Soiden uudisojituksia on tehty Suomessa noin 20 000 hehtaaria. Tämä käy ilmi viimeisimmästä valtakunnallisesta metsien inventoinnista, joka koskee viimeistä kymmentä vuotta.
Noin viisi miljoona hehtaaria Suomen suoluonnosta on ojitettu, mikä on noin puolet koko suopinta-alasta.
Uudisojitukseksi lasketaan kokonaan uusi oja, kun taas kunnostusojalla tarkoitetaan vanhan ojan avaamista. Suo-ojilla tavoitellaan parempaa puuntuottoa, mutta Luonnonvarakeskuksen (Luke) asiantuntijoiden mukaan ojituksiin ei kannata aina ryhtyä, varsinkaan ilman kunnollista suunnitelmaa.
Luken metsävarojen inventoinnista vastaava johtava, tutkija Kari Korhonen kertoo, että uudisojitusten valtakunnallinen lukema on iso.
– Ensin inventoinnissa saatiin 46 000 hehtaaria uudisojaa, mutta tarkistuksessa lukema tippui 20 000 hehtaariin, selventää Korhonen.
– Onhan se silti yllättävän paljon, kun yleinen arvio on ollut, että uudisojituksia ei enää tehdä.
Yhteensä Suomessa on kaivettu uudis- ja kunnostusojia noin 580 000 hehtaaria.
Ojituksessa suositellaan harkintaa
Korhonen ei osaa kertoa, kuinka paljon uudisojia on kaivettu koskemattomille soille. Hänen näkemyksensä mukaan uusien soiden ojittaminen ei ole kannattavaa.
– Jos nämä uudisojat ovat koskemattomissa soissa, on tilanne soiden suojelun kannalta huono.
Lapissa on kaivettu viimeisimmän valtakunnan metsien inventoinnin mukaan 3 000 hehtaaria uutta suo-ojaa. Kaikkiaan soita on Lapissa vajaa kuusi miljoonaa hehtaaria.
Kaikkiaan soita on ojitettu Lapissa noin 800 000 hehtaaria. Käytännössä Rovaniemen eteläpuoli on lähes kokonaan ojitettu.
Korhonen toteaa, että ojien kaivamisessa kannattaa käyttää harkintaa ja suunnitteluvaiheessa tulisi huomioida alueen luontoarvot. Selkeästi soisessa maaperässä ja huonotuottoisella alueella on Korhosen mukaan turha pitää ojaa auki.
Syvä oja tarkoittaa nopeampaa virtaamaa, mikä lisää pahimmillaan eroosiota ja vesistökuormitusta.
– Yleensä puuston kasvu riittää haihduttamaan liian kosteuden. Voidaan kysyä, onko suo metsänkasvatuskelpoinen, jos näin ei tapahdu.
Ojien kaivaminen voi lisätä päästöjä
Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Raisa Mäkipää kertoo, että ojituksen vaikutukset luontoon ovat välittömät.
– Vaikutus suoekologiaan on se, että heti ojituksen jälkeen alkaa vesistökuormitus.
Mäkipää luettelee, että ojituksen vaikutukset voidaan jakaa kolmeen osaan. Ensin lähtee ajelehtimaan ravinne- ja kiintoainekuormitus, sitä seuraa usein hiilidioksidipäästöt ja lopulta kuihtuu suoluonnon eliöstö.
Kasvillisuuden taantumisesta viimeisen 25 vuoden aikana ei ole vielä ajankohtaisinta tietoa, koska näytteitä kerätään vielä seuraavat vuodet, mutta Mäkipään mukaan muutos on selvästi ennakoitavissa vanhoista näytteistä ja tutkimuksista.
– Alkuperäinen suokasvillisuus ja biodiversiteetti taantuu, kun suota ojitetaan. Osa lajeista lähtee nopeasti ja toiset hitaasti kituuttamalla.
Mäkipää selventää, että suon ojittamisesta seuraa myös ilmastopäästöjä, varsinkin ravinteisilla soilla.
– Ojien syvyydestä ja kuivatustilanteesta riippuen alkaa tulemaan myös enemmän hiilidioksidipäästöjä. Ne lisääntyvät heti, ja mitä syvemmät ojat sekä mitä rankempi kuivatus, sitä isommat päästöt, kertoo Mäkipää.
Päästöjä tulee ojituksissa silloin, kun hapettomassa tilassa vuosisatoja vellonut turve pääsee ilman kanssa kosketuksiin ja alkaa kuivua.
– Runsasravinteisilla soilla maaperän päästöt kasvavat ojituksissa niin paljon, että lisääntyneen puuston kasvun tuottama hiilinielu ei riitä niitä kompensoimaan. Tällöin ojitettu suometsä on päästölähde, kertoo Mäkipää.
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY) tulleiden ilmoitusten mukaan suo-ojitusten tekeminen on vähentynyt Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vuonna 2012 ilmoituksia tehtiin yhteensä noin 1 600 kilometrille ojaa. Vuonna 2018 luku oli enää vajaat 500 kilometriä. Lukemat kattavat uudis- ja kunnostusojitukset.
Täysin uusia ojia kaivettiin viime vuonna lähes sata kilometriä. Lapin ELYn ympäristötarkastaja Jouni Rauhala ei osaa mainita yhtä selkeää syytä, miksi määrät ovat laskeneet.
– Voi olla, että on tullut esimerkiksi rahoitusehtoihin muutoksia.
ELYn tuleen noudattaa sen vesilain mukaista tehtävää, ja valvoa ettei ympäristölle koidu tarpeetonta vahinkoa. Jo pelkästään laki velvoittaa metsänomistajaa ilmoittamaan "vähäistä suuremmat" suo-ojitukset, kertoo Rauhala.
– Noin viisi hehtaaria on se raja, että lasketaan vähäiseksi. Tässä on sellainen poikkeus, että jos kohde sijaitsee pohjavesialueella tai luonnonsuojelukohteella lasketaan se ilmoituksen alaiseksi ojitukseksi.
Rauhala tarkentaa jälkeenpäin sähköpostilla, että viime vuosina yhdestä suo-ojituksesta on tehty tutkintapyyntö.
– Jotta suo-ojittaminen päätyisi poliisille, asti tarvittaisiin laajempaa ojitusta. Tilanne voisi myös olla sellainen, että ojitus leviäisi alapuoliseen vesistöön.
ELY tarkastaa ilmoituksia sen varalta tarvitsevatko ne aluehallintoviraston (AVI) luvan. Rauhala muistelee, että vain harvat ilmoitukset päätyvät luvitukseen.
– En muista Lapista yhtäkään kunnostusojitusta, joka olisi päätynyt aluehallintolupaviraston luvitettavaksi. Lupakynnys on aika korkea.