksio käy marjastamassa ystäviensä ja tyttärensä kanssa.

– Siiri-tyttäreni on ollut mukana metsässä vauvasta asti, ja silloin joku aina katsoi hänen peräänsä. Nyt yritän innostaa häntä maksamalla aina pientä palkkiota.

Jokaiselle 20 ämpärillistä marjoja

Suomen metsissä kasvaa noin viisikymmentä erilaista luonnonvaraista marjaa, joista 37 on syötäviä. Ravintokäyttöön ja kerättäväksi soveltuvia marjoja on parisenkymmentä.

Marjasadot ovat runsaita, joista vain pieni osa kerätään talteen. Huononakin satovuonna luonnonmarjoja riittäisi sata kiloa jokaiselle Suomessa asuvalle ihmiselle. Tämä tarkoittaa noin kahtakymmentä marjaämpäriä.

Saksio toteaa, että metsämarjat ovat suomalaisia jalokivituotteita, ja siksi on sääli, että sadoista jää paljon poimimatta. Hän näkee, että kansalaisjärjestöt voisivat ottaa enemmän vastuuta siitä, miten myös nuoria innostettaisiin marjastamaan.

– Siinäkin on riittävästi, että poimii marjat omaan käyttöön. Toisaalta ymmärrän, että kaikilla ei ole riittävästi tilaa pakastaa marjoja koko talven varalle, eikä nykyisissä asunnoissa ole perinteisiä kellareita, missä elintarvikkeita voisi säilyttää. Itsellänihän on kolme pakastinta täynnä marjoja, hän naurahtaa.

Oululaiset supermarjastajat arvioivat, että marjasadoista tulee ainakin kohtuullisia. Tarkkaa arviota on hankala antaa, koska kausi on vasta alussa.

– Viime vuonna oli huonoin marjavuosi 12 vuoteen. Ensin oli lämmintä ja sitten tuli takatalvi, joka pilasi satoa. Tänä vuonna ainakin hillasato on parempilaatuista. Marjat ovat isokokoisia ja niiden väri on oikea hillan väri,  Mariwan Ali sanoo.